Helsingin poliisilaitos jakaa vuosittain Stadin Skoude -palkinnon ansioituneelle laitoksen poliisille. Järjestyksessään 11. Stadin Skoude on Hälytys- ja valvontayksikössä työskentelevä komisario Johanna Sinivuori.
Sinivuori oli Helsingin poliisilaitoksella ensimmäisen kerran töissä nuorempana konstaapelina marraskuussa 2003. Itähelsinkiläinen Sinivuori sai valmistuttuaan poliisiksi keväällä 2005 vanhemman konstaapelin viran Itäkeskuksen poliisipiiristä.
– Olen ylpeä itähelsinkiläisyydestäni. Kehotan aina Itä-Helsinkiin menossa olevia harjoittelijoita unohtamaan ennakkoluulot. Itä on hieno paikka mielettömine luontoineen ja hyvine liikenneyhteyksineen. Se on paljon mainettaan parempi. Sitä paitsi aurinko nousee idästä, Sinivuori naurahtaa.
Sinivuori on työskennellyt Itä-Helsingin lisäksi myös pohjoisessa ja etelässä. Hän on ensimmäisiä naispoliiseja, jotka saivat ylikonstaapelin viran kentällä ilman poliisihallinnon alipäällystötutkintoa, koska hänellä oli ennestään ylempi korkeakoulututkinto, kauppatieteiden maisterin tutkinto.
– Kenttäjohtaminen on parasta, mitä poliisissa voi tehdä. Saa olla ulkona koko ajan ja tavata paljon erilaisia ihmisiä. Aamulla lähdimme Pasilasta ja palasimme vasta, kun vuoro päättyi. Kentällä on hienoa se, ettei töitä tarvitse viedä kotiin. Jutut jäävät mieleen harvoin sen jälkeen, kun laittaa haalarin naulaan.
Vuoden 2016 alusta Sinivuori on työskennellyt kenttäkomisariona. Hän on johtanut poliisin toimintaa useissa tapahtumissa, kuten uudenvuodenaattoina, itsenäisyyspäivinä, pride-kulkueiden aikaan ja Stadin derbyissä. Sinivuori on mukana poliisin kansainvälisen jalkapallon katsomoturvallisuusjärjestön NFIP:n toiminnassa. Jalkapallo-otteluissa yhdistyvätkin innostus penkkiurheiluun ja työ.
– Onnistumisen tunteita tulee siitä, että tapahtumissa ei satu mitään, vaikka on uhkakuvia. Johdan nykyisessäkin asemassani tapahtumia mielelläni, jotta kenttätyöhön säilyy tuntuma. Ei se säily muuten kuin olemalla mukana tilanteissa.
Sosiaalinen media haastaa poliisin
Poliisin työympäristö on muuttunut paljon, ja uhat ovat aivan eri luokkaa kuin vain muutama vuosi sitten.
– Eivät esimerkiksi kuorma-autoiskut tulleet monellekaan mieleen, ennen kuin niitä alettiin tehdä. Kaikkea ei voi välttämättä estää, mutta uhista pitää olla tietoinen, ja ne täytyy pyrkiä huomioimaan kaikessa toiminnassa. Yksittäisen partiomiehenkin on oltava melkoinen moniosaaja. Tarvitaan paitsi taktista osaamista myös esimerkiksi tietoa siitä, miten toimia eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa.
Teknologia on kehittynyt ja yleistynyt viime vuosina valtavasti, ja se ja sosiaalinen media haastavat poliisia päivittäin.
– Poliisilla pitää olla lehmän hermot kaikissa tilanteissa, koska melkein kaikilla ihmisillä on puhelimessa kamera. Mitään ei voi tehdä ilman, että joku huomaa ja kuvaa. Nykyisin jotkut jopa kuvaavat ensin ja auttavat vasta sitten. Teknologiassa on kuitenkin myös paljon hyvää. Tieto kulkee nopeasti, eikä katvealueita juuri ole.
Sinivuori pyrki aikoinaan kaupallisen uran jälkeen poliisikouluun päästäkseen tekemään konkreettista työtä ihmisten parissa. Perustyö on pysynyt muutoksista huolimatta samana.
– On kiva kulkea kansalaisten parissa vaikkapa rautatieasemalla, ja poliisiin suhtaudutaan hyvin. Saamme paljon positiivista palautetta siitä, että näymme. Poliisin pitääkin näkyä, jotta kansalainen tuntee itsensä turvatuksi. Luottamus poliisiin on Suomessa edelleen vahva, mutta sen eteen pitää tehdä töitä koko ajan.
Lähde ja kuva: Poliisi
No joo… ehkä tuo on paikallisen mielipide kotinurkistaan. Itis oli jo -90 luvulla paljon mainettaan huonompi. Ja näin maalaisena jos joutui ajamaan autolla sinne kyläilemään, niin katsoi kaksi kertaa minne auton jätti parkkiin. Nykyisin en Itikseen mene lainkaan. Sen verran se on muuttunut -90 luvulta. Tietysti jo on itse sielä asunut ja elänyt, ei näe muutosta samalla tavalla koska on itse sokea tarkastelupisteelle.
