Mainos:

Poliisin kyky ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta heikentynyt – Mies virtsaa poliisiauton päälle (video)

Julkaistu 4.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Perussuomalaisten kansanedustajat Tom Packalén ja Mika Raatikainen vaativat eduskunnalle jättämässään talousarvioaloitteessa 72 miljoonaa euroa lisää rahaa poliisin toimintamenoihin. Heidän mukaansa tällä keinolla varmistettaisiin, että poliisimiesten määrä saadaan nostettua 7850 poliisimieheen vuoteen 2023 mennessä.

Packalén ja Raatikainen korostavat tiedotteessaan, että Suomen poliisi tarvitsee pitkäjänteisen rahoitusratkaisun tuleville vuosille yhden vuoden kertaluontoisen kehystason noston sijaan. Tämä edesauttaisi pidemmän aikavälin toiminnan suunnittelua ja ennustettavuutta.

Lisäksi summaa olisi heidän mukaansa syytä tarkastella uudestaan tulevien vuosien talousarvioissa, jotta 7850 poliisin tasoon päästään vuoteen 2023 mennessä.

– 7850 poliisia on se Suomen poliisin minimitaso, jonka eduskunnan hallintovaliokunta on linjannut minimitasoksi jo vuosituhannen alussa. Poliisiresurssien ollessa jo pitkään liian alhaiset, poliisin kyky ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta on heikentynyt. On kestämätön tilanne, että Suomen koko ajan heikentyvässä turvallisuustilanteessa Suomessa on edelleen poliisien määrä Euroopan maiden häntäpäässä, perussuomalaisten kansanedustajat Packalén ja Raatikainen toteavat.

Mainos:

Poliisin yleisen uskottavuuden kerrotaan heikentyneen myös poliisijohtoon kohdistuvien rikosepäilyjen vuoksi. Reilu kuukausi sitten samana päivänä uutisoitiin, että useita entisiä ja nykyisiä korkea-arvoisia poliiseja epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tutkinnan kohteena ovat entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä nykyinen komentaja Lasse Aapio. Aivan samaan aikaan tuli myös tieto valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen viralta pidättämisestä häneen kohdistuvan rikostutkinnan takia.

Packalén ja Raatikainen niin ikään muistuttavat, että vaikka poliisien lukumäärä saataisiinkin nostettua 7 850 poliisiin, silloinkin Suomessa olisi 100 000 asukasta kohti vain noin 141 poliisia, mikä on reilusti alle Euroopan maiden keskiarvon. Eurostatin vuoden 2015 tilastojen mukaan Euroopan maiden keskiarvo on Packalénin ja Raatikaisen tavoitteeseenkin verrattuna reilusti yli kaksinkertainen, eli 340 poliisia 100 000 asukasta kohti.

Hyvänä esimerkkinä poliisin vajaista resursseista voitaneen pitää YouTubeen eilen ilmestynyttä videota, jossa nuori mies avoimesti virtsaa "natseina" pitämiensä poliisien auton päälle keskellä kirkasta päivää kenenkään estelemättä tai puuttumatta tilanteeseen.

Katso video mainoksen alapuolelta.

https://www.youtube.com/watch?v=0s5C84NurEM&feature=youtu.be

Lähteet: Verkkouutiset, Aamulehti, Eurostat, YouTube

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

5 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jeremias Shwartz
Jeremias Shwartz
9 years ago

Poliisin arvovalta kärsinyt, poliisin reaktio on koventaa otteita. Onko se narsismi vai liian toukat ohjakset ylhäältä mitkä estävät näkemästä omaa osuutta poliisin arvostuksen syöksykierteessä?

Kun katsoo poliisin viimeaikaisia toimia ja yleistä linjaa mm matuasioissa, ei ole yllättävää että näin käy.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Resursseja on aivan riittävästi. Kyttien jatkuva lisärahan pummaaminen alkaa vituttamaan -ottakaa rosvot kiinni ja pitäkää turpanne tukossa. Ni!

Tsehtsehni
Tsehtsehni
9 years ago

Vähentäisivät ns. raha-automaattitoimintaa, eli normikansan kiusaamista ensin viidelläsadalla prosentilla niin varsinainen rikosten tutkiminen viisinkertaistuu. Palatkaamme asiaan vasta sen jälkeen!

Pekka
Pekka
9 years ago

Poliisien arvostaminen ja kunnia heitä kohtaan on tippunut juurikin sen takia kun eivä’t uskalla tehdä mitään ulkomaalaisia kohtaan. Motittivat poliisit asuntoon, pitivät panttivankina. Esimerkkinä.

huihai
huihai
9 years ago

Siirtäkää nuo ”vihapuheisiin varatut” rahat poliisityöhön, niin ei tarvitse mankua lisärahaa.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.