Mainos:

Sipilä vihdoin myöntää kuulleensa ”loikkareista” etukäteen – Vastaa kyselyyn pitäisikö Juha Sipilän erota

Julkaistu 11.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vakuuttaa Helsingin Sanomille yhä, että mitään suunnitelmia perussuomalaisten kahtia halkeamisen varalle ei hallituksessa ollut tehty ennen perussuomalaisten kesäkuista puoluekokousviikonloppua.

Sen sijaan Sipilän mukaan hallituksessa oli pohdittu hallituspohjan venyttämistä perussuomalaisista hallituspuolueisiin mahdollisesti loikkaavien kansanedustajien, kristillisdemokraattien ja Rkp:n avulla.

”Meidän ajatus oli se, että jos [perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi] Halla-ahon kanssa keskustelu johtaa siihen, että hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa päättyy, ja jos edustajia muutamakaan siirtyy hallituspuolueisiin, hallituspohja voisi olla mahdollinen kristillisdemokraattien ja Rkp:n kanssa”, Sipilä sanoi.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat. lue koko artikkeli TÄÄLTÄ 
(Kysely mainoksen alapuolella, Samasta ip:stä tulleet "bottaukset" poistuvat automaattisesti kyselystä)

Mainos:

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

83 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
jari N
jari N
8 years ago

Jäätteenmäki joutui eroamaan pienemmästä ei se Sipiläkään saa tehä ihan mitä tahtoo.

Essal
Essal
8 years ago
Reply to  jari N

Kyllä saa, johan se on nähty. Juha on pääministerin paikalla juuri niin kauan kuin kokoomuspomot haluavat, kenenkään muun mielipiteellä tai suomen lailla ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.

riku
riku
8 years ago
Reply to  jari N

Koko hallituiksen erottava.Lisäksi koko halltuksen väeltä passit ja kansalaisuus poistettava ja karkotettava missä pippuri kasvaa.Lisäksi koko omaisuus valtiolle ,koska haalineet sen rikoksella.Lisäksi vielä sukulaisetin koknkaan ja omaisuus valtiolle ,on myös isoveli suhteilla hankitua.

Valkoinen hetero
8 years ago

Eroa.Häpeä. Häviä.ASAP.

pekka aho
pekka aho
8 years ago

Hänen virkaurallaan on esiintynyt Nepotismiä.

Petri
Petri
8 years ago

Todellakin pitää eroo

oliver
oliver
8 years ago

italiassa olisi jo hautuumaalla

ari kangasalusta
ari kangasalusta
8 years ago

Koko hillotolppa jengin pitäis saada kenkää on joka ukko vaiedellut niin perkeleesti. Ja kuvittelevat että joku uskoo heitä jatkossa.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Pääperkele juha jihad sipilän on aika poistua.

a niemelä
a niemelä
8 years ago

Ei olisi edes pitänyt aloittaakaan!

Juuda
Juuda
8 years ago

M.O.T.

pentti hotti
pentti hotti
8 years ago

Kyllähän pääministerin ja ministereiden pitää olla rehellisiä, se on ensimmäinen edellytys tehtävässä. Ei maan asioiden hoito voi perustua valheelle tai tosiasioiden peittelemiselle.

Numento
Numento
8 years ago

Kuka tilalle ? Joku yhtä halveksittava Kepun uusliberaali vai Kokoomuksen vielä tuhoisampi kyky tyyliin Käteinen, Stubido ?

Kudias Kolkman
Kudias Kolkman
8 years ago
Reply to  Numento

Oikeassa olet, että kun pitää sikalaumasta valita sorkkien muodon perusteella niin kärsä ja hampaat jäävät vähemmälle arvioinnille. Koko kepun ns. oikeistosiipi on Suomelle tuhoisa!

Anttu
Anttu
8 years ago

Juu juu, pois vaan. Hāviāis bernerin kans vaikka maan alle, ei kukaan tollasia ihmiperseitā tarvitte pāāttāān kansan puolesta asioita.

Jaakko Antinoja
Jaakko Antinoja
8 years ago

Ei tarvitse eikä saa erota , vaikka meetia niin haluaisikin, vasemmisto meetia nimittäin. Hän on kaikkien aikojen paras pääministeri suomessa. Ja kansa on Hänet suurella enemmistöllä virkaan valinnut , ja on ensimmäinen Pääministeri jonka johdolla on Suomi lähtenyt nousuun, ja nousu jatkuu.

