Mainos:

Valehtelivatko lähes kaikki presidenttiehdokkaat tentissä maahanmuutosta?

Julkaistu 22.1.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Iltalehden vaalitentissä kaikki muut presidenttiehdokkaat kielsivät kuulleensa pakolaisaallosta 2015 etukäteen, paitsi Laura Huhtasaari.

Nykysuomi kaivoi esiin aluehallintoviraston ohjeistuksen laajamittaiseen maahanmuuttoon varautumiseksi. Tämä lausunto joka on kokonaisuudessan luettavissa tästä on päivätty 29.8.2014.

Kevään aikana on myös tullut tietoon, että maahanmuuttoviraston
toimipisteitä on harkittu keskitettävän Lappeenrantaan, Turkuun ja Ouluun. Myös
turvapaikanhakijoiden tutkintaa on suunniteltu siirrettävän poliisista maahanmuuttovirastoon.

Samalla myös muutettiin rajavartiolakia, joka mahdollisti ja mahdollistaa rajavalvonnan tehostamisen ja tarvittaessa tilapäisen sulkemisen.

Laki oli voimassa 2015 ja on edelleenkin. Presidentti Niinistö on vahvistanut lain syyskuussa 2014, joka astui voimaan 1.10.2014. Rajavartiolaki -15.7.2005/578

Rajanylityspaikan väliaikainen sulkeminen

Valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Sisäministeriö päättää tarvittavista välittömistä toimenpiteistä, kunnes valtioneuvosto ratkaisee asian. -16 § (19.9.2014/749)

Mainos:

Todisteet huomioon ottaen, ei voi olla mahdollista, ettei muunmuassa presidentti Niinistö olisi kuullut varoituksia pakolaisaallon saapumisesta, koska toimenpiteisiin ryhdyttiin ennen syksyn 2015 maahanmuuttoaaltoa.

(artikkelikuva ei ole iltalehden tentistä)

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

27 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Tapio
Tapio
8 years ago

Tämä oli skuuppi! Paras NS juttu viikkoon.

Suomi nousuun
Suomi nousuun
8 years ago

Eipä paljon taida Salen kannattajia heilauttaa tämä , sen mitä on somesta lukenut , nämä on sitä mieltä että sale on ihana , komia , mitään väärää ei ole ikinä tehnyt , oikea kullannuppu , vaikka veisi rahat suoraan lompakosta , niin ei se Sauli voinut olla : varmaan tiputin setelit johonkin , hävettää etelä Suomalaisten puolesta , ovat niin helposti vedätettävissä , onneksi olen itse jo Savolaistunut ja tuo tyhmyys on karissunna poes minusta .

Miksikö välttää äänestämästä Saulia ?
Tuossa muutama vinkki loput saatte päätellä itse .
-EMU = Suomen pakkoliitos Euroon ( toteutettu Lipposen kanssa )

-Kannattaa Sipilää

-Kannattaa työttömien Aktiivimallia

-meni naimisiin kummilapsen kanssa

-Kannattaa suuria tuloeroja

-Kannattaa laitonta maahanmuuttoa

-EU myönteinen

-NATO myönteinen

-Ei juurikaan vastaile kysymyksiin on vain vastaavinaan .

Oisko tuossa aiheita 😉

Tomi
Tomi
8 years ago
Reply to  Suomi nousuun

Oma äidinkieli lukeutuu itsenäisen maan tunnusmerkkeihin. Jokaisen kansalaisen olisi syytä hallita sitä edes välttävästi.

Mikki
Mikki
8 years ago
Reply to  Suomi nousuun

Suomessa nyt vaan on lähes maailman pienimmät tuloerot ja törkein verotus, niille jotka saavat aikaiseksi muutakin kuin sosiaalitukien käyttöä.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago
Reply to  Mikki

Petturi Urpo sai aikaiseksi syksyllä 2015 32000 uutta sosiaalitukien käyttäjää; hän otti avosylin Ruotsista vastaan 30000 sosiaaliturvaturistia, vaikka olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää ne kaikki takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

Petturi Urpo on myös eräs johtava henkilö yritettäessä ulkoistaa Suomen terveydenhuolto suurille veroparatiisiyrityksille, jotka niinollen käytännössä eivät lainkaan maksa voitoistaan veroa Suomeen.

