Mainos:

Vihreät nuoret vaativat: Muslimimiehille oikeus useaan vaimoon

Julkaistu 11.8.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Vihreiden nuorten mukaan valtiovallan ei tarvitsisi enää 2000-luvulla määritellä ihmisten suhteiden laatua. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino aiheutti kohua jo kesällä 2011 kannattamalla moniavioisuutta.

Linjaus nousi uudelleen esille, kun Helsingin Sanomat kirjoitti puolueiden nuorisosiipien tavoiteohjelmista. Kohta, jonka mukaan "avioliittolaki ei saa katsoa lukumäärää tai sukupuolta" on edelleen Vinon tavoitteissa.

- Meidän mielestämme 2000-luvun Suomessa ei ole tarvetta lähteä valtiovallan puolelta määrittämään niin tarkasti, minkälaisia parisuhteita tai suhteita ihmisillä on. Me emme myöskään näe, että miehen ja naisen välinen avioliitto olisi sellainen, jota pitäisi erityisesti valtiovallan puolelta tukea, kertoo järjestön puheenjohtaja Veli-Matti Partanen IS:lle.

Partasen kertoman mukaan moniavioisuus olisi tavoitteen toteutuessa sallittua myös esimerkiksi muslimiperheissä, joissa mies haluaisi naida useamman vaimon.

Mainos:

- Tietenkin tässä pitää huomioida se, että se tapahtuu kaikkien suostumuksella, Partanen jatkaa.

Emopuolue Vihreät otti pesäeroa nuorisosiipensä kannanottoon jo vuonna 2011 nousseen mediakohun jälkeen.

Lähde: IS
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Tuija
Tuija
9 years ago

Muslimimiehillä on jo lukuisia ”vaimoja” ja näillä vaimokkeilla suuri lapsilauma. Omassa maassaan muslimit voivat ottaa niin monta vaimoa kun pystyvät elättämään, täällä suomalaiset veronmaksajat on pakotettu elättämään miehen lukuisat perheet. Vihreiden nuoret eivät puhu huuhaa jutuissaan mitään perheiden elatuksesta….heistä on siis oikein ja kohtuullista, että suomalaiset kustantaisivat edelleen muslimien sänkypuuhien hedelmät….
Ei voi kuin ihmetellä ketkä vihreitä äänestävät…maassa täytyy olla paljon imbesillejä….muuten tuo puolue olisi kuollut aikaa sitten… Vihreät nuoret…..maan tulevaisuusko makaa näiden nuorten käsissä?

Rumps
Rumps
9 years ago

Näillä vihervassareilla ei älli riitä tajuamaan mikä katastrofi meitä odottaa näiden kehitysmaalaisten lisääntyessä kanien lailla.
Joudumme elättämään yhä suurempaa laumaa parasiitteja jotka eivät sopeudu maahamme. Kaikenlainen epäjärjestys ja rikollisuus tulee olemaan massiivista kuten jo Ruotsissa.
Muutenkin diggailevat kaikkea perverssiä, jokuhan jo kannatti eläimiinsekaantumista.

Reijo Suomela
Reijo Suomela
9 years ago

Lähde IS mutta unohditte mainita sen että uutinen on julkaistu neljä vuotta sitten! Mikähän on se todellinen kanta tänä päivänä?! No mutta sitähän ette viitsineet selvittää.

Tuiccu Karhu
9 years ago

Täytyykö sitä ihan naimisiin mennä? Ja pari vuotta naimisissa… Senkun jakavat keskenään kroppansa, mutta ilman avioliittoa. Miksi me maksettaisiin heidän elatuksensa? Maassa maan tavalla ja sopii lähteä pois ihan vapaasti täältä. Meillä on paljon huolehdittavia oman maan kansalaisissa, mutta valitettavasti heistä ei huolehdita yhtä hyvin kuin näistä tänne tulleista. Vr. esim veteraanit ja vanhukset

hilkka pasma
hilkka pasma
9 years ago

No. eikös tämä ole vanha uutinen ja ehdotus? Olisiko jo aika tarkistaa lähteensä, tietäälseni ehdotus vedettiin takaisin? vai sattuuko olemaan biin ettei väliä mitä painetaan,kun se vain täyttää tehtävänsä…?

Niina
Niina
9 years ago

Joo ei todellakaan ole ajateltu loppuun! Eihän me naiset tajua että länsimaissa on erilainen naisten arvo kun muslimimaissa ja suostuvat avioitumaan koska se on ok. Mielestäni aivan naurettavaa touhua.