Erkki Hänninen
Erkki Hänninen
8 years ago

EU-”mies”. Ei jatkoon. Ja Kepu pettää aina…!

Kudias Kolkman
Kudias Kolkman
8 years ago

Suomen talous lähti nousuun kansainvälisten suhdannenousun kautta. Sipilän sipistelyt köyhien kyykyttämiseksi eivät siihen vaikuttaneet kärpäsen kakkoja enemmän, paitsi että ne kakat läsähtivät köyhien silmille… Häneen uskottiin ja luotettiin alussa liikaa – pitihän se kokeilla mitä elektroniikkainsinöörikin osaisi kun muutkaan eivät osaa, noita yhteiskunnallisia asioita, eikä sitten osannut hänkään vaan joutui pässin rooliin hommassaan!

Jukka Savukoski
Jukka Savukoski
8 years ago
Reply to  Kudias Kolkman

Totta, uskonlahkon mies..saa anteeksi kaikki kun kerran seuroissa käy…sama puhuuko pää vai pers,,,samaa tavaraa tulee, uskovaisilla vaan tärkeää saada kusetettua rahat pois köyhiltä, mutta pakolaisille sitä kyllä riittää

tapani
tapani
8 years ago

vaikuttaa pahasti siltä että kaikki ministerimme ovat valehtelijoita ja omanedun tavoittelijoita.

Eija Koivisto
8 years ago

Hän ja berneri samaan koneeseen!

erkki
erkki
8 years ago

TOTTA KAI SIPILÄN PITÄÄ EROTA. JA BERNER JA ORPO JA SUBELO. EROON KAIKKI KIEROILIAT

YxXy
YxXy
8 years ago

EI RIITÄ EIKÄ RIITÄ, ETTÄ PYYTÄISI ANTEEKSI. VAIN ITSEMURHA KELPAA

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Sipilä valehteli ja valehteli siitäkin kun kysyttiin valehtelitko. Lesta valehtelee aina ja Sipilä ei ole poikkeus. Juha Sipilä , älyätkö itse erota niin kuin mies vai haluatko monoa perseeseen ja luikit kuin vanha ämmä karkuun. Saat ihan itse päättää.

Jaakko
Jaakko
8 years ago

Ei mitään häpyä Sipilällä. Melkoinen diktaattori.

Jaakko Antinoja
Jaakko Antinoja
8 years ago

Kyllä kun lukee Suomi 100 viestiä ,siinä kyllä näkee selvästi ,että koulutukseen olisi pitänyt satsata runsaammin , noin sivistymätöntä kirjoitusta harvoin jos koskaan saa lukea näistäkään kommenteista,

kaleeriorja
kaleeriorja
8 years ago

Aivan, Sipilä sos-hallituksen kanssa ovat karsineet raakalla kädellä koulutuksesta, päästäneet kulttuurimarksismin ja setan aivopesun koululaitokseen. Ovat toteuttaneet kalergi-suunnitelmaa, rikkoneet Pariisin rauhansopimusta, perustuslakia ja naapuruussopimusta tekemällä laittomia sopimuksia ja päästämällä vieraan maan joukkoja maahamme. On paree että Sipilä lentää pihalle kun kerran lentää ja saman hillotolpan mukana saa mennä koko hallitus. Uudet vaalit, ei Suomi ja suomalaiset kaipaa omanedun tavoittelijoita, vaan koko kansaa kuulevia ja kunnioittavia kansanedustajia ja ministereitä, joille rehellisyys on kunnia-asia eikä maan myyminen ulkomaille halavalla.

Bukka G
Bukka G
8 years ago

Eipä oo hääviä luettavaa toi sunkaan välimerkkisirkus ja pilkun päätit vielä loppuunkin täräyttää.

Kenkää
Kenkää
8 years ago

Kenkää perseelle ja heti. Koko eduskunnalle

Tapani Heikkinen
Tapani Heikkinen
8 years ago

Tarkoittaako se,että Suomi on nousussa sitä että,Sipilä sai sen aikaan? Voisitteko valaista äijää,jonka älykkyysosamäärä on paljon pienempi kuin oma kengännumero????

Ritva Närhi
Ritva Närhi
8 years ago

Umpikiero valehteleva ministeristö pihalle. Sipilä, Berner, Orpo ja Soini. Jokainen puhunut totena muunneltua ja omiin etuihinsa sopivaa totuutta.

