Mainos:

Työttömyys on ministeriön selvityksen mukaan vähentynyt- Aktivointipalvelut vääristävät lukuja

Päivitetty 26.6.2018, Julkaistu 26.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa yhteensä 241 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 49 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 13 000:lla. Tiedot ilmenevät tuoreesta työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Katsauksesta selviää, että aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli toukokuun lopussa 130 600 henkilöä, mikä on 6 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo kertoo Nykysuomelle, että kyseiset palvelut pääsääntöisesti katkaisevat työttömyyden, eli poistavat henkilön työttömien tilastoista. Näin ollen "puhtaan" palkkatyön ulkopuolella on tosiasiassa yli 130 000 henkilöä enemmän, kuin mitä ministeriö ilmoitti.

- Määrä on melko marginaalinen, eikä vaikuta varsinaisesti työttömyyslukuihin. Luku ei siis ole mitenkään poikkeuksellinen.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli tarjottujen lukujen mukaan 77 300, mikä on 29 200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 92 900 eli 20 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 5 500 vähemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa eli yhteensä 29 600. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-toukokuussa keskimäärin 68,1 prosenttia, mikä on 5,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Mainos:

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin toukokuun aikana 62 500 eli 10 400 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli toukokuussa avoinna 118 600 työpaikkaa, mikä on 21 100 enemmän kuin vuosi sitten. Tällä hetkellä avoimia työpaikkoja on TE-keskuksen internetpalvelussa ilmoitettuna 17 808.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Te-keskus

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Taisto
Taisto
8 years ago

Poliisit halutaan lailla turvaan vi­ha­kam­pan­joil­ta – kuvien käyttö tör­ky­kam­pan­jois­sa halutaan kri­mi­na­li­soi­da
YLLÄTYS KALEVA LEHTI TUO ASIAN JULKI
ELI JUTTU ON SUUNATTU KANSALIMIELESTEN SYYLISTÄMISEEN YKSISTÄÄN
VIHAPUHE OSIOINEEN
JUURI SOPIVASTI KUN MV n okeuden käynin syytäjät ja tuomarikin ovat niitä todella puoleetomia ihmisiä joita ei saisi arvostella
on todela erikoinen yhteen sattuma siis tämän aiheen esille nostaminen AJANKOHTA
KALEVA MEDIASSA JUURI NYT
ESIM TEXTISTÄ
On vain ajan kysymys, milloin ilmiön kohteeksi joutuvat muutkin viranhaltijaryhmät, kuten syyttäjät ja tuomarit. Siksi mahdollista lainmuutospohdintaa voisi laajentaa muihinkin virkamiesryhmiin.
vai mitä
Suomen poliisijärjestöjen liiton mukaan poliisiin kohdistuva viha- ja häirintäkampanjointi uhkaa vaarantaa viranomaistoiminnan Suomessa. Liitto vaatii lakimuutosta poliiseihin heidän työnsä takia kohdistuvan painostuksen lopettamiseksi.

Lakimuutoksessa poliisien yksityistietojen ja kuvien käyttö haittaamistarkoituksessa säädettäisiin rikokseksi. Liitto kertoo neuvotelleensa asiasta alustavasti jo sisäministeriön kanssa.

– Henkilöön käyvien vihakampanjoiden pyrkimys on vaikuttaa yksittäisen poliisin toimintaan ja ratkaisuihin, toteaa puheenjohtaja Jonne Rinne Suomen poliisijärjestöjen liitosta Lännen Medialle.

– Viranomaistoiminnan turvaamisen näkökulmasta on erittäin vaarallista, että tällainen kiusaamalla, uhkailemalla ja häiritsemällä tapahtuva vaikuttaminen on mahdollista.

Poliisihallitus tukee ammattiliiton lakiesitystä ja arvioi, ettei lainsäädäntö ole pysynyt täysin nettiajan perässä. Rikosoikeudellinen puuttuminen rakentuu usein yksittäisten tekojen varaan, eikä laki aina taivu käsittelemään törkykampanjoita kokonaisuuksina.

