Mainos:

VIDEO: Mariupolin uskomaton jälleenrakentaminen

Päivitetty 11.5.2024, Julkaistu 11.5.2024 – Kirjoittaja Toimitus

Mariupolin uskomatonta vauhtia etenevä jälleenrakennus, toimittaja Kosti Heiskanen on Mariupolissa kuvaamassa jälleenrakennuksen vaiheita.

Heiskanen kertoo, että Mariupolissa eletään suhteellisen normaalia arkea ja uusia asuinrakennuksia valmistuu joka viikko lisää. Mariupoliin on juuri aukaistu uunituore keskussairaala joka mahdollistaa Mariupolin paluumuuttajille nykyaikaisen terveydenhuollon.

Heiskanen haastattelee yhtä Mariupoliin palannutta Egor Chudnovskiniä joka oli Suomessa sotaa turvassa, Egor Chudnovski tuli perheineen vuonna 2022 Vaasaan turvaan sotaa. 

Egor Chudnovski kertoo asiasta seuraavasti:
Tulimme äitini ja isäpuolen sekä 4 sisaruksena kanssa  Suomeen vuonna 2022, tarkemmin sanottuna Vaasaan.  Meidän asuntomme tuhoitui tykistötulessa Mariupolissa joten meidän oli pakko lähteä turvaan. Mariupolista matkasimme Baltian maiden kautta Suomeen, suomalaiset vastaanottivat meidät todella hyvin, saimme suomesta kaiken tarvitsemamme avun ja olemme kiitollisia siitä. Suomesta minulla on vain hyvää sanottavaa, erityisesti luonto on todella kaunis ja Suomi on lyhyesti sanottuna kiva maa. Koti ikävä oli kuitenkin niin voimakas, että päätimme palata takaisin Mariupoliin. Täällä on ystäviä, täällä on kotimaa, Mariupolissa on tällä hetkellä turvallista olla.

Mainos:

Kosti Heiskasen video Mariupolista

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Tolkku Takaisin
Tolkku Takaisin
2 years ago

Melkein yhtä rumaa pytinkiä kuin suomalaisissa uudiskohteissa. Suomi on kuitenkin lännen kultamaa ja meillä on etelästä tuotettua rikkautta ja voimavaraa yhä enenevässä määrin. Putin lienee vihreä kateudesta.

Taavi
Taavi
2 years ago

Kyllä Venäjä on sitten ihana maa. Ihan pyyteettömästi lahjoittanut nämä ihanat talot. Venäjää voisi jo hiljalleen alkaa vertaamaan Neuvostoliittoon, joka taas oli niin hyvä paikka ettei vangitkaan halunneet pois vankilasta, koska se aina kotiolot olisi voittanut. Putin teki hienosti, kun poisti natsit Mariupolista, samalla meni tosin koko kaupunki, mutta mitäs pienistä. Toimittaja Heiskanen on ihan oikeassa. Ei tämä mitään sotaa ole vaan pientä hässäkkää vain. Jos sanot tätä konfliktia sodaksi, saatat piru vie joutua leirille muutamaksi vuodeksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka Venäjältä on kaatunut 150000-300000 sotilasta, nehän uhrautuivat tämän ihanan isä aurinkoisen Putinin puolesta ja jokainen Venäläinen on valmis tekemään saman. Mutta kiitos Venäjälle näistä muutamasta pyyteettömästi lahjoitetusta talosta. Mariupoliin on ilmeisesti palannut sankoin joukoin asukkaita, tosin ilmeisesti sieltä Venäjän rajan puolelta. Voisikohan toimittaja Heiskanen tarkistaa.

