Jyrki Åland: Mietitäänpä hetki miltä autoilevasta kansasta tuntuu

Puhtaanpa hetki miltä autoilevasta kansasta tuntuu – No helvetin pahalta. Itselläkin taas tatti nousi otsaan ajellessa Varsinais-Suomen kuoppaisia teitä. Tuntuu uskomattomalta, että teitä ei saada kuntoon.  Näyttää siltä, että liikenneverkkoon suunnitellut varat on mennyt vain suunnittelijoiden taskuun. Mihin katosivat ne sadat miljoonat tierahoja, jotka parlamentaarisessa tieverkkoryhmässä on todettu välttämättömiksi?

Ikävä kyllä tässä jo valmistaudutaan siihen, että Kokoomus ja muut autoilevia vastustavat, aikovat ajaa eduskuntavaalien jälkeen autoilijoiden satelliittiseurannat ja tietullit käyttöön. Autoilevaa kansaa rokotetaan siis mielivaltaisesti. Näyttää siltä, että hallitus antaa tieten tahtoen tieverkon rapistua, jotta voidaan kansalle selittää, että tämä on ainoa vaihtoehto saada tieverkko kuntoon – Eli käyttäjät maksaa.

Ketä saa ja keneltä otetaan

Liikenne- ja viestintäministeriö esittää, että liikenteen veroja alennetaan 1,6 miljardia euroa. Kuulostaa äkkiseltään hienolta. Vihdoin ja viimein päästäisiin eroon 1.1.1958 voimaan tulleesta verosta, jonka piti tulla vain tilapäiseksi. Mikäli minusta olisi kiinni, niin luovuttaisiin tästä vaikka heti. Nyt on kuitenkin hyvä huomata, että ministeriönmiehillä on tässäkin asiassa ketunhäntä kainalossa.

Meinaako joku tosissaan, että valtio luopuu noin miljardista eurosta verotuloja tuosta vaan? Ei luovu. Kansalaisille myydään idea, että luovutaan autoverosta ja siirrytään tienkäyttömaksuihin. Tällöin jopa kriittiselle äänestäjälle tulee olo, että tämähän kuulostaa hyvältä. Nyt sen ajoneuvonkin saa ostettua halvemmalla. Tässä käy niin kuin monissakin asioissa, että hinnanalennus jää marginaaliseksi ja autoveronosuus siirtyy maahantuojille ja myyjäliikkeille ja kuluttaja saa pienen hinnan alennuksen.

Mietitään hetki millä tavalla valtio kompensoi verotuloja? Perustetaan liikenneverkkoyhtiö joka perii asiakkailta tienkäyttöoikeuteen perustuvia maksuja, eli tietulleja, ruuhkamaksuja, ja kilometreihin perustuvalla hinnoittelulla johon niin kipeästi tarvitaan ”sitä” satelliittiseurantaa. Toisin sanoen autolla liikkumisesta tehdään, niin kallista ettei monilla ole enää varaa edes käydä töissä. Suomi on pitkien välimatkojen maa. Cityvihreät hieroo käsiään, kun maakuntien ihmiset maksaa koko lystin. Taas jää enemmän jaettavaa kehitysapuun ja maahanmuuttoon.

Ikävää jos rikoin illuusiosi siitä, että ostanpa uuden auton halvemmalla ja joo tuo käyttöön perustuva vero on loistava idea. Tosi asia on, että liittyy nyt se ketunhäntä. Ei ole mikään valtionsalaisuus, että Suomessa ajoneuvokanta on todella iäkästä. Keskimäärin 13 vuotta on ajoneuvon keski-ikä, siis keski-ikä ja varsinkin pitkien etäisyyksien maakunnissa se korostuu entisestään. Toisin sanoen jos olet hankkinut auton 2014 niin koska ajattelit hankkia uuden, jotta pääsisit nauttimaan tuosta autoveron poistumisesta? Miten se vaikuttaa autovero vaikuttaa vaihtohyvitykseen? Varmaa on, että kun mietit näitä asioita, saat samaan aikaan nauttia tietulleista ja kyttäämisestä.

Häviäjänä on suomalainen autoileva kansa, joka on maksanut autostaan aikanaan kalliin hinnan, jonka vaihtoarvo jää murto-osaan entisestä, mutta pääsee nauttimaan uusista veroista ja maksuista. Hyvä ihminen älä nyt vaan luule, että joku asia poistuisi vain hyvää hyvyyttään. Tarkoituksena on rokottaa autoileva kansa kuoliaaksi. Vanha Kokoomuslainen sananlasku ”bensan hinta pitäisi olla niin korkea, että vastaan ajelisi vain tuttuja”. Tieverkon yhtiöittämisessä käy äkkiä samalla tavalla kuin Caruna-kaupoissa.