– Nykysäädösten soveltaminenkin vaatisi terävöittämistä. Haastavia ovat tilanteet, joissa useat teot muodostavat yhdessä henkilöä mustamaalaavan kokonaisuuden tai kyse on haittaamistarkoituksessa tehdystä yksityistietojen levittelystä, kommentoi poliisiylitarkastaja Mikko Eränen Poliisihallituksesta.

Vihapuhetoiminta on jatkuvasti laajeneva ilmiö, jonka tavoite on horjuttaa kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja vaikeuttaa kaikkea viranomaistoimintaa.

– On vain ajan kysymys, milloin ilmiön kohteeksi joutuvat muutkin viranhaltijaryhmät, kuten syyttäjät ja tuomarit. Siksi mahdollista lainmuutospohdintaa voisi laajentaa muihinkin virkamiesryhmiin.

– Samalla voi olla perusteltua arvioida, suojeleeko nykyinen lainsäädäntö aina riittävän tehokkaasti muitakaan toimijoita kuten toimittajia, tutkijoita, poliitikkoja ja aivan tavallisia ihmisiä vihapuhetoiminnalta, Mikko Eränen sanoo.

Poliisiammattiliiton ehdotus mukailee Espanjan lainsäädäntöä. Espanjassa viranhaltijoiden, poliisin ja turvallisuuspalvelussa toimivien yksityistietojen levittelystä voi rapsahtaa jopa 30 000–600 000 euron sakot.

– Valtiovallan on puututtava siihen, että poliisi-instituution horjuttaminen toteutetaan maalittamalla yksittäisiä poliiseja, jotka hoitavat tehtäviään virkavastuulla työnantajan määräyksestä, sanoo ammattiliiton Jonne Rinne.

– Ilmiö näkyy myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Maalittaminen lisää väkivallan riskiä. Kuinka pitkälle meillä Suomessa annetaan tämän mennä?

Myös Poliisihallitus näkee, että vihapuhetoiminta voi tähdätä poliisikunnan murentamiseen sisältäpäin, edistää poliisien halukkuutta vaihtaa tehtäviä tai laajentuessaan heikentää poliisiammatin houkuttelevuutta.

Vihakampanjointi poliisia vastaan yltyi Suomessa viime vuonna. Nyt poliisien kuvaaminen, taustojen kaivelu ja mustamaalaaminen on muuttunut miltei arkipäiväiseksi.

Kohteina ovat yleisimmin kenttäpartiot ja nettipoliisi. Lounais-Suomessa nettipoliisi päätyi alkuvuodesta vaihtamaan tehtäviään rajun häirinnän takia. Vaikka vihaa masinoidaan netistä käsin, se konkretisoituu tosielämässä ihmisten sanomisina ja tekemisinä.

Poliisihallituksen mukaan vihakampanjoiden taustalla on yksittäisiä henkilöitä tai järjestäytyneitä pienryhmiä.

– Ilmiö ruokkii vastakkainasettelua. Aiheellista on kysyä, voiko se vaarantaa eskaloituessaan jopa yhteiskuntarauhan, Poliisihallituksen Mikko Eränen sanoo.
Eikö edes tuomareita jotka eivät tuomitse selkeitä lasten pedofiilia tapauksia raiskauksiksi saisi arvostella
huomatteko kuin nämä henkilöt murentavat oikeus valtion sana vapauden rakenteita
väittämällä valheelisesti että joku viha puhe olisisiihen syylinen kuin oikeasti
syy on se että nämä virkamiehet jäävät kiinni mielivaltaisesta käytöksestä
jotka ovat faktoja eniävässä määrin ja se on heidän ammatikuntasa edustajille liian raskasta nieltävä
ja heidän mielestään heidän oikeus on tehdä mitä huvitaa ilman kritiikkiä
normaali kritikkiä jotka he vääntävät vihapuhe termin alle
kongo poliisin tapaus vaikka esimerkkinä mistä he eivät haluaisi julkisuuteen päästää
ja viel’ jos joku poliisi johtoa okasti vainoaa se on suomen valtamedian toimittajat
ilman heitä ja demla syyttäjää eli viher vasuri liberaalia oikeuden politisoitunutta palvelija
ex polisijohtaja paateriokaan ei olisi käräjillä
mites näiden kansalismielisten kyttäys
todistetavaa poliisin mielivaltaa videoituna
ja samalla he suojelevat äärivasureiden väkivallan luonetta poliiseja vastaan
vaikka he viskovat poliiseja jollain savu pommeilla silti hys hys
he eivät myöskään harjoita ilmeisesti vihapuhetta
tai somali naisen suusta
poliisit ovat nazien kätyri kommentit
vain lämmitävät poliiisi miesten ja naisten työmotiovaatiota
jeesata näitä matuja ja heidän vasuri anarkisti kavereitan
tai sitten joku korkeampi taho
kuten poliitikot ovat määräneet poliisien nuolemaan vasureiden ja matujen persettä
ja vainoamaan kansalismielisiä leimaamalla heidät vielä yksistään viha puhujiksi
ääri islamlasista vihapuhetta verkossa ei ole olemassa
tai siltä se vaikutaa
takku .net varis verkosta puhumatakaan
he rakastavat poliiseja
tai suositelisin tämän Suomen poliisijärjestöjen liiton oksentajan
poliisivaltiota kannatavan valtamedian perseen nuolian
lukemaan vasemmisto anarkistien ideologian perusteet
he todelakin rakastavat poliiseja öhöm
tämän maan viran hallitsijat ovat menetäneet lopulisesti järkensä tämän matu vyöryn jälkeen
suomen maaperälle

