Mainos:

Tulevaisuudessa pankit ja sijoittajat joutuvat maksumiehiksi kriisien kustannuksille

Julkaistu 6.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriö kertoo saaneensa lakimuutosesityksen arvopaperimarkkinalain muuttamisesta takaisin lausuntokierrokselta. Valtioneuvosto hyväksyi esityksen tänään. Lainmuutokset parantavat ministeriön mukaan pankkien kriisinratkaisun ja sijoittajanvastuun toteuttamisen edellytyksiä. Sijoittajat pystyvät jatkossa arvioimaan paremmin eri rahoitusvälineiden riskejä ja kantavat pankin mukana myöskin vastuun kriisien ratkaisujen kustannuksista.

Valtioneuvoston hyväksymässä esityksessä kriisihallintoon asetetun laitoksen velkojen
nimellisarvoa voidaan alentaa ja velat muuntaa osakkeiksi tai muiksi laitoksen omien varojen eriksi. Esimerkiksi joukkovelkakirjalainoihin sijoittaneille henkilöille voidaan antaa sijoitusten vastineeksi laitoksen osakkeita tai muita oman pääoman rahoitusvälineitä. Siitä, minkä arvoisia nuo osakkeet sitten kriisin sattuessa ovat, ei luonnollisesti ole takeita.

Esitys selkeyttää myös oikeutta sopia rahoitusvälineen takasijaisuudesta konkurssissa. On myös mahdollista, että velkojen takaisinmaksuaikaa pidennetään tai koronmaksua lykätään. Menettely vastaa velkojien menetyksiä tilanteessa, jossa laitos olisi asetettu konkurssiin, sillä velkojien saatavia leikataan samassa maksunsaantijärjestyksessä kuin konkurssitilanteessa.

Kriisinratkaisulainsäädännön tarkoituksena on ministeriön mukaan mahdollistaa taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden pankkien tehokas alasajo tai uudelleenjärjestely niin, että tallettajille ja rahoitusmarkkinoiden vakaudelle koituu mahdollisimman vähän haittaa. Pankkien omistajat ja sijoittajat kantaisivat uuden lain myötä kriisinratkaisun kustannukset. Lakimuutosesitys siirtyy seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn.

Lainmuutoksilla on tarkoitus panna kansallisesti täytäntöön EU:n kriisinratkaisudirektiivin muutokset. Muutokset ovat osa EU:n laajaa pankkisääntelypakettia ja liittyvät myös pankkiunionin viimeistelyyn. Aiemmin kriisipankkien jälleenrahoituksen, "pelastamisen" ovat EU-alueellakin hoitaneet veronmaksajat. Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 29. joulukuuta. Sitä ennen on kuitenkin käsiteltävänä useampikin kanto kaskessa, kuten sote-uudistus, jonka edistymisestä ei juuri ole julkisuuteen tietoa tihkunut.

Mainos:

Lähde: Valtiovarainministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Hienoa meiltä viedään housutkin jalasta kun pösöherrojen lautatarha palaa. Vastineeksi me saamme tuon palaneen lautatarhan tuhkat, joita me jymysijoittajat voimme sirotella päällemme.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Pankit ja sijoittajat pitää laittaa maksamaan takautuvasti veronmaksajille kaikki pankkien pelastus tuet.
Taloutta voisi tervehdyttää myös lopettamalla pörssijärjestelmän. Se on itsensä saatanan keksintö jolla huijarit ja rosvot ovat saaneet temmeltää aiheuttamassa suunnatonta inhimmillistä kärsimystä. Ns FIAT raha systeemi olisi myös lopetettava. Dollari sidonnaisuus vittuun ja valuutat kultakantaan. Soros, Rothchild ja muut pankkiiri apinat joutaa 3.panssarijääkärikomppanian ampumaleirille maalitauluiksi.

Ulkoistetut menot
Ulkoistetut menot
8 years ago

”Tulevaisuudessa pankit ja sijoittajat joutuvat maksumiehiksi kriisien kustannuksille”.

Hahhahah! Suomen pankkikriisi ja eurokriisi ovat uusliberalistioikeiston mm. kokoomuksen kapitaalikommunismin aka sosiaalikapitalismin pysyvä pyramidihuijausmekanismi, jolla EU-kansalaisten verorahaa siirretään tulevaisuudessakin rahamafian pohjattomiin taskuihin. Voitot yksityistetään mutta tappiot, kulut(mm. palkkakulut) ja ympäristörikokset kommarikapitalisti sosialisoi yhteiskunnan, kansan ja veronmaksajien maksettaviksi.

Lauri Leinonen
Lauri Leinonen
8 years ago

> velkojien saatavia leikataan samassa
> maksunsaantijärjestyksessä kuin
> konkurssitilanteessa.

Olennaista on huomata, että pankin konkurssissa tavallinen tallettaja katsotaan sijoittajaksi. Jopa niin, että ensin maksetaan velat muille pankeille (että järjestelmä ei romahda) jo lopuksi, jos rahaa vielä on, tallettaja-sijoittajille.

