Mainos:

Vaihtoehtomedioiden vaino jatkuu – Nyt karkotetaan Nykysuomen mainostajia

Julkaistu 3.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Viime vuonna vasemmistolaiset tahot, pääasiallisena äänitorvenaan Hanna Huumonen, yrittivät saada MV-lehteä nurin ottamalla yhteyttä yrityksiin, joiden mainoksia näkyi MV-lehden sivuilla esimerkiksi Googlen mainoksien kautta. Tavoitteena oli saada karkotettua mainostajat lehden sivulta, eli poistamalla rahoitus, jonka turvin julkaisua pyöritetään.

Tempaus sai paljon julkisuutta, mutta kuten olemme saaneet huomata, MV-lehti sen kuin porskuttaa edelleen.

Tästä epäonnistumisesta huolimatta yhteydenotot mainostajiin ovat säilyneet vasemmistolaisten kiusanteon keinovalikoimassa. Tällä tavoin yritetään vaientaa omasta maailmankatsomuksesta poikkeavat mielipiteet, eli käytännössä poljetaan sananvapautta.

Sensuroimaton, mutta silti uutisoinnissaan ehdottoman puolueettomana pysyvä Nykysuomikin on nyt saanut osansa tästä kansalaisaktivismista. On epäselvää, mikä tätä verkossa esiintyvää Nykysuomi-vihaa ruokkii. Kenties motiivina ovat Nykysuomen uutisten aihevalinnat tai kolumnistien näkökulma-kirjoitukset, joissa kirjoittajat esittävät omia mielipiteitään. Itse uutisissa Nykysuomi suhtautuu uutisoitaviin asioihin neutraalisti faktapohjalta, ja antaa lukijan muodostaa itse mielipiteensä asiasta.

Mainos:

Viimeisin esimerkkitapaus tältä saralta on erään aktiivisen kansalaisen yhteydenotto erääseen yritykseen, jonka mainos oli sattunut näkymään Nykysuomen sivulla GoogleAdsin kautta. Tämä veronmaksaja tiedusteli yrityksen julkisella Twitter-tilillä, onko mainostaminen Nykysuomessa yhtiön arvojen mukaista.

Käytössä on siis sama arvopohjaan vetoaminen, jolla verukkeella perussuomalaiset savustettiin hallituksesta ulos, ja jonka perusteella Kärkkäisen tavarataloja boikotoidaan useiden tavarantoimittajien ja (entisten) yhteistyökumppaneiden toimesta.

Tämän jälkeen samainen huolestunut kansalainen riemuitsi tekemästään uroteosta omalla julkisella Facebook-seinällään julistaen samalla, kuinka "vale- ja vihamedioilta pitäisi viedä mainostulot".

Eräässä huippusuositussa, yli 65 tuhannen jäsenen Facebook-ryhmässä tämä omaa henkilökohtaista sotaansa Nykysuomea vastaan käyvä veronmaksaja julisti Nykysuomen olevan Venäjä-rahoitteinen putinistinen valemedia, jonka edustajat ovat isänmaanpettureita.

Nykysuomen julkaisuvastaava Juha Korhonen suhtautuu kiusantekoon kuitenkin viileästi.

- Säälittävää valehtelua. Sen se tekee, että vie turhaa työaikaa kun joutuu näitä asioita viranomaisten kanssa selvittelemään.

Korhonen pitää tällaista sabotaasia laillisen ja rehellisen liiketoiminnan haittaamisena, ja siten rikollisena toimintana.

- Kaikista teemme rikosilmoituksen, sitä kautta saamme menetetyt mainostulot takaisin sitten aikanaan. En ymmärrä näiden trollaajien päämäärää ollenkaan. Eivätkö he ymmärrä, että maksavat sitten itse ne menetetyt tulot meille korvausten muodossa? Tosin sekin käy meille, Korhonen hymyilee.