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Reply to  Taisto

”…kuten syyttäjät ja tuomarit”

Demla-vapaamuurarisatanistitko?!

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Mikä on Demla?

”Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.”

http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

aika entinen ei koskaan enää palaa
aika entinen ei koskaan enää palaa
8 years ago

Työttömyys ei ole vähentynyt, päinvastoin. Tilastollisesti se on, joo, mutta kun erotellaan kaikki ne jotka on siirretty eläkkeelle, eivät ole työttömiä jos ovat tehneet yhdenkin työllisyysjakson työttömytensä aikana, tai tekevät satunnaista pätkätyötä. Myös ne joille on jo leimattu opiskelupaikka poistuvat työttömyysluvuista heti.

Eikä pidä unohtaa että Suomen väkimäärä on vähentynyt jo viidettä vuotta peräkkäin. Eli samaa tahtia olisi työttömien pitänyt vähentyä. Mutta ei. Todellinen työttömysluku saadaan kun otetaan työttömien työnhakijoiden kappalemäärä ja jaetaan se työikäisillä ja työkykyisillä henkilöillä. Ja tämä prosentti on olltu noin 21% koko ajan. Ja kasvaa koska GE antaa Tampereella potkut 132 ihmiselle ja HK potkii pois lisää.

Niin että miten tässä työllisyys kasvaa?

Ennen vanhaan Suomen valtiolla oli pukutehdasta, oli Valmettia, oli OVAKO:a, oli asetehdasta, oli maa- ja metsätiloja, oli kaivostoimintaa, oli mineraalien jalostustoimintaa, oli energiantuotantoa, oli kuljetustoimintaa… Kaikkea sellaista mistä valtio sai pääomatuloja. Nyt on pääomatulot hukattu ja valtion tulonlähteenä on vain tuloverot. Samalla valtiomme joutuu maksamaan omasta toiminnastaan ulkomaalaislle yrityksile, idioottimaisuttaan kun Vennamon Pekka kun pilkkoi posti-telen ja myi sen ruotsalaisille. Kuten ahneet isännät jotka myivät Hämeen sähkön. Tyhmyydestä sakotetaan ja nyt me maksamme näitä sakkoja. Myös työttömyytenä ja korkeina veroina.

Kuka muistaa ajan kun sähkössä ei ollut veroa, liikevaihtovero oli 14% ja keskituloisen palkkavero 17%. Nämä kaikki saatiin aikaiseksi kun Suomen valtiolla oli pääomatuloja sekä omaa yritystoimintaa. Kokoomus myi kainen KEPU:n ja SDP:n avustuksella. Ja tässä sitä ollaan.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Ja oli Suomella Kemiran lannoitetehdas sekä n. 30 miljardin euron arvoinen fosforiessiintymä, jotka korruptoidut poliitikot myivät polkuhintaan, itse asiassa melkein lahjoittivat Norjalaiselle Yaralle, joka heti moninkertaisti täysin välttämättömän fosforilannoitteen hinnan, joka maanviljelijöiden oli pakko siirtää viljan hintaan. Laskua siitä nyt ja tulevaisuudessa maksamme korkeampana ruuan hintana.

