Mainos:

Nykysuomi vieraili 612 kulkueessa – Tunnelma oli rauhallinen ja vastustajat aiempaa hiljaisempia

Julkaistu 6.12.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomi vieraili jo perinteeksi muodostuneessa itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa Helsingissä. Itse tapahtuma sujui melko rauhallisesti, eikä takavuosilta tuttuja vastamielenosoittajia ollut lähimainkaan aiempien vuosien määriä. 

Töölöntorilla kokoontuneet soihtukulkueen osallistujat vaikuttivat rauhallisilta ja hyväntuulisilta, vaikka ilmapiiri maassa yleisesti ottaen on kiristynyt kiristymistään. Poliiseja oli paikalla vielä aiempiakin vuosia enemmän, eikä sen enempää Töölöntorilla, kuin kulkueen reitin varrella ollut montaakaan metriä kadun vartta, jota virkavalta ei olisi koristanut läsnäolollaan.

Tapahtuman aluksi pidettyä puhetta oli hankala kuunnella, ellei ollut lähellä äänentoistolaitteita ja tämä tuntui herättävän keskustelua paikallaolleissa. Puhujaksi tilaisuuteen saapuneen Mauri Peltokankaan puhetta oltiin tultu kuuntelemaan pitkienkin matkojen takaa.

Kulkue järjestäytyi useamman sadan metrin pituiseksi ja näky oli soihtujen sytyttyä varsin vaikuttava. Vastamielenosoittajien "Ei natseja Helsinkiin! Ei natseja minnekään!"- huudot kaikuivat katujen välissä, mutta poliisi teki työnsä moitteetta ja piti paikallaolleet ääripäät irti toisistaan.

Lopulta kulkue nytkähti liikkeelle ja järjestyksenvalvojat jakoivat ohjeita osallistujille. "Jos soihdun kanssa tulee ongelmia, pudottakaa se maahan ja se kerätään jäljiltänne pois. Mikäli jonkinlaista häiriötä tai ongelmaa vastamielenosoittajien osalta ilmaantuu, poliisi ja järjestyksenvalvojat hoitavat asian." ja niin edelleen...

Mainos:

Ongelmia ei ollut ja kulkueeseen osallistuvat suhtautuivat satunnaisiin huuteluihin silminnähden suopeasti ja huumorin kannalta, vaikka osa huuteluista oli hyvinkin loukkaavan sävyisiä. Kulkueen lähestyessä viimeistä kolmannestaan, oli joissakin osallistujissa havaittavissa hienoista provosoitumista, mutta jälleen kerran poliisi ja järjestyksenvalvojat hoitivat tehtävänsä hyvin ja yhteenotoilta ainakin Nykysuomen tietojen mukaan vältyttiin.

Huolimatta tapahtuman luonteesta ja aiempien vuosien arvokkaasta ilmeestä, paikalla oli jokunen kourallinen päihtyneitä ihmisiä ja myöskin jonkin verran roskaamista ilmeni kulkueen aikana. Pääsääntöisesti osallistujat kuitenkin käyttäytyivät hyvin ja tapahtuma tuntui herättävän osallistujissa ainoastaan positiivisia reaktioita.

Yhä vähemmän uskottavalta näyttävät äärivasemman huutelut tapahtuman "äärioikeistolaisesta luonteesta" ja "natsimarssi-leimaamiselta". Paikalla oli kansalaisia lapsista vanhuksiin ja tunnelma kulkueessa oli itsenäisyyspäivälle sopivasti rauhallinen ja arvokas.

Hietaniemen hautausmaalle saavuttaessa soihdut sammuivat ja myöskin kulkueessa virinnyt puheensorina tuntui pääosin lakkaavan. Ihmiset kulkivat pimeydessä kohti Hietaniemen sankariristiä, jossa tunnelma nousi pykälän korkeammalle. Osa jätti kynttilöitä, osa sanoi muutaman sanan...

