Mainos:

Tossavainen: ”Pakolaisten” hyysääminen on täysin järjetöntä ja moraalitonta

Päivitetty 22.1.2018, Julkaistu 21.1.2018 – Kirjoittaja Toimitus

"Käytämme 135 dollaria jokaista tänne tulevaa kohden siinä missä käytämme yhden dollarin jokaista paikallisesti autettavaa kohden. Kotimaahansa jäävät ovat yleensä paljon heikompia kuin ne, joilla on voimavaroja lähteä Eurooppaan", Oxfordin yliopiston professori Paul Collier totesi Tanskan demareiden konferenssissa.

Professori kyseenalaisti myös pakolaisten Eurooppaan ottamisen motiivin. "Lähes kaikki saapuvat Eurooppaan maista, jotka ovat jo turvallisia … Ajatus siitä, että tämä väestöryhmä olisi valtavassa avun tarpeessa on yksinkertaisesti vastuuton ja älyllisen laiskuuden tuotosta."

Paul Collier on Oxfordin yliopiston professori ja yksi maailman johtavista kehitysmaiden asiantuntijoista. Hän uskoo, että eliitti johtaa vastuutonta ja epäeettistä maahanmuuttopolitiikkaa, jossa autetaan vain muutamia monien kustannuksella. Hänen mukaansa EU:n tulisi sulkea rajat ja tehdä investointeja lähialueilleen.

Olen Collierin kanssa täysin samaa mieltä. Uskoisin, että myös kaikki muut perussuomalaiset ajattelevat samoin. Myös muissa puolueissa on runsaasti asiat samoin ymmärtäviä, mutta heidät vaiennetaan.

Mainos:

Palataan Collierin lukuihin. Jos yhden henkilön aihuttamilla kustannuksilla autetaan 135 henkilöä heidän kotimaissaan, niin mitä se tarkoittaa käytännössä?

Suomeen tuli 32.476 "pakolaista" pelkästään vuonna 2015. Kun tuo määrä kerrotaan 135:llä, niin saadaan luku 4.384.260. Luku on siis yli neljä miljoonaa ihmistä! Haloo!

Toisin sanoen nykymeno on apua tarvitsevien kannalta täysin järjetöntä ja moraalitonta. Myös siksi, että nykykäytännössä avun ulkopuolelle jäävät useimmiten naiset, lapset ja vanhukset, jotka ovat kaikkein eniten avun tarpeessa.

Nykymeno on täysin järjetöntä ja moraalitonta myös siksi, että sitä kannattavat ovat niin toimiessaan omasta mielestään hyviä ihmisiä, ja järkevämpää toimintatapaa vaativat leimataan huonommiksi ihmisiksi, jopa rasisteiksi.

......

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Muista myös käydä äänestämässä!

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

8 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Työtä se vaatii, se elintaso
Työtä se vaatii, se elintaso
8 years ago

Se että meillä on nyt tämä loisongelma, ”pakolaiset” on ihan euroopan väestön ja sen johtajien omaa tyhmyyttä. -70 luvulta asti on maksettu ”ulkomaan apua” ja ”kehitysmaa apua” ja montaa montaa samanlaista rahareikää afrikkaan ja lähi-itään. Jo Linkolan Pena sanoi aikoinaan että jos jokin väestöryhmä ei tule toimeen omillaan, niitä ei saa auttaa. No, kaikkien näiden apujen ja tukien ja rakentamisen seurauksena meillä on väestöräjähdys afrikassa. Kun niillä ei ole sielä muuta tekemistä, sillä valkoinen mies tekee kaiken ja tuo ruuan, ne naiskentelee päivät pitkät. Ja nyt afrikan väestömäärä kasvaa seitsemän miljoonaa henkeä vuodessa. Seitsemän miljoonaa!! Enemmän kuin Suomessa on ihmisiä.

Se tarkoittaa että jos eurooppa ottaa edes yhden miljoonan vuodessa afrikkalaisia elätettäväkseen, se tuhoaa euroopan talouden ja sen ihmisrodut. Mutta ei auta millään tavalla sitä väestöä joka jää afrikkaan. Sen väestön kurjuus pysyy samanlaisena niin kauan kunnes ne itse ymmärtävät ryhtyä tekemään töitä ja rakentamaan omia yhteiskuntiaan. Mutta sitä ei tapahdu niin kauan kun ”valkoinen mies tekee”.

