Mainos:

TE-toimisto uhkailee työttömyysturvan katkeamisella tekstiviestillä, johon ei voi vastata

Julkaistu 12.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Helsinkiläinen nainen julkaisi julkisen Facebook-päivityksen, jossa kirjoittaa seuraavasti:

"Sain TE-palveluista tekstarin. Jäin miettimään, että onko meillä työttömillä oikeus osallistua tilaisuuksiin, joissa on toivottua sulkea kännykkä? Onko meillä mahdollisuus kulkea ruuhkaista katua tai istua bussissa tai antautua vilkkaaseen keskustelun kännykkä repussa?

Rentoutuminen ei muutenkaan näissä olosuhteissa ole ollut kovin helppoa. Ei ole mukavaa muistuttaa työttömyydestäni. Tuntuisi turvallisemmalta tarjoilla sinulle kiireisen uranaisen kuvaa. Kaksi vuotta sitten minusta tuli terveystieteiden maisteri. Innostuin eettisistä kysymyksistä ja eriarvoisuuden vähentämisen koen erityisen tärkeäksi. Meihin työttömiin luottaminen ei taida olla helppoa.

En kuitenkaan juuri muuta vaihtoehtoa näe. Mitä kauemmaksi me etäännymme viranomaisista ja "kunnon" kansalaisista, sitä kalliimmiksi ja monilla muillakin tavoilla ongelmallisemmiksi me tilastollisesti tulemme. Valitettavasti. Rohkaiskaamme toisiamme avoimeen ja tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen. Luokaamme vaikuttamisen mahdollisuuksia heillekin, jotka hämmentävät mieltämme eivätkä toimi haluamallamme tavalla.

Mainos:

Meitä kaikkia yhdistää halu tulla kuulluiksi. Sen tunteen kokeminen rakentaa luottamusta ja luottamus saattaa synnyttää ihmeitä. Siellä se toivo elää. Palaan vielä viestiin ja mietin, että mitä hyvää sillä saadaan aikaan, että minun tai jokun muun työttömyyskorvaus katkeaa siitä syystä, että minua ei tavoiteta?

Sanonpa senkin vielä, että kun ensimmäinen soitto tuli istuin yliopistolla myötätuntoseminaarissa. Elämä on välillä aika hullunkurista! Näin sanoessani muistan kiitollisena, miten vuonna 1990 sain kunnian perustaa Porin työtorin, matalan kynnyksen palvelupisteen työnhakijoille ja koulutuksesta kiinnostuneille.

Nyt istun kotona ja odottelen kiltisti sitä toista ja ainoaa puhelua. Olisi muuten liian helppoa alkaa tässä nyt työvoimaviranomaisia moittimaan. Käytännön kokemusten avulla voimme kuitenkin nostaa esille tärkeitä kehittämiskohteita. Viestiä saa mieluusti jakaa!"

Viestin oheen kirjoittaja on liittänyt kuvan Uudemaan TE-toimistolta saamastaan tekstiviestistä.

Viestissä kerrotaan, että työnhakijaa on yritetty tavoittaa puhelimitse, ja että mikäli seuraavalla soittokerrallakaan työnhakijaa ei tavoiteta, työnhaku eli samalla myös työttömyyskorvauksen maksaminen katkeaa. Viestissä muistutetaan, että työnhakija voi myös itse päättää työnhakunsa.

Viestin lopussa lukee vielä: Viestiin ei voi vastata tekstiviestillä tai soittamalla. Täten jos työnhakija ei jostain syystä pysty vastaamaan seuraavaan soittoyritykseen, työnhaku katkeaa.

Postaus on herättänyt keskustelua, jossa ihmiset luettelevat lukuisia eri tilanteita, joissa puhelimeen ei pysty vastaamaan: Suihkussa, saunassa, vessassa, auton ratissa jne.

Eräs keskustelija kertoo lähettäneensä TE-toimistolle palautetta asian johdosta, ja saaneen siihen seuraavan vastauksen: ""Hei! Kiitos asian tuomisesta esille! Selvitämme parhaillaan asiaa ja toimintakäytäntöjämme. Olemme yhteydessä asiasta vielä tämän päivän aikana. Ystävällisin terveisin, Aino / Uudenmaan TE-toimisto"

Eräs toinen kommentoija on saanut Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolta samaa asiaa koskevan viestin, joka on kommentin jättäjän mukaan asiakasystävällisemmin muotoiltu. Tässä tapauksessa kyseiseen numeroon voi soittaa, ja puhelimen ollessa varattu virkailija soittaa takaisin.