Tapahtuma päättyi vielä rauhallisemmin kuin se oli alkanut ja ihmiset virtasivat hautausmaalta kuka minnekin, poliisin drone-kopterin valvonnassa. Osallistujia tämän vuoden kulkueessa oli virkavallan mukaan noin 1800, mutta tiettävästi kulkueelle varatut 5000 soihtua jaettiin loppuun saakka.

Onnittelut 612-kulkueen järjestäjille onnistuneesta tapahtumasta ja ennen kaikkea, hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle suomalaiselle!

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

35 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Lee Anrersohn
Lee Anrersohn
7 years ago

Kommunistinen Yle ja globalisti marxistien maikkari laskivat vain alle tuhat osallistujaa… nuo monikultturismin ja virtsan virtyttämät byroslavian kaakit myös arvioivat Stalinistejä olleen 3000.

Hupaisaa porukkaa nuo suvakismin fanaattiset fanittajat.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Tilannetta seuranneena voin ainoastaan sanoa että viimeistään tämänpäiväinen osoitti suomen olevan poliisivaltio. Jos se nyt joltakin hieman hitaammalla käyvältä yksilöltä on sattunut jäädä huomaamatta…

-Tästä maasta on tullut erittäin ikävä paikka elää -valkoisen kantaväestön (ns.”eliittiä” lukuunottamatta) elämä tulee muuttumaan nykyistäkin raastavammaksi, erityisesti niiden henkilöiden joille vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä arvoja. Tilanne on helvetin huono ja lopullinen selkärangan katkaisu tapahtuu 11.12 kun virallinen luovuttamispöytäkirja Marokossa allekirjoitetaan.

Tästä maasta on lähdettävä nostelemaan mikäli tulevaisuuden haaveena ei satu olemaan esivallan nöyristely ja muukalaisten elättäminen. Ne tehtävät poliittinen johto on meille ja tuleville sukupolville suunnitellut ja ainakaan minulle se ei sovi nyt eikä koskaan tulevaisuudessakaan.

Aamen ja hyvää yötä Suomi.

goyim
goyim
7 years ago

itse en aio nöyristellä, enkä muuttaa suomesta pois. tämä on suomalaisten maa ja se meillä myös pysyy mikäli niin päätämme. itse osallistuin kohti vapautta marssille ylpeydellä.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago
Reply to  goyim

Ei auta marssiminen mitään.

goyim
goyim
7 years ago

lähde karkuun sitten, muista mitä rokka sanoi tuntemattomassa kun kerran pakoon lähdet. tässä tapauksessa se pakeneminen ei lopu koskaan

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago
Reply to  goyim

Kerro miten marssiminen auttaa, toki se kuntoa kohentaa mutta muuta hyötyä siitä ei olekkaan.

goyim
goyim
7 years ago
Reply to  goyim

pelkkä kävely ei tietenkään tee muuta kuin kohota kuntoa, mutta se asenne miten teet sen kävelyn on eri asia, kun kommunistit huutaa (chekan suojeluksessa) poistumaan kalliosta ja helsingistä, niin silloin tehdään jotain oikein. miten luulette että muutoksen tekeviä kansanliikkeitä tehdään ja voimistetaan? itkemällä kotona nettiin että kaikki on menetetty ja mitään toivoa ei ole ja pitää muuttaa pois suomesta yhyy. suomalaiset pystyy tekemään muutoksen jos on tietoa ja varsinkin tahtoa ja uskallusta tehdä jotain mikä vaatii uhrauksia ja omalta mukavuusalueelta poistumista. sotaveteraanitkin joutuivat poistumaan mukavuusalueeltaan kun sotaan lähtivät ja samanlaista asennetta se tulee vaatimaan nytkin MIKÄLI haluamme tämän maan ja kansan vielä pelastaa, tai sitten voimme vain uikuttaa että me ollaan hävitty tää peli. määrältään pienelle eliitille joka tällä hetkellä sattuu säätämään lait ja käyttää valtion väkivaltakoneistoa.