Eikä nämä maksut tähän jää

Mikään ei ole niin viisas kuin virkamies, joka miettii mistä lisärahaa valtion pohjattomaan kassaan. Valtiovarainministeriöstä tulee vain huonoja uutisia. Nyt on huomattu, että haittaverojen tuloutus on pienentymässä, kun autokanta muuttuu kokoajan energiatehokkaammiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei veronmaksaja tankaa autoonsa menovettä samaan malliin, kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jäämme siis odottamaan uusia sanktioita, ei kun veroja joita niin mielellämme maksamme.

Sitten on se ilmastonmuutos – No voi hyvää päivää sentään. ”Suomen huomattavien päästövähennystavoitteiden kannalta on perusteltua arvioida huolellisesti, miten liikenteen verotuksen ja eri päästöohjauskeinojen kokonaisuus vastaavat tulevaisuuden haasteisiin mahdollisimman tehokkaasti.” kerrotaan ministeriöstä. Samaan aikaan on kuitenkin tutkittu, että Suomessa on maailman puhtain ilma. Ikävä kyllä tämä maailmojen halaaminen tulee meille kalliiksi. Me olemme jo tehneet osamme. Minusta on kohtuullista vaatia muilta, niitä päästötavoitteita.

Sakkoja sakkoja kirjoitan sulle sakkoja

Toinen raivostuttava asia on Poliisin liikenneturvallisuuskeskus. Poliisin toiminta muistuttaa koko ajan enemmän Kummelin poliisisketsiltä, paitsi että se ei tässä tapauksessa juurikaan naurata. Tulossa on uusia peltipoliiseja, jotka sakottavat keskinopeuden mukaan. Uusia peltipoliiseja asennetaan alamäkiin, jossa varomattomalle kuljettajalle räpsähtää sakko, jos ei huomannut painaa jarrua riittävän tiukasti.

Loogisesti ajateltuna liikenneturvallisuuskeskuksen tärkein tehtävä on edistää liikenteen turvallisuutta. Nyt kyllä näyttää siltä, että se keskittyy enemmänkin sakkojen keräämiseen, josta on selkeästi tullut valtiolle liiketoiminnallinen tavoite. Suomi on maailman ainoa valtio, jossa sakkotulotkin on sidottu valtionbudjettiin. Hyvinvointivaltion tehtävä on parantaa kansalaistensa turvallisuutta – Nyt se leikkii Nottinghamin seriffiä.

Ei ole mitenkään helppoa olla suomalainen autoilija, joka asuu maakunnassa. Tiet ovat hirvittävässä kunnossa. Tien pinta on kuoppainen ja täynnä railoja, jos jotain on tehty niin pikaisia hätäpaikkauksia piellä joka aivan järkyttävän liukas varsinkin sateella. Asfaltti teissä on järkyttävät urat ja paikka paikoin niitä on kahdet. En yhtään ihmettele, että poliisi joutuu tiukentamaan sakkokäytäntöjään. Suomen tiestö ja sillat on niin huonossa kunnossa, että ei niillä pysty edes ajamaan ylinopeutta.

Vaalit lähestyvät, mutta voin varmasti sanoa seuraavaa. Kokoomus, keskusta, demarit, vihreät ja vasemmisto tulee takuu varmasti ajamaan autoilijan ahdinkoon. Porvari puolueet ajavat maahantuojien ja autokauppiaiden etuja sekä niiden yritysten jotka hyötyvät satelliittiseurannasta ja tietulleista, sillä jonkun täytyy sekin rakentaa. Punavihreät taas haluavat kiristää veroja, sillä maailmojen halaaminen tulee kalliiksi. Sinä suomalainen mieti siis äänestyskopissa näitä asioita, sillä valinta on sinun, myös äänestämättä jättäminen.

Jyrki Åland

13 thoughts on “Jyrki Åland: Mietitäänpä hetki miltä autoilevasta kansasta tuntuu

  • 28.9.2018 at 20:37
    Permalink

    Suomalaisen autoilijan asemaa voidaan hyvin verrannollistaa Venäjän maaorjiin.

    Reply
  • 28.9.2018 at 21:16
    Permalink

    Hei..nyt kannattaa myydä tieverkosto ulkomaille kuten sähköverkot…valtio saa hetkellisesti rahaa maahanmuuttoon.. Sipilät sun muut saavat taas sijoittaa uudet tuttavuudet omistamiinsa kiinteistöihin kansan maksamina…pian pitää jättää verot maksamatta, siis kaikki verot myös auton ns.käyttömaksu..hah..mahtaas syntyä keskustelua ku ei olekaan suomen kansalaisten maksamaa ’ilmaista rahaa” käytössä omiin tarkoituksiin.