Lähde: Facebook

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Kaleeriorja
Kaleeriorja
9 years ago

Pompotellaan, kuinkahan käy niille joilla on vain lankapuhelin ja samaan aikaan käy Kelassa asioimassa kun TE-toimisto soittaa. Kelassa taasen on ihmesähläri joka noukkii vain kantasuomalaisilta paperit jättäen tummat ja ählämit väliin, kysellen samalla kaikkien kuullen suureen ääneen henkilökohtaiset tiedot ja vaivat, helpottaen muka Kelan asiakaspalvelua. Tietosuojavaltuutetulla pitäisi olla tähänkin jotain sanomista…

Sami And
Sami And
9 years ago

TE-keskus on enään pelkkä karenssiautomaatti, jonka tarkoituksena on vaan keksiä lisää syitä karensien saamiseksi ja sitten muka ihmetellään täysin tulottomien talouksien lisääntymistä…

goyim
goyim
9 years ago
Reply to  Sami And

samaan aikaan maahantunkeutujille jaetaan taskurahaa taikaseinästä, voisiko väestönvaihto olla enää tämän selvempi. meitä Suomalaisia valkoihoisia sorretaan meidän oman poliittisen eliitin toimesta. pikku hiljaa pitäisi herätä.

Vanha konsti on parempi
Vanha konsti on parempi
9 years ago

Vaikeuksia on tuottanut myös se ettei TE-keskuksen väki ymmärrä sitä että on ihmisiä joilla ei ole pankkitunnuksia. Ja kun laittaa heidän eteensä pankkikirjan, niin ihmeissään katsovat että ”mikä tuo on”. Se on pankkikirja, joka on edelleen käytössä ja jonne kirjataan nostot ja panot. Sekä aina noston aikainen saldo.

Kaikki eivät ole menneetä dopamiini-hömpötuksen. Osa ihmisistä käyttää käteistä rahaa eikä omaa pankkitunnuksia. Laki ei vaadi ihmisiltä pankkitunnistautumistietojen omaamista.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago

Tota samaa on saanut maistaa tuttavapiirikin. Todella törkeetä touhua. Ei mitään tekemistä työllistymisen kanssa eikä motivoi millään tavalla hakemaan töitä -vaan pikemminkin päin vastoin. Hyvä Kok ja Kepu sekä Sininen pieru!!!!

Saatanan vittu
Saatanan vittu
9 years ago

Saadaan siivottua työttömyystilastoja, hyvä lindström. Joku vielä hermostuu oikein kunnolla.

Musta_Kissa
Musta_Kissa
9 years ago

Teen päiväkodissa keikkatyötä aina kun vaan saan keikan. 2-3 päivää viikossa niitä on siunaantunut mutta koska olen virallisesti työtön minun onnoltava jatkuvasti puhelin kourassa.

Onneksi toissa päivänä soittanut työntekijä taisi olla poikkeuksellisesti varustettu maalaisjärjellä ja sanoi että asiat kunnossa siihen asti kun minulla alkaa äitiysloma tammikuussa. Edellinen kontakti ei ollutkaan yhtä fiksu.

Jamppa
Jamppa
9 years ago

Mulla tiedoissa vain että yhteydenotto vain kirjeitse ja myös työllistymis-suunnitelmat paperiversiona aidoilla nimmareilla.
Ei ole puh.numeroa, ja pitää vielä mainita tietoihin ettei ole pankkitunnuksiakaan,

Kai Ruonala
Kai Ruonala
9 years ago

Tänään taas soi taskussa ollut puhelin ja ennenkuin sain työhanskat käsistä pois, taskun vetoketjun auki, puhelimen suojakannen auki ja painettua vastaamisnappia, oli puhelu jo katkennut. Soitin heti takaisin, mutta sieltä ei vastattu.

Todennäköisesti kuitenkin oli joku puhelinmyyjän piru. Tiedoksi nyt vaan tällekin soittajalle; Ei tartte soitella! Enkä taatusti osta mitään, etenkin kun keskeyttävät tekemiseni.

On se perkele, kun ihmisillä on niin kiire! Ja jotkut jopa suuttuvat, jos ihmiset eivät koko ajan ja heti ole saavutettavissa.