Rane
Rane
7 years ago
Reply to  goyim

Marssijoiden määrällä on merkitystä. Jos heitä on muutama sata niin se voidaan ohittaa kevyellä olan kohotuksella, mutta jos heitä on 50 000 – 100 000 niin sitä ei enää valtion johto voi jättä huomiotta vaikka olisi kuinka korruptoitunut. Esim. SAK näytti taannoin voimaansa 70 000 ihmisen voimin ja se ei jäänyt merkityksettömäksi.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago

Valtamedia tosiaan raportoi poliisien määristä kertoessaan nimenomaan isänmaallisten marssin lähtökuopissa. Vaikka poliisimäärät ovat, kuten hyvin tiedämme, tarpeen ”paremman väkivallan” vihervassari-antifa -huligaanien vuoksi.

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago

Malmö on tänään sisällis-sodan partaalla. Paikallinen asukas kertoo (ruotsiksi):

https://www.youtube.com/watch?v=ux9J80BYXe0

Paljasjalkainen stadilainen landelta
Paljasjalkainen stadilainen landelta
7 years ago
Reply to  Kuffarigoyimi

Hyvin voi verrata kehitystä Malmön ja Helsingin välillä. Samanlaiseksi ”eläintarhaksi” vanha kunnon Stadi on muuttunut. Ei ole enää sama kuin 70- ja 80-luvuilla.. mahtava paikka asua ja elää.. Silloin.

Mutta nyt on nyt. Syylliset kehitykselle löytyvät ympäriltämme. 99,9 % Suomalaisista haluavat hienojen kaupunkiemme, kuten Turku, Tampere ja Helsinki muuttuvan.. Muutuvan samanlaisiksi kuin Malmö.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Itse seurailin Itsenäisyyspäivän tapahtumia useiden live-striimaajien kanavilta. 612-kulkue oli todella näyttävä ja arvokas tapahtuma. Äärivasemmiston huutelut olivat todella törkeitä ja suurin osa äärivasemmiston kiljukauloista oli maksettuja nuoria naisia ja korkokengillä sipsuttelun vaurioittamia holkkipolvisia poikia. PVL kuuluikin kutsuvan huutelijoita rahavallan kassaroiksi. Yleisessä tiedossa on että globalistit rahoittavat antifaa ja anarkisteja.
Toiset kunnioittavat menneiden sukupolvien uhrauksia ja isänmaataan haluten Suomen itsenäisen tasavallan takaisin. Toiset haluavat rajattoman maailman ja Suomen kansan katoavan elintasosiirtolaisten jalkojen alle.
Myöhäisillan tapahtumassa pikku-parlamentin kupeessa kuultiin hyviä puheita. Poliisi autoja oli enimmillään parisen kymentä ja ainakin kolmessa oli koiria mukana. Ihmisiä pidätettiin koska he olivat puhuneet tai kuunnelleet puheita. Totalitaristinen kurinpito kertoo kaiken Suomen valtiojohdosta.
Suomi on Deep Staten ohjaama nukketeatteri.

Paljasjalkainen stadilainen landelta
Paljasjalkainen stadilainen landelta
7 years ago

Laskin Junesin livelähetyksestä, että arviolta 1500 saapui Mechelinin kadulle joten poliisin 1800 on ihan uskottava. Hienoa, että itsenäisen Suomen kannattajia oli näinkin paljon. Itse seurasin Juneksen lähetystä..

Itsenäisyyden (ipu) kannattajia, eu vastaisia, edellisessä eduskuntavaaleissa oli n. 13 000.. Muu Suomi haluaa nykymenon jatkuvan. Surullista mutta totta.

Eli globalismi, maahanmuutto, natotus, ym. Maamme kurjistaminen jatkuu.. Vapautta rajoitetaan ja toimeentuloa heikennetään.. Huonommaksi menee..

Itse tein jo päätöksen irrottautua tästä sairaasta yhteiskunnasta mahdollisimman etäälle. Muutto maaseudulle ja omavaraistalous. Suosittelen.

Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago

Ei ole totta. Aivopesumedia, vääristetyt gallupit, vaalivilppi sekä kansan sinisilmäisyys ovat todennäköisempiä syitä.

”Itsenäisyyden (ipu) kannattajia, eu vastaisia, edellisessä eduskuntavaaleissa oli n. 13 000.. Muu Suomi haluaa nykymenon jatkuvan. Surullista mutta totta.”

Urpiilainen Reijo
Urpiilainen Reijo
7 years ago

Silmiinpistävää tässä kaikessa on se, että Suomen sekä poliittienen, että poliisijohto on aivan ulkona siitä, mitä on tapahtumassa. Poliisin resurssit on keskitetty pienen täysin väkivallattoman kansallismielisen ihmisryhmän jahtaamiseen sekä sosiaalisessa mediassa, että mieleilmaisujen yhteydessä. Surkuhupaisaa oli nähdä kuinka mellakkapoliisit koirien kanssa jahtasivat täysin rauhanomaisesti itsenäisyyspäivää ulkona hernekeiton ja nokipannukahvin voimalla viettäviä isänmaallisia henkilöitä. Samaan aikaan hymisteltiin tv:ssä parempiosaisten pukuloistoa. Tulipahan tuo Irwinin laulu todellä realisoiduksi. Eräs harmistunut kansalainen hyvin tuon tapahtuman sanoiksi lausuikin, että poliisilla kyllä näyttää riittävän resurrssia jahdata muutaman isänmaallisen tekemisiä samaan aikaan, kun suomalaisia raiskataan, tapetaan ja terrorisoidaan ja valitetaan, ettei ole resurssia tutkia ja ettekö edes osaa hävetä. No niin, eivät todellakaan osanneet, vaan piti näyttää ketkä ovat voiman oikealla puolella, kuin Klaus Flemingin huovit. Tapauksella on tuhansia silminnäkijöitä, koska se tarkoin dokumentoitiin. Sitähän nämä eivät tietysti ymmärrä kuinka monta uutta harmistunutta kansalaista tuli tämän episodin seurauksena. Vielä sitten tutkijat punovat päätään, miksi nopeasti maanpuolustustahto laskee. Kuka nyt tämmöistä maata vielä viitsii lähteä puolustamaan, jossa isämaalliset koirien kanssa taltutetaan?

juha.
juha.
7 years ago

”…huudot kaikuivat katujen välissä, mutta poliisi teki työnsä moitteetta ja piti paikallaolleet ääripäät irti toisistaan.”

” …piti paikallaolleet ääripäät irti toisistaan.” …. OIikohan tuo sanavalinta: ”Ääripäät” aivan oikeanlainen sanavalinta kuvaamaan normaaleja tavallisia suomalaisia isänmaallisia ja kiihkotonta wanhakantaista kansallismielisyyttä kannattajien Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluvaa soihtukulkueeseen osallistuneita ihmisiä.
Sehän pitää täysin paikkaansa, että antifa eli kommunisti -anarkisteja voidaan pitää oppikirjaesimerkkinä ääripäästä ja poliittisesta aatteesta, joka on murhannut miljoonia ja taas miljoonia viattomia ihmisiä ja syyllistynyt karkeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin sekä ihmisarvon loukkauksiin viemällä heitä alkeellisimmatkin oikeudet tasapainoiseen ja perustarpeet tyydyttävään vapaaseen elämään vailla pelkoa siitä, että häneen kohdistuu yhteiskunnan taholta poliittista ja henkistä mielivaltaa täysin perusteettomasti.

