Kriisinhallintakeskus siirtyy Helsinkiin – Kuopiossa riittämättömät toimintaedellytykset

Kriisinhallintakeskus (CMC Finland) siirtyy Kuopiosta Helsinkiin. Sisäministeriö päätti siirrosta 5. heinäkuuta. Kriisinhallintakeskus on yksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimeenpanija. Suomen aseman vahvistaminen kansainvälisessä kriisinhallinnassa pitää tehdä yhdessä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kumppaneiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tähän parhaat mahdollisuudet on Helsingissä. 

Alueellistamisen koordinaatioryhmä käsitteli Kriisinhallintakeskuksen sijoituspaikkaa kokouksessaan 29.6. sisäministeriön tekemän sijoittamisselvityksen perusteella. Sijoittamisselvityksessä verrattiin Helsinkiä, Säkylää ja Tamperetta Kriisinhallintakeskuksen nykyiseen sijaintipaikkaan Kuopioon.

Lausunnossaan koordinaatioryhmä katsoi, että sisäministeriön sijoituspaikkaehdotuksessa on kattavasti arvioitu asetuksen tarkoittamia toiminnallisia, taloudellisia, alueellisia ja henkilöstöön liittyviä vaikutuksia. Päätöksen mukaan sijoittamisselvityksestä käy selvästi ilmi, että toiminnalliset seikat puoltavat selvästi Kriisinhallintakeskuksen sijoittamista Helsinkiin. Alueellistamisen koordinaatioryhmä edellytti, että vaikka asian ratkaisu kuuluu sisäministeriön toimivaltaan, sen on kuitenkin harkittava tarvetta siirtää asia valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi.

Perustuslain ja valtioneuvostolain mukaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat on siirrettävä valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi. Kriisinhallintakeskuksessa on noin 20 työntekijää. Kuopion seudulla on noin 2700 valtion työpaikkaa. Kokonaisharkinnan jälkeen sisäministeriö päätyi siihen, ettei Kriisinhallintakeskuksen sijaintipaikkapäätös ole tällainen laissa tarkoitettu laajakantoinen ja periaatteellisesti tärkeä asia, vaan päätös voidaan tehdä sisäministeriössä.

Siirtoa aletaan valmistella välittömästi. Käytännössä sijaintipaikan muutosta edeltää noin kahden vuoden siirtymävaihe.

Kriisinhallintakeskus on siviilikriisinhallinnan ja kansainvälisen pelastustoiminnan osaamiskeskus. Sen päätehtäviä ovat nykyisin asiantuntijoiden koulutus ja rekrytointi kansainvälisiin siviilikriisinhallinnan ja pelastustoimen tehtäviin, logistisista ja materiaalisista valmiuksista vastaaminen sekä alaan liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta.

Lähde: Sisäministeriö

7 thoughts on “Kriisinhallintakeskus siirtyy Helsinkiin – Kuopiossa riittämättömät toimintaedellytykset

  • 7.7.2018 at 17:59
    Permalink

    Hyvä. Kun asiat väännetään savoksi se aiheuttaa paljon enemmän sekaannuksia, joten meidän kansalaisten pitääkin muistaa se, ”ettei meidän saa vihastua”, vaan on purtava ikenet yhteen ja kestettävä kaikki se mikä meille annetaan. Sillä sanotaanhan Isossa Kirjassakin ”ettei kenellekään anneta taakkaa kannettavaksi sen enempää kuin jaksaa kantaa” tässä vitsauksia täynnä olevassa vitsattomassa maailmassa, joka tästä säästö syystä on vihaa täynnä.

    Reply
  • 7.7.2018 at 19:37
    Permalink

    Hellsinki ja koko pääkaupunkiseutu onkin yks saatanan kriisipesäke haittamaahanmuuton takia. Samoin Turku ja Tampere.

    Reply
  • 7.7.2018 at 19:39
    Permalink

    Myös Sipilän hallituksella on riittämättömät toiminta edellytykset. Sillä Sipilän hallitukselta puuttuu äly.

    Reply
  • 7.7.2018 at 19:43
    Permalink

    Kun lapsen jäähyrangaistus nurkassa määritellään pahoinpitelyksi alkaa jokainen katse ja sanakin olla kriisi.

    Reply
  • 8.7.2018 at 06:28
    Permalink

    Helsinki ghettoutuu, pitäähän kriisinhallinta olla siellä missä todellinen kriisi syntyy. Niin ja löytyy työntekijöitä, joka toinen on muutama vuosi sitten maahan tullut ”asiantuntija”. Myös valemajurit ja sateenkaari upseerit saavat äänesä taas kuuluville.

    Reply
  • 8.7.2018 at 11:02
    Permalink

    Enins Helsingistä siirrettiin kalliilla paljon porukkaa maakuntiin. Sitten parin vuoden päästä niitä alettiin siirtämään takaisin. Eräälle tutullenikin sanottiin heti alussa että ”Tämä kestää vajaat kaksi vuotta. Ja saat kilometrit joka päivälle”.

    Reply
  • 12.7.2018 at 09:36
    Permalink

    Jospa matukylä hesa onkin huomannut, missä ne ongelmat ovat, ja siksi siirtänyt toimnnan matukylä hesaan. Jokohan silmät ovat auenneet?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.