Ulkoministeriö julkaisi kaikille avoimen verkkokurssin pakotteista

”EU:n asettamat Venäjä-pakotteet ovat ennen näkemättömän laajat, mikä asettaa monille toimijoille haasteita pakotteiden käytännön toimeenpanossa. Pakotteiden vaikuttavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että pakotteita osataan soveltaa oikein niin yrityksissä kuin viranomaisissakin. Toivon, että pakotteiden peruskurssi auttaa toimijoita soveltamaan pakotteita oikein”, sanoo ulkoministeri Elina Valtonen.

Koulutuksessa käydään läpi pakotteiden ja niiden noudattamisen perusteet. Monet perusasiat, kuten varojen ja taloudellisten resurssien käsitteet, varojen jäädyttäminen sekä vienti- ja tuontikieltojen periaatteet toistuvat eri pakotejärjestelmissä. Koulutuksessa tuodaan esille erityisesti laajoihin Venäjä-pakotteisiin liittyviä säädöksiä esimerkkien kautta. Koulutuksessa on oma osionsa pakotteiden kiertämisen tunnistamiseen ja käytännön ohjeita asianmukaiseen huolellisuuteen niin yrityksissä kuin viranomaisissa.

Kurssin suorittamisesta on mahdollista saada todistus. Todistuksen saaminen edellyttää rekisteröitymistä. Kurssin suorittamiseen menee arviolta pari tuntia.

Pakotteiden peruskurssi -hanketta on vetänyt ulkoministeriön toimeksiannosta valtion koulutusten kehittämiskeskus HAUS. Kurssin sisällön laatimiseen on osallistunut pakoteasiantuntijoita ulkoministeriöstä ja muista viranomaisista, elinkeinoelämää edustavista tahoista ja yrityksistä. Kurssi on tiettävästi ensimmäinen EU-jäsenmaissa pakotteista laadittu julkinen digitaalinen koulutus.

”Pakotteiden peruskurssi lisää toivottavasti pakoteosaamista eri organisaatioissa. Kannattaa myös muistaa, että ulkoministeriön pakotetiimi voi neuvoa pakotteiden tulkinnassa sekä ohjeistaa pakotteiden toimeenpanoon ja pakotteiden kiertämiseen liittyvissä kysymyksissä”, muistuttaa pakotetiimin tiiminvetäjä Pia Sarivaara.

”Päävastuu pakotteiden noudattamisesta ja päätöksenteosta pakoteasioissa on kuitenkin aina organisaatiolla itsellään”.

Ulkoministeriö on EU-pakotteiden toimeenpanosta kansallisesti vastaava toimivaltainen viranomainen. Pakotteiden toimeenpanoon osallistuu lisäksi useita muita viranomaisia kukin toimivaltansa mukaisesti. Pakotteita koskevat poikkeuslupahakemuksetLinkki toiselle sivustolle käsittelee pääsääntöisesti ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikkö.

Lähde: Ulkoministeriö

2 thoughts on “Ulkoministeriö julkaisi kaikille avoimen verkkokurssin pakotteista

  • 1.12.2023 at 12:48
    Permalink

    voitaisiinko saada pakoite ulkoistaa ulkoministeriö, koska kakki helkkarin pakotteet ovat ampumista omaan jalkaan, koskahan tämä hulluus loppuu, eu.n persiinnuoleminen ja globalistien,sionistien marionetteja ollaan kun oma valtiovaltakin jauhaa täydellä ruudilla sceidaa.

    Reply
  • 1.12.2023 at 13:11
    Permalink

    No huhhuh. Pakotteiden perusteet – no arvaahan sen, että heti alusta lähtien täyttä patskaa ja valheita valheiden perään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.