Mainos:

Päivi Nerg: Suomi varautuu laajamittaiseen maahanmuuttoon

Julkaistu 17.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kävi maanantaina tutustumassa Keuruun entiseen varuskuntaan, joka toimi vastaanottokeskuksena vuoden 2015 lopulta vuoden 2017 kesäkuuhun.

Osana sisäministeriön varautumissuunnitelmaa tarkastellaan, millaista infraa Suomessa on käytettävissä laajamittaisen maahanmuuton varalta, uutisoi Aamulehti.

–Pakolaisuus ei ole maailmasta mihinkään kadonnut. Työn alla on parhaillaan varautumissuunnitelma siltä varalta, että Suomea kohtaa laajamittainen maahanmuutto. Tällaisessa tilanteessa meidän on pystyttävä toimimaan hallitusti, kertoi Nerg Aamulehdelle.

Nerg pitää Keuruun entistä varuskuntaa sopivana resurssina koulutukseen ja varautumiseen.

Mainos:

–Tänään näin konkreettisesti, miten hyvät tilat entisessä varuskunnassa on. Ne soveltuvat myös esimerkiksi turvallisuuskoulutukseen, mutta se toiminta on kuitenkin pienimuotoisempaa. Tilat on rakennettu isojen joukkojen tarpeisiin, Nerg toteaa.

Lähde: AL

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

27 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
wurther
wurther
9 years ago

Myös 2015 alussa teetettiin raportti, miten kunnat ovat varautuneet pakolaisten majoittamiseen. Pikaisesti sen jälkeen taivaalta tupsahti kultamunia 35 000 kpl.

Oma veikkaukseni on, että tällä kertaa kohta pikaisesti tupsahtaa kultamunia 150 000 kpl. Hyvää syntymäpäivää Suomi 100v. Vai pitäisikö sanoa hyvästit.

"Charlie"
"Charlie"
9 years ago
Reply to  wurther

Taas harrastetaan käsite- ja mielipidemanipulaatiota, hämärtämistä ja valkopesua.
Neuvostovenäläisilläkin oli vuosina 1939-1944 käynnissä ”LAAJAMITTAINEN MAAHANMUUTTO” Suomeen, luojan kiitos eduskunnassa, hallituksessa ja rajoilla ei silloin ollut suvakkeja sanomassa että se ei ole keneltäkään pois.
Venäläisillä olisi sentään ollut lähes samanlaiset kulttuuriset ja uskonnolliset taustat ja arvopohjat kuin kantasuomalaisilla mutta ruotsista sariaretkille tulevilla muslimeilla on vain halu alistaa, riistää, hyväksikäyttää ja tappaa vääräuskoisia.

Koistinen Jari
Koistinen Jari
9 years ago

Voi vitun kanttura! Ja hyvästi Suomi!

Sari286
Sari286
9 years ago
Reply to  Koistinen Jari

Aivan! 🙁

Hallittua
Hallittua
9 years ago

Toisaalta tuo Keuruu on hyvä paikka koska silloin nämä elintasopakoloiset saadan pidettyä aitojen sisäpuolella. Eikä kukaan lähde sieltä ennenkuin sormanjäljet, hammaskartat ja paperit pitävät yhtä. Ja sitäkin ennen interpolin sekä ilmoittaman maan poliisiviranomaisilta pyydetään lausuntoa ko. henkilöstä. Ja jos löytyy edes jotain rikokseen viittaavaan, niin henkilöltä takavarikoidulla omaisuudella ne lähetetään takaisin samaa reittiä kuin tulivat. Ja ilmoitetaan kotimaan viranomaisille minne ko. henkilö meni.

Tarkka silmä
Tarkka silmä
9 years ago
Reply to  Hallittua

Oletko aivan varma, ettei heitä päästetä alueelta lähtemään? Kuka sitä valvoo, mistä siis siihen resurssit?

Arto Koistinen
Arto Koistinen
9 years ago
Reply to  Hallittua

Ei sovi Suomen suvakeille, että pidettäisi aitojen sisällä..sehän olis ihmisoikeusrikkomus niitten tilaajien mielestä. Ja kyllä tuntuu, että ainakin ennen ed.kunta vaaleja tulee sellanen mutavyöry, että tuntuu.

mygraini
9 years ago

on se hienoa että tuollaiset vanhat emakot ja saatanan kusipää EU pellet haluaa jokaiseen EU maahan liian paljon maahanmuuttajia(muslim) ja kun alkaa (on alkanut) murhia, raiskauksia omaisuuksien tuho polttoja, niin lisää vaan maahanmuuttajia että ei pystytä vastaamaan enään kotimaan turvallisuuksista

J. Helin
J. Helin
9 years ago

Suomi varautuu maahantuloon, ei maahanmuuttoon, pitäisi uutisoida. Päiville ollut yllätys että VARUSKUNNASSA on hyvät tilat isommalle joukolle :)) *hidasta taputusta*

"Charlie"
"Charlie"
9 years ago
Reply to  J. Helin

1939 oli myös isoja ”maahanmuuttoaaltoja” itärajalla, onneksi silloin rajalla oli miehiä joilta löytyi löytyi halua ja kykyä pikakäännytyksiin.
Silloin selkärankainen eduskunta ja presidentti sanoivat että tänne ei tulla kuin hollitupaan, taitavat pyöriä nykymenon takia haudoissaan.
Nyt länsirajan yli puskee ilman vastarintaa ”maahanmuuttajia” jotka kuseksivat hautakiville, suomalaisia silmään ja käyttäytyvät ylipäänsä niinkuin barbaarimiehittäjillä on tapana…

mariina
mariina
9 years ago

miksi käy tutustumassa tyhjään vokkiin..?? eikö uskalla ominpäin mennä sinne ilman kymmeniä turvamiehiä ja saattuetta… ?? rajat saatana kiinni!!!