Varsinainen pointti tuossa uutisessa on, että

> oikeutta sopia rahoitusvälineen takasijaisuudesta
> konkurssissa. On myös mahdollista, että velkojen
> takaisinmaksuaikaa pidennetään tai koronmaksua
> lykätään.

Se tarkoittaa, että kassakaapissa on jo valmiina lait talletussuojan muutoksista, mutta poliittisen vallan menetyksen pelossa niistä ei voi kansalle kertoa.

Kohta maksaa
Kohta maksaa
8 years ago

Tämän sanan ”pankit” voisi vaihtaa sanaan ”tallettajat”. Sillä sitähän se on. Tallettajat joutuvat maksamaan EU:n sisäisten pankkien luottotappiot sekä roskalainat kun vuodenvaihteessa EU lopettaa roskalainojen ostamisen. Sen jälkeen EU:lla on oikeus napsaista tileiltä rajaa ja se sen tekee ilman suurempaa syyllisyydentunnetta.

EU:n yllätysvero pankkitileille sekä nousevat korot. Siinä vuodenvaihteen yllätykset suomalaisillekkin tilinen omistajille. Niin että ei saa suuttua jos tilinhoitomaksu nousee vaikka 20e/kk.

CFF
CFF
8 years ago

Pelkkää sanahelinää.

Rikas maksaa rahalla, köyhä persnahalla.

Laki on kuin verkko josta valaat uivat läpi mutta johon silakat takertuvat.

Rikollisella toiminnalla joka on puettu hyväksyttävään ulkoasuun on yhteiskunnan siunaus.

Maailmaa hallitaan rikoksilla. Rikolliset hallitsevat maailmaa.

CFF
CFF
8 years ago

Mitä on quantitative easing? (määrällinen elvytys)

Rikos joka on puettu harhaanjohtavaan ulkoasuun.

Rahaa jota kenelläkään ei ole luodaan tyhjästä syöttämällä haluttu määrä numeroita tietokoneeseen.

Tyhjästä luodulla rahalla pankit ostavat sitten yksityistä ja julkista omaisuutta.

Maailmaa hallitaan rikoksilla. Rikolliset hallitsevat maailmaa.

CFF
CFF
8 years ago

Maailmaa hallitaan rikoksilla. Rikolliset hallitsevat maailmaa.

Tiedustelupalvelut ovat pääsyyllisiä suurimpiin terrorismirikoksiin länsimaissa.

Asiasta on tonneittain materiaalia ja asiaa ovat tutkineet maailman etevimmät asiantuntijat. Tiedustelupalveluiden oma väki on jopa myöntänyt asian olevan näin.

Pelkästään valokuvien monet tarkat yksityiskohdat riittävät paljastamaan petoksen.

CFF
CFF
8 years ago

Uhkapelifirmoilla kuten nettikasinoilla ei ole mitään uhkaa jäädä ilman voittoa. Tietokone ohjelmat pitävät huolen siitä että rahavirta ohjautuu aina firmalle.

Kaikki on yhtä suurta huijausta.

Maailmanlaajuinen liikevaihto pyörii 500-1000 miljardin euron haarukassa.

”Pelionni” suosii aina pelifirmojen suuromistajia. Ulkoasun täytyy toki näyttää houkuttelevalta ja antaa sellainen kuva että pelaajalla on mahdollisuus voittaa. Toki joku aina voittaakin suuren potin mutta se on murusia pöydältä.

Globaali kusetus pyörii 24h verkossa.

Maailmaa hallitaan rikoksilla. Rikolliset hallitsevat maailmaa.

Rikollisella toiminnalla joka on puettu hyväksyttävään ulkoasuun on yhteiskunnan siunaus.

Petri Leivo
8 years ago

LAINATARJOUS!!! Oletko koskaan ajatellut saada stressitön laina muodossa hyvämaineinen lainanantaja? Oletko tarvinnut kiireellistä lainaa? ja sinut hylättiin paikallisesta pankistasi? Tarvitsetko lainaa investoida yritykseen tai ostaa kotiin? Onnittelut Haluamme käyttää tätä tietovälineä ilmoittaaksemme kaikille, että tarjoamme luotettavaa luotonantoa, tarjoamme sinulle mielellämme 2%: n lainoja kaikille asiakkaille, olet oikeassa paikassa saada laina, Tarjoamme lainaa yksityishenkilöille ja yrityksille. Palvelumme ovat nopeita ja luotettavia. Ota yhteyttä sähköpostitse: firstislandloanfirm@outlook.com

Palvelumme sisältävät:
* Henkilökohtaiset lainat (turvattu ja vakuudettomat)
* Yritysten lainat (turvattu ja vakuudettomat)
* Kodinparannus
* Sijoituslainat
* Muut lainat

Kiinnostuneiden tulee ottaa yhteyttä sähköpostitse: firstislandloanfirm@outlook.com

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.