Mainos:

Päivi Nerg: Syrjäytyneet suomalaiset ovat suurin turvallisuusuhka

Julkaistu 4.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Reilu kaksi viikkoa sitten marokkolainen turvapaikanhakija puukotti kymmentä ihmistä Turussa. Se oli takaisku Suomen sisäiselle turvallisuudelle.

Sisäministeriön kansliapäällikölle Päivi Nergille iskun jälkeiset viikot toivat mieleen vuoden 2015 syksyn, jolloin Suomeen tuli nopeasti tuhansia turvapaikanhakijoita.

”Silloin vedettiin vähän joka suuntaan. Kun miettii kahta viime viikkoa, niin tässä on ollut vähän samanlainen olo, että kaikki olisi yhtä hallitsematonta”, Nerg kertoo Helsingin Sanomille.

”Olemme tehneet kaksi vuotta töitä kädet savessa. Virkamiesporukkamme oli hyvin tietoinen, mitkä ovat seuraavat askeleet”, Nerg jatkaa.

Mainos:

Turun iskun tutkinta on vielä kesken, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella kyseessä vaikuttaisi olleen ääri-islamistinen terroriteko. Terrorismina keskusrikospoliisikin tekoa tutkii. Samalta pohjalta asiaa tarkastelee myös Nerg.

Islamistinen terrori-isku on ollut Nergin pahin pelko siitä lähtien, kun Supo nosti keväällä uhka-arviotaan. Näin ollen isku ei tullut yllätyksenä.

”Supon rakentamassa kartassa näkyy, kuinka tämä ilmiö on lähestynyt Suomea koko ajan. Siihen oli varauduttu.”

Nergin mielestä Suomella on ollut onni, kun maamme viranomaiset ovat voineet oppia ruotsalaisten ja saksalaisten kokemuksista terrorismista.

”Tiesimme silti, että kun isku tapahtuu tai sen edes epäillään tapahtuneen ensi kertaa täällä, se herättää tunteen, että nyt lopultakin lintukoto on rikki.”

”Jälleen kerran tuli terve herätys, että vaikka kuinka uskoimme tehneemme kaiken mahdollisen, löytyi pieniä asioita – jotka voivat itse asiassa olla tosi suuria – joita ei ole huomattu tai otettu tarpeeksi vakavasti”, Nerg kertoo Helsingin Sanomille.

Tällä Nerg viittaa etenkin siihen, miten viranomaiset toimivat vastaanottokeskuksista tulevien vinkkien kanssa. Turun puukottajasta oli vinkattu poliisille, mutta Supo ei nähnyt konkreettista uhkaa, joten asia jäi siihen.

Nerg lupaa, että Turun iskun jälkeen viranomaiset alkavat seurata radikalisoituneita ihmisiä tarkemmin ja käydä mahdollisista uhista jatkuvaa keskustelua, vaikka Supo ei havaitsisikaan heti konkreettista uhkaa.

Suomalaiset suurin turvallisuusuhka

Vaikka Turun iskun jälkeen keskustelu on pyörinyt turvapaikanhakijoiden ympärillä, Nerg on silti erityisen huolestunut suomalaisista. Helsingin yliajon tai Hyvinkään ampumisen kaltaiset tapahtumat ovat yhä islamistisia terrori-iskuja suurempi uhka.

Nerg kertoo, että sosiaali- ja terveysalan toimijat alkavat jatkossa tehdä tiiviimpää yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa, jotta mielenterveysongelmaiset, mahdolliset riskihenkilöt, huomataan ajoissa ja heille saadaan apua.

”Kahden viime vuoden aikana tämä terrorismikysymys on lähestynyt meitä koko ajan. Samaan aikaan olemme nähneet, että syrjäytyneiden ongelmat ovat kasvaneet aivan eri potentiaalissa”, Nerg huomauttaa.

”Uhka-arvioissa on turvapaikkaa hakeneita, mutta ehkä vielä enemmän kannamme huolta siitä suuremmasta määrästä Suomen kansalaisia, jotka ovat syrjäytyneitä ja joilla on mielenterveysongelmia.”

