EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.
Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.
Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.
Lämpöä sähkön sijaan
Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.
Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.
Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.
— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.
Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".
VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen
Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.
EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.
World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.
Siis hetkinen,poliisi ei ottanut ketään kiinni?Suomen kansa on uhattuna,pitää alkaa herätä ja puolustaa itseään,rasismi syytöksistä huolimatta
Rasismi kohdistuu suomalaiseen valkoiseen valtaväestöön ja poliisi (johto) on täysinrinnoin mädät mielessä mukana.. Huoh, eipä olisi uskonut, että suomipoliisi on omaa kansaansa vastaan 🙁
Selvää rasismia suomalaisia kohtaan.
Kyllä täytyy vähän noita pissiksiäkin ihmetellä. Ensi poliisi saa ne revittyä eroon matusta ja sitten ne ehdoin tahdoin menee matun raiveleihin kiinni takasin. Ei hyvää päivää mikä ajatuksenjuoksu.
No, mutta tätä taharrusgameahan sopi odottaa. Kyse oli vain että missä. Ja Rautatientori sopi hyvin koska matu-leiri on siinä vieressä. Ja siinä on ollut hyvä tarkkailla tilannetta.
Punapääpappi hei: Maailma on paha mutta rakkaudella sen voi parantaa. Nyt äkkiä rakkautta matuille että ne jättää suomalaiset rauhaan. Ja vähän enemmän rakkautta että matut alkaisivat kunnioittamaan suomalaisia. Nehän on täälä vieraina.
Vittu noita mokkamulkkuja kannata rakastaa taikka kunnioittaa ei muta ku kovaa kovaa vastaan
Kyseessä oli VÄKIVALTAINEN MELLAKKA. Tuomiot on jaettava senmukaisesti.
ENTÄS JOS Riehujat olisivatkin olleet syntyperäisiä suomalaisia?
Jos vanhemmat ovat ulkomaalaisia, niin silloin on kuitenkin ulkomaalaistaustainen.
Entä jos vanhemmatkin ovat kantasuomalaisia? mitä teet?
Tiedän sanot, että pojat ovat poikia. Sinulle tässä on kova paikka.
Mutta nyt teille vihan lietsoneille: jos vaikka joku teistä tulee minua vastaan ja alkaa provosoida, niin saatte takaisin täsmälleen samalla tavalla. Onko asia selvä, juntit?!.
Ja vielä yksi juttu, haluatte sodan? Saatte sodan!
Anteeksia teille ei enää tule. Ja muistakaa, homot, vetäytyä myös Espanjasta, USA:sta ja Ruotsista. Teitä siinä kukaan ei kaipaa!
”Ja vielä yksi juttu, haluatte sodan? Saatte sodan!” Heh,heh älykääpiö hintti,sinä lähdet sukuinesi eikä anteeksia pyydellä, idiootti!
Missä näiden viralliset puolestapuhujat? Kyllähän tuohon sekamelskaan vielä pitäisi muutaman refugeeswellcome-kylttiläistä sekoilemaan
#Meillä on unelma – t ville
Poliisille risuja. Nyt poliisin kannattaa katsoa peiliin ja pitkään. Näkyykö siellä mitään? Siis kun annat tällaisille riehujille narua, niin ne vievät sitä niin pitkälle kun narua tulee. Tällainen poliisin toiminta johtaa siihen, että nämä riehujat alkavat tehdä mitä huvittaa. Riehujat olisi pitänyt pidättää ja tilanteesta riippuen poistaa maasta. Jos minä riehun vaikka Espanjassa, niin minut pannaan putkaan, sakot tulee ja sitten minut poistetaan maasta. Näin se menee. Hävetkää poliisit jos osaatte.
On se ny perkele että noi saa touhuta ihan mitä vaan ja jatkaa riehumistaan . Taitaa olla niin että asialle pitää kohta alkaa tehdä jotain … ulos täältä takasin sinne lähi-itään tappamaan toisiaan !!! Suvakit saa pitää lemmikkinsä mun puolesta himassaan … ei niitä voi yksin ulos päästää .