juha II
juha II
2 years ago

ONNEKSI Meillä USA-NATO:n siirtomaalla on DEMENTTINEN Biden ja oman loppunsa edellä oleva Ameeriikan Yhtuysvallat, joka on ITSE sisällissodan partaalla sekä taloudellisen pankrotin kynnyksellä. Nk. lännen eli GLOBALISTI NWO:n pystyttäjät ovat talouskaaoksessa Venäjä pakotteidensa takia eli ampunee ITSEÄÄN jalkaan kun Venäjä ITSE kukoistaa. Yksinkertaiseksi siksi, että se omistaa itse KAIKKI tarvittavat luonnonvarat ja varsinkin ne STRATEGISET! Dollari uppoaa pois Bricksin tieltä, jolla USA on harjoittanut kiristystä aina WWII:n loppumisesta lähtien. USA:n omat rajat ovat auki, josta tunkeutuvat kaikki kansallisuudet esteettä tavalla, että lähtömaat tarkoituksella TYHJENTÄVÄT vankilansa vässyköistä aina PAHIMPIIN psykopaatteihin. Ja jälki USA:n asukkaicden keskuudessa on sen mukaista kun se ominlkin avuin on villiä länttä. EU, NATO ja USA ovat niin loppu, että YDINSOTA on taattu, sillä muutwa voimaa EI ole käytettävissä, koska ”liittouma” on taloudellisesti KAPUT, kuten myös sotilaiden sekä konventionaalisen aseisautumisen suhteen. ”Tyhjästä on paha nyhjäistä” ellei sitten ole lännen nukke, joiden ITSE EI tarvise mennä ”sotimaan rikkaiden miesten sotia”. Neuvostoliitto ROMAHTI v. 1991 eikä sitä enää ole kuten lännen suurisuiset VALEHTELIJAT väittävät. KOMMUNISMI on kuollut ja kuopattu idässä, mutta LÄNNESSÄ (NWO) se elää ja hengittää pahan hajuista hengitystään. Kuten Euroopassa Unkarin Viktor Orban, USA:ssa Donald Trump, Brasiliassa Jair Bolsonaro on GLOBALISTIEN inhokkeja nymärö UNO! On myös ITSENÄISEN Venäjän Vladimir Putin tuhottavien listalla, sillä tässä Yhden Maailman hallituksen maailmassa YKSIKÄÄN vinku-intian kinkerpiiri EI saa itseään hallittavan ja PISTE!!! Turha elää dinosaurusten KANSALLISVALTIOISSA kuten v. 1939 Talvisota, jossa SILLOINEN NWO:n vastine NEUVOSTOLIITTO halusi Suomen liitettäväksi ”Neuvostoliiton Suureen Perheeseen” kuten kävi Baltian maille noina aikoina! UKRAINAA EI enää ole, sillä se on ”YKSITYISTETTY” Black Rock:n omistukseen iki-nuken Zelenskyn heiluessa tarkoiuksenaan murhauttaa USA:n eduksi ja hyödyksi (aseteollisuus, rahanpesu, depopulation) Venäjä avusteisesti KAIKKI kunnon VALKOISET oikeat IHMISET lihamyllyssä muka jo tuon valmiiksi NATSI-DIKTATUURIN ”vapaus” ja ”demoktia”!!!??? Mikä PERKELEEN demokratia??? George Soros on sanonut jo v. 1996, että Ukraina ”pitää laittaa sinkkiarkkuun”!!! Ja niinpä näkyy käyvän kun miehiä, naisia ja lapsia (käytännössä) virkavalta KIDNAPPAA ja metsästää kuin kalloja Ukrainan armeijaan olemaan elossa n. päivän optimissaan. Ukraina ”HEIKENTÄÄ” Venäjää eikä voita sitä sen enempää kuin Napoleon tai Adolf Hitler, vaikka vm. sanoi (jo tuolloinkin) ”Neuvostoliiton olevan vain mätä rakennus, joka romahtaa heti kunhan vain potkaisee sen oven sisään”! Kun Ukraina itsensä on hekennetty niin, että molemmista päistä poltettu kynttilä on sammunut. Voin ”ilmoittaa SUUREN ilon” syntyvän siitä ”sotalapsesta” kun SUOMEN on vuoro ”HEIKENTÄÄ” Venäjää USA:n, NATO:n ja NWO:n pussiin, jolloin KAIKKI valkoiset suomalaiset ikään katsomatta MURHAUTETAAN. Sillä tämä maa on TÄYNNÄ MULLITURPIA, jotka ottavat HALTUUNSA kansanvaihdon nimissä kerran tämän KAUNIIN ja ITSENÄISEN Suomenmaan, jota ovat KUNNIAKKAASTI menneet polvet rakentaneet ja sodissa puolustaneet. Mottonään: KOTI, USKONTO ja ISÄNMAA!!! Eikä NATO:n homoperseiden ja pedofiilien *”saatanan synagoogaa” *(Jeesus)!!!

Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi Jeesuksesta
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi Jeesuksesta
2 years ago

Maailma olisi paljon parempi jos ei olisi olemassa Amerikan Yhdysvaltoja eikä Englantia. Molempia johtaa saatananpalvojat ja nämä kaksi ”läntistä demokratiaa” ovat käytännössä lähes jokaisen sodan takana.

USA on pilannut kaiken hyvän tekemällä kaikesta ”bisnestä”. Maa on kehitysmaa, jolla on enemmän velkaa kuin muilla mailla yhteensä. USA käy kuolinkamppailuaan, kuten kaikki rappiolliset suurvallat historiassa. Kaikki jenkkien viihdeteollisuus ja musiikkibisnes on perkeleestä. Tekopyhä paska maa, joka vie demokratiaa kaikkialle, missä on ryöstettävää ja raiskattavaa.

