Mainos:

Reijo Tossavainen: Suomalaista saa solvata, mutta ei somalia. Onko se oikein?

Päivitetty 6.5.2018, Julkaistu 6.5.2018 – Kirjoittaja Toimitus

Tänään Ylen toimittaja Margit Alasalmi punavihreän agendansa mukaisesti opastaa meitä ymmärtämään, mikä on väärin ja mikä on oikein. Jutussa kysytään esimerkiksi, että mikä näistä vaihtoehdoista on kiihottamista kansanryhmää vastaan:

a) Suomalainen valkoihoinen Maija kirjoittaa blogiinsa: ”Ryöstely ja muu rikollisuus ovat somaleilla geeneissä.” 

b) Suomalainen valkoihoinen Matti kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.” 

c) Somalitaustainen Mohamed kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.” 

Mainos:

Ylen mukaan ainoa oikea vastaus on vaihteohto a). Asiaa perustellaan näin:

Laki kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, kun tarkoituksena on halventaa tai pelotella tiettyyn ryhmään kuuluvia ihmisiä tai lietsoa väkivaltaa tai syrjintää kansanryhmää kohtaan. Tämä tapahtuu loukkaavan aineiston levittämisellä tai saattamisella yleisön saataville. Rangaistukset vaihtelevat sakoista kahteen vuoteen vankeutta, teon törkeässä muodossa neljästä kuukaudesta enintään neljään vuoteen vankeutta. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Suomesta ei löydy oikeustapausta, jossa olisi käsitelty kiihottamista enemmistöryhmää vastaan. Sillä, kenestä sanotaan, on siis ratkaiseva merkitys, ei sillä, kuka sanoo.

Laki on siis tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Enemmistöllä ei siis ole tätä suojaa, esim. suomalaisia saa kuka tahansa solvata lähes miten lystää.

Mutta ovatko somalit vähemmistö? Suomalaisia on Suomessa ja maailmalla noin 6  miljoonaa. Somaleita on Somaliassa noin 15 miljoonaa, ja muualla maailmassa useita miljoonia.

Toinen esimerkki: Suomessa on suomenruotsalaisia 290.000 eli 5,3 % maan asukkaista. Siis vähemmistö. Ylen esimerkin perusteella suomalainen Matti ei voi sanoa, että ”ryöstely ja muu rikollisuus ovat ruotsinsuomalaisilla geeneissä.”  Sen sijaan suomenruotsalainen Börje voi sanoa, että "ryöstely ja muu rikollisuus on suomalaisilla geeneissä".

Helventaminen, pelottelu, väkivallan lietsonta ja syrjintä ovat siis sallittuja suomalaisia kohtaan. Järjetöntä.

Nykytulkinta sotii varmasti useimpien oikeustajua vastaan. Siitä taas seuraa vain vastakkainasettelun lisääntyminen. Ehkäpä se on punavihreän mukasuvaitsevaiston tarkoitus.

.................

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Annan sanan kiertää.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

16 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Simsalabim
Simsalabim
8 years ago

Persujen perusasenne on perin vaarallinen. Heille on aina käynyt se, että kunhan suomalaisvastaisiksi mahdollisesti katsottavista jutuista ainakin periaatteessa voisi tulle seurauksia tai jopa tulisi, niin kaikki vihapuhejahti olisi muuten silloin ok. Sama juttu muissa kysymyksissä. No ei ihme, että nimenomaan ”uskonrauhan” alle luetuissa tai muka niihin liittyvissä,. Ajavathan he tunnetusti erään tahon etua. Vuoden 2011 vaaliohjelmassa he vaativat kiristyksiä sanavapausoikeuksiin esim. kriminalisoimalla ”liian harhaiset kirjoitukset”. ”Uskonrauha” tarvitsi myös lisää suojaa heidän mielestään. Eikä vain suomalaisten. He kannattivatkin vihapuhelakeja, vaikka olivat oppositiossa. Niiden perusteella mm. Magneettimediaa alettiin heti vainoamaan.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Juuri tässä asiassa globalistit eivät sitten olekaan globalisteja, sillä maailmanlaajuisesti ajateltuna suomensukuiset ovat naurettavan pieni ja uhanalaisuuden kriteerit kevyesti täyttävä vähemmistö, jonka säilymiseen täytyisi kiinnittää erityistä huomiota.