Petturi Urpo ajaa EU-liittovaltiodiktatuurin asiaa, joka mm. merkitsee että suomalaisetkin pannaan maksamaan eteläisten EU:n persaukisten maiden velkoja – sen lisäksi että J.Käteinen repäisi suomalaisten selkänahasta pelastuspaketin konkurssikypsäksi tietämäänsä Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoitoille.

mikko paananen
mikko paananen
8 years ago
Reply to  Suomi nousuun

Nimimerkki suomi nousuun.Ei osuvammin kukaan oili voinut tuota kirjoittaa. Sauli on lipeväkielinen kokkreiden nuoleksija.

PL
PL
8 years ago
Reply to  Suomi nousuun

JA yksi ehdokkaista on myös tällä hetkellä istuva PRESIDENTTI! joka ei ilmeiseti tiedä, eikä voi siksi vaikuttaa juuri mihinkään. Kyllä voi! Kyllä Presidentillä saisi ja täytyisi olla nykyäänkin valtaoikeuksia enemmän. MUTTA: Ihmeen paljon silti mediassa tyhjän- toimittajat ja useat poliitikot toistavat sitä samaa mantraa ETTÄ: Presidentti ei voi vaikuttaa, Presidentti ei voi puuttua ym.ym ”KUN SILLÄ EI OLE VALTAA VAIKUTTAA” eikä oikeuksia milloin mihinkin asiaan. Kyllä on VAIKUTUSVALTAA ja keinoja vaikuttaa paljon niin myönteisesti kuin kielteisestikin. Istuvalla Presidentillä jos on asiaa esim. ”Suomen Kansalle”, hän pääsee julkisuuteen omalla ilmoituksellaan koska tahansa. Ja muuten hänen asiansa tulee suorana, niin Ylen Suorassa lähetyksessä kuin muissakin. Ja jos ei riitä mediat Suomessa, niin maita ja medioita riittää.. Kyllä olisi Presidentti voinut tuoda ylimääräisessä puheessaan julki, vaikka kysyessään kansalta mielipidettä ajattelun muodossa, ennen päätöksiä. Esimerkiksi: Työttömien aktiivimallin päätöksessä, Isäntämaasopimuksessa, Varattomien ruokajonot, Eläkeläisten leikkaukset ja terveydenhuolto sekä lääkkeet ym.ym. Olisi voinut kertoa kansalle mihin suuntaan hänen mielestään Suomessa mennään, ja mikä häntä oikeasti huolestuttaa nykypäivän menossa. Kyllä varmasti alkaisi tapahtua kehitystä toiseen suuntaan. Kyllä Kansa tietää, niin kuin Presidenttikin. Paskaa on turha jauhaa!
Lauralle Pisteet!

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Vuoden 2015 invaasio (joka jatkuu yhä edelleen) oli 100% suunniteltu operaatio jonka pohjustaminen aloitettiin jo vuosia ennen sen toteuttamista.

-Ruåtsin valtiolla on erittäin merkittävä rooli tämän kuvion toteuttamisessa. Totuus tullaan kaivamaan esille ja tähän suomalaiseen kantaväestöön kohdistuneeseen hyökkäykseen osallistuneita rangaistaan maanpetoksesta mihin he ovat osallistuneet. Käsittämätöntä että nämä ylimieliset kusipäät edelleen jatkavat mussutustaan vaikka ovat jo jääneet kiinni tekemisistään!

-Se päivä vielä tulee kun maanpetturit laitetaan vastaamaan tekemisistään. Suomalaiseen luonteeseen kuuluu erittäin pitkälle venyvä sietokyky mutta sekin loppuu aikanaan -loppukesästä 2015 tuo kohta ylitettiin ja siitä lähtien kerääntynyt viha tulee purkaantumaan ennennäkemättömäksi raivoksi viimeistään silloin kun talouden tila notkahtaa alaspäin. Joitain asioita voidaan unohtaa -MIEHITYSJOUKKOJEN MAAHAN PÄÄSTÄMISTÄ EI KOSKAAN!

Maanpetturit tuomiolle
Maanpetturit tuomiolle
8 years ago

Invaasio oli tiedossa ja sen annettiin tapahtua. Se on maanpetos ja maanpetoksesta on vain yksi rangaitus.

Stulexx Abido
Stulexx Abido
8 years ago

Kyseeseen vaikuttaisi tulevan eri viranhaltijoiden osalta syyllistyminen maanpetokseen, harkittuun ja jatkettuun virkarikokseen, petos, talousrikos, ihmiskauppaan, ihmissalakuljetukseen, väärään todistukseen, avunanto murhaan, avunanto törkeään joukkoraiskaukseen yms.

Kun valta vaihtuu olisi syyllisten viisaampi hakea turvapaikkaa mogadishusta tai muusta unelmiensa kulttuuripääkaupungista.