Englanti on kaiken pahan alku. Siellä pitää majaansa perkeleenpalvoja illuminaati globalistit. USA on siinnyt Englannista. USAn armeija on globalisti-saatananpalvojien työkalu. Ja tämän kanssa rakas isänmaamme on nyt liittoutunut ja lietsoo psyko-stubinon suulla sotaa.

Eikä ole Putinin Venäjä sen parempi. Itse asiassa koko maailman politiikka on yhtä suurta teatteria. Kaikki suurvallat ja niiden hallitsijat ovat samanlaisia perkeleen palvojia, joilla on tavoitteena saatanallinen NWO. Kansojen sekoittaminen, valkoisten kristittyjen hävittäminen, kuten myös keskiluokan tuhoaminen ja yksityisomistuksen lopettaminen. Pieni joukko sekopäitä johtamassa työn orjia. Kristinuskon tuhoaminen.

Mutta näin tämä kuuluukin mennä. Tosin perkeleenpalvojat ovat jo hävinneet. Herra Jeesus Kristus voitti Golgatan ristillä synnin, saatanan ja kuoleman. Lukekaa Pyhää Raamattua. Siellä on tarkasti kerrottu kaikki tämä mitä nyt tapahtuu. Ollaan todella lähellä tämän maailman loppua ja Jeesuksen paluuta.

Elämän tarkoitus on sielujen pelastus Herrassa Jeesuksessa. Ilman Jeesusta kukaan ei pelastu helvetin tulesta. Mitään omia tekoja tai ansioita ei tarvita. Pelastus on Jumalan ilmainen lahja, yksin armosta. Ihmisen osa on ainoastaan myöntää syntisyytensä ja vastaanottaa pelastus. Kuten Jeesus itse sanoo: minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut.

Viime sotien aikana meillä oli jumalaapelkäävä presidentti Kyösti Kallio. Hän kehotti suomalaisia taistelemaan syntiä vastaan omassa elämässään. Ja rukoilemaan Jumalan armoa. Kansa nöyrtyi ja rukoili polvillaan. Jumala kuuli rukoukset ja näki ihmisten sydämiin ja siellä olevan halun parannukseen. Suomi säästyi.

Nyt meillä on presidentti, joka on sotahullu eikä edes myönnä uskovansa Jumalaan. Tämä idiootti vie meidät sotaan Venäjää vastaan ja varmaan tuhoon. Sitä saa mitä tilaa.

Vesa Mustonen
Vesa Mustonen
2 years ago

https://ig.ft.com/mariupol/ Tuolla hieman faktaa noista ns. rakennustöistä.

Vesa Mustonen
Vesa Mustonen
2 years ago

https://ig.ft.com/mariupol/

Tuolla faktaa rakennustöistä.

Puhelinliittymä
2 years ago

Näin se on

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu eilen 14:07 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu eilen 12:23 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.

Ben-Gvir haluaa vallata Gazan – ja lähettää sen asukkaat Eurooppaan

Gazan kansanmurha

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Itamar Ben-Gvir puhumassa julkisessa esiintymisessä vuonna 2021.
Ben-Gvir haluaa Israelin valloittavan koko Gazan kaistan ja sen asukkaiden muuttavan Eurooppaan. Arkistokuva julkisesta esiintymisestä vuodelta 2021.

Israelin kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir vaatii, että Israel valloittaa koko Gazan kaistan, ja haluaa lähettää sen palestiinalaisasukkaat Eurooppaan, mainiten kohteina Ranskan ja Britannian.

Kommentit annettiin haastattelussa, jonka Jerusalem Post julkaisi 25. lokakuuta. Ben-Gvir esittää siirron olevan eduksi Gazan asukkaille. Ministerin mukaan on maita, jotka etsivät työntekijöitä, ja paikkoja, joissa he voisivat elää mukavammin.

— Miksi heitä ei lähetettäisi esimerkiksi Ranskaan? Annetaan heille hyvät olosuhteet muissa maissa, kenties Britanniassa, Lontoossa tai vastaavissa paikoissa, Ben-Gvir sanoo.

Ministeri puhuu hyvistä olosuhteista ja maastamuuton "edistämisestä". Samalla hengenvedolla hän vaatii, että Israel ottaa haltuunsa koko Gazan kaistan.

Mainos:

— Jos minulta kysytään, mitä Gazassa pitäisi tehdä, meidän pitäisi valloittaa koko alue. Kaikki se. Se on meidän maatamme, juutalaisen kansan maata. Ja meidän pitäisi edistää maastamuuttoa, Ben-Gvir sanoo.

Hän tukee Donald Trumpin helmikuun 2025 suunnitelmaa noin kahden miljoonan gazalaisen uudelleensijoittamisesta ja kutsuu sitä "erittäin hyväksi suunnitelmaksi". Suunnitelma on sittemmin pysähtynyt.