Rautoihin vaan ja kumiveneeseen! Ei noilla ole oikeutta isotella – ei vähääkään…
”Leo Mannermaa: Ovatko eurooppalaiset idiootteja (video)
Suomen valtaeliitti tuhoaa oman kansansa.”,
http://mvlehti.net/2017/05/01/leo-mannermaa-ovatko-eurooppalaiset-idiootteja-video/
Uutinen on täyttä sontaa ja täällä vaahdotaan täysillä. Valemediaa parhaimmillaan ja tämäkin bannataan.
Mitä kohtaa videosta et ymmärtänyt?
Suomen poliisi on pelkkiä PELLEJÄ JA MIKKI HIIRIÄ. Kaikki kunnioitus koko laitosta kohtaan on kadonnut kokonaan. Poliisi ei pysty eikä halua puuttua matujen ja muiden hiekkaneekereiden tekemiin rikoksiin. Suvakit saa estää oikeuden määräämien toimenpiteiden suoritusta ilman mitään seurauksia ??? Taannoin suvakki pappi esti poliiseja poistamasta laittomasti maassa olevia matuja Metsälän pakolaiskeskuksessa. Mitä tekee meidän virkavalta, ei yhtään mitään ?? Normaali yhteiskunnassa pappi olisi ollut raudoissa alta aikayksikön ja matkalla oikeuteen viranomaisen estämisestä. Ei kuitenkaan Suomessa. Suomessa poliisilla on kiire kytätä ”vihapuheita” mutta samaan aikaa pellepoliisit viisveisaavat Suomen kansalaisten turvallisuudesta, juuri niiden henkilöiden,, jotka maksavat näiden MIKKI HIIRIEN palkat verorahoillaan. Menkää Afrikkaan koko MIKKI HIIRILAITOS ja viekää se johtajanne ”Rusakko” mukananne. Siellä saatte hoivata mielin määrin matuja, eikä tarvitse huolestua kansalaisista tai heidän turvallisuudesta. KATSOKAA PEILIIN MIKKI HIIRET, MITÄ NÄETTE ? PELLEN ??
On se poliisi herkkä asia meille suomalaisille. Kiihotutaan, haukutaan ensin natsisioiksi, kun jää itse rötöksistä ja riehumisista kiinni, mennään kiihkoilemaan johonkin pakolaisten sekaan ja sitten syytetään kaikkia muita, etenkin poliiseja. Sitten kun tulee sekoiltua tarpeeksi ja ihan arjalaisesta kädestä nenuun, tai ihan ihanat alkuperäiskansalaiset varastaa auton, itketään poliisille, kun kaikki on niin pahoja. Ihme hippejä nää kouhottajat.
Taannoin oli Jyväskylässä ralliviikon aikana SVL:n mielenosoitus, jonka jatkeena pieni kärhämä joidenkin kommunistien kanssa. Tuo kärhämä ei ollut tuon Helsingin rautatietorin (vai oliko rautatieasema) väkivaltaisen mellakan rinnalla edes mainitsemisen arvoin. Jyväskylän tapaus oli kuitenkin valtakunnan uutinen ja kun siitä käytiin käräjiä, niin jokainen itseään kunnioittava ns. valtamedian toimija lähetti kamerat ja toimittajat paikalle. Sitten kun Helsingissä on huomattavasti suurempi mellakka, jossa ihmisiä pahoinpideltiin, niin sen valtamedia onnitui vaikenemaan niin, että sitä ei virallisesti ollut tapahtunutkaan. Ihmisten havainnot ja kuvaamat videot olivat varmaan valaeuutista ja kun poliisikaan vastoin virkavelvollisuuttaan ei tehnyt vähäisintäkään työliikettä siihen suuntaan, että rikolliset otettaisiin kiinni, niin on pakko todeta lain olevan kaikille sama paitsi ulkomaalaisille täysihoitoturisteille. Tuosta Helsingin tapauksesta puuttui vain se, että pahoinpidellyille olisi poliisi kirjoittanut sakot. Poliisi on ystävä, ainakin matuille.