    Reply
  • 28.9.2018 at 21:36
    Permalink

    Suomen päästövähennykset ovat täysin tyhjänpäiväisiä, kun kiinassa nousee päästöt sellaista tahtia. Eihän niitä hienoja urealaitteitakaan kukaan käytä uusissa koneissa ja kuorma-autoissakaan näyttelyä tai esittelytilaisuutta pidempään. Ne adbluet ohjelmoidaan heti pois päältä, kun oikeat työt aloitetaan työmaalla. Vanhat tojotatkin menevät afrikkaan saastuttamaan sitä ilmaa samalla tavalla, vaikka Suomalainen ostaisikin sen hienon velkavetoisen muovikipon. Kohta tulee varmaan halvimmaksi ajaa kilvettömällä mopolla, tai moottoripyörällä ja lähteä pakoon, jos poliisi tulee vastaan.

    Reply
  • 28.9.2018 at 21:43
    Permalink

    Mykkänen hakee lisää kiintiöpakolaisia Turkista ja Berner luovuttaa mielellään tienhoito rahat yhä kasvaviin maahantunkeutuja-kustannuksiin. Kun tieverkko on tarpeeksi huono. Se voidaan myydä vähiten tarjoavalle, koska yksityistäminen on tarpeen kun valtion tienhoito on tehotonta jostakin kumman syystä.
    Sama temppu tehtiin postilaitokselle. Se ajettiin tahallaan tehottomaksi jotta saatiin syy avata kilpailu. Likaisen työn teki Vanhasen hallituksen viestintäministeri Suvi Linden.
    Postin osalta kaikki tietävät että tärkeän julkishallinnon palvelun avaaminen kilpailulle on johtanut katastrofiin. Samoin tulee käymään tieverkolle ja sosiaali-ja terveys uunotukselle.

    Reply
  • 28.9.2018 at 22:56
    Permalink

    Suomen autokanta on vanha.
    Mitä sitten?
    Meidän taloudessa on kaksi autoa, vm 1993 ja 2013. Keski-ikä siis 15v.
    Uudenpaa autoa vaihdan siten että se on aina 3-5vuotias.
    10:n vuoden päästä meillä on autot vm 1993 ja 2028, toinen täysin uusi ja autojemme keski-ikä jo 17,5 vuotta.
    Vaikka vaihdan toisen uuteen joka vuosi kahden auton keski-ikä vain kasvaa vuosi vuodelta.
    Suomen 55000 museoautoa ja muut harrasteautot nostavat autojemme keski-ikää aina vaan. Turhaa rutkuttaa autokannan vanhuudesta.

    Reply
  • 29.9.2018 at 00:14
    Permalink

    Selkeästi persun kirjoittama populistinen pläjäys.

    Reply
    • 29.9.2018 at 09:33
      Permalink

      Voisitko ”keijo” kertoa että millä tavalla populistinen? Kansallisomaisuuden eli tieinfran myyntihän on ihan suoraan sanottu suunnitelma, Valheellista siinä on tarve myydä se rahoitussyistä, sillä liikenteestä kerätään vuosittain 6 miljardia euroa verotuloja joista vain 700 miljoonaa palautuu tienpitoon ja infran ylläpitoon. Rahallinen selitys myyntitarpeelle meni siinä.

      Toisekseen jo nyt jokainen maksaa veroa juuri sen mukaan kuinka paljon ajaa, ja sen mukaan kuinka paljon kuluttavalla autolla ajaa, ihan oikeudenmukaisesti, joten oikeudenmukainen verotaakanjakojärjestelmä on jo olemassa, joten kuluttajilla itsellään maksatettavaa kallista satelliittikyttäysjärjestelmää ei tarvita, ja selitys sellaisen tarpeelle meni siinä.

      Lisäksi sellainen totaalinen liikkumisen valvontajärjestelmä olisi askel kohti Ultra-DDR:ää jossa yksityisyyttä ei ole. Ja ei, se ei liity asiaan että mitä sillä tiedolla tehdään ja kuka sitä käyttää tai ei käytä, koska ksityisyys on mennyt jo sillä hetkellä kun signaali sijainnistasi lähtee.

      Joten voisitko ”keijo” edes joskus perustella noita tyhjiä ja tyhmiä heittojasi? Kun muuten ne näyttävät juuri tuolta, tyhjiltä ja tyhmiltä heitoilta.