Veljeni oli afrikassa komennuksilla useassakin maassa. Hän sanoi että kun joku järjestö teki esim. kaivon kylään tai johonkin alueelle, afrikkalaisten mielenkiinto heräsi ja tulivat puiden juurilta istumasta katselemaan uutta kapistusta. Sitten sillä pumpattiin vettä ja siinä vedettiin leukaa ja sitä hakattiin kepeillä ja heiteltiin kivillä sekä koristeltiin erilaisilla tavoilla. Vettä pumpattiin maahan ja kaivolla leikittiin niin kauan että se meni rikki, se rikottiin väkivalloin. Sitten valiteltiin ja voivoteltiin sekä suututtiin valoiselle miehelle että noin huonon kaivon rakensi joka meni rikki. Ja kaikki valkioset olivat taas pettureita ja valehtelijoita sekä vihollisia. Ja mentiin puun juureen taas istumaan ja odottamaan että aika aika kuluu.

Samanlaisia kokemuksia oli naapurillani joka oli kaivosyhtiön palveluksessa ympäri maailmaa. Afrikassa tuli vastaan näky jossa oli kehitymaa-apu Sisuja sielä sun täälä tienvierillä, mikä milläkin tavalla rikki. No, kaivosyhtiöllä oli samanlaista kalustoa sekä liikkuva korjaamo ja varaosia, niin päättivät sitten vaihtaa renkaita ja korjailla ajoneuvoja sen verran että ne pääsivät taas liikkeelle. Usemmasta rikkiäisestä rakennettiin yksi toimiva jne. Ajatuksena mainosarvo suomalaiselle kuorma-autoteollisuudelle. Vaan mitäs sitten tapahtuikaan. Näilläa joneuvoilla ajettiin p-rallia, niillä kaadettiin puita ja kilpailtiin erilaisissa lajeissa. Niitä käytettiin kaikkeen muuhun kuin siihen mihin kuorma-auto on tarkoitettu. Ja lopputulema oli että se samat autot olivat vähän ajan kuluttua taas rikkinäisinä teiden varsilla. Siinä vaiheessa kaivosyhtiön henkilöt keskittyivät vain omiin hommiinsa.

Mitä tästä voimme päätellä? Eiköhän jokaisen mantereen olisi ollut jo kauan aikaa sitten pitänyt ottaa vastuu omasta tulevaisuuden kehityksestään? Aivan kuten Suomikin teki sotien jälkeen.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

#kansanvaihtotalkoot

-Maksajana toimii operaation kohde -VALKOINEN SUOMALAINEN

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Niin on. Ei siinä ole mitään järkee. Lisäksi ne lisääntyvät persläpi maissaan sellasta tahtia, että 2050 -vuonna sieltä on varmasti miljardi tulijaa. Eurooppa hukkuu kaaokseen.

Oko
Oko
8 years ago

Ihmiskunnan säilymisen takaa ainoastaan jättimäisten meteorien parvi joka tuhoaa ylimääräuset 5-6 miljardia yksilöä.

Pioneeri
Pioneeri
8 years ago
Reply to  Oko

Vaihtoehtona on myös lähteä uudisraivaamaan aurinkokuntaa ja lebensraumia riittää kaikille.

Juho
Juho
8 years ago
Reply to  Pioneeri

Paitsi että kun valkoinen mies on kolonisoinut marsin ja rakentanut sinne toimivan yhteiskunnan, alkaa joku akka tekemisen puutteessa narisemaan, että meidän pitää auttaa maassa asuvia ”pakolaisia” ja pehmennyt valkoinen mies suostuu ottamaan yhden kehitysmaalaisen pakolaiseksi uudelle planeetalle..

Geelipää tietenkin alkaa viestitellä kehitysmaa-Tellukselle, ”Täällä on hyvä, kaikki toimii ja valkoinen mies maksaa kaiken…” ja niin tulevat perässä geelipään sukulaiset, Abdi, Mehmet, Mahmud, Abdisalem ja Mohammad.. Ensialkuun. He tietysti viestittävät kotiinsa: ” Täällä hyvä, täällä saa rahaa ja valkoista naista, ja valkoinen mies antaa tyttärensä vielä huoraksi ja jalkavaimoksi…”.

