Mainos:

Somalipojat pahoinpitelivät ala-asteikäisiä Helsingissä – ”Haluatko kuolla tänään?”

Julkaistu 6.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Helsingin meritorilla on eilen tapahtunut vakava välikohtaus jossa ala-asteikäiset pojat ajautuivat sanaharkan kautta tappeluun. Sanaharkka alkoi muutaman 4-5 luokkalaisen lapsen kesken ja päättyi siihen että somalialaistaustainen poika piti veistä kahakkaan osallisen suomalaislapsen kurkulla kysyen tältä "Haluatko kuolla tänään".

Tilanne alkoi suunsoitosta, eteni uhkailun kautta fyysiseen väkivaltaan kuten kuristamiseen ja tönimiseen ja päätyi lopulta yhden osallisen isoveljen saapumiseen veitsineen paikalle. Fyysisiä vahinkoja tilanteesta ei ilmeisesti tullut mutta erittäin uhkaava tilanne oli joka tapauksessa.

Merilahden peruskoulun rehtori Timo Heikkinen otti kantaa tapahtuneeseen:

-Vaikka välikohtaus sattuikin kouluajan ulkopuolella, sen osapuolet ovat kuitenkin meidän oppilaitamme. Koulu suhtautuu ilman muuta vakavasti tällaisiin konflikteihin.  Nyt jatkotoimet ovat sellaiset, että asia selvitetään perinpohjin. Asianosaiset saavat tukea kuraattorin ja psykologin avulla. Myöhemmin koolle kutsutaan myös oppilaiden vanhemmat. Osa pojista on myös pari päivää poissa koulusta.

Mainos:

Tilannetta kuvaili ensimmäisenä facebookin välityksellä tilanteessa osallisena olleen pojan vanhempi joka kertoi koulun opettajan lohduttaneen puukon kanssa heilunutta ja koulun turvallisuusvastaavan todenneen että "uhrien kannattanee jäädä pariksi päiväksi kotiin mikäli kouluun tuleminen pelottaa".

Samassa päivityksessä pojan vanhempi huomauttaa tietävänsä somalipoikien vanhempien olevan juuri nyt kuukauden matkalla somaliassa. Tämä selittäisi osaltaan sen miksi koulun rehtori aikoo kutsua asianosaisten vanhemmat koolle vasta myöhemmin.

Lähde: Facebook, HU

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

33 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Ossi Karjalainen
Ossi Karjalainen
9 years ago

Niin siellä on pakolaisvanhemmat lomalla turvattomassa maassa?

huihai
huihai
9 years ago

Ja verorahoin.

Juhani Strandén (PS)
Juhani Strandén (PS)
9 years ago

Perussuomalaiset esittivät neuvotteluissa kaupungin strategiaan, että kouluissa otettaisiin huomioon turvallisuusriskit ja tehtäisiin ennalta ehkäisevät toimet, joilla taattaisiin turvallinen koulu- ja oppimisympäristö. Muiden puolueiden mielestä toimenpiteille ei ole tarvetta ja Vapaavuoren johdolla asia hylättiin. Kyseisen ”suomalaisen” puukolla uhanneen vanhemmat olivat kuukauden lomalla Somaliassa ja lapsi hoitajan vastuulla(Onko tarvetta turvapaikalle, jos siellä lomaillaan?)
Myös muut ajamamme asiat mm. omaishoitajien tilanteen parantaminen, asuntojonojen purku jonotuksen mukaan ilman ohituskaistaa laitomasti maassa oleville ja laittomasti maassa olevien palveluiden kohdistaminen vain lakisääteiseen hätämajoitukseen (1-2 päivää) sekä välittömiin terveyspalveluihin hylättiin.
Helsingin kaupunginvaltuutetut pitää saada heräämään ja toivoisinkin niitä henkilöitä, jotka ovat näitä puolueita äänestäneet, antamaan oman palautteensa äänestämälleen valtuutetulleen, ellei kannata heidän nykyistä linjaansa. Jatkossa Helsingin kaupunki ei pysty lyhentämään 1,5 miljardin euron velkamääräänsä ja palveluiden heikentyminen jatkuu.

Juhani Strandén
Helsingin kaupunginvaltuuston 3.varavaltuutettu (PS)

Dille dublin
Dille dublin
9 years ago

Lähi-idän ja afrikan väkivalta leviää ja arkipäiväistyy. Seuraava on tyttöjen arkiset raiskaukset kouluissa ja sen ympäristössä. Ellei ole jo rutiinia. Näille ei tule antaa periksi milliäkään. Mitä enemmän saavat siimaa toteuttaa väkivaltaa, sitä enemmän sitä ilmenee.

