Mainos:

Perussuomalaiset Nuoret käynnistää vapaussodan muistokampanjan

Julkaistu 2.2.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Perussuomalaiset Nuoret käynnistää 5.2.2018 vapaussota-kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on muistella Suomen vapautumista venäläisistä sotilaista ja kunnioittaa sodan sankarivainajia sekä -sotureita.

“Meille on tärkeää muistaa kansakuntamme historian kannalta yhtä merkittävintä vuotta. Vapaussodan voiton ansiosta tuore kansakunta säilytti itsenäisyytensä ja pystyi kehittämään sitä. Haluamme kampanjalla kunnioittaa vapaussodan sankareita ja juhlia sitä, että vapauduimme venäläisten vallan ikeen alta viimeinkin. On myös syytä muistaa, että valkoinen osapuoli edusti Suomen laillista esivaltaa”, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila (kuvassa).

Kampanjan koostuu neljästä valtakunnallisesta tapahtumasta. Ensimmäinen tapahtuma järjestetään 5.2.2018 Helsingissä. Tapahtumassa Perussuomalaiset Nuoret laskee muistoseppeleet presidentti Svinhufvdin patsaalle ja valkoisen armeijan ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin, patsaalle.

“Tulemme järjestämään tapahtuman Vaasassa ja juhlatapahtuman Tampereella. Tampereen valtaus oli sodan merkittävin taistelu, ja kaupungin vapautuminen punaisten hallusta varmisti koko sodan voiton. Myös vapaussodan päättymispäivänä järjestämme tapahtuman Helsingissä”, luettelee Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Juha Karjalainen.

Järjestö haluaa kunnioittaa myös punaisten puolella taistelleita suomalaisia. Järjestö tulee järjestämään myös heille pienimuotoisen tilaisuuden kevään aikana. Perussuomalaisten Nuorten mielestä kauheinta, mitä voi tapahtua, on se, että veli nousee veljeään vastaan. Suomalaisten ei tule tappaa suomalaisia.

Mainos:

Lähde: PS Nuoret

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

8 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Eikös nämä ”Suomi 100-vuotta” juhlavuoden kommarit ole jo käyneet räkimässä yllämainittujen haudoilla. Elleivät ole, niin Lenin-sedällä on kyllä jotain sanomista.

Rubertti
Rubertti
8 years ago

Kunnioitan kumpaakin osapuolta. En kunnioita Venäläisiä enkä Saksalaisia, edes omaa sotaa ei osattu käydä ilman ulkopuolisia.

Sisällissota
Sisällissota
8 years ago

Se on kunnioitettavaa että muistetaan sotien uhreja, mutta ”vapaussota”?!?!? Minä muistan vain sisällissodan, en vapaussotaa. Ei täälä ollut enää Venäläisillä virallista asemaa tuona aikana. Mutta suomalaisista oli kommunisteja suuri osa. Ja n eivät voineet hyväksyä sitä että Suomi erotettiin Venäjästä. Ja siksi koittivat kaapata vallan.

Miksi asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä? Se oli sisällissota. Jos haluatte tietää asiasta enemmän ryhtymättä historioitsijoiksi, niin lukekaa Koskenkorvan kylän, koskenkorvan tilan isännän, Koskenkorvan kirjoittama kirja aiheesta. Siitä selviää mihin päin Tamperetta tapettiin paljonkin valkoisia tai punaisia. Ja siitä selviää sekin miten veristä taistelu silloin oli.

Numento
Numento
8 years ago
Reply to  Sisällissota

Isompi kuvio ratkaisee millä nimellä sotaa pitää kutsua. Sen jo tuossa osaksi kirjoititkin. Suomi erotettiin Neuvostoliitosta Venäjän vallankumouksen jälkeen. Kommunistit halusivat liittää Suomen osaksi Neuvostotasavaltojen liittoa eli työläisten paratiisia aseellisella kapinalla ja sen he julistivat sekä aloittivat. Toisin kävi, maassa olevat ent. Venäjän sotilaat riisuttiin aseista ja punakapina kukistettiin Saksalaisten avustuksella huhtikuun loppuun mennessä ja meille koitti vapaus sekä itsenäinen tulevaisuus. Tartossa käytiin rauhanneuvottelut vuonna 1920 jossa Suomen rajat vahvistettiin Neuvostoliiton kanssa. Koskenkorvan totuus on paikallista totuutta eikä sitä pitäisi käyttää perusteena kuin julmuuksille joita vapaussodassa harjoitettiin. Käyty sota oli sisäinen eli sisällissota mutta siinä tapeltiin vapaudesta itänaapurin vallasta maassamme ja vapaus sillä saavutettiin. Sellainen vapaus jossa kommunistitkin saavat rääkyä valhetta ja kieltää totuuden.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Sisällissota

SDP:n radikaali siipi halusi suomeen sosialistisen järjestelmän väkivalloin, ja sen päämäärä oli Suomen Neuvostotasavalta. Sen torjuminen OLI vapaussota. Siksi asioista puhutaan juuri oikeilla nimillä.

Siksi onkin huvittavaa, ellei olisi surullista, että juuri SDP kehtaa möykätä ”ääriaineksista” samalla kun on Suomen historiassa ainoa puolue joka on todistetusti noussut laillista esivaltaa vastaan asein ja murhannut ihmisiä.

Tyrkku Voutila
Tyrkku Voutila
8 years ago

Ja niin on Persunuoret aivan yhtä tyhmiä kuin muidenkin puolueiden tyttö- ja poikaosastot. Jos välttämättä haluaa menettää tulevissa vaaleissa osan työssäkäyvien äänistä, niin siitä vaan, te persujen ”hannahuumoset”.

Kyllä nyt tarvittaisiin Soinia ja sen harjaa…

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Tyrkku Voutila

Haista nyt punainen persereikä ja opettele samalla historiaa. Fakta on se että nykyäänkin suomessa toimiva vasemmistolainen puolue oli se joka aloitti aseellisen kapinan laillista esivaltaa vastaan ja murhasi ihmisiä. Sama puolue jeesustelee nykyään ”ääriliikkeiden uhkasta”. Kyseinen puolue on suomen historiassa ainoa joka on toiminut radikaalisti ja laittomasti murhaten ihmisiä.

Räpätäti
Räpätäti
8 years ago

Perussuomalaiset Israel-nuoret esittävät isänmaallista.Hyi

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu 6.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.