Kulkuetta netin kautta seuranneena kommunisti nulikoiden elämöinti oli äärimmäisen vastenmielistä ja poliisin olisi tullut eliminoida täysin paikalta pois kadun varsilta hävyttömyyksiä huutelevat yhteiskunnan elätit ja George Soroksen ”tiernapojat ja -tytöt”, jotka pojattomassa tyhmyydessään eivät tiedä elämästä edes fingerporillisen vertaa eivätkä ole edes milloinkaan missään ulottuvuudessa kykeneviä kantamaan vastuuta siitä hulluudesta ja Suomen kansanmurhasta, jota nuo pumpulissa kasvaneet ja pilalle passatut vässykät, jotka eivät ole koskaan pitäneet käsissään minkäänlaista työkalua kuin lusikkaa ja haarukkaa, jolla ovat paasanneet äipän laittamaa mättöä kitaansa yhtä primitiivisesti kuin ne vierasmaalaiset savikylien kasvatit, joita he ovat tänne päästämässä ilman pidikkeitä, ilman vastuuta itsensä elättämiseen, ilman ihmisarvoista käytöstä ja ilman tapoja, jotka erottavat edes hämärästi ihmisen Korkeasaaren punaperse paviaaneista.

Rane
Rane
7 years ago

Mitähän tuon uutisissa olleen ”14 kiinniottoa pikkuparlamentin puistossa” taustalla oli?

huugo
huugo
7 years ago

Vielä kun olisi raikunut huuto Ei natseja Helsinkiin! Ei natseja minnekään!” tilalla, Ei lasten raiskaajia ouluun, ei raiskaajia minnekään.

Mölli
Mölli
7 years ago
Reply to  huugo

Ei natseja minnekään?
Pitäisikö nämä natsit tuomita kuolemaan vai?
Tuohan on KIIHOTUSTA KANSANRYHMÄÄ VASTAAN!
Mitä jos joku huutaisi kadulla ei muslimeja minnekään?
Tai ei juutalaisia minnekään?
Vastarintaliike nyt on omanlaisensa porukka, natseja joo, mutta mitä sitten?
Tuhansia isänmaallisia tulisi 612 marssille mutta media on marssin leimannut äärioikeistoksi ja ulkomaalaisvastaiseksi.
Ei kyse ole edes mistään ulkomaalaisvastaisuudesta jos laitetaan suomalaisten etu edelle ja VALIKOIDAAN maahan päästettävät ulkomaalaiset.
Eiole mitään ongelmaa normaaleista töihin tulevista ulkomaalaisista juurikaan ollut.
Rauhanuskontoa harjoittavat elintasopakolaiset ovat ympäri Euroopan näyttäneet mitä ovat….

Robbe
Robbe
7 years ago
Reply to  Mölli

Mitähän rikostilastot oikeasti kertovat PVL:n tekemistä rikoksista suhteessa muslimien ja Antifan tekemiin rikoksiin? Ainakaan yhtään alaikäisen joukkoraiskausta ei tule PVL:n tekemänä mieleen. Ja eiköhän natsit olleet vielä oppipoikia joukkomurhissa verrattuna Antifan edustamiin kommunisteihin jotka välttyivät kokonaan tuomioilta ja heidän jälkeläisiä on edelleen vallassa itärajan takana. PVL olisi noille kahdelle muulle edes jonkinlainen vastavoima, mutta kohtahan nuo kaksi muuta pääsevät rypemään kuin siat vatukossa valtamedian ja poliittisen johdon suojeluksessa ja suosiolla.

goyim
goyim
7 years ago
Reply to  Robbe

kannattaa tutkia holokaustirevisionistien opuksia ja katsella dokumentteja mm. suurin tarina mitä ei ole koskaan kerrottu ja europa: the last battle näitä bannataan sinnikkäästi tubesta mutta kyllä niitä löytyy silti. saksa hävisi sodan ja siitä piti tehdä syyllinen kaikkein hirvittävimpään rikokseen, puhtaasti sotapropagandasta nousevaan höpökaustiin https://m.youtube.com/watch?v=Dda-0Q_XUhk&bpctr=1544224208

goyim
goyim
7 years ago
Reply to  goyim

http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+MOTION+P8-RC-2018-0481+0+DOC+XML+V0//FI tuosta voi katsella varsinkin kohdasta 29 eteenpäin minkälaisia sääntöjä tänne tehdään valheita peittämään

goyim
goyim
7 years ago

holocausthandbooks.com

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Reply to  goyim

Pätevää dokumentteihin perustuvaa tietoa SUOMEKSI suuresta holokaustihuijauksesta:

”Auschwitzista nykyhulluuteen: Sivilisaation rapautumiseen”, http://moranen.blogspot.com/

Elke Hari
Elke Hari
7 years ago

Voisiko Nykysuomi ja/tai muutkin vaihtoehtomediat julkaista tuon Mauri Peltokankaan puheen, jos jäi monelta kuulematta ja muutenkin. Se oli hyvä puhe. Saattaa levitä naamakirjassa, mutta kaikkia ei sitä kautta tavoita kuitenkaan.