Ja jos suomensukuiset halutaan välttämättä hävittää tältä pallolta, niin eikö siihen ole sitten miellyttävämpää tapaa kuin tämä nykyinen?

miranda
miranda
8 years ago

Saakos vähemmistön edustajat Börje, Aslak tai Miranda sitten sanoa somalista, että ”väkivalta on somaleilla geeneissä”. Mikä vähemmistö siis kelpaa? Esim romani-Miranda voi olla jopa tummempi, kuin joku irakilainen. Romanit ovat lukumäärältäänkin paljon pienempi vähemmistö.

Tasa-arvo ei toteudu niin kauan, kuin täysin suomalainen, esim adoptoitu musta saa syntyessään ”helpotuskortin” käyttöönsä. Valkoinen suomalainen ei saa mitään apukortteja käyttöön, joten olemme jo syntyessämme alempiarvoisemmassa asemassa. Vietnamilaisethan eivät näitä rasistikortteja ottaneet käyttöönsä, vaikka olisi tarjolla. Eivät näet kehtaa. Romanit ja somalit kyllä kehtaavat.

Kaija
Kaija
8 years ago
Reply to  miranda

Hyvä näkökulma! Jatkoksi vois pohtia, että vähemmistöillä on intressi heruttaa etuja ja jos jokin vähemmistö siinä onnistuu, muut vähemmistöt nauttivat voitosta. Saas nähdä koska vähemmistökielet (somali, arabia, venäjä, jne) tulevat ruotsinkielen tai saamen asemaan Suomessa? Siihen lienee tunkua, onhan jotkut vähemmistöt koko ajan ylen ohjelmissa kertomassa totuuksia ja erityisesti viisauksia. Tuleeko Suomesta ”Pohjois-Euroopan Sveitsi”

miranda
miranda
8 years ago

En näe pointtia, miksi näitä itsestäänselvyyksiä kerrotaan kansallismielisille ja kansalilsmielisillä sivuilla. Kyllä ME tämän ongelman tiedostamme. Turhaan todistella, kuinka suomalainen on alempiarvoinen. Aiheeseen vähänkään perehtyneet ovat tienneet tämän jo ajat sitten.

Sen sijaan olisikin elintärkeää alkaa opettamaan nuorille näitä asioita – nuorten kielellä. Ei ne nuoret lue mitään MV-lehtiä, kun nuo vastamediat on niin out ja niitä joka tuutissa halvennetaan. Tosin moni ”kansallismielinen” huutaa ympäripyöreää n**keriä ja latoo tappouhkauksia, niin luuletteko että fiksut nuoremme edes haluaa lukea MV:tä yms niinkauan kuin agenda on rasistinen.

Halla-Ahon linja, eli asiallinen käytös, faktat, viisaat sanat ja toimivat argumentit – näillä pötkii pitkälle! Turhaan meitä valveutuneita on valistaa. Tämä on lähinnä vertaistukea meille jotka kamppailevat jo valmiiksi verenpaineensa kanssa!

Simsalabim
Simsalabim
8 years ago
Reply to  miranda

Halla-aho on päässyt pitkälle, koska on Israelin ystävä. Mutta tämä taas on ristiriidassa sen kanssa, että haluaa suomalaisille sananvapautta ja mamutusta rajoitettua

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Äänestyskopissa on mahdollisuus kääntää asiat järjelliselle tolalle. Jospa pikku hiljaa jopa nukkuvat äänestäjät alkaisivat heräillä. Kevään 2019 vaaleissa olisi taas mahdollisuuus vaikuttaa valtakunnan tilaan.
Ainoa äänestys kelpoinen puolue on se joka erottaa välittömästi Suomen Eu jäsenyydestä ja yhteisvaluutta eurosta, karkoittaa laittomat maassa oleskelijat ja saman tien kaikki vuoden 1989 jälkeen maahan loisineet kehitysmaalaiset jälkeläisineen,
Myös suomenruotsalaiset tulisi karkoittaa Ruotsiin ja ottaa heidän omaisuutensa valtion haltuun, sillä suomenruotsalaiset ovat riistäneet ja raastanet suomalaisia tuhat vuotta.
Myös puhdistus oikeuslaitoksessa ja poliisissa tulisi suorittaa perusteellisesti. Samoin kokoomus, keskusta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto tulisi kieltää terroristi järjestöinä.
Valitettavasti Suomesta ei löydy tarpeeksi riuskaa puoluetta, joten lähinnä perussuomalaiset ovat ainoa järkevä vaihtoehto, mutta sen olisi saatava kaikki keskeiset ministerisalkut. Mieluiten kaikki.

