Putkonen valehteli mediassa perussuomalaisten uusien jäsenten hylkäämisprosentista

Ennen viimeistä puoluehallituksen kokousta 21.4., jossa oli paljon jäsenhakemuksia käsiteltävänä, vuoden 2017 osalta on julkisesti kerrottu, että hyväksyttyjä hakemuksia on ollut 818. On myös kerrottu, että hylättyjä on ollut 7-9% kuten ennen. Käytimme siksi oletuksena 8%. Näin jäsenhakemuksia on ollut 889 ja hylättyjä 71. (Putkonen tosin alla väittää, että hylättyjen osuus aina on n. 5%).
 
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen kiistää Verkkouutisille, että puoluehallitus olisi tarkoituksellisesti hylännyt kymmeniä jäsenhakemuksia puheenjohtajakisaan liittyen.
– Se on ihan täyttä humpuukia, asiaa joka ei perustu mihinkään muuta kuin yritetään taas sotkea asioita, Putkonen sanoo.
Hänen mukaansa jäsenhakemusten hylkäyksiä tulee jatkuvasti ja niiden osuus on aina noin viisi prosenttia riippumatta siitä, onko uusia jäsenhakemuksia tullut kymmeniä tai satoja.
 
 
Lisäksi on kerrottu (Putkonen), että kuntavaaliehdokkaiden jäsenhakemukset on kaikki hyväksytty. Edelleen on kerrottu, että enemmistö 2017 hakemuksista on tullut ehdokkailta.
 
Näin ollen taulukon mukaan, jos hakemuksista 54% on ehdokkailta, on muista hakijoista hylätty 16%. Jos hakemuksista 60% on ehdokkailta, on muista hylätty 18%.
 
Luulimme, ettei tässä olisi mitään järkeä, koska näin ennen viimeistä kokousta Jussi Halla-aholta vietiin ehkä 30-40 ääntä, mitätön määrä. Halla-ahon ja Huhtasaaren tukiryhmien ylläpitäjän julkisen arvion mukaan Jyväskylässä olisi paikalla 2,700 äänioikeutettua.
Puoluehallitus kokoontui 14.4., mutta siirsi jäsenhakemusten käsittelyn 21.4. kokoukseen. Alustavien tietojen mukaan tässä kokouksessa on hylätty niin hurja määrä hakemuksia, että sillä voi olla vaikutusta äänestystuloksiin. Tässä kokouksessa on käsitelty nimenomaan tavallisten ihmisten hakemuksia.
 
21.4. kokouksessa hyväksyttyjen/hylättyjen suhde on luokkaa 1:5 sen otoksen perusteella, mikä hallussamme on, ja mikä kasvaa koko ajan. Eli hyväksyttyjä on vain n. 20% saamistamme viesteissä. (vrt. Putkonen yllä)
Tässä kokouksessa on toisin kuin aiemmin käsitelty tavallisten ihmisten (ei-ehdokkaiden) hakemuksia, siis nimenomaan Jussia tukevien hakemuksia. Niitä on siis hylätty niin suuri määrä, että se voi vaikuttaa äänestystuloksiin.
 
Jos oletamme, että paikalla on 2,700 äänioikeutettua jäsentä, ja että Jussi Halla-ahon kannatus olisi 50%, on täysin mahdollista, että Halla-aholta on viety 100-150 ääntä vilpillä. Silloin olisi riistetty 8-11% hänen äänistään. Kannattaa lisäksi huomata, että suuri osa näistä äänistä on pois Laura Huhtasaarelta, Teuvo Hakkaraiselta, Juho Eerolalta sekä Halla-ahoa avoimesti tukevalta puoluesihteeriehdokkaalta Kari Kolarilta.
 
Ketkä tästä hyötyvät? Timo Soinin mahdollisuudet säilyttää rakastamansa UM-salkku paranevat. Hän voi siitä sulavasti jatkaa Iso-Britannian suurlähettilääksi, koska välit presidenttiin ovat erinomaiset. Sampo Terhon tietysti hyötyy, samoin soinilainen nykyinen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ja reilusti yli 8,000 euroa kuussa ansaitseva mediavastaava Matti Putkonen.
 
Puoluetoimiston muut pestit Suomen Uutiset lehden päätoimittaja Matias Turkkilaa lukuunottamatta ovat pääosin 2-vuotisia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Halla-ahon voittaessa Putkonen olisi luultavasti ensimmäisenä ulkona.
 
Saamamme tiedon mukaan Jussi Halla-ahoa on syrjitty myös toisella tavalla. Niin puoluesihteeri Slunga-Poutsalo kuin Putkonen ovat julkisesti luvanneet, että 31.3. mennessä puoluetoimistoon saapuneet jäsenhakemukset ehditään käsitellä Jyväskylää ajatellen.
 
Näistä lupauksista huolimatta moni ajoissa hakemuksensa lähettänyt on saanut tiedon, että heidän hakemuksiaan ei vielä ole käsitelty. Hyväksytään heidät jäseniksi tai ei, puoluekokoukseen pääsy on näin estetty. Jäsenmaksun, kun tulee olla maksettuna 28.4. mennessä.
Puolue on itse asettanut jäsenmaksuille takarajan 28.4., jotta olisi äänioikeutettu. Toiminnan tahallisuuden osoittaa se, ettei tätä takarajaa ole siirretty, vaikka se tulee nopeasti niillekin harvoille, jotka on hyväksytty 21.4. kokouksessa. Heitä ei tosin montaa ole.
Antaa puolue tuosta 21.4. kokouksesta dataa medialle tai ei, saamme sitä joka tapauksessa, jolloin laskelmamme tarkentuu. Jos puolue ei anna vastaavaa dataa medialle kuin aiemmin, jokainen ymmärtää miksi.

-Gozopoulus Sittiäinen

2 thoughts on “Putkonen valehteli mediassa perussuomalaisten uusien jäsenten hylkäämisprosentista

  • 25.4.2017 at 19:56
    Permalink

    Nykyinen perussuomalaisten johto on sananmukaisesti myynyt perseensä lisäksi sielunsa. Tämä röyhkeys tulee kaatumaan heidän omaan niskaansa, toivon että puolueen jäsenistö (itse en ole) tekee tästä tarvittavat johtopäätökset ja menee äänestämään Halla-Ahon puolesta -globalistien perseilijät on saatava kuriin sillä persuista on muodostumassa jopa vasemmistoa vakavampi uhka maamme tulevaisuudelle. Venkoilun on kertakaikkiaan loputtava tai jytkyt on jytkytelty lopullisesti.

    Reply
  • 25.4.2017 at 22:19
    Permalink

    Minun jäsenhakemuksenikin hylättiin. Olin sentään v. 2007 ps-puolueen kansanedustajaehdokkaana, ja sainsilloin todella paljon ääniä … ensikertalaisena. … Tiesivät persuissa tasatarkkaan, että en tulisi äänestämään Sampo Terhoa puheenjiohtajaksi. Mikä muu muka voisi olla hylkäämiseni syy?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.