Koulun opettajalla on jo propaganda syvällä, kun ilmeisesti tulkitsee puukkoa heiluttaneen olleen se tärkein lohdutettava. Miten näille on saatu iskostettua niin hyvin uskomus, että ruskeaa ja mustaa ei tule kohdella koskaan syyllisenä?

juha.
juha.
9 years ago

Syvällistä suvakismia ja juutalaista kulttuurimarxismia aivan kuten Ruotsinkin kouluissa viimeistä piirtoa (viiltoa) myöten. Turhaa kait mainitakin millainen mekkala on siitä olisi syntynyt jos tilanne olisi ollut päinvastainen.
Fyi Fan!

Pirjo Tolonen
Pirjo Tolonen
9 years ago

Mitä ihmeen TURVAPAIKKAA TÄLLAISET LOMAILIJAT SUOMESTA TARVITSEE. ULOS KOKO SAKKI! TAKAISIN SOMALIAAN LOPULLISESTI !

T.S
T.S
9 years ago
Reply to  Pirjo Tolonen

Kannatan

Tuija
Tuija
9 years ago

Jutusta ei käy ilmi onko koulu tai vanhemmat ilmoittaneet asiasta poliisille, joille asia ehdottomasti kuuluu, puukolla uhkaaminen on rikos ja vakava sellainen.
Lohdutettiin puukolla uhkailijaa….siis kuinka….mitä Suomen kouluissa tapahtuu? Uhkailijaa kuuluu poliisin ja sen kautta lastensuojelun huostaan mikäli on alaikäinen.
Opettaja ehdotti uhreille jäämistä kotiin muutamaksi päiväksi jos eivät uskalla tulla kouluun. …ei ole todellista. näin pönkitetään somaleiden vallantunnetta. …tottakai uhkailijat tulee erottaa koulusta kunnes asia on selvitetty.
Mikäli somaleiden vanhemmat ovat lomalla somaliassa, kuuluu sekin lastensuojelulle.
Toivottavasti uhrien vanhemmat eivät tyydy koulun matuja suosiviin toimiin vaan tekevät rikosilmoituksen ja valituksen koulun toimista asian tiimoilta.

fal
fal
9 years ago

eiköhän tämä kääntyne lopulta suomalaisten viaksi.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Helsinki – Espoo – Vantaa akselilla asuva kantaväestö on antanut tilanteen kehittyä näin pahaksi ilman minkäänlaista vastarintaa. Facebookissa ulvominen ei nyt auta vaan tarvittaisiin fyysistä toimintaa. Tätä ”paremmilta ihmisiltä” kuitenkin on turha odottaa ja PK-seutu vetää muun suomen mukanaan samaan monikulttuuriseen helvettiin minkä se on itse itselleen järjestänyt. #meilläonunelma

else
else
9 years ago

Somalit poistukoot omaan maahansa täältä suomi ei tarvitse heitä ollenkaan

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  else

Ei ne pyytämällä poistu -miksi lähtisivät kun ovat löytäneet uhrin jonka voi imeä kuiviin ilman pienintäkään vastarintaa?

Jali
Jali
9 years ago

Samanlaisia kuin mustalkaiset. Somalithan ovat intian mustalkaisten ja Afrikan neekereiden sekoituskansa..

merde
merde
9 years ago

Tekeekö joku sitten asialle jotain, kun omaan nilkkaan osuu? Pahaksi on päässyt tilanne, jos omia olisi siellä, harkitsisin tarkkaan koulun vaihtoa, tai olisin jo ajata sitten tehnytkin niin.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  merde

Razzizmi syytökset on suurempi pelko kuin se että omat lapset nöyryytetään ja/tai pahoinpidellään. #pakene-piiloudu-hälytä

Mika
Mika
9 years ago

Pistäkää somalipaskoille kunnolla vastaan muuten ne aina tulee päälle ,lyökää taju heti vaan kankaalle laiheliineilta.

Jyrki kirkkomäki
Jyrki kirkkomäki
9 years ago

Kantaväestön olosuhteita huononnetaan jatkuvasti että mutiaiset saavat riehua rauhassa. Hienoa, eikö??

mikko paananen
mikko paananen
9 years ago

Ministereille ja muille kukkahattutädeille:Sitä saa mitä tilaa,hyysätkää vaan näitä ns.pakolaisia niin tällaiset jutut vaan lisääntyy.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  mikko paananen

Ei niiden omat lapset ole näissä kouluissa -mitään muutoksia on siis turha odottaa.