Supolla on erityisessä seurannassa tällä hetkellä 350 henkilöä. Krp:llä on sen lisäksi seurannassa noin 800 kantasuomalaista, joita pidetään mahdollisina uhkina.

Nerg on huolissaan siitä, että ääri-islamistit onnistuvat värväämään kantasuomalaisia joukkoihinsa. Hän muistuttaa, että Suomi on väkilukuun suhteutettuna Euroopan kärkimaita Isis-taistelijoiksi lähteneiden osalta, ja lähtijöistä valtaosa on Suomen kansalaisia.

”Se propagandan levitys, jota tällä hetkellä kohdistetaan syrjäytyneisiin suomalaisiin – ja myös turvapaikanhakijoihin – on pelottavan tehokasta”, Nerg toteaa.

Nerg näkee pienempänä uhkana kahden viime vuoden aikana Suomessa tapahtuneen järjestäytyneen rikollisuuden kasvun.

Tätä järjestäytymistä ei ole havaittu turvapaikanhakijoiden kesken, mutta Nergin mukaan maahan on tullut ihmisiä, joilla on kytköksiä kansainvälisiin rikollisliigoihin. Rikolliset ovat myös pyrkineet värväämään turvapaikanhakijoita ja syrjäytyneitä suomalaisia. Esimerkkinä Nerg mainitsee Ruotsin kautta Suomeen hiljattain tulleen Saturadah-moottoripyöräjengin.

Osa Turun iskun jälkeen esitetyistä ulostuloista on kuitenkin sellaisia, että Nergin mielestä ne olisi voinut jättää sanomatta.

”Se keskustelu, että kaikki vastaanottokeskuksissa olevat 11 000 turvapaikanhakijaa olisivat riski turvallisuudelle, että heihin pitäisi kohdistaa vapaudenriistoa... Jos sellaista tehtäisiin, pitäisi kysyä, että entä ne syrjäytyneet suomalaiset, jotka ovat krp:n uhka-arviossa erittäin kriittisiä? Tämän yhteiskunnan pohja on se, että kohtelemme ihmisiä samoin periaattein”, Nerg sanoo.

Palautussopimus antamalla Irakin velat anteeksi ja lisäämällä kehitysyhteistyövaroja Irakiin?

Turun puukotuksen jälkeen Suomessa on jälleen noussut esiin keskustelu siitä, miten käännytyspäätöksen saaneet turvapaikanhakijat kyetään poistamaan maasta. Valtaosa kielteisen päätöksen saaneista on irakilaisia.

Poliisin palautusjonossa olevista 1 400 ihmisestä noin 800 tulee Irakista. Nerg arvioi, että Suomessa saattaa vuoden loppuun mennessä olla 5 000–6 000 käännytyspäätöksen saanutta, jotka eivät suostu lähtemään.

Tällä hetkellä Irakiin on vaikea palauttaa ihmisiä, jotka eivät halua palata, etenkin jos heillä ei ole papereita. ”Jos emme löydä mekanismeja Irakin suuntaan, tässä kestää 5–6 vuotta”, Nerg keroo.

Neuvottelut etenevät kuitenkin huonosti. Viime viikolla sisäministeri Paula Risikko (kok) ja ulkoministeri Timo Soini (sin) yrittivät edistää palautuksia lähettämällä Irakin hallitukselle kirjeen, jossa viitataan Turun puukotuksen Suomessa herättämään keskusteluun siitä, että irakilaisia täytyy voida palauttaa.

Neuvotteluista perillä olevat tahot kertovat HS:lle, että irakilaiset tuskin allekirjoittavat pakkopalautuksia koskevaa sopimusta, ainakaan sellaista kuin suomalaiset haluaisivat. Suomen kannalta olisi tärkeää saada palautukset sujumaan vaikka ilman sopimusta.

Suomalaisten sisäisissä keskusteluissa ovat olleet esillä esimerkiksi kehitysyhteistyövarojen lisääminen Irakiin sekä poliisin kouluttaminen. Myös Irakin valtion velan anteeksiantaminen on ollut esillä.

