Poliisit tekivät työnsä – Aloittivat tehtävän Helsingissä ja lopettivat Karkkilaan

Maamme pääkaupungista kantautuu vaihteeksi hyviä uutisia, vaikkakin pienimuotoisia sellaisia. Teini-ikäiseltä pojalta varastettiin perjantaina iltapäivällä matkapuhelin, pankkikortti ja Kela-kortti pikaruokaravintolan pöydältä Kampissa. Tämä ei vielä sinänsä täytä hyvän uutisen tunnusmerkkiä, mutta poliisin aktiivisuus jonkun mielestä kenties vähäpätöisen rikoksen selvittämisessä on vähintäänkin mielialaa kohtentava.

Poliisin tultua paikalle ja jututettua rikoksen uhria, virkamiehet selvittivät rikoksesta epäiltyjen nousseen pian tapahtuneen jälkeen Kampissa linja-autoon, jonka määränpäänä oli Pori. Laiskemmat tinanapit olisivat saattaneet vain soittaa virkaveljilleen toisessa läänissä ja unohtaa asian, mutta toisin kävi.

– Poliisi pysäytti linja-auton Karkkilassa. Varastettu puhelin löytyi henkilöiden hallusta. Varastetut kortit löytyivät linja-auton roskalaatikosta. Poliisi otti kiinni kolme henkilöä, joista yksi myönsi varkauden kuulustelussa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Outi Petersohn-Järvinen Helsingin poliisilaitokselta.

Loppujen lopuksi varastettu puhelin ja kortit palautettiin omistajalleen ja rötöstelijät joutuvat mahdollisesti vastaamaan teoistaan.

Lähde: Poliisi

5 thoughts on “Poliisit tekivät työnsä – Aloittivat tehtävän Helsingissä ja lopettivat Karkkilaan

  • 19.11.2018 at 12:53
    Permalink

    Kerrankin näin pienten rikosten osalta ?

    Mutta suuremmat rikokset jätetään kokonaan kirjaamatta !

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. ( suomeksi varatsaa ”lailla 444/2012”).

    Porilaiselle poliisille jo vuosi sitten jätettyä julkista rikosilmoitusta ei vieläkään ole kirjattu diaariin; saati aloitettu esitutkintaa.

    Ei mitään uutta edes omalta kohdaltani; jo 8.9. 2005 jätin rikosilmoituksen rikoksista; jotka oli tunnustettu eduksunnan oikeusasiamiehelle.

    Niimpä 20.12. 2007 tuli julkiseksi ( salattiin 2 vuotta ? ) EOA päätös 876/2/05 …. poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

    Ja hallintomenettelyssä saatuja todisteita ei voida ”itsekrimonointisuojan” takia käyttää oikeudessa.

    Tai Suomen ”perustuslain” 118 § ( kastijärjestelmä)… Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Suomen rikostutkintajärjestelmästä ”eduksunta” on tehnyt kastijärjestelmän ; varkauden kohteet; jotka ovat ihymisoikeudettomia ja varkaat; joita ei voi syyttää ”oikeudessa” miljardienkaan varstamisesta .

    archive.is/kimmoleaks.fi … julkiset todisteet valtiopetoksista ! ( poliisin toimivallattomuudesta ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonnasta näiden rikosten tutkinnan osalta)

    Reply
    • 19.11.2018 at 14:29
      Permalink

      Rikollinen eliittimme on siis suojannut itsensä lainsäädännöllisin keinoin. Rikosten suuruus ja pahuus on siis järkyttävää. Rikoksista saatu taloudellinen hyöty mittaamatonta ja ihmisuhrien kärsimys ja kuolema sanoin kuvaamatonta tragediaa. He ovat osa kansainvälistä suur rikollisten liittoumaa. Onneksi Yhdysvalloissa patriootit perkaavat varjohallituksen valtaa kovaa kyytiä. Kunhan ”suo” on kuivattu jenkkilässä on Euroopan vuoro. Eu:n ja Suomen eliitti on jo paniikissa. Tiedustelulain junttaaminen pikana läpi kertoo että Suomen valtiorikollisella eliitillä tuli hätäpaskat housuun.

      Reply
  • 19.11.2018 at 16:52
    Permalink

    Ne oli oikeita POLLIISIJA

    Reply
  • 19.11.2018 at 19:35
    Permalink

    Karua vaan että tälläinen aktiivisuus menee siihen surullisen kuuluisaan ”YKSITTÄISTAPAUS” kategoriaan. Toinen epäilyksenpilkahdus, mahtoiko uhrilla olla ”Sukunimeä” sen verran paremmankuuloisesti, että poliisisedät katsoivat urakehityksen kannalta tärkeäksi olla aktiivisesti työintoisen näköisiä. Ja jos eivät heti tunnistaneet, niin ainahan voi kysyä ETTEKÖS TE TIEDÄ KUKA MUN ISKÄ/ÄISKÄ/VAARI ON.

    Reply
  • 20.11.2018 at 08:01
    Permalink

    1 % mahdollisuus että poliisit olivat vanhojen aikojen rehellisiä poliiseja ja tekivät työnsä kunnolla

    99 % mahdolisuus että varkauden kohde on joko suojavärin omaava jolloin koetettiin etsiä rasismia jos anastaja oli vaaleampi taikka varkauden kohteen sukulainen on Sipilä, Orpo, Katainen tai Stubb jolloin soitettiin helikopteri ja Karhu ryhmä jahtaamaan bussia koska eliittiä oli loukattu

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.