Reijo Tossavainen: Orpon mielestä ”pakolaisten motiivien arvostelu rasismia”

Joskus maamme johtavat poliitikot möläyttävät tavalla, joka normaalisti herättäisi mediassa kohun. Ainakin, jos asialla olisi perussuomalaisten varavaltuutettu. Mutta kun esimerkiksi Juha Sipilä ja Petteri Orpo tekevät niin, asiat ohitetaan olankohtauksella. Tästä pari esimerkkiä:

Syksyllä 2015 maahantuloryntäyksen ollessa kiivaimmillaan Petteri Orpo loihe lausumaan, että ”pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu on rasismia”. Sen jälkeen Maahanmuuttovirasto on todennut, että valtaosa ei täytä turvapaikanhakijalle asetettuja vaatimuksia. Orpon logiikan mukaan Migri on siis syyllistynyt laajamittaiseen rasismiin.

Samoihin aikoihin syksyllä 2015 Juha Sipilä lupasi oman Kempeleen kotinsa maahantulijoiden käyttöön. Tosin lupaus on jäänyt täyttämättä ”turvallisuussyistä”. Lupaus kuitenkin tehosi toisaalla, sillä tieto suuresta suvaitsevaisuudesta ja jalomielisyydestä kiiri somen kautta kaikkialle maailmaan. Moni lähti usean turvallisen maan kautta vaivalloiselle matkalle aina Pohjolan perukoille saakka.

Olen odottanut, että Orpon ja Sipilän ja muun mukasuvaitsevaiston silmät avautuisivat. Niin ei ole tapahtunut. Vaikka hallitusohjelmassa sovittiin Perussuomalaisten vaatimuksesta tiettyjä maahanmuuttoon liittyviä kiristyksiä, niin niitä ei ole juuri mitenkään toteutettu käytännössä. Sovittujen asioiden unohtaminen varmistui silloin, kun Perussuomalaiset heitettiin hallituksesta. Loikkarit jäivät hallitukseen ja ovat siellä täysin vaikutusvaltaa olevina juoksupoikina.

Suomessa mukasuvaitsevaisto on työntänyt päänsä yhä syvemmälle pensaaseen. Toisin on muualla Euroopassa. Useimmissa maissa on herätty arjen todellisuuteen ja tehty tai ollaan tekemässä täyskäännös maahanmuuttopolitiikassa.

Silti Suomessakin vääjäämättä lähestyy päivä, jolloin arjen todellisuus on tunnustettava. Mitä pikimmin, niin sitä pienemmillä vaurioilla yhteiskuntamme selviää ”monikulttuurisuuden” aiheuttamista ongelmista.

……….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

4 thoughts on “Reijo Tossavainen: Orpon mielestä ”pakolaisten motiivien arvostelu rasismia”

  • 9.3.2018 at 08:44
    Permalink

    Orpo on idiootti joka on tyhmyytensä ja samalla hyvän ulkomuistin takia valittu marionetti.Latelee suoraan sitä tekstiä minkä sai edellisenä päivänä, omia ajatuksiahan tuolla ääliöllä ei ole.

    Reply
    • 9.3.2018 at 10:12
      Permalink

      Kuten idiootit yleensäkin hän kuitenkin luulee ajatuksia omikseen. Näin se matrix toimii.

      Reply
  • 10.3.2018 at 17:44
    Permalink

    Olikos se Orpon vaimon Lakiverstas yksi valituskierteeseen avustava taho?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.