”Tarkastuspiste” olet täysin oikeassa ja Sumuvuori täysin väärässä!
Stadin Skoude -palkinnon saanut Johanna Sinivuori: ”Itä-Helsinki on paljon mainettaan parempi.”
Emppu Vuori: Itä-Helsinki on ansainnut huonon maineensa jo ennen matu aaltoa,
…mutta viime vuosikymmeninä matut, varsinkin muslimi matut, ovat huonontaneet Itä-Helsinkiä entisestään…
Kaikki tuo on selvästi havaittavissa… miten poliisi Johanna Sinvuori voi olla niin sokea!
”Yksittäisen partiomiehenkin on oltava melkoinen moniosaaja. Tarvitaan paitsi taktista osaamista myös esimerkiksi tietoa siitä, miten toimia eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa.”
Eikös kaikkien kanssa tule toimia samoin kylttyyristä, ihon varistä, syntymämaasta, vammaisuudesta yms. alkaen? Eikös perustuslakikin jo kerro, että kaikki ovat saman arvoisia ja ilman erikoiskohtelua olevia henkilöitä, stana!
Tämän Sinivuoren – sopisi olla ”punavuori” – johtamana viime kesänä roikotettiin kansallismielisiä vankilaan oikein urakalla, koskapa isänmaalliset maalaiset pilaavat Helsingin monikulttuurisen ilmapiirin eli ns. paperittomilla savunahkoilla on suurempi oikeus pitää laitonta leiriään Suomen pääkaupungissa kuin syntymämaansa pääkaupungissa samaan pyrkivät. Tiedän kysymyksen olevan dilemmaisen, koska tässähän on kysymys Marco de Wittin organiseeraamasta kansallismielisten leiristä, josta perisuomalaiseen tapaan tapellaan keskenään kuin kissat ja koirat siitä, kuka on oikea edustamaan mitäkin ja kuka on niin väärässä kuin vain voi olla. Mutta itse haluankin liikkua nimenomaan periaatteellisella kannalla sen suhteen, mitkä ovat isänmaallisten kansallismielisten oikeudet maassa, jossa omia potkitaan kuin vierasta sikaa ja toiseutta rapsutellaan kuin omaa sikaa.
Mitä tulee tämänkin ”punavuoren” jalkkiskavereiden suhteen on hän perin jäävi Suomi Somali seuran jäsenenä sanomaan Itä-Helsingin todellisesta ns. ”turvallisuustilanteesta” yhtään mitään, koska kuten tunnettua ”somali -kaveria ei jätetä” eli rikoksetkin ovat pelkkää mannaa ja ihania ”ruuanlaitto hetkiä” toiseuden kanssa. Jos kantasuomalaiset enenevässä määrin äänestävät jaloillaan tuosta maanpäällisestä paratiisista, se kertoo jo paljon enemmän kuin palkintogaalassa annettu ”hyvän mielen” lausunto. Siksi toisekseen poliisin veljeily kaikkien kanssa on arveluttavaa etnisestä taustasta riippumatta, koska ylenpalttinen ”kaveeraaminen” tuo haittavaikutuksia viranhoitoon, sillä virkavallan tulee säilyttää asiallinen etäisyys vallasväkeen, koska poliisin täytyy valvoa ja soveltaa lakia rikostapauksissa eikä silloin saa olla henkilökohtaisia ”tunteita” tuttuihin, joka tarkoittaa käytännössä rikkeen katsomista sormienläpi sekä suoranaista rikoksen peittelemistä poliittisista syistä, jolloin jäsenkirjaa kumartamalla pyllistetään Suomen rikoslaille. Tässä tapauksessa on kyse lahjuksettomasta korruptiosta, jonka annetaan vaikuttaa viranhoitoon. Hyvänä esimerkkinä Helsingin punakaarti -poliisin ylimitoitetusta virkaintoisuudesta kesällä 2017 kansallismielisten suhteen oli kysymyksessä nimenomaisesti se, että virkavalta inhosi suomalaisia, jotka protestoivat lakien kirjainten noudattamatta jättämisestä ja näin Suomen perustuslain polkemisesta maahan, kun sen sijaan matut saivat rellestää suvakki -patjonsa kanssa mielinmäärin tavalla, josta meitä suomalaisia olisi viety niin etteivät jalat olisi maata koskeneet. Mutta kuten wanha sanonta antaa kertoa: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.”
Stadin surkein äärisuvakkipoliisi kilpailunkin olisi voittanut mutta kun eivät järjestä sellaista.
Onkohan tuolla oma ”alaikäinen” kotimatu. Kaikkea kivaa ja helliä hetkiä. Ainakin on kuvassa hyvin onnellisen ja tyytyväisen(dytetyn) näköinen. Perhan kun meinaa jopetshown väärinymmärretty pukata pintaan.
Muurariveljet palkitsee nöyrimmät palvelijat. Millään muulla ei ole merkitystä kun näitä naurettavia ”kunnianosoituksia” jaellaan.
Hyi saatana mikä poliisin irvikuva