”Ehkä ei välttämättä ole ymmärretty, mitä tämä vaatii. Katsoimme tätä porukalla keväällä, ja juuri viime viikolla päätimme, että täytyy löytää uusia porkkanoita”, Nerg sanoo.

Lähde: HS

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

EI! Sinun ja muiden samaan runkkurinkiin kuuluvien TYÖ on poistaa laittomasti maassa olevat tunkeutujat -asia on täysin yksiselitteinen eikä meitä kansalaisia kiinnosta vittujakaan millä ”mekanismilla” se tapahtuu ja minne poisto tehdään sillä SEN ON PAKKO ONNISTUA! En voi ymmärtää miten arvon utaremaisterilla on pokkaa puhua että tänne suomeen LAITTOMASTI tunkeutuneiden irakilaisten palautus ”voi kestää 5-6 vuotta??? EI JUMALAUTA KÄY! Jos niitä palautuksia ei ala nopeasti tulemaan on syytä harkita laittomien maassanotkujien sijoittamista maahan -JA KAKSI METRIÄ MULTAA PÄÄLLE! Tänne kyseinen apinaorkesteri ei kuitenkaan tule jäämään, päivi ja sika-timo voivat olla asiasta täysin varmoja!!!

Niin, ja sitten se oleellisin: Miksi helvetissä rajat eivät ole vieläkään valvonnassa vaan lisää ongelmia tulee jatkuvasti maista mihin niitä ei (mukamas) saada palautettua? Kuka määräsi 2015 alkaneen invaasion tulemisesta suomeen? Kuka käskyttää pitämään rajoja auki? Paljonko ja kenen kanssa suomalaisten seläntakana on sovittu maahan porukkaa ajettavan? Kenen mandaatilla näitä sopimuksia on kansalaisilta kysymättä tehty? Pidättekö te meitä idiootteina jotka eivät ymmärtä mitä te touhuatte? Tietääkö päivi ja timo paljon maanpetoksesta on maksimi rangaistus?

Niin ja vielä se tärkein: Oletko päivi koskaan harkinnut itsemurhaa? Aihetta nimittäin olisi!

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Niin ja irakille ei mitään myönnytyksiä vaan lasku näiden loisijoiden hyyssäämisestä! Saatana! sika-timo laittaa nyt sen ihrakasansa liikkeelle ja hoitaa asian kuntoon -vai eikö petturilla rahkeet riitä? Muistaakseni se palautussopimus oli ”allekirjoitusta vaille valmis” jo kaksi vuotta sitten! Näin ainakin ihrakasa itse sanoi! Tuliko siinäkin valehdeltua? Olisiko eroanomuksen paikka?

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Syksyllä 2015 PettUri Orpo otti avosylin vastaan kymmeniä tuhansia Sipilän partalapsia, vaikka hän Dublinin sopimuksen perusteella olisi voinut käännyttää ne suoraan takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin. Tuli ja tulee vielä kalliimmaksi Suomelle Orpon tavoittelema politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä ja hänen vaimonsa firma, joka hoitaa maahantunkeutujien lakasioita.

Dille dublin
Dille dublin
9 years ago

”Jälleen kerran tuli terve herätys, että vaikka kuinka uskoimme tehneemme kaiken mahdollisen, löytyi pieniä asioita – jotka voivat itse asiassa olla tosi suuria – joita ei ole huomattu tai otettu tarpeeksi vakavasti”, Nerg kertoo Helsingin Sanomille.

Kuten rajavalvonta?

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  Dille dublin

”Terve herätys” oli tässä tapauksessa 2 kuollutta ja 8 haavoittunutta. Miten tuo akka kehtaa?

-Mä näen näiden nilviäisten suunnitelman läpi -näiden paskapuheiden tarkoitus on pehmittää kansalaisia koska kohta nämä runkkarit antaa jokaiselle laittomalle notkujalle oleskeluluvan. Saattepa nähdä että sitä ne pohjustaa.

