Mitä ihmettä Pyongchangissa tapahtuu? – Saksa pudotti Ruotsin puolivälierässä

Talviolympialaisista, Etelä-Korean Pyongchangista kuuluu kummia: Aiemmin alemman portaan jääkiekkomaana tunnettu Saksa pudotti puolivälierissä Ruotsin, yhden turnauksen ennakkosuosikeista. Saksa kävi kahteen otteeseen kahden maalin karkumatkalla tykittäen jo ensimmäisessä erässä lukemiksi 2-0. Toisen erän oltua maaliton, säästyivät paukut kolmanteen erään. Maali-iloittelun aloitti Ruotsi 2-1 kavennuksellaan. Saksa nakutti heti perään lukemiksi 3-1, mutta niin vain Ruotsi kitkutti rinnalle ja jatkoajalle mentiin lukemista 3-3. Voitto- ja Ruotsin mitalipeleistä tiputtaneen maalin ampui lopulta Patrick Reimer, heti jatkoajan aluksi.

Iltapäivän toisessa ottelussa Kanada upotti Suomen maalein 1-0. Peliä hinkattiin kaksi erää maalittomana, mutta voittomaaliksi jäänyt 1-0 osuma syntyi Kanadan puolustaja Maxim Noreaun lavasta heti kolmannen erän aluksi. Suomi myllytti viimeisen 10 minuuttia Kanadan maalin suuntaan, mutta tasoitusmaali jäi haaveeksi. Leijonien pelit päättyivät olympialaisissa tähän ja Kanada jatkaa Saksaa vastaan välieriin.

Jo aiemmin varmistui välieräpari Tšekki – AOR (Venäläiset olympiaurheilijat).

Lähde: Eurosport, TV5, IS

2 thoughts on “Mitä ihmettä Pyongchangissa tapahtuu? – Saksa pudotti Ruotsin puolivälierässä

  • 21.2.2018 at 17:37
    Permalink

    Urheilu oli ennen suomalaisia henkisesti yhdistävä tekijä yli puoluerajojen. Nyt on tämäkin ilo loppunut/lopetettu jokseenkin tyystin. Ei kuulu enää ”hyvä Suomi”- ja ”hakkaa päälle”- huutoja. Rasismia ovat varmaan nekin.

    Reply
  • 21.2.2018 at 18:52
    Permalink

    Ruotsi on tunnetusti pelannut aina ns. puolivaloilla itseään heikompia vastaan. Kerran aiemminkin on tuo laiskuus kostautunut ja rajusti

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.