      Reply
    • 29.9.2018 at 11:51
      Permalink

      Ota nyt aivan ensimmäiseksi selvää, mitä ”populismi” tarkoittaa, ennen kuin tulet tänne esittelemään ”one timereitä”. Kommenttisi osoittaa äärimmäistä älyllistä laiskuutta ja tyhmyyttä eli sitä tyhjäpäisyyttä, joka onkin se tyhjä kaivo jonne EU:ta kannattavat globalistit ja kulttuurimarxistiset monikultti-intoilijat kaatavat rikkihappoista aatemaailmaansa.
      Jokainen suomalainen mies saa jo äidinmaidossaan sen peruskallioon hakatun monoliittisen käsityksen siitä, mitä suomalaisen autoilijan verotus on ja minkä kuntoisia ovat suomalaiset tieverkot jo eteläistä Suomea myöten sekä mitä tuo asiantila merkitsee pitkien etäisyyksien maassa, joka perustuu paljolti raskaanliikenteen kuljetuksiin ja mikä heijastuu myös suoraan henkilöauto liikenteeseen syystä, että haja-asutusalueella täytyy lähes köyhintä myöten olla auto pystyäkseen hoitamaan henkilökohtaisia asioitaan, koska julkiset liikenneyhteydet ovat surkastuneet menneistä ajoista käsittämään pelkästään kouluaikoja palvelevaksi liikenteeksi ja taksikyydit maksavat maltaita eikä kenelläkään tavallisella ihmisellä ole varaa käyttää 22 000 euroa taksi kuluihin ja palauttaa siitä takaisin peräti 200 euroa. Kun ottaa vielä huomioon senkin ettei lindsrömin pihvin ”aktiivimallia” voi mitenkään toteuttaa ilman omaa autoa, koska työttömälle TE-keskus lätkäisee karenssin riippumatta siitä onko työttömällä edes mahdollisuutta ottaa työ vastaan 150 km päästä ilman omaa autoa, minkä omistaminen on työttömälle täysin mahdotonta, sillä jo peruselämiseen tarvittava kulurakenne on niin suuri, ettei työttömyysturva voi sitä mitenkään kataa ilman, että luopuu jostain välttämättömistä menoista, mukavuuksista nyt puhumattakaan. Tämä merkitsee yksinkertaisesti sitä, että monelta suomalaiselta riistetään ihmisarvoinen elämä maassa, jossa kuin kylvömies pellolla kävellen huitelee kaksin käsin vakasta viljan siemeniä, ilmaista rahaa haitamaahanmuuttajille, jotka eivät ole edes todellisia sotaa pakenevia pakolaisia vaan onnenonkijoita ja hölmölää hyväksikäyttäviä rikollisia, jotka näin vievät leivän monen sellaisen suomalaisen suusta, joka on sen ansainnut pelkästään jo sen vuoksi, että on maksanut tälle maalle sosiaalidemokraattisia veroja ikänsä tehnyt satavarmasti enemmän tämän maan hyväksi kuin yksikään mulliturpa tulee koko elämänsä aikana tekemään.
      Revippä tuosta valopää!

      Reply
  • 29.9.2018 at 03:36
    Permalink

    Asfalttirahat ovat menneet muihin tummempiin kohteisiin.

    Reply
  • 29.9.2018 at 11:49
    Permalink

    Viitattiin Carunaan. Siirtoverkon myymisestä johtuen siirtohinnat maksavat nyt kaksi kertaa sen mitä sähkö. Sähkön siirtoyhtiöitten tuloja valvoo kuitenkin valtio, koska kilpailua ei ole. Siksi Caruna investoi nyt innokkaasti, koska voi velottaa investointikutlut kuluttajilta eikä Caruna taseeseen ilmesty suuria voittoja. Carunan ehkä omistavien alihankkijoiden taseet ja tulot voivat kohota huimiin lukemiin.
    Carunan alueella tuhotaan nyt toimivia sähkölinjoja ja kaivetaan maakaapeleita melkoisen rajulla tavalla räjäytellen kallioita jne. Vaikuttaa korruptiolta, jota peittämään puhutaan sähkönsiirron varmuudesta.

    Reply
  • 2.10.2018 at 14:30
    Permalink

    Carunasta puheenollen: 8% tuottorajoitus ei taida koskea carunan ostamaa alihankintaa? Caruna on yksityinen yhtiö ja voi halutessaan ostaa konsernin sisaryksiköltä työtä ja tällä sisaryksiköllä ei ole mitään rajoitteita voiton suhteen?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.