On aikuisten tehtävä suhtautua koulukiusaamiseen vakavasti. Sysmän rehtorin harkitsemattomat kommentitvoidaan laittaa sen piikkiin, ettei kaikilla meillä ole samanlaisia valmiuksia keskusteluun journalistien kanssa, mutta siitä huolimatta artikkelin esille tuomat ongelmat kielii siitä, että asenteissa olisi rutkasti parantamisen varaa.
Toinen tekemäni huomio artikkelista on se, kuinka rehtorit ovat alkaneet tuoda ilmi, että monikulttuurisuuden ongelmat alkavat näkymään myös kouluarjessa.
”Oppilaistamme 54 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Se ei itsessään selitä mitään, mutta eri kulttuuritaustaisten oppilaiden välillä tapahtuu kiusaamista. Ei niinkään kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien kesken, toki kiusaamista on suomalaistenkin välillä.
Usein pyritään loukkaamaan perheenjäseniä, kun tiedetään, että siinä kulttuurissa toinen saadaan niin suuttumaan. Meillä on monikielisiä ohjaajia, jotka pystyvät puuttumaan siihen.
Viitos–kutosluokkalaisilla menee vähän turhaa kovaa: kiusaamista, häiriökäyttäytymistä ja pientä jengiytymistä.”
- Rehtori Timo Heikkinen
Myös osa muiden koulujen rehtoreista kuvaili samankaltaisia ongelmia. Jengityminen oman kulttuuritaustansa perusteella on kasvava ilmiö nuorten keskuudessa, ja kun tämän yhdistää knock out gameen ja muihin väkivaltarikoksiin, on päivänselvää, että se ruokkii myös rasismia ja täten myös vastareaktiota, mistä kertoo esimerkiksi Tuusulan niin sanottu ”natsijengi.”
Tietenkään kaikki nuorten keskeiset kahinat ja koulukiusaaminen ei selity pelkästään kulttuurien yhteentörmäyksillä, vaan koulukiusaamista on esiintynyt niin kauan kuin on ollut koulujakin.
On kuitenkin sanomattakin selvää, että kasvava maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä pahentaa näitä ongelmia entisestään. Integraatiopolitiikkaa ei saisi kohdistaa ainoastaan maahanmuuttajiin, vaan myös maahanmuuttajien lapset tulisi ottaa huomioon, jotta jengiytyminen vähenisi.
Yksi koulukiusaamiseen liittyvistä ongelmista on se, että opettajat ja muut koulun työntekijät eivät välttämättä aina huomaa kiusaamista tai kykene puuttumaan siihen. Tästä syystä olenkin tehnyt Vantaalla valtuustoaloitteen koulurauha-asiamies -viran perustamisesta, jotta olisi puolueeton taho, joka selvittäisi koulujen kiusaamistapauksia. Lisäksi Perussuomalaiset ovat puolueena linjanneet, että tarvittaisiin koulukiusaamiseen liittyen sellainen muutos, että koulukiusaaja joutuisi vaihtamaan koulua.
Helposti kuvitellaan, että koska koulukiusaamista esiintyy niin paljon, se on sellainen ongelma, jota ei saa ratkaistua, eikä edes vähennettyä, mutta itse uskon vahvasti siihen, että kun aikuiset tekevät konkreettisia asioita koulukiusaamisen ehkäisyn eteen, saadaan koulukiusaaminen vähentymään.
Esimerkiksi Keravalla on Ahjon koulu, jossa ei esiinny juuri lainkaan tai ollenkaan koulukiusaamista. Vastaavanlaisia kouluja löytynee pitkin Suomen maata. Joissain kouluissa siis onnistutaan luomaan sellainen ilmapiiri, jossa kiusaamiseen puututaan heti alkuunsa, jolloin kiusaamisesta ei ehdi tulla isoa ongelmaa. Tämä toteutuu vain, kun otetaan ensimmäinen askel ja lopetetaan ongelman vähättely, kuten mainitussa Sysmän koulussa oltiin ilmeisesti toimittu.
Nimittäin sitä ei kannata vähätellä, kuinka isosta asiasta on kyse. Koulukiusaaminen johtaa monissa tapauksissa masennukseen ja sitä kautta syrjäytymiseen tai pahimmillaan jopa itsemurhaan.
Jo nykyään on iso taloudellinen ja sosiaalinen tragedia, kuinkavaltava määrä nuoria syrjäytyy. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan syrjäytyminen aiheuttaa kansantaloudelle miljardiluokan kustannukset.
Joskus sanotaan, ettei Suomella ole varaa laittaa resursseja koulukiusaamisen ehkäisyyn.
Minä kysyn: Onko meillä varaa olla laittamatta?
Tanja Vahvelainen