Janni
Janni
9 years ago

Tuohan sotii pahasti naisen arvoa vastaan kun mies voi kerätä vaimoja miten paljon haluaa. Ei tullut vihreillä mieleen että musliminaiset pelkäävät miehiä ja elävät kovan kurin alla joten kaikki mitä mies sanoo on ok. Ei naisella ole päätäntävaltaa. Surullista että Suomessa alennutaan naisen arvon laskemiseen.

Kela Goldman
Kela Goldman
9 years ago

Koraani sanoo että muslimi mies voi pitää useampaa vaimoa jos pystyy rahallisesti ne elättämään.
Suomessa eläminen vaan on hiukka kalliimpaa kuin lähi-idässä.ja sitähän harrastetaan jo niin kuin lapsiavioliittojakin.

raksaäijä
raksaäijä
9 years ago

Hyvä pitää mielessä ja tuoreessa muistissa noiden vihervassareiden tavoitteet.
Eikä pieni kertaus ole koskaan pahasta…
Myös muista puolueista ja niiden henkilöistä on tänä kesänä kaiveltu menneitä, eli onneksi myös vaihtoehto media alkaa oppimaan isojen metkut joilla pärjännee paremmin vihervasemmistolaisessa maailmassa….
Kertaus on opintojen äiti jne…

Pohjoisen tyttö
Pohjoisen tyttö
9 years ago

Meinaako VINOn porukka siis sitä, että lopulta myös lapsiavioliitot pitäisi sallia? Eli esim. 60-vuotias mies ottaisi yhdeksi vaimokseen 6-vuotiaan tytön, jos tyttö siihen suostuu (tai siis eihän lapselta mitään kysytä/saattaisi suostuakkin, jos on aivopesty/lapsi ei ymmärrä tällaisia asioita). Se kun on heidän kulttuuriaan ja siellä aivan luonnollinen asia. Tiedoksi VINOn porukalle, että valtio puuttuu ihmisten parisuhdeasioihin, koska valtion tehtävä on suojella heikoimpia kansalaisiaan, valvoa lakeja ja sattumoisin (yhden) miehen ja (yhden) vaimon välinen avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö. Ilman sitä yhteiskunta alkaa rapistua ja hajota. VINOt ei ole olleet historian tunneilla tai siellä on nukuttu…

MH
MH
9 years ago

Ristus mitä tolloja tuo sakki on, hyi xxxxxxxx!
Sillonhan pitäs uskonnosta riippumatta kaikilla olla sama oikeus, siis myös suomalaisilla ( myös naisilla ottaa liuta aviomiehiä) *nauraa* ! Kuinka tyhmiä voikaan vihervassarit olla? Hyh hyh !!!

jäitä vihreäänkin hattuun
jäitä vihreäänkin hattuun
9 years ago
Reply to  MH

Todellakin aikamoinen ristiriita vihreiden niin fanaattisesti ajaman ”tasa-arvo” -periaatteen kanssa, jota käytetään valeasuna milloin minkäkin hulluuden perusteluksi. Siis haluaisivat muslimit ja muiden uskontojen edustajat tai uskonnottomat täysin eriarvoiseen asemaan. Hoh-hoijaa…

Hannu kokko
Hannu kokko
9 years ago
Reply to  MH

Kun lukee jutun, havaitsee heidän juuri sitä tarkoittaneen: ”valtiovallalle ei tulisi rajoittaa ihmisen oikeutta valita puolisoiden määrää”

Jäitä hattuun
Jäitä hattuun
9 years ago

Useammalla vaimolla muslimit hoitavat vielä tehokkaammin Suomen väestön lisääntymisen, mistä on kovasti kannettu huolta viime aikoina. Syntyvyys on 1860-luvun lopun nälkävuosien tasolla. Vihreiden ideologian kannalta syntyy vain se ongelma, että sitten kun muslimiväestö on Suomessa riittävän suuri, joutuvat homoseksuaalit mitä todennäköisimmin takaisin kaappiin, ellei homoutta peräti jälleen kriminalisoida.

Hannu Kokko
Hannu Kokko
9 years ago

Mitäs tekemistä avioliitolla on lasten synnyttämisen kanssa?

Jäitä hattuun
Jäitä hattuun
9 years ago
Reply to  Hannu Kokko

Erittäin paljon, mutta itsestään selvyyksiä on turha selittää niille, jotka ovat päättäneet, että eivät järkipuhetta usko.

Tare
Tare
9 years ago

Toukopoukohan yritti toteuttaa tätä unelmaa. Akka vain lähti heti lätkimään kun ei suostunut jalkavaimoksi ja ”kakkos” reiäksi.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.