Viro vetäytyy GCM-sopimuksesta – Vastustus kasvaa myös Suomessa

Viro on ilmoittanut, ettei se aio allekirjoittaa YK:n veistelemää siirtolaissopimusta GCM:ää, joka mahdollistaisi käytännössä rajattomat väestönsiirrot mistä tahansa, minne tahansa. YK:ssa asiaa alunperin puoltanut Viro liittyy mm. Itävallan, Unkarin, Yhdysvaltojen sekä Puolan joukkoon kieltäytyessään YK:n ”tarjouksesta”.

Sopimus on tarkoitus hyväksyä hieman ironisestikin Afrikan luoteisrannalla Marrakechissa, Marokossa 10-11.12.-18. GCM-sopimus on herättänyt voimakkaasta julkisesta keskustelusta huolimatta yllättävän vähän intohimoja istuvissa kansanedustajissa Suomessa, mutta Virossa asiaan on otettu kantaa aina ministeritasoa myöden.

– Sopimus hämärtää laillisen ja laittoman siirtolaisuuden rajaa. Ja koko sopimuksen henki suosii siirtolaisuutta ilmiönä ja pitää sitä hyvinvoinnin lähteenä, näkee maan oikeusministeri Urmas Reinsalu.

Maan ulkoministeri Sven Mikser taas on pyrkinyt tuomaan esiin sen, ettei sopimus hänen mukaansa sitoisi Viroa oikeudellisesti, mutta ilmoilla on yhä vastaamaton kysymys: Miksi sitten allekirjoitella ja ylipäätään tehdä sopimuksia, jotka eivät sitoisi ketään? Sopimusta yritettiinkin pitää poissa kaiken arvostelun ja keskustelun polttopisteestä aina niin pitkään, että maan presidentti Kersti Kaljulaid olisi ehtinyt sen kaikessa hiljaisuudessa allekirjoittaa.

Kuten Suomessa, myös Virossa ehdittiin käydä aggressiivista keskustelua siitä, miksei GCM-sopimusta alunperin aiottu tuoda parlamentin keskusteltavaksi. Viron kampesi sopimuksesta lopulta irti piskuinen Isamaa-puolue, joka HS:n mukaan sinnittelee parlamenttipaikastaan seuraavissa vaaleissa.

Suomea Marokon kokouksessa edustaa sisäministeri Kai Mykkänen, joka on varsin avoimesti puhunut sopimuksen sekä yleensäkin maahanmuuton ja siirtolaisuuden puolesta.

GCM-sopimusta vastustava adressi on adressit.com-sivustolla kerännyt tätä artikkelia kirjoitettaessa jo 26 636 allekirjoitusta. Nähtäväksi jää, ottaako esimerkiksi Mykkänen adressin allekijoittaneiden näkemystä huomioon Marokkoon matkustaessaan.

Lähde: adressit.comHS

13 thoughts on “Viro vetäytyy GCM-sopimuksesta – Vastustus kasvaa myös Suomessa

  • 16.11.2018 at 17:25
    Permalink

    onko nyt oikeesti kuuluttava johki tun faceen, et voi adressin kuitata… ttu!

    Reply
    • 16.11.2018 at 21:38
      Permalink

      Tarvitset vain sähköpostin ja saat sinne ilmoituksen jolla vahvistat allekirjoituksesi.

      Reply
  • 16.11.2018 at 17:50
    Permalink

    Mykkä Vittunen allekirjoittaa vuoren varmasti.

    Reply
  • 16.11.2018 at 17:52
    Permalink

    Saatanan kokoomus. Muitakaahan seuraavissa vaaleissa ketä äänestätte.

    Reply
  • 16.11.2018 at 19:30
    Permalink

    Mykkänen allekirjoittaa koska Suomen ääliöhallitus on valinnut isännäkseen Deep Staten satanistit. YK pyrkii maailman hallitukseksi saattamalla sopimuksen allekirjoittaneet valtiot massamaahanmuutolla sekasortoon jolloin YK ottaisi täydellisen vallan sopimuksessa mukana olevissa valtioissa. Tilannetta rauhoittaakseen YK määräisi valtion pakkouskonnoksi krislamin, jota paavin vatikaani ja muslimimaiden uskonnolliset johtajat ovat suunnitelleet yhdessä jo kymmeniä vuosia YK:n loosheissa.
    Voit olla varma että kun homma etenee rytinäksi, niin Suomen nykyinen ja kuusi edellistä hallitusta pakenevat Uuteen-Seelantiin. Jos siis ehtivät paeta kansan raivoa.

    Reply
  • 16.11.2018 at 20:30
    Permalink

    Ei tarvitse olla FB tiliä. Itsekin luulin niin, mutta kyllä voi allekirjoittaa ilman. Riittää että on sposti.

    Reply
  • 16.11.2018 at 20:41
    Permalink

    Mykkä, Orpo piru ja Pipilä vuodattaa touhutipat ton sopparin vuoksi.