Siilinjärven fosforiesiintymä on yksi harvoista tunnetuista ja pula fosforista ja sen sekä ruuan hinnannousu häämöttää viimeistään muutaman vuosikymmenen kuluessa.

Taisto
Taisto
8 years ago

Ilmiö näkyy myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Maalittaminen lisää väkivallan riskiä. Kuinka pitkälle meillä Suomessa annetaan tämän mennä?

siis ne mallitajat ovat matuja tai viher vasuri anarkisteja ennemistönä juuri näissä maissa
syy heidän holtiton halitsematon maahanmuutajien aiheutama rikolisuus
jota nämä swedu poliisit kädet munissa eivät saa kuriin esim

siitä johtu se ruotsin poliisiin virkamiehiin kohdistuva vihapuhe
ja syystäkin

kuka niitä ruotsalaisia poliiseja jahtaa toimii väkivaltaisesti tai jopa tappaa
no ei ainakaan ruotsin ääri oikesitolaiset

vaan kriminaali no go matut ja ääri vasemmisto edustajat hurraavat vieressä

jumalauta valtamedian lukeminen on todelakin mielenterveydelle haitalista toimintaa

juha.
juha.
8 years ago

”Valehtelijoiden klubi” on taas kokoontunut ja keittänyt kokoon sellaisen ”lohisopan” ettei paremmasta väliä.

Talous ensin, ilmasto sitten vasta
Talous ensin, ilmasto sitten vasta
8 years ago

Meillä eduskunnassa ja vlatiohallinnossa sekä EU:ssa työskentelevät tekevät parhaansa tuhotakseen suomalaisen yhteiskunnan ja suomen kansan varallisuuden. Mutta kas kummaa, esim. Saksassa tehdään juuri päinvastoin:”Työpaikat ensin, ilmasto sitten vasta”.

http://www.dw.com/en/germanys-coal-exit-jobs-first-then-the-climate/a-44046848

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Työttömien tilastosta on siivottu kuolleet. Lisäksi jos tarkastelujakson aikana on ollut tunninkin töissä ei ole enää pitkäaikaistyötön.
Lisä huomiona miettikääpä tätä factaa: työikäisiä suomalaisia kuolee vuosittain noin 10 000. Se on 100 000 kymmenessä vuodessa. Eli vuodesta 1990 työikäisiä on kuollut kohta noin 300 000 Miten helvetissä Suomessa on edelleen massatyötömyys?
Ainoa selitys on että hyväveli-kerho ruokkii ja ylläpitää massatyöttömyyttä, koska se on työnantajille hyödyllistä. Työväki suostuu mihin tahansa heikennyksiin, koska on korkea työttömyys ja työttömyyden uhka pelotteena ruoskii työntekijät paiskimaan hevosena kymmenen ihmisen työtaakan. Valtamedia ja poliitikot syyttävät tilanteesta työttömiä ja työssäkäyvät purkavat vihansa työttömiin, koska ovat sen verran tyhmiä että uskovat valtamedian ja poliitikkojen valheet.

Vittuuntunut ikänsä töitä tehnyt
Vittuuntunut ikänsä töitä tehnyt
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Osa kuolee luonnollisesti, osa oman käden kautta ja se kait onkin tarkoituskin. Eläkeyhtiöiden päättäjät hykertelvät säästyneitä eläkemaksuja koska kun suuret ikäluokat saatiin turvaan eläkeputki ym. järjestelyillä on 60-luvulla syntyneiden ja siitä eteen päin lähes mahdoton päästä esim. työkyvyttömyyseläkkeelle.Näin minulle sanoi eräs erikoislääkäri ja vielä että nyt alkaa kyyti olla kylmää ”teille” Kyllä tähän pikku hiljaa alkaa tosissaan kypsymään kun edes hammalääkäriin ei ole varaa vaikka hampaita vihloo aivan perkeleesti muusta krempasta puhumattakaan. Joskus piruutaan ajattelee että tekisi lähdöstä kuitenkin näyttävän, todellisen performanssin.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu 6.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.