Koulubussi suistui tieltä Heinolassa – Poliisi toivoo malttia liikenteeseen
Koululaisia kuljettanut 50-paikkainen linja-auto suistui 14- tieltä Heinolassa. Auton kyydissä oli suistumisen aikana kymmenkunta lasta. Linja-auto jäi renkailleen ojaan ja kukaan ei loukkaantunut ulosajossa. Tienpinta tapahtumapaikalla on liukas. Poliisi tutkii ulosajon tarkempaa syytä.
Liukkaan kelin vuoksi onnettomuuksia on raportoitu ympäri maata. Lukuisat ulosajot ja onnettomuuden ovat työllistäneet poliisia muun muassa Hämeen poliisilaitoksen alueella.
Pohjanmaan poliisi varoittaa tiellä liikkujia erityisen liukkaasta kelistä, joka on jo aiheuttanut ulosajoja ja liikenteen ruuhkautumista ympäri Pohjanmaata. Etenkin sivutiet, mutta osin myös päätiet ovat nyt erittäin liukkaita. Rekkaliikenne on paikoin jopa pysähdyksissä. Nyt on noudatettava erityistä malttia liikenteessä, poliisi kertoo.
Lähde: Poliisi
Eikös talvella aina?
Onneksi tieliikenelaki sanoo yksiselitteisesti ”Ajoneuvo on saatava pysähtymään tien näkyvällä osalla”. Kaikki muu on ”liian suuri tilannenopeus”.
Tavallaan ”hyvää” liikennekasvatusta lapsille/nuorille. Näkivät sen kuinka helposti auto lähtee lapasesta ja miltä tuntuu olla ”oman onnensa” nojassa pitkiltä tuntuvien sekuntien aikana. Jäljellä jää säikäys ja välittömästi sen jälkeen helpotuksen tunne kun selvittiin ”hengissä” ja luut ehjinä. Tosin ihminen kykenee unohtamaan äkkiä kasvatukselliset käytännön varoitukset ja kohta taas sama ”meno” jatkuu.