Reijo Tossavainen: Kansallismielisyys on uusi normaali. Siksi punaviherlib-porukka panikoi.

Sana populismi on hyvin hatara yleisilmaus. Punaviherliberaali mukasuvaitsevaisto käyttää sitä lähinnä haukkumasanana. Siksi minä käytän sen sijaan sanaa kansallismielisyys.

Kansallismielisyydellä eli lähellä kansalaisia tapahtuvalla demokraattisella päätöksenteolla ja kansallisen kulttuurin arvostamisella on kussakin maassa omat erityispiirteensä. Kansallismielisyys auttaa mielestäni ymmärtämään ja arvostamaan paremmin myös muita kulttuureja ja kansoja.

Joukkoviestimet ovat niin meillä kuin muuallakin useimmiten punaviherlib-porukan äänitorvena. Kansallismielisyyden nousun on mahdollistanut somen tulo. Nyt äänensä ovat saaneet kuuluville myös ne, joilta se on tähän saakka estetty.

Sananvapauden ja kansallismielisyyden lisääntyminen näyttää aiheuttavan jo jonkinlaista panikoitumista, sillä somen sananvapautta halutaan rajoittaa yhä useammissa puheenvuoroissa niin meillä kuin muuallakin. Viimeksi tälle demokratiassa vieraalle toimintavalle on höyrähtänyt prof. Heikki Hiilamo.

Vastakkainasettelu ja suvaitsemattomuus lisääntyvät. Tulevaisuus on siis jokseenkin ikävä.

………….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

4 thoughts on “Reijo Tossavainen: Kansallismielisyys on uusi normaali. Siksi punaviherlib-porukka panikoi.

  • 5.8.2018 at 19:49
    Permalink

    KIansallismielisyyden sijasta voi käyttää myös sanaa nationalismi, jota mm. euroopassa käytetään paljon. Minä en pidä nationalisteja tai nationalismia haukkumasanana ja jos joku kutsuu minua nationalistiksi, se on todella suuri kunnaianosoitus.

    Reply
  • 5.8.2018 at 20:17
    Permalink

    -”Tulevaisuus on siis jokseenkin ikävä.” Sitä se tulee olemaan. Koska vihervasemmisto ei kunnioita demokratiaa, niin tuleman pitää väistämättä väkivaltaisia levottomuuksia. Nähtäväksi jää suorittaako kurinpalautuksen lailliset valtioiden armeijat vai joutuuko kansallismieliset ympäri Euroopan käymään veristä rottasotaa, kunnes oikeus on voittanut.

    Reply
  • 5.8.2018 at 21:27
    Permalink

    Niin vanhaa käsitettä kuin kansallismielisyys ei voida tappaa pois tästä maailmasta, sillä kansallismielisyys alkoi vaikuttamaan ihmisten ja kansojen elämään heti kohta sen jälkeen kuin Aatami ja Eeva karkotettiin Edenistä. Vaikka tuolloin ei vielä ollut maailmassa kuin kaksi ihmistä tuo kansallismielisyys oli vallitseva ja hallitseva ihmismieltä sekä käsite, jota voi kutsua kukaksi nummella, joka vain odotti poimijaansa. Ilman kansallismielisyyttä ei olisi mitään, jos Jumalan luomistyön ja galaksien liikuttelun jättää omaksi kokonaisuudeksi, joka on Hänen työtään ja ne ne kaikki ”pikku asiat”, jotka kuuluvat ihmisen asiaksi.
    Jos tämä oli hörhöä ja asiaa sekaisin? Lopputulema on joka tapauksessa se, ettei kansallismielisyyttä suistaa raiteiltaa mikään ”uusi muotikampaus” tai hetken houre, joka on saatu aikaiseksi kokalehtiä pureskelemalla ja homopersettä puristelemalla.
    Suomen eduskuntatalo on nykyisin niin saastainen paikka, että siellä vieraileminen on suoranainen terveysriski ja kuppataudin lähde.

    Reply
  • 5.8.2018 at 23:29
    Permalink

    Hatunnosto Italian sisäministeri Salvinille, jota EU-diktatuuri ei ole pystynyt korruptoimaan mm. Kalergi-suunnitelmaa kannattavaksi maanpetturiksi:

    ”Italian sisäministeri haluaa murskata Brysselin muurin ja sanoo antavansa Euroopan takaisin kansoille”,
    https://www.kansalainen.fi/italian-sisaministeri-haluaa-murskata-brysselin-ja-sanoo-antavansa-euroopan-takaisin-kansoille/

    Sama pätee Unkarin osalta:

    ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
    http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.