CFF
CFF
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Heti kun äänet on laskettu ja vaalitulos julistettu äänesi on käytännössä mitätöity.

Sama kuin huutaisi mustaan aukkoon avaruuteen.

Essi
Essi
8 years ago

Suomalaiset on kyllä somaileihin verrattuna pieni kansa.

juha.
juha.
8 years ago

Haistokoot tämä Mäntymää ruskean paskan. Se oliko tuo vihapuhetta, ottakoot ja tönkikööt hän itse sen selville.

Pekka Ala-Prinkkilä
Pekka Ala-Prinkkilä
8 years ago

Kirjoitin Facebookiin että ”Ryssä saa kyllä sanoa, mutta sanopa Neekeri?”
Heti meni FB tili kiinni viikokosi.
Sen jälkeen se pantiin kokonaan kiinni.
Oli viime vuonna kaksikymmentäviisituhatta tykkäystä sivullani Facebookin oman ilmoituksen mukaan.
Kommentointini on ollut koko ajan tiukan hanurihallitustamme, Bobrikovia ja Orpon Onnelaa vastustavaa kriittistä juttua.
Kolehmaisen Kennelin ja johtajakoira Forssin tuska ja hysteria kritiikin lisääntymisen vuoksi johtaa äärettömän tyhmiin ylilyönteihin sananvapauden rajoittamiseksi.
Some on vienyt voiton ylivoimaisesti.
Odotamme vain vallanpiotäjien aloittamia pidätysaaltoja ja kansallismielisten patrioottien ja aktivistien pidättämisiä.
Iljan ja MV lehden ajojahti on satanut suoraan supisuomalaiseen laariin ohi Brysseliläisen paskakaivon.

Leino Kimmo
8 years ago

Suomessa 2 ”eduskuntaa” on päättänyt, että suomalaiselta saa jopa VARASTAA ja suomalainen ei omaa perustuslaillista omaisuudensuojaa tai suomalainen EvLut ei omaa uskonnonvapautta; vaan uskon takia saadaan syrjiä jopa ”oikeuslaitoksessa” .

Tämä väite vaatii perustelut: Suomen ”perustuslaki” 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.(Suomi on siis kastijärjestelmä; jossa kantasuomalaisten riistoa EI saa julkisesti käsitellä Valtakunnanoikeudessa.)

8.9. 2005 jätin Porin poliisille rikosilmoituksen lainsäädännöllisestä syrjinnästä LAPSIA; hetero-aviomiehiä ja pienrittäjiä kohtaan ( SYYTEILMOITUS Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9. 12. 2005 ).

PL 118 § ei siis ole vahonko; vaan valtiopetos tämänkin asian tutkinnan esteeksi .

EOA ”päätös” 876/2/05 …poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

Olen siis ihmisoikeudeton ( PL 118 §) Suomen kansalainen, koska 2005 päätin vaatia 3 ihmisryhmän lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamista .( ihmisoikeudettomat ryhmät manittu edellä).

Lisää todisteita archive.is / kimmoleaks.fi

CFF
CFF
8 years ago

Tuossa kuvassa naiset(oletettavasti) ovat pukeutuneet sinisiin kokovartalo kortsuihin.

Toisessa ääripäässä feministit hehkuttavat että hyvä – ei synny lisää epätasa-arvoisia mukuloita!

Toisin kuin feministit, nuo naamioasuihin puetut juhdat saavat kyrpää – ainakin pakolla.

Kuka tietää, ehkä noiden kaapujen sisältä kuoriutuu lisää feministejä? He kun ovat varmasti saaneet tarpeekseen pakollisesta kyrpähyrrästä.