Kaapopaapo
Kaapopaapo
9 years ago

Sipilältä ja orpolta terkkuja työttömille nääs

Jos ei ymmärrä, miten systeemi toimii, pitää opetella.
Jos ei ymmärrä, miten systeemi toimii, pitää opetella.
9 years ago

En vain ymmärrä, miksi kukaan täysissä järjissään olevan ihminen on missään tekemississä TE-toimiston kanssa. Saman rahan saa Kelasta ilman mitään pompotteluja ja voi hakea itse haluamiaan duuneja ihan ilman mitään velvotteita, aikatauluja, haastatteluja, uhkailuja tai muuta kivaa.

MR Roman
8 years ago

Tarvitsetko lainaa ? Olemme yksityinen lainanantaja, joka lainaa lainaa 3%: lla, ota meihin yhteyttä tänään lisätietoja.
yrityksen nimi logo mercy
email logo_credit@hotmail.com

Elena
Elena
7 years ago

Hei kaikki!
Olen Elena Vasil, joka asuu tällä hetkellä Helsingissä. Olen leski tällä hetkellä neljän lapsen kanssa, ja olin jumissa taloudellisessa tilanteessa tammikuussa ja minun piti jälleenrahoittaa ja maksaa laskut. Yritin etsiä lainoja eri lainayrityksiltä sekä yksityisiltä että yrityksiltä, ​​mutta ei koskaan menestyksekkäästi, ja useimmat pankit hylkäsivät luottani. Mutta kuten Jumala olisi saanut sen, Jumalan MAN, yksityinen lainanantaja, joka antoi minulle 80 000 euron suuruisen lainan, esiteltiin yhteisyritykselle, ja tänään olen yrityksen omistaja ja lapseni tekevät hyvää tällä hetkellä, jos sinun on otettava yhteyttä mihinkään yritykseen, jossa viitataan lainan turvaamiseen ilman vakuutta, luottotarkastus, ei ole allekirjoittajaa, jolla on vain 2 prosentin korko ja paremmat takaisinmaksusuunnitelmat ja aikataulu, ota yhteyttä Dante Paolaan sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com Hän ei tiedä, että teen tämän, mutta olen niin onnellinen nyt ja päätin antaa ihmisille enemmän tietoa hänestä ja haluan myös, että Jumala siunaisi häntä enemmän. Voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com pikaviestipuheluun tai whatsappiin / +35677926593

Kiitos
Elena Vasil

Tuija
Tuija
6 years ago
Reply to  Elena

Älkää uskoko Dante Paolan lupauksia lainasta. Täyttä huijausta ja petosta. Lupaa lainaa, mutta todellisuudessa kerää erilaisia maksuja ja paljon lupauksia. Lainaa ei koskaan saa, mutta kaiken menetät itse.
Älä ota yhteyttä dantecooperativehelp@hotmail.com tai whatsappiin – menetät vain rahasi

Taru
Taru
7 years ago

Hei kaikki, olen Taru Porista, Suomea ja haluan vain sanoa kiitollisen kiitoksen Dante Paola -osuuskunnan avulle vilpittömyydestä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, totuudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja tuesta lainavarojen saamisen aikana ja sen jälkeen. Olen ollut paljon läpi näiden huijareiden käsissä, ja aika ei salli minun sanoa kaikkea mitä kävin läpi vuonna 2018 verkossa vieraana tai saada lainavaroja kotiin saamiseksi täällä Suomessa, mutta Jumala vastasi rukoukset tuen ja rakkauden kautta herralta Dante Paolalta, joka omaksui minut ja ymmärsi kanssani alkuperäisestä epäilystäni ja epäkohteliaisuudestani huolimatta ja hänen hyvällä sydämellään ja rakkaudellaan olen nyt kodinomistaja hänen 2%: n korkolainavarojensa kautta ja olen luvannut levitä uutisia ja kertoa myös maailmalle, että siellä on edelleen aitoja ja harvoja hyviä online-lainayrityksiä, jotka voivat auttaa ja elvyttää myös kuivaa luuta, kuten olin vuonna 2018. Älä jätä kuuntelematta ja lukemassa tätä todistusta, koska tämä on todellinen elämää muuttava kokemus, ja jokaisen, joka tarvitsee tällaista kääntymistä, ei pitäisi epäröida tai epäillä sitä, koska olen todistanut ja vannon taivaan Jumalalle, että tämä tarina on todellinen ja myös tarina kokemuksestani heidän kanssaan. Katso heidät heidän sähköpostistaan, jos tarvitset rahoitusta! sähköposti: Dantecooperativehelp@hotmail.com, tai Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com, jos haluat pikaviestin tai whatsapp / +35677926593

Kiitos
TARU

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.