Mainos:

Nykysuomi kysyy: Uskotko Soiniin kohdistuneen lähes pahoinpitelyn yrityksen olleen ns. ”false flag”-isku?

Päivitetty 27.3.2019, Julkaistu 26.3.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Viime päivät on kohuttu sinisten Timo Soiniin kohdistuneesta "melkein pahoinpitelyn yrityksestä", jossa epäilty oli poliisin mukaan liikkunut agressiivisesti Soinia kohti. Järjestysmiehet taltuttivat "melkein kimppuun hyökänneen", mutta moni asia tuntuisi olevan hieman "off".

Keskusteluissa on noussut esiin sekin mahdollisuus, että "isku" olisi tilaustyö jonkun tahon mustamaalaamiseksi tai esimerkiksi jonkun tunnettuuden lisäämiseksi, suomeksi palstatilan saamiseksi.

Mitä erilaisimpia spekulaatioita on aina sinisten itse masinoimasta hyökkäyksestä puolueen alamaissa matavan kannatuksen nostamiseksi sympatian avulla, äärivasemmiston "false flagiin", jolla mustamaalata esimerkiksi Soldiers of Odin-järjestöä, mutta tietenkää varmuutta ei ole mistään.

Reformin ehdokas Panu Huuhtanen piestiin joukolla kurdien toimesta Narinkkatorilla lauantaina ja valtamedia vaikeni tapauksesta. Heti perään vasemmistoliiton ehdokas Suldaan Said Ahmed väitetysti pahoinpideltiin Itäkeskuksen metro-asemalla ja otsikot olivat kotikissan kokoisia. Miksi valtamedia kertoo joistakin tapauksista ja joistakin ei?

Jotakin on tapahtunut, mutta mitä?

Mainos:

Nykysuomi kysyykin nyt:

Uskotko Soiniin kohdistuneen lähes pahoinpitelyn yrityksen olleen ns. "false flag"-isku?

  • Kyllä (86%, 574 Votes)
  • En (8%, 52 Votes)
  • Voi olla, mutta... (perustele kommenttiosiossa) (6%, 42 Votes)

Total Voters: 668

Loading ...

Nykysuomi yllyttää lukijoitaan keskusteluun esimerkiksi tämän julkaisun kommenttiosiossa, mutta muistetaan hyvät käytöstavat ja asiassa pysyminen henkilöön menemisen sijaan.

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2019/03/25/reformin-eduskuntavaaliehdokas-pahoinpideltiin-sairaalakuntoon/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

20 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
ertzsi
7 years ago

Voi olla ja on todennäköistäkin, mutta varmasti asia selviää vasta jos ”hyökkääjä” avaa suunsa ja puhuu totta kertoessaan miksi ”hyökkäsi” Soinia vastaan.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Hauska tapahtuma mistä väärentämätöntä historiaa tuntevat saattavat löytää yhtymäkohtia hyvin vanhoihin tapahtumiin. Vatikaanin juoksupojista ei ole pohjolassa koskaan pidetty. ♤

-Tämä tapaus tosin oli selkeä näytelmä -ainakin ison porsaan puolelta. Maanpettureita on alkanut jännittämään mitä tapahtuu kun valtion väkivaltakoneisto ei enää olekaan suojana -ja kaduilla voi ihan oikeasti joutua kantamaan sitä paljon puhuttua ”poliittista vastuuta” ♤

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
7 years ago

Eiköhän se ollut tuon komeljanttarin vaaliperformanssi.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

”hyökkääjällä” oli odin support t-paita villapaidan päällä ja lisäksi kuvassa näkyi että farkkujen alla oli selvästi polvisuojat.
https://pbs.twimg.com/media/D2fsTAxW0AE70az.jpg:large

Ihmettelijä
Ihmettelijä
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Mielenkiintoista. Onko noista polvisuojista enemmän kuvia, niin voisi tarkastella ?

