Rahapeliautomaattien poistoa kaupoista vaaditaan nyt kansalaisaloitteella

Tänään avattu kansalaisaloite vaatii veikkauksen rahapeliautomaatteja poistettavaksi kaupoista, kioskeista, ravintoloista sekä huoltoasemilta. Aihe on noussut aika ajoin keskusteluun mutta tiettävästi kyseessä on ensimmäinen kansalaisaloite asian tiimoilta.

Perusteluiksi kansalaisaloitteessa kerrotaan mm. seuraavaa:

”Veikkauksella on yhteensä noin 18 500 rahapeliautomaattia hajasijoitettuna arkisissa ympäristöissä, kuten kaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla, joissa asioimista kansalainen ei voi välttää. Suomessa ja muualla maailmassa tehtyjen tutkimusten mukaan rahapeliautomaateilla pelaaminen on kiistatta eniten pelihaittoja aiheuttava pelimuoto, johon liittyy suuri rahapeliongelmien ja rahapeliriippuvuuden riski. Rahapelituotteiden laaja tarjonta lisää rahapeleihin liittyviä haittoja ja riskejä. ”

Kansalaisaloitteessa todetaan myöskin Suomen olevan kärkimaita maailmassa, mitä tulee rahapeliautomaattien sijoittelutiheyteen. Hivenen hätkähdyttäväkin tieto aloitteen perusteluissa on nuorten pelaamisesta mainittu yksityiskohta: Vuonna 2017 toteutetuissa Pakka‐ostokokeissa 88 % nuorista sai pelata rahapelejä ilman ikätarkistusta.

”Hajasijoitetut rahapeliautomaatit tuottavat vuosittain 600 miljoonaa euroa eli noin kolmasosan Veikkauksen 1,8 miljardin euron pelikatteesta. Kuitenkin vain noin 5 % rahapelaajista tuottaa puolet Veikkauksen koko tuotosta. Vuonna 2018 tämä tarkoitti, että 5 %:n joukko pelaajista teki Veikkaukselle 900 miljoonan arvoisen pelikatteen”, aloitteessa todetaan.

Mitä mieltä sinä olet? Osallistu keskusteluun kommenttiosiossa!

Lähde: Kansalaisaloite

Aiheesta lisää:

8 thoughts on “Rahapeliautomaattien poistoa kaupoista vaaditaan nyt kansalaisaloitteella

  • 20.3.2019 at 14:08
    Permalink

    Ainoastaan tyhmät pelaavat.

    Reply
  • 20.3.2019 at 17:29
    Permalink

    Pelaaminen on ainakin omalla kohdalla todella satunnaista pikku summilla joten ei häiritse niiden olo

    Reply
  • 20.3.2019 at 17:35
    Permalink

    Juuri näitten tyhmien suojelemiseksi peliautomaatit pitäisi poistaa.

    Reply
  • 20.3.2019 at 18:00
    Permalink

    Nykyiset digitaalipelit on liian koukuttavia ja houkuttelevat suuriin panoksiin.vanha pajatso oli taitopeli minkä voittomarginaali oli niin pieni että ensin niistä tehtiin elektronisia ja ihmisten huomatessa että niihin häviää ne jäi vähälle käytölle.Sama digitaali pelien kanssa vanha pokeri vielä ”antoi”mutta sitten koneita vähän säädeltiin.
    Sama pätee myös muihin veikkauksen peleihin esim keno,ensin jaellaan voittoja ja kun on saatu koukutettu pelaajakunta ei voittoja enää tulekkaan samaan tahtiin ja peli kallistuu mutta koska näillä ”tyhmillä” on päässä ajatus jos laitan lisää rahaa niin pakko sen on jossain vaiheessa antaa.kyse on tavallaan kongnitiivisestä dissonassista,tiedetään että peli ei anna mutta silti lapsen tahtoisesti uskotaan onnen vielä tulevan pelastamaan.

    Reply
  • 20.3.2019 at 18:41
    Permalink

    Ehdottomasti pitää poistaa sillä eläkeläismummot ja paapat pelaavat viimeiset säästönsä… tai ei ”valepoliiseilta” leivän suusta.