Urpiilainen Reijo
Urpiilainen Reijo
7 years ago

Jos nyt näitä lippuja ja symboleita aletaan kieltämään, niin hakaristilippu ei ole koskaan Suomen valtiota edustanut. Itse hakaristi on vanha pakana-aikainen suomalaisten symboli. Se oli ilmavoimien tunnuksena ennenkuin mitään natseja oli olemassakaan. Sen uskottiin tuottavan kantajalleen mystillisiä voimia. Ensimmäiseksi pitäisikin kieltää punainen lippu ja punainen tähti. Ne olivat kapinallisten pakkokeinoin kaapatun vallan symbolit. Diktatuurin ja terrrorin tunnukset ja sen vuoksi pahan karman omaavat nimenomaan Suomessa. Saksassa taas hakaristilipulla on samat kaikupohjat ja on saksalaisten asia kieltää se heiltä, mutta olkoon apinoimatta täällä. Ilman näitä hakaristiukkoja koko Suomen kansasta ei olisi kuin rippeet jäljellä, sillä sen verran tärkeä oli v. -44 sieltä tuleva apu kriittisellä hetkellä, että sopii muistaa se. Ja sopii huomata, että nykyinen Saksa vie Suomelta sen mitä edellinen säästi, jos ei suunta muutu.

Robbe
Robbe
7 years ago

Jotenkin tulee mieleen, että tässä kyllä ollaan kieltämässä näistä kolmesta ääriliikkeestä (Antifa, PVL ja muslimit) se kunnollisin ryhmä. PVL:n porukka ei käsittääkseni ole katkonut kurkkuja eikä yrittänyt suistaa busseja tieltä eikä hajottanut paikkoja kuten Antifa. Eikä heidän elantonsa taida olla yhteiskunnan tukien varassa. Historian kirjoitushan on tunnetusti voittajan kirjoittamaa ja siinä ei hävinneelle palstatilaa anneta.

goyim
goyim
7 years ago
Reply to  Robbe

https://archive.org/details/TGSNTMultisubs tuolta voi katsoa tai ainakin ladata suomenkielisillä teksteillä (matroska toimii ainakin)

Suomalainen vaan, karjalan evakon poika.
Suomalainen vaan, karjalan evakon poika.
7 years ago

Tuo lainaus kertonee aika paljon. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hakaristi Suomeen se rantautui tai oikeammin ”lensi” ruotsalaisen Eric vo Rosenin lahjoittaman lentokoneeseen mukana, missä oli hänen henkilökohtainen onnenmerkkinsä. Poiketen natsi- saksan käyttämästä hakarististä, se ei ole kulmittain vaan sakaran pää osoittaa oikealle, alas, vasemmalle, ylos. Siis ei ole 45 asteen kulmassa.

huugo
huugo
7 years ago

Vasemmiston punaterroristit ja antifa olivat nätisti Li:n ja Haaviston käskystä, etteivät kallupit kärsi kannatuksen laskusta, onhan vaalit jo ovella.

Suomalainen vaan, karjalan evakon poika.
Suomalainen vaan, karjalan evakon poika.
7 years ago

Asia täysin ymmärretty, mutta On täysin lukijan oman mielikuvituksen ja päättelykyvyn varassa eroitella totuus ja taru. Ken jakaa sisältöä, sen tekee omalla vastuullaan.