Aijju
Aijju
9 years ago

Suomalaiset joutuvat kohta hakemaan turvapaikkaa jostain ambomaalta kun sieltä muutetaan tänne sotilaan ja tappamaan.

Veikko siitonen
Veikko siitonen
9 years ago

Somalit jotka ovat omassa maassa lomalla ,suomi pitää lapsetkin laittaa somaliaan lomalle,eikä antaa enään tulla maahan.Somalia on turvallinen maa.

simo kuassimo
simo kuassimo
9 years ago

Mites jos olisi ollut toisinpäin? Veikkaan, että poliisi paikalle ja sossu ym paskaa.. NYT.. ei mitään seurauksia koska rassismi

rol
rol
9 years ago

No affi on affi. yhdessä ollan kovaa poikaa ,miten sitte kun tilanne toisin päin. näin ei yleenä käy,lyötyä ei lyödä.eikä vähempiosaista varsinkaan. affi hakee kunnioitusta laumassa,elviselemällä vähempiosaisille. fuking muslims .painukaa vituun meidän maasta. Täällä ei parasiitteja kaivata ,näiden nulkkien päätä silitellään haamerin kaa.!

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Meilläkin valtaapitävien zio-globalistien Kalergi-suunnitelma kantasuomalaisten ja muiden kantaeurooppalaisten tuhoamiseksi Afrikasta tulevan mutavyöryn alle edistyy!
Milloin riittävän monet suomalaiset heräävät valtavalemedian aiheuttamasta horroksestaan nähdäkseen näiden lampaiksi pukeutuneiden susien sudenkasvot?

ertzsi
9 years ago

Yksi sana: Kalergisuunnitelma.
Kannattaa katsoa mistä todellisuudessa on kysymys. Sionistien käskystä sitä toteutetaan nyt, meidät valkoiset on tarkoitus tuhota.

timo virtanen
timo virtanen
9 years ago

Kyllä nyt alkaa riittämään ja ihmisten siis oikeiden suomalaisten on alettava toimimaan noita paskoja vastaan ! Onneksi laitoin omat penskat aikoinaan nyrkkeilemään alle kouluikäisinä ja niille ei kyllä kukaan ryppyile ja olivat muutama viikko sitten pelastaneet nuoren naisen neljän mutiaisen kynsistä Turun keskustassa ja nyrkit oli verillä mutta mieli oli iloinen , yhtään iskua ei mutiaiset olleet saaneet suojauksen läpi vaan olivat ottavana osapuolena 100/0 , kontaten oli kaksi joutunut poistumaan paikalta!

Milla
Milla
9 years ago

Näistä pääsee helposti eroon, ei tarvitse sulkea rajoja, sossunhanat vaan kiinni tai tiukoille, kuten useissa Euroopan EU maissa tehdään. Ei ole niihin tunkua.

Päättäjät leikkivät tyhmää, siksi äänestän laura huhtasaarta pressanvaaleissa. En muutakaan pelokkaana perheenäitinä keksi.

Pauli Sornikoski
Pauli Sornikoski
9 years ago

Kouluihin ruuaksi sianlihaa kun se on halpaa ruokaa, juomaksi vettä

esa
esa
9 years ago

Nuorena vitsa väännettävä

joopajoo
joopajoo
9 years ago

Mitä helvettiä ne sitä puukolla heiluttanutta lohduttaa? Onko ne tyhmiä? Jotain muuta kuin lohdutusta se tarvitsisi.

Rikosten tekijöiden jatkuvaan paapomiseen kyllästynyt
Rikosten tekijöiden jatkuvaan paapomiseen kyllästynyt
9 years ago

Ei muuta kun rikosilmoitus vetämään laittomasta uhkauksesta. Vaikka tekijä onkin alaikäinen niin lastensuojeluilmoitus ja siitä seuraavat toimet saattaa hieman toppuutella noita lomamatkoja.

jaakko
jaakko
9 years ago

ei nyt taas ummarra miksi mutiainen jatkaa koulussa ja kanta suomalaiset poistetaan koulusta ??jos se ois ampunut jotain niin kannettaisko vaan ruumit pois ja jatkettais niinku mitään ei olis sattunut?ei perkuta nyt mennään metsään ja pitkälle

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.