Lännen feministien suurin haave on kuulemma päästä nussimaan raavasta miestä. Jos feministi kertoo sen toiselle feministille, hänet karkoitetaan näiden tasa-arvoisten tissiliisojen yhteisöstä.

Börje
Börje
8 years ago

Siinä menivät Tossavaiselta suomenruotsalaiset ja ruotsinsuomalaiset iloisesti sekaisin.

Reijo Tossavainen
Reijo Tossavainen
8 years ago
Reply to  Börje

Ei mennyt sekaisin…

minäkin Pirkko
minäkin Pirkko
8 years ago

Miksi Tossavainen tahtoisi herjata somaleita? Tosinhan se Tossavaisen lukijoiden tapana on, herjailla vaikkapa Husua ja Suldaania ja somalinaisia, joitakin julkisuudessakin.

Toisaalta lässyttävät, että kyllä suomea puhuva ja töitä tekevä mamu saa Suomessa olla. Sellaista skitsofreniaa, juuri heitä sitten eniten nämä tossavaiset ja mv-lehdet kiusaavat ja herjaavat.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Lukijan kynästä: Heitetäänkö Suomen Teboil-yrittäjät susille?

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 26.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?

Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.

Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.

Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.

Mainos:

Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.

Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.

Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.

Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.

Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen

Pelastakaa sotamies Pekka Toveri – Satu-setä ei tiiä mitä tekee

Julkaistu 28.9.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Suomalainen media on onnistunut yhdessä asiassa täydellisesti: tekemään valheesta arkea. Päivästä toiseen televisioruuduissa ja lehtien sivuilla marssii esiin sama mies – Pekka Toveri – kuin jokin valtion virallinen satu-setä. Toveri on saanut vapaalipun sepittää tarinoita, jotka eivät ole kertaakaan osuneet oikeaan sitten vuoden 2022. Mutta eihän totuudella ole väliä, kunhan propaganda pyörii.

Miksi media edelleen nojaa mieheen, jonka jokainen lausunto hajoaa kuin korttitalo pienimmästäkin todellisuuden tuulahduksesta? Kyse ei ole enää erehdyksistä, kyse on järjestelmällisestä sumutuksesta. Toveri ei puhu vahingossa ohi, hän puhuu tarkoituksella ohi. Hän on propagandisti isolla P:llä.

Mutta missä on Supon rooli? Onko kansallisen turvallisuuden kannalta vähemmän vaarallista, että kansa elää valheessa, kuin että joku alkaisi kyseenalaistaa median kulisseissa pyörivän sotakoneiston? Onko Supon tehtävä todella tarkkailla kansalaisia samalla kun se antaa Toverin kaltaisten levittää mitä tahansa valhetta kansan päänmenoksi? Jos Supo ei tiedä, se on täydellisen kyvytön. Jos se tietää, se on osa samaa propagandaverkostoa. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lohduttomia.

Kun professori Heikki Patomäki rohkeni sanoa ääneen jotain, mikä haiskahti edes etäisesti totuudelta, kuka nousi ensimmäisenä barrikadeille? Ei suinkaan media, ei poliitikot, vaan Pekka Toveri – Suomi-propagandan itseoikeutettu kenraali. Ja jälleen sama kaava: ei faktoja, ei rehellisyyttä, vain loputonta sepitystä.

Mainos:

On toki lohdullista, että kasvava osa kansasta jo naureskelee Toverin horinoille. Mutta yhtä huolestuttavaa on se toinen joukko – ne, jotka nielevät jokaisen valheen ja kohauttavat olkapäitään, kun valhe paljastuu: ”Ai jaa.” Juuri tämä välinpitämättömyys on se myrkky, jonka varaan propaganda rakennetaan.

Tulevaisuudessa tilinteon hetki vielä koittaa. Kansallista turvallisuutta vaarantavat propagandistit eivät voi loputtomiin piiloutua median kulisseihin. On täysin perusteltua kysyä: istuuko syytettyjen penkillä silloin myös suojelupoliisin virkamiehiä?

Sillä kansan vihollinen ei aina ole vieraan vallan agentti. Usein se on se hymyilevä, vakavasti otettava asiantuntija, joka kertoo sinulle sadun – ja pyytää sinua kutsumaan sitä totuudeksi.