Jarkko kainulainen
Jarkko kainulainen
9 years ago

Nämä poliitikot ovat myyneet maansa ei mitään järkeä kuka nämä elättää kun varakkaat ei osallistu työttömätkö joutuvat tämänkin maksamaan

Olavi Susikoski
Olavi Susikoski
9 years ago

Näköjään uusi matulauma tilauksessa. Mutta onhan meillä varaa.

Buddy Boy
Buddy Boy
9 years ago

Suomen houkuttelevuutta kohdemaana sekä sisäistä turvallisuutta parantaisi huomattavasti sellainen menettelytapa, että ilman aitoa henkilöllisyystodistusta (esim. passi) saapuvat eristetään ulkomaailmasta (Suomesta) vankilanomaisiin olosuhteisiin kunnes a) todellinen henkilöllisyys selviää eikä heistä ole arvioitu olevan vaaraa yhteiskunnalle, b) he poistuvat maasta vapaaehtoisesti, c) he saavat turvapaikan tai d) he saavat kielteisen päätöksen ja he poistuvat/heidät poistetaan Suomen maaperältä.

Kansainvälisillä lentokentillä on neutraali alue, johon palautettavat voitaneen lennättää sen kummemmin vastaanottajamaalta kyselemättä. Palautettava saa sitten itse päättää siirtyykö kotimaansa maaperälle vai jääkö lentokentän palveluiden käyttäjäksi. Pääasia on, että nämä ns. persona non-gratat saadaan viivytyksettä pois Suomesta.

Samoin tulisi menetellä ns. paperittomien henkilöiden kanssa. Kiinnioton jälkeen odottaa automaattisesti matka eristykseen ja ilmoittamansa kotimaan lentokentän kansainväliselle (transit-) alueelle ilman paluupilettiä.

Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa henkilön kiinniottamisen henkilöllisyyden (luotettavaa) selvittämistä varten, joten kyse ei ole muusta kuin poliittisesta tahdosta. Eri asia sitten onkin välittävätkö poliitkot ja virkamiehet enemmän suomalaisten turvallisuudesta ja yhteiskunnan elinkelpoisuudesta kuin täysin tuntemattomien henkilöiden vastikkeettomista ”oikeuksista” suomalaisen veronmaksajan työn tuloksiin.

Myöskään EU-säädökset eivät estä toimimasta näin, koska esim. Virossa on käsittääkseni nimenomaan tämä (ja itse asiassa tiukempikin) menettely.

Tarkkailija
Tarkkailija
9 years ago

Pitääkö sitä ite lähteä rajaa valvomaan kun viranomaiset ei hommiaan hoida!

Ei hyvältä näytä
Ei hyvältä näytä
9 years ago

Sipilä ja orpo ovat jo sopineet merkelin painostuksesta ”taakanjaosta” Matuja alkaa pian lappamaan rajan yli oikein lentäen kun puola ym. järkevät maat eivät suostu tähän hulluuteen. Saksa pullistelee matuista joten niitä on dumpattava pohjoisemmaksi. Kokoomuksen ja keskustan johto saa hyvät virat EU:sta kuten stub ja katainen, tästä merkelin ja junkkerin nuoleskelusta.

Rauno järvenpää
Rauno järvenpää
9 years ago

On se vitun pimee tuoki.Tyhminki ny nähny mitä nämä on,voiko olla vie tyhmenpää kuin tyhmin?

Ammatinvaihto
Ammatinvaihto
9 years ago

Nergihän voisi alkaa opiskelemaan kivestutkijaksi.

Juha
Juha
9 years ago

Kyllähän sijoituskunnat näille matulaumoille täytyy olla sellaisia, joissa hallituspuolueet ovat saaneet eniten ääniä. Siis kokoomus ja kokokusta siis keskustalaiset kunnat ottakoon nämä kuntalaistensa elätiksi. Espoosta voitas aloittaa..

Juha
Juha
9 years ago

Jokaiseen espoolaiskotiin yksi kotimatu joka voisi harjoittaa shariaterroriaan ihan neljän seinän sisällä..

Israel
Israel
9 years ago

Jutkut tuhoo koko euroopan ja lampaat ei edesoo ymmärrä juutalaista rahajärjestelmää. Vaikee se on taistella vihollista vastaan kun paska

Arg Medborgarg
Arg Medborgarg
9 years ago

Kylläpä taas vihastuttaa. Alkaisiko vihapuhumaan tosiasioita.

Lauri Sevon
Lauri Sevon
9 years ago

Kyllä tämä utareteknikko näitä hyysää piilossa tänne, puheet eivät vastaa todellisuutta

Usko Jalmari Niukkanen
Usko Jalmari Niukkanen
9 years ago

Kun Niikko vaati tyhjiä Vokkeja asunnottomille, se tyrmättiin. No nyt se syykin selvisi. Ne tarvitaan uus-suomalaisten asuttamiseen. Käteinen varoitteli jo aikaisemmin, että kohta niitä taas tulee, nyt etupäässä Afrikasta. Hip hurraa, monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.

Mitta täynnä
Mitta täynnä
9 years ago

Mietin oon jo 2 ählämiä päästänyt Allahin luo ja lisää lähtee.

Kaapopaapo
Kaapopaapo
9 years ago

Moniosaajiin.. …..orpon peetukin saa nyt sitä etnistä ruokaa syyvä kepapeis pilvin pimein

YxXy
YxXy
9 years ago

Rautaa rajoille!

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.