Tarkoitatko, että Nykysuomen toiminta ei millään tapaa vaarannu näiden mainostajille tehtävien ilmiantojen ansiosta?

- Ei mitenkään. Ei niillä oikein ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Nykysuomi jatkaa tosiasioiden tuomista esille estelyistä huolimatta. Ihmisillä on oikeus kuulla totuus.

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
mikko
mikko
8 years ago

Mikko Pöri – teknologiajohtaja, partiolainen, IT-poliitikko, ylikersantti, feministi ja filosofian maisteri – Helsingin kaupunginvaltuustoon 331. Puolue Vasemmistoliitto Ikä 39 Kaupunginosa Punavuori. Ei kuulu kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhteisöön.

Varsinainen multipersoona jonka henkinen koti on planeetta Utopia.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Ruåtsin mielipidevainot ovat saapuneet myös suomeen. Totuus satuttaa unelmissa eläviä hörhöjä -siksi kaikki järjen äänet yritetään vaientaa.

Pykälän verran eroa
Pykälän verran eroa
8 years ago

Vai että oikein ylikersantti… No se selittää käytöksen. PItäisiköhän upseeristona sitä vähän taaksepoistuttaa? Jos armeijassa jotain linjanvetoa tekee niin aliupseeristo räksyttää miehistölle ja upseeristo tekee päätökset/strategiat. Ja siltähän tämä näyttää.

Onneksi ei tarvitse asua tuon kanssa samassa kaupungissa.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Pitkää ikää Mikolle 😉

Johann
Johann
8 years ago

Hän on yksi niistä harhaanjohdetuista raukoista, jotka harjaavat peiliä itku silmässä eivätkä suostu uskomaan että naama on vino.

Iltaiset tyynynpurentasessiot angsteineen on pakko projisoida johonkin. Mikä onkaan helpompaa kuin ostaa iltalanta tai iltasonta, ja katsoa sieltä mitä kaikkea hyvät ihmiset tänään vihaavat. Kysyttäessä perusteluita, nousee agressio, koska niitä ei ole. Ja mitä enemmän perusteluita pyydetään, sitä matalampi on rima heidän vastauksissaan ja reaktioissaan.

wurther
wurther
8 years ago

Miksi ketään pitäisi kiinnostaa, mitä aivopestyt ja selkärangattomat punaviherluuserit kuten ”Mikko Pöri” sanovat, joilla ei liene montaa aivosolua jäljellä itsenäiseen ajatteluun. Punaviherfemmareiden nimitys ”Putinisti” vaikuttaa nykyään olevan synonyymi maton alle lakaistujen faktojen julkistamiseen.

miinanpolkija
miinanpolkija
8 years ago

Jos ois reilu kolkyt vuotta sitten ollu intissä tollanen ylikessu sille ois työnnetty rynkyn lipas hanuriin.

Tutkijahutkija
Tutkijahutkija
8 years ago

Kommunistiset nistit ja punakaarti ovat aloittaneet ilmeisesti uuden kapinansa. Tuokin stallari ilmeisesti haaveilee jo mäiskeet puntissa leirittävänsä isä aurinkoisen tapaan kommunismin ihanteiden mukaisesti neuvosto- eli vihervassarivastaiset ihmiset ikään ja säätyyn katsomatta.

Pöriseekö sitten stallaribileissä Veronican kanssa löysät housussa kiimasta kun kuvittelee itsensä kommunistisen tuhoamisleirin komendanttina sitä en tiedä, mutta sellaisen kuvan saa tuollaisen toiminnan pohjalta.

Ihania nuo kiihko-näennäis-suvaitsevaiset.

Ari
Ari
8 years ago

Pysykää lujana siellä Nykysuomessa. Olette oikealla asialla ja nämä suvakit ovat väärässä!

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago
Reply to  Ari

Joo zemppiä Nykysuomelle. Hyvä julkaisu.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu eilen 08:15 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.