CFF
CFF
8 years ago

Kaikki on yhtä valhetta. Gallupit, poliitikot, media, ääntenlaskenta. Kaikki on yhtä valhetta ja petosta.

Yhteiskunta ja valtio on yksipuoluejärjestelmän hallinnassa. Kaikki ehdokkaat ovat vapaamuurareita tai vapaamuurarijärjestelmälle alisteisia. Sätkynukkeja joita (tyhjän)toimittajat tenttaavat tyhjänpäiväisillä kysymyksillä.

Jos me haluamme olla itsenäisiä me eroamme EUsta, otamme käyttöön oman rahan ja lopetamme vapaamuurarijärjestelmän.

Suomessa on 50 000 virkamiestä 5000-10 000 euron kk palkalla jotka eivät tee käytännössä mitään eivätkä ota mistään vastuuta. Mihin Suomi tarvitsee tällaista suojatyöpaikkojen armeijaa.

Äänten laskennan on tapahduttava valvotusti, eikä kuten nyt suljetuin ovin.

Vapauden tuli palatkoon joka paikkakunnalla Suomessa tästä hetkestä alkaen.

huugo
huugo
8 years ago

Kaikki muut kuin Huhtasaari ovat siis maanpettureita. Matu ongelmaan ei kosketa edes pitkällä kepillä. Ohjeet ovat tulleet EU:n ja merlekin suunnalta ettei kansallismielisyys nousisi. Ehkä pienehkö terroriteko matujen suunnlta sähköstäisi tunnelmaa.Väyrynen edes olisi voinut ottaa puheeksi sen mitä tämä matuhyysääminen maksaa veronmaksajille kun samaan aikaan köyhiä kyykytetään. Ehkä vallalla on oletus ettieivät köyhät äänestä ja siinä on suuri virhe muhimassa. Satoja tuhansia vittuuntuneita antaa äänesä.

Seppo Äärelä
Seppo Äärelä
8 years ago

Suomen UPON vahtiessa ”sananvapautta” pärstäkirjan ja iltasatujen varjoissa ajetaan maamme mukaan seuraavaan sotaan , miten olisi mahdollista että EU merkillisineen hahmoineen onnistuisi yhdistämään kansat , rodut ja uskonnot kun siihen ei ole kukaan eikä mikään muukaan pystynyt ?

Räpätäti
Räpätäti
8 years ago

Eli ne rajat voisikin sulkea ihan lain mukaan

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Saulin äänestäjät ovatkin juuri näitä uuvatteja joiden perusteet ovat, komea,puhuu ulkomaiden kieliä,ollut ennenkin resitentti, osaa seistä edustavasti ja muuta paskaa. Samat urpot äänestävät Kokoomusta ja Vartiaisen vieteripäätä. Sipilä uskoo huru ukkoon joka tykkää pikkulapsista ja Sauli kummitytöstä.

Jhn
Jhn
8 years ago

https://www.aamulehti.fi/uutiset/totta-vai-tarua-laura-huhtasaaren-mukaan-kuningatar-elisabet-kysyi-kolmea-hyvaa-syyta-miksi-maan-pitaisi-jaada-euhun-200686970

Haistan tuhannen taalan paikan.. Aamulehti pyytää kuvakaappauksia jutuista mihin voisi tehdä faktantarkistuksia. Noillehan voisi lähettää omia juttujaan ja pyytää faktojen tarkistelua.

Kyka puolustaiasi suomalaista?
Kyka puolustaiasi suomalaista?
8 years ago

Ettekös nyt muista milloin politikko valehtelee? Silloin kun sen huulet liikkuvat. Ikävä kyllä sama pätee poikkeuksetta kaikkiin politikkoihin. Myös kaikkiin presidenttiehdokkaisiin. Johan sitä Katainen ja Urpilainen toitotti kilpaa muiden politrukkien kanssa että ”Suomi tarvitsee lisää ulkomalaista työvoimaa” koska meillä oli kuulemma joku kestävyysvaje. No, ulkomaalainen työvoma on kyllä eri asia kuin nämä loiset, mutta puhuessaan työvoimasta ne tarkoittivat näitä loisia.

Ja jos mietitään milloin politikot tai yritysjohtajat puhuvat ”työvoimapulasta” se on vain silloin kun jollain alalla EI OLE työttömiä vähintään 10%. Tuo 10% tarkoittaa että palkat nousevat LIIKAA kun kansa ei ole nöyrää. Päästään lähes täystyöllisyyteen. Kuten nyt kahkotaan että ”tarvitaan lisää cobol osaajia”. Höh, ei tarvita. Muutetaan cobolit vaikka lisp:iksi.