    Sama koskee alaikäisiä lapsia ja murrosikäisiä,..

    joka tosin on suhteellinen käsitys, sillä isin ja äidin vaivalla ja hiellä tienatut rahat menevät johonkin muuhun sinänsä tarpeettomaan aikana, jolloin jokainen suomalainen kunnon ihminen, joka pitää tätä Sipilän toimitusministeriön ”paskatornia” pystyssä on orjakaleerilaivan soutajan asemassa työssä yhä pienemmällä henkilökunnalla, yhä huonommalla palkalla, yhä pienemmillä sosiaalipoliittisilla subventioilla valkoisten suomalaisten hyväksi, yhä stressaantuneempia, yhä haukutumpia rasisteiksi, yhä enemmän haukutuksi lihansyönnistä, yhä enemmän haukutuksi lasten hankkimisesti, yhtä enemmän haukutuksi kuluttamisesta, yhä haukutummaksi saunomisesta, yhä haukutummaksi siitä, että on valkoinen, yhä haukutummaksi valkoisesta ylivallasta, yhä enemmän haukutuksi ”valkoisen miehen taakasta”, yhä enemmän haukutummaksi vähemmistöjen sortamisesta, yhä enemmän haukutuksi vihapuheesta, -katseesta, -pierusta, -muljauttelusta, – kävelystä, -kirjoituksesta, -istumisesta, – … …. ¨

    Reply
  • 20.3.2019 at 22:26
    Permalink

    Liian isot rahat pyörii noissa koneissa, että niiden kieltäminen sallittaisiin. Ei varmasti tule toteutumaan, lain ei yksinkertaisesti anneta mennä läpi. Kulissien takana kaikki todellinen politikointi tapahtuu.

    Reply
  • 21.3.2019 at 14:38
    Permalink

    ”Veikkauksen monopoli on yhtä kuin raippavero pelaajalle

    Pelituottojen ”hyvien tarkoitusten” rahoittajaksi pakotetaan pelaajaressukat. Vaivatonta kuin invalidin ryöstäminen.

    Rahapelitutkimuksen dosentti Pauliina Raento pohti Aamulehdessä (10.2.), onko valtion rahapelimonopoli paras ratkaisu suomalaisille.

    Neljäkymmentä vuotta ravivetoa ja muitakin taitopelejä harrastaneena vastaukseni on yksiselitteisesti ei – kuluttajan näkökulmasta.

    Omistajalle monopoli tahkoaa helppoa rahaa. Pelien kysyntä on pysyvää ja suhdanneriippumatonta.

    Kilpailun puuttuessa lottopallojen pyörittäminen olemattomalla palautusprosentilla ei taitoa vaadi. Muhkeaan tulokseen ovat yltäneet liiketoimintaan perehtymättömät poliitikotkin, joille Veikkauksen johtopaikkoja on jaettu palkintovirkoina.

    Ilman monopolia rahapelien yli miljardin tuotot olisi kerättävä veroina. Monopolia kuitenkin perustellaan niin kansalaisille kuin EU:lle vastuullisena toimijana, joka suojelee kansaa massa-alkoholismin kaltaisilta katastrofeilta.

    Veikkaus muka hoitaa ongelmapelaamista taianomaisilla menetelmillä. Propagandaansa yhtiö rummuttaa jopa kalliilla mainoskampanjoilla. Pelaaja ei väitettyihin etuihin törmää. Raentokaan ei siitä näyttöä tiennyt.

    Ongelmapelaamisen ehkäisy ja hoito ovat silmänlumetta. Kunnon hoitoa peliriippuvuuteen on vaikea saada kuin omalla kustannuksella. Vaatimattomien julkisten terapiapalvelujen karkkirahoituksen voisi hoitaa yksityisten peliyhtiöiden veroilla ja lisensseillä.

    Eikä valtaosalle pelaajista kyseessä ole sairaus, vaan ajanviete ja intohimo. Henkisesti tasapainoisen taitopelaajan ainoa ongelma on raippavero.

    Monopoleja puolustetaan hyvällä tarkoituksella: tuotot menevät tieteeseen, taiteeseen, julkisiin palveluihin. Hienoa – mutta miksi rahoittajaksi pakotetaan pelaajaressukat? Koska se on poliittisesti yhtä vaivatonta kuin invalidin ryöstäminen.”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.