Mainos:

Yle: Miksi poliisi kertoo yksityiskohtaisia tietoja Turun puukottajasta

Julkaistu 11.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Ylen toimittaja Pirjo Auvinen ihmettelee poliisin tiedottamista. Miksi poliisi kertoo niin paljon tietoja Turun terrori-iskun tekijästä.

Auvinen ohjeistaa artikkelissa poliisia tiedottamaan vähemmän yksityiskohtia. Auvisen artikkeli käsittelee viisi eri asiaa, neljännessä kohdassa hän ohjeistaa poliisia pidättäytymään yksityiskohtaisesta tiedottamisesta, Auvinen pelkää kaikkien turvapaikkahakijoiden leimaantuvan terroristeiksi.

Pirjo Auvinen kirjoittaa seuraavasti artikkelinsa neljänteen kohtaan:
4. Poliisi kertoo, poliisi täsmentää, mutta tuleeko samalla leimanneeksi? Torstaina heti kyselytunnin jälkeen sisäministeri Paula Risikko ja poliisijohto pitivät toimittajille taustatilaisuuden. Yleinen kutsu oli tullut hyvissä ajoin, eikä toimittajajoukko ollut mitenkään käsinpomittu. Itse en päässyt paikalle, kun työt eduskunnassa jatkuivat.

Luin kuitenkin uutisista, että poliisi oli kertonut jo hyvin yksityiskohtaisia tietoja Turun puukottajasta ja hänen aikeistaan. Kollega hämmästeli ja samaa ihmettelin itsekin: eivätkö tällaiset tiedot tule julki yleensä vasta, kun esitutkinta on valmistunut? Mikä oli se kiire, mikä se syy, että tiedot julkistettiin jo nyt, kun ilmeisesti koko tutkinta valmistuu ensitietojen mukaan vasta ensi vuoden puolella?

Mainos:

Samassa tilaisuudessa oli puhuttu myös entistä yksityiskohtaisemmin Suojelupoliisin eli Supon ja Keskusrikospoliisin eli KRP:n "terrorismin torjunnan kohdehenkilöistä". Silloin puhutaan henkilöistä, joilla poliisi uskoo olevan yhteyksiä terroristiseen toimintaan, saaneen siihen koulutuksen ja joista osa on osallistunut tai haluaisi osallistua aseelliseen toimintaan. Supon ja KRP:n listoilla heitä on yhteensä noin tuhat.

Poliisi on jo aiemmin kertonut, että osa listoille päätyneistä on tullut turvapaikka-aallossa, osa on suomalaisia.

Tähän saakka poliisi on puhunut vain luvuista, ei paikkakunnista. Tässä linjassa varmasti kannattaisi pysyä jatkossakin, jos haluaa välttää kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaantumisen mahdollisiksi silmälläpidettäviksi tai terroristeiksi.

Pirjo Auvisen artikkeliin linkki Tästä

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

19 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Helge Aspholm
Helge Aspholm
9 years ago

Osoittakoon muslimit omalla esimerkillään sen, ettei kaikki ole terroristeja, hoitamalla sellaiset pois joukostaan. Niin kauan, kunnes niin tapahtuu, on kaikkia pidettävä mahdollisena uhkana.

Jack
Jack
9 years ago
Reply to  Helge Aspholm

Samaa mieltä. Tekisi mieli lainata erään Hakkaraisen sitaattia muslimeista, mutta enpä taida etten kiihoita liikaa….

Pekkis
Pekkis
9 years ago
Reply to  Jack

Teuvon kommentista oli lainattu vain osa. Samassa yhteydessä hän kertoi maat joihin asia liittyi. Jos katsoo tilastoja vaikkapa 2000-luvulta niin kaikista terrostiteoissa löytyy yhteinen nimittäjä Islam. Turun yliopiston professorin mukaan faktojen kertominen ei ole vihapuhetta. Teivon sanoma oli täyttä faktaa mutta asiasta tehtiin poliittinen murha ja esimerkki ettei Suomessa saa sanoa totuuksia ääneen. Sipilän hallitus on vastuussa Turun tapahtumista ja se pitäisi kaikkien äänestäjien muistaa seuraavissa vaaleissa. Pahin on vielä edessä koko Euroopassa, valitettavasti.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Niin…ja miksi YLE suoltaa paskaa pakkoveroilla kerätyillä rahoilla?