Ilpo Nummela
Ilpo Nummela
8 years ago

Kepu pettää aina ..Karjalainen Juhantalo,Jäätteenmäki, Kaikkonen Sipilä ym HÄVETKÄÄ

riku
riku
8 years ago
Reply to  Ilpo Nummela

Tänään tuli EI puolelle yli 30000 ääntä tunnissa. Ihan selvästi joku laitaa sinne ääniä rovosoi kyllä puolta. Täysin paska lehti. Lisäksi laittakaa kunnon serveri että toimii, ei tälläistä viitsi lukea kun ei toimi.

Rehellisyys maan perii.
Rehellisyys maan perii.
8 years ago

Korjatkaa tuo äänestyskoneenne. Samasta osoitteesta voi äänestää vaikka miten monta kertaa. Rehellinen pitää olla. Tuo ei oikein ole hyvää mainosta.

Juhani Vainionpää
Juhani Vainionpää
8 years ago

Uskovaisten totuus on venyvä käsite !

Hannele
Hannele
8 years ago

Halla-aho pääministeriksi!

CFF
CFF
8 years ago

Sipilä näyttelee vain pääministeriä. Mutta todellisuudessa hän käyttäytyy kuin sarjamurhaaja. Kyyninen sarjamurhaaja. Jättäköön talonsa nyt marokkolaisille, irakilalaisille ja afganistanilaisille nuorille miehille. Hehän ovat niin avun tarpeessa, eikö niin Sipilä. Samaan taloon jääköön myös Sipilän vaimo ja tytär osoittamaan vieraanvaraisuutta tulijoille. Katsotaan miten käy. Joutuuko Sipilä tekemään lisää ruumisarkkuja. Jos matut joukkoraiskaavat Sipilän vaimon ja tyttären se on tulkittava että Sipilän vaimo ja tytär ovat kiihottaneet matut joukkoraiskaamaan heidät. Kaikki muu on tietysti vihapuhetta Sipilän oikeusvaltiossa.

CB
CB
8 years ago

Tonnehan voi nakutella samasta IP-osoitteesta niin paljon ääniä kuin haluaa!

Tieto
Tieto
8 years ago

Korjakkaa tai poistakaa äänestyskone, tuonnehan naputtaa ääniä kuin golman-sachs eduskuntavaaleissa.

Pekka
Pekka
8 years ago
Reply to  Tieto

Tuo äänestyskone on yhtä luotettava, kuin nykyinen hallituksemme. Sipilä uskonveljineen näpyttelee Ei-ääniä kännyköillään koko illan, kun äänestyskone ei rajoita äänten määrää…

CB
CB
8 years ago

MAINOS: Goldman Sachs Votig Software – kun haluat varman lopputuloksen!

Heikki Knookala
Heikki Knookala
8 years ago

Miten tuohon kyselyyn ilmestyi nopeasti 50 000 ei ääntä?

Sami L
Sami L
8 years ago

Jotain hämärää siinä on. Muuten niitä tipahtelee hyvin harvakseen. Hakkeroitu tai ostettu klikkkauksia.

Kalevi Puttonen
Kalevi Puttonen
8 years ago

Turha on kitistä, ollaan äänestetty näin, jos ei mielletytä

Heikki K.
Heikki K.
8 years ago

Hah kun kyllä äänet oli 48000 niin alkoi ei äänet nousta, nyt yhtäkkiä oli yli 61000 ei ääntä, intasta saa ääniklikkauksia satasella 50 000

Sami L
Sami L
8 years ago
Reply to  Heikki K.

Siis Intiasta. Ja satasiahan määrätyllä taholla riittää. Tuommoiset harppaukset äänimäärässä viittaavat kyllä vahvasti vilppiin.

Heikki K.
Heikki K.
8 years ago

Valehtelija ja sininen tulevaisuus syyllistyi valtiopetokseen. Loppu on takuuvarma

Sami L
Sami L
8 years ago

Tämä äänestys on kyllä täysi farssi. Ei-äänien nousu pysähtyy aina välillä odottamaan, kuroisivatko kyllä-äänet rakoa kiinni. Sitten taas nokitetaan kuin pokerissa tai huutokaupassa. Ei todellakaan mikään rehellinen äänestys.

