Mainos:

Sukevan vankilasta löytyi yli kaksi vuotta eristyksissä ollut lähes puhumaton mies

Julkaistu 10.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Oikeusasiamies kertoo, että Sukevan vankilasta Sonkajärveltä löytyi tarkastuksessa mies, joka oli ollut vapaaehtoisesti eristyksessä muista ihmisistä yli kaksi vuotta.

Mies oli itse halunnut asumaan vankilan eristysosastolle eikä hän ollut yli kahteen vuoteen osallistunut mihinkään aktiivitoimintoihin tai ollut sosiaalisessa kontaktissa juuri kenenkään kanssa, uutisoi Savon Sanomat.

Viime aikoina mies on kuitenkin vastannut vartijoille ja vankilan sosiaali- tai erityisohjaajille häntä puhuteltaessa. Mies itse ei ollut tiettävästi aloittanut puhumista kenenkään kanssa.

Oikeusasiamiehen tarkastajat olivat yrittäneet lähestyä miestä ensin osastolla ja seuraavana päivänä vankilan ulkoilupihalla, mutta vanki ei halunnut keskustella tarkastajien kanssa ja vaikutti hyvin varautuneelta.

Mainos:

Oikeusasiamies otti asian selvitettäväkseen. Selvisi, että vanki oli itse hakenut erityisosastolle ilmoittaen kokevansa itsensä niin uhatuksi, ettei suostu siirtymään asuinosastolle.

Oikeusasiamies kertoo, ettei erityisosasto ei ole sovelias pitkäaikaiseen asumiseen, sillä mahdollisuudet ulkoiluun, sosiaalisiin kontakteihin, raittiin ulkoilman saamiseen tai edes havaintojen tekemiseen ympäristöstään ovat siellä paljon rajallisemmat kuin suljetun vankilan asuinosastolla.

Vankeinhoidon mukaan mies olisi hakeutunut eristysosastolle myös muissa vankiloissa, joten toiseen vankilaan siirtämisen ei katsottu auttavan asiassa millään tavalla.

Sukevan vankilassa vartijat olivat ottaneet miehen auttamisen huolekseen. Hänet oli saatu jo ulkoilemaan viikoittain, mitä hän ei aiemmin suostunut tekemään.

Miestä oli myös neuvottu sellinsä siistinä pitämisestä ja henkilökohtaisesta hygieniasta niin, että hän oli edistynyt niissä merkittävästi ja lopettanut myös tupakoinnin. Noin vuoden eristyksessä asumisen jälkeen mies oli vartijoiden motivoinnin ansiosta käynyt säännöllisesti sekä ulkoilussa että suihkussa, vaikka hän muuten halusi edelleen olla pääosin puhumatta ja eristyksissä.

Vangilta oli myös viikoittain kysytty henkilökohtaisesti, haluaako hän keskustella pastorin kanssa, mutta mies oli kieltäytynyt tapaamisista. Hän oli kuitenkin suostunut keskustelemaan psykoterapeutin ja sosiaalityöntekijän kanssa 2–3 kertaa kuukaudessa.

Oikeusasiamiehen mukaan vankilan toimet eivät olleet kuitenkaan riittäviä. Oikeusasiamies kuitenkin myöntää, että vangin auttaminen on erittäin vaikeaa, jos henkilö kieltäytyy yhteistyöstä, ei tunnista omaa hätäänsä ja vaatii saada olla yksin.

Vangin auttamiseen pitää oikeusasiamiehen mukaan löytyä lähestymistapa, jossa tarvittaessa haetaan apua terveydenhoidon ammattilaisilta.

Vankilassa ei oikeusasiamiehen mukaan saa syntyä tilannetta, jossa henkilö pelkoon vedoten eristäytyy eikä puhu muiden ihmisten kanssa kuukausiin tai jopa vuosiin.

Oikeusasiamies antoi Sukevan vankilalle tiedoksi kantansa, ettei vangin sijoittamiselle erikseen ollut esitetty riittäviä perusteita eikä eristyssosasto ole pitkäaikaiseen asumiseen soveltuva tila. Tämän lisäksi oikeusasiamies antoi aluekeskukselle ja Rikosseuraamuslaitokselle tiedoksi päätöksensä siitä, että vankiloissa on oltava riittävä ammattitaito ja keinot puuttua vastaaviin tilanteisiin.

Oikeusasiamies teki tarkastuksensa Sukevan vankilaan loppuvuonna 2015. Asian selvittely tehtiin viime vuonna ja oikeusasiamies antoi ratkaisunsa asiaan tänä syksynä.

Lähde: SS

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

2 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Havainto
Havainto
8 years ago

Ei kai se nyt varsinaisesti ”löytynyt”. Olihan sille viety ruokaa. Jos se olisi ”löydetty” kahden vuoden jälkeen, olisi sielä ollut ruumis.

Minkäs vuoksi muuten mies oli halunnut eristyksiin? Lapsenraskaaja? Raiskaaja? Tai muu vanki jota vankilan hierarkiassa kuuluu alimpaan saastaan.

Tsehtsehni
Tsehtsehni
8 years ago

Onko mies tehnyt jotain mikä tekee hänestä fyysisen riskitekijän ympäristölleen? Voi olla että hän kuuluisi enemmänkin suljetun psykiatrisen hoitolaitoksen piiriin, ettei vapauduttuaan olisi totaalisen syrjäytynyt tai kenenkään tietämättä psykoositiloissa. Toisaalta, ehkä psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä ovat antaneet hänestä lausuntoja.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu eilen 08:15 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.