CFF
CFF
7 years ago

Suomessa päättäjät saavat kaikessa rauhassa litkiä boolia ja myydä Suomi neidon kuin halvan prostituoidun eniten tarjoavalle ulkomaalaiselle.

Hölmöt suomalaiset uskovat kuin pikkulapset että asiat muuttuvat paremmaksi kunhan vain ollaan mahdollisimman hiljaa kuin hautausmaalla. Päättäjät eivät näe eivätkä kuule mitään protestointia.

Poliisivaltion ote tiukkenee koko ajan.

Sitä ei voi tähän kirjoittaa, mutta loppusanoiksi tähän todettakoon että kovia, rankkoja toimia tarvitaan ennen kuin edes pieni muutos nytkähtää oikeaan suuntaan Suomessa.

Uskaltavatko suomalaiset pukea keltaiset liivit päälle?
(epäilen, vaikka ranskalaiset näyttävät juuri tällä hetkellä tietä)

Älkää nyt sentään pelkurimaisesti tuomitko näitä ranskalaisia jotka ovat toiminnallaan ravistaneet koko läntisen euroopan hereille.

https://www.youtube.com/watch?v=euYtLs2LthQ

CFF
CFF
7 years ago

Hyvä kirjoitus YLE WATCH sivustolla.

KUINKA KOLME HAKARISTIA SAA VALTION JOHDON , MEDIAN JA RÄYHÄVÄSEMMISTON LASKEMAAN ALLEEN.

https://ylewatch.blogspot.com/2018/12/kuinka-kolme-hakaristia-saa-valtion.html

CFF
CFF
7 years ago

”Joka tapauksessa noin nelisensataa marssijaa sai kulkea rauhassa Pitkänsillan yli kohti punahipsterien Kalliota kunnes poliisit tekivät rynnäkön. Olisi mielenkiintoista tietää millä komentoketjulla poliisi teki päätöksen repiä väkivalloin lailliset liput ja pidättää niiden kantajat.

Luultavasti mielenosoitusvapautta rikkova päätös tehtiin EU:ta nuoleskelevien poliisijohtaja Seppo Kolehmaisen ja sisäministeri Kai Mykkäsen siunauksella. Ylen hengästyttävässä ripuloinnissa Hakaristiliput liehuivat ja ne poistettiin, poliisi aloittaa tutkinnan epäillystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Yle seurasi itsenäisyyspäivän tapahtumia hetki hetkeltä ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista kertoo Ylelle, että:

Poliisi päätyi takavarikoimaan uusnatsien hallussa olleet hakaristiliput, koska niiden pelättiin provosoivan jo ennestään kiristynyttä ilmapiiriä. Hakolan mukaan poliisi aikoo arvioida myös, että syyllistyttiinkö hakaristilippujen heiluttelussa johonkin rikokseen.

Jo se, että viranomaisilla ja medialla on röyhkeyttä edes toivoa ääneen rangaistusta symbolista, jonka käyttämistä ei ole erikseen kielletty, kertoo syvään juurtuneesta stalinistisesta mielivallasta EU-Suomessa. Josef Stalinin linjahan tunnetaan hänen tokaisustaan: ”Kun syyllinen tiedetään, niin rikos kyllä keksitään”.

Oikeudettomalla rynnäköllään ja lippujen riistolla poliisiviranomaiset halusivat varjella jälkistalinismin lemussa viihtyvien Kallion punahipisterin herkkiä tunteita. Sirppiä ja vasaraa ja punatähteä lipuissaan heiluttaneet fillarikommunistit eivät viranomaisten mielestä tietenkään provosoi koskaan ketään, sillä eihän Stalinin, Maon ja Pol Potin tasa-arvon hengessä tehdyistä massamurhista ole lupa saada samanalaista moralistista raivokohtausta kuin väitetyistä Hitlerin teoista. ”

https://ylewatch.blogspot.com/2018/12/kuinka-kolme-hakaristia-saa-valtion.html

CFF
CFF
7 years ago

Yli 80% ranskalaisista tukee keltaliivien taistelua.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu 6.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.