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago
Reply to  Ihmettelijä

Laiton lehti? -sieltä löytyy kuvia.

Päivi Pojanakka
Päivi Pojanakka
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Aika omituiselta kuullostaa, että joku pukee T-paidan villapaidan päälle, yleensä tehdään toisinpäin. Ja ihmetytti sekin, että hyökkääjän tikkitakki oli hänen masunsa alla. Oliko pantu pehmikkeeksi? Ja kuvaajan selostus kuullostaa harrastelijateatterimaiselta. Lisäksi kun kuvaaja kysyy, että kenen päälle se hyppäs, joku sen takaa vastaa, että vartijan. Siihen kuvaaja: ”Oisko Soinin päälle vai?”

Aivan liian monta outoutta koko spektaakkelissa! 😀 Minusta selvä false flag, jolla yritetään jälleen kerran saada kansallismieliset näyttämään väkivaltaisilta. Samaa epäilen siitä Suldan -tapauksestakin. Joku oli mm. nähnyt polvisuojat siinäkin.

Rakastava Soinin jumala kiduttaa ikuisesti???
Rakastava Soinin jumala kiduttaa ikuisesti???
7 years ago

Kuolemankokemus-radiolta tuorehko lähetys. Nämä tuhannet kokemukset debunkkaavat koko katolilaisuuden ankaran helvettiin heittävän jumalan ja jesuiitta-armeijan kera.

http://www.youtube.com/watch?v=8Dg57Azbf9w

Patriootti
Patriootti
7 years ago

Tälläkin tapauksella on monta tarkoitusta mitä haetaan koska oli järjestetty.
Ensinnäkin hyökkääjä ei ollut Odin, koska logo takissa oli erilainen kuin mitä originelli Odinilla. Hyökkäyksellä ja kurkkusuoraulvonnalla valemediassa haetaan Odineille kieltoa kuten Vastarinnalle. Toiseksi saadaan viljeltyä lammaslauma kansaan pelkoa ja ajatusta että ”miten meille käy, jos ”ääriliikkeet”(persut ym.vähemmistö puolueet??!) saavat tällaista väkivaltaista jalansijaa?” Kolmanneksi siniset ja muut kommari paska puolueet kiiloottavat kilpeänsä tuomitsemalla tällaiset hyökkäykset ja rummuttavat kanttiksien väkivaltaisuudesta, kun samalla vähättelevät ja lakaiset matujen väkivaltarikokset ym.pervoilut kanttiksia kohtaan.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

En oikein usko tuohon FF-teoriaan. Yksinkertaisin selitys on usein se oikea: eli miksipä ei olisi jollakin voinut palaa käämit, kun on nähnyt tuon Itse Korruption Mestarin muikistelevan tyytyväisenä kaikkien rötöstelyjensä jälkeen. Normaali vaisto käskee silloin hyökkäämään, mutta useimmilla itsehillintä estää.

Mutta kieltämättä jälkianalyysissa paljastuu omituisuuksia ja viimeistään mediahehkutus tekee tapauksesta kansallismielisiä vastaan suunnatun poliittisen manööverin.

ville korhonen
ville korhonen
7 years ago
Reply to  Minä Vain

Aivan selvä FF. Mikäli kyseessä olisi ollut aito hyökkäys, tekijä olisi todnäk tullut hippikuteissa, peruukki päässä sateenkaariviitassaan, jolloin olisi hissukseen päässyt ”iholle”. Sitten vain pataan kuin vierasta sikaa konsanaan, jollainen Soini toki onkin.

sippo kahmi
sippo kahmi
7 years ago

on se vaan menny hulluksi touhu. on alettava kohta yhta lapselliseksi kuin vassarit ja alettava lavastamaan hyokkayksia yms. omasta lapsuudesta muistan et talleen toimittiin leikeissa yms. mutta etta nykyaan politiikassa. Jytkya odotellessa. nouse suomenmies vastarintaan. tehdaan kuten islanti. talutetaan kansalaisten silmien alla kusettajat vankilaan. olisi se hienoa..