Mutta joo. Kaikki politikkomme tieesivät tämän loisaallon tulevan. Myös Laura. Eikä kukaan niistä varoittanut siitä etukäteen. Ei kukaan. Eivät edes MEP:imme.

Anonyymi
Anonyymi
8 years ago

Juhannuksen alla 2015 lähti sisäministeriöstä kaikkiin kuntiin ohje, jossa niitä edellytettiin varautumaan jopa 80 000:n turvapaikanhakijan tuloon. Sitten kirkkain silmin valehdellaan, että invaasio tuli yllätyksenä ja ettei asialle voitu tehdä mitään! Jopa tulijoiden motiivien arvostelu oli rasismia! Käsittämätöntä omiin muroihin k-semista ja omien kansalaisten kyykyttämistä.

Sama peli jatkuu, mm. ”paperittomien” hyysäämisenä ja annetaan ymmärtää, että tulijoiden virta on ehtynyt. Jos vuodessa tulee edelleen 7000 ihmistä, päästään jo viidessä vuodessa samaan lukemaan kuin vuonna 2015 eli tavallisen suomalaisen keskikokoisen kaupungin verran. Perheenyhdistämiset ja kantasuomalaisia runsaampi lisääntyminen kasvattaa populan äkkiä mittoihin, joista ei selvitä ilman entistäkin suurempaa lainanottoa, jonka takaisin maksamiseen ko. porukka ei takuulla osallistu. Päättäjien mielestä ei kai tarvitsekaan, koska Suomi on niin rikas maa ja se kaikki rikkaus on vieläpä tullut meille pankolla makaamalla.

juha.
juha.
8 years ago

Kaikki ns. ”sisäpiiriläiset” tiesivät satavarmasti tulevasta ”pakolaisten” (jihadisteja) hyökyaallosta etukäteen sen todistavat kaikki se ”kuhina”, jota kansan selän takana nukkehallitus ja asiaan liittyvät viranomaiset sekä SPR keskenään touhusivat. Tästä kaikesta ”ennakkotiedosta” huolimatta asiasta vastaavat tietenkin onnistuivat ryssimään koko homman niin perusteellisesti, että sen perusteella olisi täysin toteennäytettävää se ettei asiasta ”todellakaan” tiedetty etukäteen. EU:n salaisten katakombien ja virkamiesten epädemokraattiset diktatoriset päätökset taatusti lyödään pöytään etukäteen ”ilmoitusasiana” myötäjuoksija -jäsenvaltioiden ns. hallituksille (satraapeille), että nämä osaavat seistä linjassa ja asennossa sekä varustautumaan teloitukseen, jolla on yksiselitteisesti tarkoitus kansanmurhata Euroopan valkoinen alkuperäisväestö ja tehdä niin aineellisesta ja kulttuurisesti kehittyneestä mantereestamme sekasikiöinen älyllisesti ja humaanisessa mielessä taantunut miltei puuhun takaisin nousseiksi puoliapinoiksi, jotka ovat vulgääreitä ja verenhimoisia raakalaisia, joiden hienossa kyldyyrissä ei ole mitään pyhää eikä hyveitä vaan kaikki mitataan verenvuodatuksella ja raiskattujen naisten ollessa se ”päävaluutta”, jossa kaikki lasketaan kuin oravan nahoissa.
EU on viimeistään opettanut linjattomuudellaan ja omien sääntöjensäkin rikkomisella sekä sanojen syömisellä jo seuraavana päivänä suomalaiset poliitikot tekemään samaa ja näin mädättymään EU:n tasolle, sillä tuo ”rauhanjärjestö” on täynnä korruptoituneita ja kaiken moraalinsa sekä rehellisyytensä paholaiselle myyneitä pahuudesta ammentavia käärmeitä, jotka valehtelevat kaksihaaraisella kielellään valmiina heittämään uuniin pienistä vauvoista lähtien, sillä nuo rikolliset ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa kauan sitten ihmisyyden ja inhimillisyyden näyiltä ja ääniltä.

Kalervo Rahkonen
Kalervo Rahkonen
8 years ago

Jotain loksahti päässäni, kun luin noita kommennteja. Taisi loksahtaa oma suu…kai jokin luu jäi nalkiin kurkkuun. Mutta ihan totta on pakko sanoa, on Suomen kansa fiksua. Turha yrittää jallittaa näissä peleissä sitä. Smartteja ovat kommentit, sanotaan suoraan. Totuus ei pala tulessakaan. Aavistan muutoksen tuulet. Jallitus loppuu joskus. Sen päättää Suomen kansa. Kohta soi pilli, vaalit on käyty. Kansa on puhunut ja kyllä kansa tietää ja saa päättää pelin. Se on aito ja oikea tuomari. Peli seis, julistetaan lopputulos. Pulinat pois ja kaikki ruotuun! Pressa on valittu…katsotaan ja ihmetellään seuraavat vuodet. Itse sen teimme, valitsimme päämiehen, tai -naisen. Kuin käy, se nähdään pian. -Rakastaa, ei rakasta…rakastaa, ei rakasta….