Tämä tietysti lietsoo kolonisaation jälleen käyntiin uudella planeetalla, joten on aika vaihtaa planeettaa, nyt tietenkin pienenneellä väkimäärällä, koska valkoinen mies on heikkouttaan antanut tyttärensä kehitysplaneetan asukille jalkavaimoksi ja tietenkin synnyttää tälle uusia kehityshäiriöisiä mulatteja…

Saaga tietenkin jatkuu, jatkuu ja jatkuu niin kauan kunnes yhtään valkoista miestä ei universumissä enää ole ja kaikki planeetat ovat kehitysplaneettoja, ikuisesti! Mutta valkoinen nainen sai tahtonsa lävitse, ja mikä tärkeintä, valkoinen mies vältti riitelyn hänen kanssaan, mikä tietenkin oli hänelle paljon tärkeämpää, kuin selviytyminen. Kukaan ei ainakaan sanonut häntä rasistiksi, joten kaikki hyvin! 😀

Masa
Masa
8 years ago

Persläpi-valtioiden tulisi lopettaa sotiminen, liiallinen lisääntyminen ja ryhtyä rakentamaan yhteiskuntiaan.

sepi salonkylältä
sepi salonkylältä
8 years ago

Rajatarkastukset voimaan ja maahan tunkeutuneet paperittomat loiset ulos! Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto. Täällä ei pystytä/haluta huolehtia edes omien työttömien, sairaiden, vammaisten eikä vanhusten asiallisesta toimeentulosta, mutta maahan tunkeutuneet loiset ja onnenonkijat saavat täysylöspidon asuntoineen, elantoineen ja terveyspalveluineen.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Lukijan kynästä: Heitetäänkö Suomen Teboil-yrittäjät susille?

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 26.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?

Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.

Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.

Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.

Mainos:

Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.

Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.

Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.

Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.

Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen

Pelastakaa sotamies Pekka Toveri – Satu-setä ei tiiä mitä tekee

Julkaistu 28.9.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Suomalainen media on onnistunut yhdessä asiassa täydellisesti: tekemään valheesta arkea. Päivästä toiseen televisioruuduissa ja lehtien sivuilla marssii esiin sama mies – Pekka Toveri – kuin jokin valtion virallinen satu-setä. Toveri on saanut vapaalipun sepittää tarinoita, jotka eivät ole kertaakaan osuneet oikeaan sitten vuoden 2022. Mutta eihän totuudella ole väliä, kunhan propaganda pyörii.

Miksi media edelleen nojaa mieheen, jonka jokainen lausunto hajoaa kuin korttitalo pienimmästäkin todellisuuden tuulahduksesta? Kyse ei ole enää erehdyksistä, kyse on järjestelmällisestä sumutuksesta. Toveri ei puhu vahingossa ohi, hän puhuu tarkoituksella ohi. Hän on propagandisti isolla P:llä.

Mutta missä on Supon rooli? Onko kansallisen turvallisuuden kannalta vähemmän vaarallista, että kansa elää valheessa, kuin että joku alkaisi kyseenalaistaa median kulisseissa pyörivän sotakoneiston? Onko Supon tehtävä todella tarkkailla kansalaisia samalla kun se antaa Toverin kaltaisten levittää mitä tahansa valhetta kansan päänmenoksi? Jos Supo ei tiedä, se on täydellisen kyvytön. Jos se tietää, se on osa samaa propagandaverkostoa. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lohduttomia.

Kun professori Heikki Patomäki rohkeni sanoa ääneen jotain, mikä haiskahti edes etäisesti totuudelta, kuka nousi ensimmäisenä barrikadeille? Ei suinkaan media, ei poliitikot, vaan Pekka Toveri – Suomi-propagandan itseoikeutettu kenraali. Ja jälleen sama kaava: ei faktoja, ei rehellisyyttä, vain loputonta sepitystä.

Mainos:

On toki lohdullista, että kasvava osa kansasta jo naureskelee Toverin horinoille. Mutta yhtä huolestuttavaa on se toinen joukko – ne, jotka nielevät jokaisen valheen ja kohauttavat olkapäitään, kun valhe paljastuu: ”Ai jaa.” Juuri tämä välinpitämättömyys on se myrkky, jonka varaan propaganda rakennetaan.

Tulevaisuudessa tilinteon hetki vielä koittaa. Kansallista turvallisuutta vaarantavat propagandistit eivät voi loputtomiin piiloutua median kulisseihin. On täysin perusteltua kysyä: istuuko syytettyjen penkillä silloin myös suojelupoliisin virkamiehiä?

Sillä kansan vihollinen ei aina ole vieraan vallan agentti. Usein se on se hymyilevä, vakavasti otettava asiantuntija, joka kertoo sinulle sadun – ja pyytää sinua kutsumaan sitä totuudeksi.