Vaikka valtio sanoo rakentavansa elintarvikehuollon valmiutta, maitotilojen määrä on laskenut jyrkästi samalla kun karjakoot ovat kasvaneet entisestään. Örebron yliopiston ja Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijat sanovat, että rahoitus- ja tukijärjestelmät soveltuvat parhaiten suurille tiloille – ja varoittavat, että tämä keskittyminen voi tehdä ruoan huoltovarmuudesta haavoittuvamman.
Maitotilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti vuosituhannen vaihteesta lähtien Ruotsin maatalousviraston (Jordbruksverket) tilastojen mukaan. Vuonna 2000 Ruotsissa oli 12 700 lypsykarjatilaa. Kesäkuuhun 2025 mennessä niitä oli jäljellä alle 2 500.
Samanaikaisesti jäljellä olevat tilat ovat kasvaneet huomattavasti suuremmiksi. Keskimääräisellä maitotilalla oli 33,7 lehmää vuonna 2000 ja 117,9 lehmää vuonna 2025. Ruotsissa oli vuonna 2025 yhteensä 292 900 lypsylehmää, mikä on lähes 32 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000. Ne 13,5 prosenttia tiloista, joilla on yli 200 lypsylehmää, omistivat noin 40 prosenttia maan kaikista lypsylehmistä.
Lyhyellä aikavälillä lypsylehmien määrä kehittyi päinvastaiseen suuntaan. Se nousi 1,2 prosenttia vuosien 2024 ja 2025 välillä.
Vahva elintarvikehuolto rakennetaan normaalioloissa, ja se lepää kannattavien tilojen ja toimivan kotieläintuotannon varassa, Ruotsin maatalousvirasto korostaa Ruotsin elintarvikevalmiutta käsittelevällä sivullaan. Virasto ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä tuotannon keskittyminen harvemmille ja suuremmille tiloille tarkoittaa – tai miten haavoittuvuuteen vaikuttaa se, missä päin maata tuotanto sijaitsee.
Tutkijat: Monimuotoisuus on itsessään varautumista
Lisa Ekman, Örebron yliopiston tutkija, osallistuu tutkimukseen yhdessä Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijoiden kanssa.
— Vankka elintarvikejärjestelmä rakentuu monimuotoisuudelle. Jos ruokaa tuotetaan erityyppisillä tiloilla eri puolilla maata, olemme vähemmän haavoittuvia ilmastonmuutokselle ja kriiseille. Siksi meidän on luotava edellytykset sekä pienille että suurille tiloille, hän sanoo lehdistötiedotteessa.
Tutkijat mainitsevat tautiepidemiat, pitkittyneet sähkökatkot ja tulvat esimerkkeinä tilanteista, joissa keskittyneellä tuotannolla voi olla vakavammat seuraukset.
Journal of Rural Studies -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu valtakunnalliseen kyselyyn, johon vastasi 326 aktiivista ruotsalaista maitotilaa. Tilat jaettiin pienempiin (enintään 79 lehmää) ja suurempiin (80–1 200 lehmää) tiloihin. Vastauksia analysoitiin kuuden teeman kautta, jotka vaihtelivat työoloista ja sukupolvenvaihdoksesta talouteen ja politiikkaan.
Toimintamallit eroavat toisistaan. Pienemmät tilat painottivat useammin työn ja yksityiselämän tasapainoa, sukupolvenvaihdosta sekä ympäristö- ja kulttuuriarvojen tunnustamista. Suuremmat tilat priorisoivat työvoimaa, toiminnan tehokkuutta ja joustavampaa sääntelyä. Kannattavuus oli keskeistä kaikille.
Tutkijat kirjoittavat, että tukijärjestelmät ja muut institutionaaliset rakenteet näyttävät soveltuvan paremmin suurten tilojen tarpeisiin ja saattavat syrjäyttää pienempiä toimijoita. He väittävät, että erikokoisia tiloja tarvitaan joustavan ja alueellisesti hajautetun maitosektorin ylläpitämiseksi. Tutkimus mittaa viljelijöiden kokemia tarpeita, ei sitä, miten tilat tosiasiassa kestävät kriisin.
Tilat kertovat: Pankit haluavat nähdä enemmän eläimiä
Policy brief -katsauksessa tutkijat kuvaavat, kuinka pienemmät tilat voivat kohdata laajentumisvaatimuksia hakiessaan lainaa toimintansa nykyaikaistamiseen, esimerkiksi uuden navetan rakentamiseen. He nostavat esiin jämtlantilaisen tilan, jolla on noin 50 lehmää. Viljelijä kertoi pankin kehottaneen rakentamaan tilat 120 lehmälle – vaikka maa-ala riitti hädin tuskin 50 lehmälle.
Rahoituksen saaminen voi siten olla vaikeaa tiloille, joiden on nykyaikaistettava tilojaan tai siirryttävä pihattokasvatukseen ilman lehmämäärän lisäämistä. Yleinen investointituki kattaa normaalisti 30 prosenttia, mutta viraston julkisesti saatavilla olevista tiedoista ei käy ilmi, että jokainen nykyinen pisteytysmalli suosisi suurempaa lehmämäärää.
— Monet pienemmät maidontuottajat eivät halua kasvaa tai lisätä lehmien määrää. He ovat mukauttaneet tilansa perheilleen, sijaintiinsa ja siellä käytettävissä oleviin resursseihin. Samalla useat kokevat, että pankit ja muut toimijat odottavat tilan kasvavan, jotta se voisi kehittyä, sanoo Ekman.
Tutkijat haluavatkin nähdä toimenpiteitä, kuten valtion lainatakuita, valmiusmaksuja, kohdennettua tukea pihattomuutoksiin ja hallinnollisen työn vähentämistä. Heidän pointtinsa on, että maantieteellisesti hajautetun tuotannon on oltava olemassa jo ennen kriisiä – sitä ei voida rakentaa nopeasti enää häiriötilanteen iskettäviin.
Uppsalan lääni avaa omat arkunsa
Eräässä osassa maata viesti on mennyt perille. Uppsalan lääninhallitus tarjoaa 12 miljoonaa kruunua käytettäväksi 1. syyskuuta ja 31. lokakuuta 2026 välisenä aikana navetoihin ja pihattojärjestelmiin tiloilla, joilla on investoinnin jälkeenkin enintään 75 lypsylehmää.
Kyseessä on kuitenkin vain yksi lääni. Rahoituskierros osoittaa, että kysymys tilakoosta on päätynyt viranomaisen pöydälle, ei sitä, että valtakunnallinen rakennemuutos olisi kääntynyt. Jos tilojen määrä jatkaa laskuaan, myös maantieteellinen hajoaminen, jonka tutkijat yhdistävät valmiuteen, voi heikentyä.
— Tilojen monimuotoisuus on tärkeää ruokahuollon valmiudelle, luonnon monimuotoisuudelle ja elävälle maaseudulle, tutkija sanoo.