Mä
Mä
8 years ago

Onpa ”luotettava” äänestys, kun pystyy miljoobna kertaa äänestämään. joku klikkailee ei ääntä urakalla. Laittakaas toimiin tuo systeemi kun kuuluukin, eli kerta per tyyppi.

romaaneja hyllyllä kirjastossa
romaaneja hyllyllä kirjastossa
8 years ago

Mikä feikki äänestys, taitaa olla suvakkimedia, tuo äänestyskone on syvältä!!!!

Tonttu
Tonttu
8 years ago

Ei vihervasemmistoa hallitusvastuuseen!

Jamppooni
Jamppooni
8 years ago

Suomeen tarvitaan kokonaan uusi perustuslaki ja hallintomuoto. Ei se huijareiden vaihto auta kun koko järjestelmä on rakennettu sellaiseksi kuin se on..

Jamppooni
Jamppooni
8 years ago
Reply to  Jamppooni

Ja ennen kuin joku alkaa taas lällättelee ja sanomaan että eihän me voida kun kansa on tyhmiä jne.. Niin vastaa ennen sitä että käytätkö selaimenasi internet exploreria tai netscapea, ja miksi vastauksesi on ei?

K
K
8 years ago

Muistan kun näin zippilän pärstäkertoimen kuvan ensimmäisen kerran. Mieleeni tuli vain ja ainoastaan yksi sana: KÄÄRME. Olin oikeassa.

maranello
maranello
8 years ago

Sveitsin malli käyttöön Suomessakin niin päästään näistä korruptoituneista poliitikoista vähemmälle.

Ehdottomasti
Ehdottomasti
8 years ago
Reply to  maranello

Eutanaasiako? Kannatan, harvenisi kusipäät ja korruptio.

ani
ani
8 years ago

Mitäs ihmeen DEMOKRATIAA tämä tälläinen on, Halla-aho oli rehellisesti äänestetty johtoon! Orpo ja Sipilä ovat diktaattoreita. Hävetkää. Halla-aho on yksi viisaampia miehiä mitä tiedän.

N.N
N.N
8 years ago

Selvää kusetusta kaikki. Hallitusyhteistyö olisi voinut jatkua, Halla-aho nimenomaan sanoi että hallitusohjelman mukaan mennään.
Sipilä vain haki tekosyytä jolla hajottaa perussuomalaiset.
Soini petti äänestäjät.
Kuunnelkaapa Halla-ahoa, ylivoimaisesti järkevin poliitikko Suomessa tällä hetkellä.

Tutkijahutkija
Tutkijahutkija
8 years ago

LOLLOT! Äänestyshän on ihan yhtä rehti kuin pääministerikin 🙂

Kepu ostanut putinilta tai natolta kunnon bottiverkon nakuttamasn verirahoilla EI ääniä.

Mega-lol 🙂

paspartuu
paspartuu
8 years ago

Sipilän erottava välittömästi ja komissio tutkimaan mahdollisia maanpetos rikoksia.

huugo
huugo
8 years ago

Pitäisi erota ja ottaa omaisuus takavarikkoon, myös ne piilossa olevat. Näistä valtio ja veronmaksajat saisi edes jotain pois siitä vahingosta mitä aiheutti 2015 matu kiimassa.Vahinko on tosin miljardi luokkaa.

piuhan hullu
piuhan hullu
8 years ago

lukijat haluavat että sipilä jatkaa …

Qman
Qman
8 years ago

Eikä, katsokaas yön aikana tuli 300 000 ei ääntä. Kuka niistä maksoi. Sipilä on valehdellut ja valehdellut vielä kaksi kertaa uudelleen eduskunnalle. Ero on selvä. Samaan valtiopetokseen osallistui Siniset ja presidentti. Kansannousu tulee, ellei nyt ala tapahtua.

Tiukkaptyttö
Tiukkaptyttö
8 years ago

Sipilä pelastanut Suomen siitä syöksykierteestä johon Sateenkaarihallitus saamattomana ja rintamakarkureina vihreiden kanssa meidät ajoi.

Olimme kommunistisen Venetsuelan tiellä vihervasemmiston vastuuttoman taloudenhoidon seurauksena. Nyt äärivihreiden taikaseinät loputtomine ” ilmaisina etuineen” vihreille vapaamatkustajille on kaatuneet ryskyen.

Työtätekevät kansalaiset kiittävät, vihreidenkin on aika elättää itse itsensä ja maksaa elämänsä itse.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.