Juha Wiklund
Juha Wiklund
9 years ago

Mielenkiintoisia väittämiä sillä poliisilla on myös velvollisuus suojella Suomen kansalaisia tällaisilta teoilta. Näiden tuhannenkin epäilyn tiedot ja olinpaikka pitöisi myös julkistaa jotta me rehelliset ihmiset osaisimme heitä varoa ja putää heitä silmällä. Tämä olisi varmasti kaikkien etu jotta syyttömät muslimit eivät leimaantuisi.

Da-De
Da-De
9 years ago

Me veronmaksajat maksamme tämän ylen touhut niin luulis että saamme rehellistä ohjelmaa ja tietoja Yle on kai muuttunut täysin vihreäksi kun Touko siellä runoilee Miksi yhteiskunna varoilla kustannettu ohjelma on niin poliittista Ylen vois pistää kortin taakse niin ohjelmat paranis kun maksumiehet katsois mitä kannattaa katsoa

Pakkoveronmaksaja
Pakkoveronmaksaja
9 years ago

Tuon änkyttävän eukon olisi jo aika jäädä johonkin eläkeputkeen pois tuhlaamasta verovaroja joutavilla jutuillaan.Oikeastaan koko YLE olisi aika laittaa rajulle kulukuurille. Karsittavaa todella löytyisi.

Eci
Eci
9 years ago

Islamistisen terrorismin juuret ovat islamissa.
Voiko muuta väittää?

CFF
CFF
9 years ago

Miksi Yleisradio on olemassa?

Miksi Pirjo Auvinen on YLEllä töissä?

Onko Pirjolla oma lehmä ojassa tai pitäisikö sanoa että oma rattopoika pidossa.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago
Reply to  CFF

Hemmetin ruma se ainakin on niin varmaan on rattopoika komerossa, koska muutakaan ei saa.

Muslimitpaskahousuja
Muslimitpaskahousuja
9 years ago

Muslimit voisivat osoitta etteivät ole terroristeja menemällä omaan maahansa niitä vastaan taistelemaan niin kuin miesten kuuluisi.

Usko Niukkanen
Usko Niukkanen
9 years ago

Naurettavaa, mutta ei yllättävää Ylen taholta. Kun terroristi otettiin kiinni Turussa ja vietiin sairaalaan, niin hänen kasvonsa oli ”pikselöity” kuvassa niin, ettei kukaan vaan tunnistaisi kenestä oli kyse. Kun poliisi etsii kantasuomalaista miestä epäiltynä osallisuudesta Tampereen Lielahden tapahtumiin, niin kyllä silloin epäillyn kasvot julkistetaan ja lähes jokaisessa mediassa. Eikä puhettakaan siitä, että kasvot pikselöitäisiin.

Markku mäkelä
Markku mäkelä
9 years ago

Joo kyllä olis aika laittaa yle vapaaehtoisen maksukortin taakse. Näkis kuinka monta mamunpalvojaa sen lunastaisi.

seppo puustinen
seppo puustinen
9 years ago

Tuolla logiikalla ei saisi sanoa yliajajan autonväriä…ei rikoksen tehneen ihon/hiusten, koska samanlaisia autoja Suomessa pilvin pimein, saattaisivat aivan syyttömät kärsimään. Kuten taannoin poliisilla oli tämä linja, ei kerrottu rikollisesta juuri mitään, etenkin jos kyseessä oli maahanmuuttaja taustainen…nyt silmät hiukan auenneet poliisilta…tosin yleisön reaktiot olleet niin voimakkaita, että poliisit nähneet oikeaksi toimia realistisemmin.

Pirjo Tolonen
Pirjo Tolonen
9 years ago

MIKSI EI OLISI JULKAISTU. VOI TAIVAS TUOTA MUSUJEN NUOLEMISTA.

Sari286
Sari286
9 years ago

Miksi ihmeessä poliisi ei tiedottaisi kansalaisia kunnolla? Auvinen on pelkkä ylipainoinen tivolipelle!

Chris-Marie Rasi
Chris-Marie Rasi
9 years ago

Auvinen haluaa että poliisi vaikenisi niin kauan että esitutkinta valmistuu, jolloin yleisön mielenkiinto on jo laantunut. Enpä ole ennen kuullut toimittajasta, joka valittaa siitä, että tietoa tulee liikaa! Sopii hyvin Ylen propagandakoneiston tyyliin. Hehän tässä maassa haluavat päättää miten asioista ajatellaan. Tympeää!

Jarppi55
Jarppi55
9 years ago

Erikoinen toimittaja, joka valittaa, että tietoa tulee liikaa. Tieto taitaa vaan olla oman ideologian vastaista…

maalistollo
maalistollo
9 years ago

Järkikulta jäi tältä sinne pielavedenperukoille kotimökkiin.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.