Helmiä sioille
Helmiä sioille
7 years ago

Soini on sairuslomalla, syy löysän, polttavan paskan poltettua hänen hanurinsa kohtauksen jälkeen. Oli juuri vetänyt tukevan makkarannoksen, jos toisenkin.

juha.
juha.
7 years ago

Soini on pelimies kärsäänsä myöten.

anonymous racist
anonymous racist
7 years ago

Pitäisin hyvin todennäköisenä false flagiä, äänestin kuitenkin ”voi olla, mutta…” , selvennys ohessa.

Yhden IS tai IL jutun yhteydessä avautui videopätkä jossa näkyi tuota gorillojen ja ”viikinkiterroristin” käsikähmää maassa. Ensimmäinen ajatus naurunpurskahduksen kera oli, että mitä hemmetin homoraiskauspornovideota ne tänne oikeen on laittanu. Maassa kiemurtele yksi mies jonka kimpussa häärii kaksi ukkoa joista toinen hakee ilmiselvästi otetta ensinmainitun kelleistä/kullista/ hanurista ja samaa jatkuu ja jatkuu, toinen aktiivisista änkeää uhrin päälle ja huokaisen helpotuksesta kun ukolla sentään pysyy housut jalassa. Jos tuo on lavastettu, niin ei oo ohjaus ainakaan ihan John Ford tasoa. Lisäksi on myönnettävä että kyllähän Suomesta löytyy enemmän kun yhdellä kädellä laskettava määrä väkeä joka mielellään vetäis Soikkua hönöön urakalla. Se lukumäärä idiootteja sitten joka sen noin hölmössä tilanteessa tekis, on hataraan todistusaineistoon perustuen tuo yksi.

ZzZ
ZzZ
7 years ago

Sopivasti vaalienjälkeen selviää tapahtuman todellisuus. Sitten kun on myöhäistä.

Risto Jääskeläinen
7 years ago

…mutta tässä vaiheessa ei ole ainakaan minulla riittävää tietoa, Jos hyökkääjäksi paljastuisi vaikkapa kumisilmä-Jari, niin sitten.

Iblis Ginjo
Iblis Ginjo
7 years ago

Voi olla, mutta saattaisin tilaisuuden tullen läväyttää tuota syöttöporsasta käkättimeen itsekin.

CFF
CFF
7 years ago

Ei kukaan tervejärkinen voi äänestää mitään hallituspuoluetta tai muita eduskuntapuolueita. Jos on niin tyhmä että äänestää puolueita jotka ovat olleet hallitusvastuussa viimeiset 8-16 vuotta saa syyttää itseään kun saa tuntea nahoissaan seuraukset.

Toisaalta, ei niillä äänillä juuri ole merkitystä kun kaikki on vähän niin kuin nukketeatterissa. Ja ellei nukketeatteri toimi äänet lasketaan siten että sopivimmat puolueet saavat sopivan määrän ääniä.

https://4.bp.blogspot.com/-h29HrCTy3aA/XJyM2_JqyvI/AAAAAAAALyE/rFMt1TljLqIklb-tZu7JpoSQ0vpk8yCtgCLcBGAs/s640/53110933_10157217320427996_4656498955574575104_n.jpg

CFF
CFF
7 years ago

Kaikki eduskuntapuolueet pahoinpitelevät ja varastavat kansalta.

3 miljardia matujen hyysäämiseen. 1 miljardi kehitysapuun(kankkulan kaivoon). 2 miljardia vipataan toisille EU maille. 4 miljardia tehottomiin yritystukiin. 5 miljardia julkisten suojatyöpaikkojen ylläpitoon.

Venäjällä menee 20% puolustusbudjetista korruptioon.

Suomessa menee koko valtion budjetista laskentatavasta riippuen noin 7,5-15 miljardia korruptioon!

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.