JKH1975
JKH1975
8 years ago

Kaikki muut paitsi Laura ovat valehdelleet Suomen kansalle jo vuosikausia.Nyt joka ukko ja akka vaaliuurnille!

CFF
CFF
8 years ago

Aluehallintovirasto. Mikä nimihirviö! Ketä ne hallinoivat. Sitä että alamaiset veronmaksajat palvelevat nöyrästi aluehallintoviraston virkamiehiä.

Virkamies aluehallintovirastossa sanoo että hän hallinoi tätä reviiriä. Ja nyt hän tarvitsee palkankorotuksen koska 7600 euroa kuukaudessa ei riitä hallinoimaan hänen omaa lompakkoa. Tarvitaan siis aluehallintovirasto jossa on ylijohtaja, johtaja ja varajohtaja sekä heillä alaiset jotka hallinoivat että työpöytä on siisti.

Aluehallintovirasto on malliesimerkki kalliista suojatyöpaikasta joka tulee veronmaksajalle KALLIIKSI
Ei jää epäselväksi ketä aluehallintovirasto palvelee. Itseään tietysti ja kalliita suojatyöpaikka elättejä.

Aluehallintovirasto on veronmaksajalle raskas pallo jalassa kiinni. Aluehallintovirasto ilmoittaa että heidän toiminta jakautuu vastuualueisiin. Ei virastoilla ole mitään vastuuta mistään. Ainoa vastuu on kasvattaa veronmaksajien taakkaa ja nostaa omia liian suuria palkkoja entisestään.

Painajainen elää ja voi hyvin.

http://www.avi.fi/web/avi/aiheet

Aluehallintovirastojen (AVI) toimialueet ovat maakuntajakoon pohjautuvia.

Osalla virastoja on päätoimipaikan lisäksi toimipaikka tai toimipaikkoja muissakin toimialueensa kaupungeissa. (syvä huokaus)

Jäädään nyt odottamaan KHT-tilintarkastaja Pauli Vahteran viiltävää analyysiä kyseisestä virastosta.

Se tiedetään että Aluehallintovirasto = liikaa virkamiehiä, liikaa palkkaa, liikaa valtaa, liikaa tuhlausta.

klaklak
klaklak
8 years ago

Kaikki muut kuin Väyrynen ja Huhtasaari edustavat maahanmuuton osalta saman vanhan menon jatkumista (hallitsematon massamaahanmuutto kehitysmaista ja tästä johtuva sosiaalikustannusten parabolinen nousu).

Kaija
Kaija
8 years ago

Hyvä juttu, kerrassaan erinomainen !!

Aksu-
Aksu-
8 years ago

Matuvyöry vääristää demokratiammekin riittävä määrä nussima rusinoita pormestareina tai eduskunnassa vie vuosikymmenessä päätöksenteon muualta tulleiden käsiin. Kunnissakin penättiin jo taannoin johtopaikkojen luovuttamista poliittisilta toimijoilta näille muualta tänne tulleille.

Marita
Marita
8 years ago

SDP on jo joutunut erottamaan monta matua erilaisista luottamustehtävistä.
On Kela-huijaria, pedofiiliä ja leikkikalusalakuljettajaa sunmuuta huijaria.
Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset, kun alkaa olla jokaisessa kunnan- ja kaupungin-
valtuustossa matuja, jotka haluavat vain lisää rahaa esim. sadoille somali-
järjestöille ja muihin omille kansanryhmille, suvakkien säestäessä. Luoja
meitä varjelkoon tältä hulluudelta.

marti
marti
8 years ago

Huhtasaari on ainoa joka haluaa suomen olevan sellainen suomi mikä se oli ennen kun suomi liitettiin euroopan unioniin laittomasti,eli oikeasti itsenäinen,se minkä vuoksi esi isämme taistelivat verensä ja hehkensä antaen jälkipolvilleen,jotta heillä olisi maa missä elääl ja päättää tulevista asiosta sekä olla yhtenäinen kansa joka voisi kehittyä vahvaksi .sillä vain yhtenäinen kansa voi puolustaa maataan ,ei takin kääntäjät.ne on maan pettureita.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.