    Reply
  • 16.11.2018 at 21:35
    Permalink

    https://www.youtube.com/watch?v=mGAhPPvC1-c

    E. Michael Jones w Warszawie Całe spotkanie! E. Michael Jones in Warsaw

    tämä magneettimedia pitää kieltää heti! Ja juutalaisten arvostelusta pitää säätää kuoleman rangaistus heti! Sauli niinistöllä pyörii kipa päässä niin että savu nousee!!

    Saatanan palvonta on mahtavaa ja mystiset kabbala salatieteet!!

    When Bibi Netanyahu first heard the tragic news from America, he was asked his reaction. Bibi smirked and barked out: “It’s very good!”

    Then a faint light of awareness dawned in his beady little pig eyes: an understanding of how bad that sounded. So he caught himself and said: “Uh…well, it isn’t good…but it’s good for Israel!”

    Onko nämä odd fellowsit ja lions clubit myös jutikoiden kontrollissa???? Tietääkö kukaan? Vahvasti luulen että on samanlaisia paska järjestojä kuin muurarit!!

    Reply
  • 16.11.2018 at 22:29
    Permalink

    Ei jumaleisson.
    Kantasuomalaisten syntyvyys laskee.No sinällään ei haittaa, koska onhan tässä maassa ollut alhaisempi väestömäärä 100 vuotta sitten , ennen sotia .
    ….mutta ….jos tänne tuodaan kolmansien maiden porukkaa elämään ja ”sikiävät kuin kanit” …..se on Suomen loppu.Ilmeisesti tuo soppari mahdollistaisi , että tänne vaan kuka tahansa…Onko enää sitten mitään käsittelyitä-tokkopa.
    Tällaiset sopparit on niin hevon kuusesta ja uskon, että näillä koetetaan ”tuhota valkoinen Eurooppa Suomi mukaan lukien”.

    Päättäjät viisveisaa kansan Mielipiteistä.Siis siitä , että haluamme SÄILYTTÄÄ OMAN ISÄNMAAMME PERINTEINEEN,JONKA OLEMME PERINEET ESIVANHEMMILTAMME.
    Kansaa ei tarvitse vaihtaa ,vaan kansan rahoilla ”elävät valtaapitävät,mitä annettavaa näillä on”?

    Ei mitään!!!

    Reply
  • 17.11.2018 at 16:54
    Permalink

    Maailmassa on vielä järkeä. Varsinkin niillä, jotka ovat olleet kommunistisen diktatuurimaan Neuvostoliiton vallan alla. YK on kommunistinen järjestö, joka perustuu marxismi-leninismiin ja siten tähtää länsimaisen maailmanjärjestyksen tuhoamiseen kommunistisella ideologialla laittamalla länsimaat yksipuoliseen vastuuseen koko maailman köyhistä ja paskamaista suostumalla elättämään nämä heinäsirkkaparvet vastikkeetta suoden heille kaikki ilmaiset palvelut, jotka ovat aikaisempina aikoina koskeneet ainoastaan näiden omia kansalaisia.

    YK:n suunnitelma on täysin ”kontuslaista”, helsinkiläistä ja vihreää maailmanparantamis -mädätystä, jossa Eurooppa, joka on maailman tiheimmin asuttu mantere maailmassa laitetaan alikehittyneiden mantereiden ja kansakuntien sosiaalitoimistoiksi, joka romahduttaa eurooppalaiset yhteiskunnat ja tuhoavat ne maan tasalle aivan kuten Saksa v. 1945, josta käytettiin aikanaan sanontaa: ”Saksa vuonna nolla”.

    Muiden eurooppalaisten ja Yhdysvaltain sekä Aasian maiden kieltäytyminen tuosta mielipuolisesta paperista merkitsee sitä, että Suomi painaa vain kaasua lisää, sillä tsuhna on aina tsuhna, joka tulee vielä patsastelemaan ja keikailemaan sillä, että SE allekirjoitti sopimuksen ja on koko maailman omatunto ja pyhimys vailla vertaa.
    Suomi on myynyt persettään nykyisen hallituksen aikana kaikissa muissaskin asioissa koskien varsinkin taloutta, niin ”tämä” ei ole sille temppu eikä mikään.

    Yrittivät vielä kokonaan salata sopimuksen sisällön Suomen kansalta. Lesta on aina lesta!

    Reply
  • 17.11.2018 at 18:54
    Permalink

    Jo muinaiset roomalaiset… jakoivat laajalti näkemyksen, että barbaarit ovat syyllisiä imperiumin romahdukseen. Tosin imperiumin talous oli tuhottu ja omaisuudet pöllitty juuri ennen barbaarien saapumista (sattumaako?) samoin hallinto oli myös kääntynyt kansalaisia vastaan… no yhtäkaikki, lopputuloksen tiedämme…
    Samanlainen kohtalo taitaa olla Suomellakin edessä, lähiaikoina…
    Pakolainen taitaa olla nykyajan vastine barbaarille, muutenhan homma näyttää etenevän samalla kaavalla, surullista…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.