"He menettivät oikeutensa"

Mitä sitten on sanottavana niistä palestiinalaisista, jotka haluavat jäädä koteihinsa, jopa hyvissä olosuhteissa? Ben-Gvir tietenkin syyttää lokakuun 7. päivää sivuuttaakseen heidän oikeutensa jäädä.

— Henkilö, jonka koti on täällä, ei aloita sotaa ja teurasta lapsia. […] Kun he tekivät noita asioita, he menettivät oikeutensa esittää tuon argumentin, ministeri sanoo.

Ben-Gvir ajaa asiaa myös tekoälyllä luoduilla videoilla, joissa hänen näytetään henkilökohtaisesti kuljettavan gazalaisia Pariisiin; videoita levitettiin Ranskan viimeisimpien mielenosoitusten yhteydessä.

Ben-Gvir johtaa ultrazionistista Otzma Yehudit -puoluetta, joka on osa Benjamin Netanjahun hallituskoalitiota, ja hän on jo ilmoittanut vaativansa puolustusministerin salkkua seuraavassa hallituksessa.

Hegseth erotti Pentagonin ylimmän sotilassuunnittelijan

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Jaettu kuvakooste, jossa vasemmalla on Pete Hegseth puvussa ja oikealla kenraaliluutnantti Brett Sylvia univormussa lippujen edessä.
Brett Sylvia on toinen Pentagonin J5-strategia- ja suunnitteluosaston johtaja, joka on joutunut lähtemään Pete Hegsethin alaisuudessa. Molemmat ovat arkistokuvia.

Pentagonin johtaja Pete Hegseth on erottanut kenraaliluutnantti Brett Sylvian, Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston strategian ja suunnittelun ylimmän virkamiehen. Siirto tapahtuu samaan aikaan, kun Donald Trump harkitsee uusia iskuja Iraniin. Selitystä ei ole annettu, eikä seuraajaa ole nimetty.

Sylvia johti J5:ttä, puolustushaarakomentajien neuvoston strategia-, suunnittelu- ja politiikkaosastoa. Hänen erottamisestaan raportoi ensimmäisenä The Atlantic. Puolustusviranomainen sanoo, ettei syytä ole annettu eikä korvaajaa ole valmiina.

Puolustushaarakomentajien neuvosto kiittää Sylviaa 32 vuotta kestäneestä palveluksesta, mutta ei sano mitään siitä, miksi hänet erotettiin.

Osasto kehittää strategioita ja suunnitelmia, joita puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja Dan Caine käyttää perustana presidentille antamilleen sotilaallisille neuvoille. Sylvia komensi aiemmin 101. laskuvarjodivisioonaa ja toimi J5:n apulaisjohtajana.

Mainos:

Hän on toinen J5-johtaja, joka on pakotettu pois Hegsethin alaisuudessa. Hänen edeltäjänsä Joseph McGee painostettiin eläkkeelle viime lokakuussa Hegsethin ja Cainen kanssa syntyneiden kitkojen jälkeen.

Iskuja vaalien jälkeen

Erottaminen tapahtuu samalla kun Trump on vannonut "viimeistelevänsä työn" Iranissa ja sanonut uusien iskujen olevan vaihtoehto ensi viikon välivaalien jälkeen. Sota, jonka Yhdysvallat ja Israel aloittivat helmikuun lopulla, on nyt jatkunut kahdeksan kuukautta.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat pyytäneet useita Lähi-idän maita valmistautumaan uusiin sotilasoperaatioihin vaalien jälkeen sekä mahdollisuuteen, että Iran voisi iskeä takaisin. Viranomaisten mukaan Trump ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä.

Yhdysvaltain keskushallinnon sotatoimialueen esikunta (Central Command) on myös laatinut suunnitelmia iskuista Irania vastaan, jotka voitaisiin toteuttaa vaalien jälkeen, mikäli Valkoinen talo antaa niille hyväksynnän, The Hill raportoi.

Laajoja potkuja Pentagonissa

Sylvia ei ole suinkaan yksin. Suuri määrä korkeita sotilasupseereita ja siviilijohtajia on pakotettu pois Hegsethin alaisuudessa, mukaan lukien maavoimien ja laivaston ministerit. Lähes yhdessäkään näistä tapauksista Pentagon ei ole selittänyt syytä.

Hegseth on myös määrännyt kenraalien ja amiraalien määrää vähennettäväksi 20 prosentilla 1. tammikuuta 2027 mennessä. Tällaisia virkoja on tällä hetkellä noin 800.

— Kutsun sitä vastuunkannoksi, ja se on jo kauan sitten myöhässä, Hegseth sanoi nuoremmille upseereille Quanticossa 30. syyskuuta.

Kysymykseksi jää, onko erottamisella tekemistä Iranin iskuihin liittyvien mielipide-erojen kanssa.