-Olisikohan silloin jo aika alkaa meidänkin toimimaan? Joko muilla on mitta täynnä tätä pelleilyä?

Martti Kaltiokumpu
Martti Kaltiokumpu
9 years ago

..HEI TIÄKS.SIELLÄ JYVÄSKYLÄSSÄ ON POLIISILLA JA MAMUTIAISILLA PIENET PAINIT KÄYNNISSÄ..EI OLE VIELÄ KUULUNUT TAPETTUJA,,,MUTTA KATOTAANS,,MENIS TUO UTERITUTKIJA,PÄIVI NERG”SINNE SOVITTELEMHAN,,NET MUTIAISET VOIS OSUA,,

Kaija
Kaija
9 years ago

Mitä helvettiä voi olla siinä, ettei islamia voida arvioida uhkana? Jos lestadiolaiset tehtailisivat kalifaatteja ja teurastuksia, saisiko sitä kritisoida?

Kaija
Kaija
9 years ago
Reply to  Kaija

Ai niin, koska Sipilä on kaiken arvostelun yläpuolella, niin ei voi kritisoida.
Kun itse kysyy ja itse vastaa ei jää epäselvyyttä …?

Lindeman Markku
Lindeman Markku
9 years ago

tää utaremaisteri kaivaa omaa hautaansa, niin kuin moni muukin päättäjä.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Kyllä. Tuota akkaa ei pidä päästää livistämään.

JKH1975
JKH1975
9 years ago

Hullut suvakit ovat pahin uhka suomelle.

Tulveat sukupolvet ihmettelevät
Tulveat sukupolvet ihmettelevät
9 years ago

Kuuleppas utaretutkija, montako suomalaista syrjäytynyttä on tehnyt terroristitekoja ja huutanut ”allahu akbaria”?

Minusta uhkakuvat ovat kokonaan toisaalla. Ne hiekkaneekerit, siinä suomalaisten todellinen uhkakuva. Jos ei väkivallalla niin ne siittävät maamme täyteen omiaan. Ja sitten ne hallitsevat maatamme. Ja me annoimme se tapahtua politikkojen avustuksella. Nerg ja muut suvakit, te tuhoatte Suomen. Ja mikä parasta, teidän tekoneen jäävät historian kirjoihin.

lähes oikeassa
lähes oikeassa
9 years ago

Todellisuudesta syrjäytyneet suomalaiset poliitikot ovat suurin turvallisuusuhkamme.

Nappl
Nappl
9 years ago

Saisko akkii jonkun sielt trafista nergin paikalle ja se suvakki lehma vois menna hoitaa autoverotusta kun ei saa mitaan aikaan muuta ku sairaita aatteita ..paasis nainen virastoon joka toimii oppis ehka jotain …ei oo montaa katsastamatonta ja veronsamaksanutta liikeenteessa mutta lahes tulkoon kaikki matut …ja silti taytyy yrittaa saada syy terrorismiin ja raiskauksiin suomalaisten syyksi eika ihmisten jotka tulevat kivikautisista kulttuureista uskoineen ja arvoineen huhuhu…

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago

”Nergin mielestä Suomella on ollut onni, kun maamme viranomaiset ovat voineet oppia ruotsalaisten ja saksalaisten kokemuksista terrorismista.”

Voi jestas. Sama idiotismi vaan jatkuu. Muun Euroopan kokemuksista moni tavan kansalainenkin on oppinut sen, että noita loisivia matuja ei pidä ottaa maahan!!! Ei yhtään kappaletta!!!!!!!!!!!!!!!

turhaa pelkoa ei ole
turhaa pelkoa ei ole
9 years ago

Voi näitä meidän johtavia viranomaisia ja politiikkoja.Nämä pitää saada npopeasti vaihtoon vaalien jälkeen.Mistä koloista näitä oikein ryömii.

Mirja Kupiainen
Mirja Kupiainen
9 years ago

Me päästetään susta päivi vielä ilmat pihalle….

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.