https://nykysuomi.com/nakokulma-rasisteja-natseja-ja-mielipidemedia-syvemmalla-kuin-koskaan-suomi100/

Featured

Näkökulma: Rasisteja, natseja ja mielipidemedia syvemmällä kuin koskaan – #Suomi100

Julkaistu 21.12.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Vuosi 2017 toi natsit maahamme sosiaaliseen mediaan ja muihin mielipidemedioihin. Eturintamassa tässä kampanjassa oli Iltalehti, Yle, Hs ja muut roskamediat, joilla ei ole mitään ammattiylpeyttä, vaan kirjoittavat juttunsa oman agendansa perusteella. Kehitys on ollut huimaa, ennen riitti pelkkä rasistiksi haukkuminen, mutta ei enää, nyt huudetaan natseista. On vaikea arvioida mikä voisi olla seuraava askel. Kun nämä Stalinia ihannoivat mielipidevaikuttajat ovat jo lyöneet kaikki kortit pöytään, niin itse en ainakaan enää keksi mitä uutta he vielä voivat innovoida.

Alpakka-gate on loistava osoitus median puolueellisuudesta. "Mediat" nolasivat itsensä täysin ja kirjoittivat itsensä historiaan. Tuskin mitään yhtä älytöntä uutisointia jonkun asian ympärillä ollaan koskaan nähty, toivonkin että saamme tämän oppimateriaaliksi peruskouluihin varoittavana esimerkkinä, miten ei tehdä uutisointia.

Artisti Maija Vilkkumaalla petti harkinta totaalisesti ja julisti natsit helvettiin Töölöstä. Vilkkumaa nimesi 3000 natsia ja sai palkaksi useita rikosilmoituksia kunnianloukkauksesta. Vilkkumaan julistus oli ennennäkemätön riman alitus julkisuuden henkilöltä, kun hän julisti natseiksi heidät ketkä marssivat sankarihaudoille kunnioittamaan sotiemme veteraaneja. Ymmärrän jos ei veteraaneja arvosta, mutta pitäisi nyt suunsa kiinni natseista ja muista rasisteista. Jos vaikka Vilkkumaakin antaisi muiden ajatella eri tavalla kuin hän itse.

Olimme toimituksen kanssa kuvaamassa Itsenäisyyspäivää ja törmäsimme näihin arjen sankareihin, siis näihin mielipidetoimittajiin jotka suu vaahdossa janosivat “natsit riehuu”-otsikoita. Näiltä "toimittajilta" kun kysyimme, että onko tappeluita näkynyt tai muuta provosoivaa uutisaihetta, piipittivät he jotain epämääräistä ja ilmeestä oli helppo lukea pettymyksen määrä kun ei ollut edes kunnon riehumista. Alkoi naurattamaan heidän pää kyyryssä vastaukset, ei siellä oltukkaan niin teräviä kun siellä näppiksen takana, kovin oli nöyrää kommunikointia. Sillä aikaa kun nämä "toimittajat" janosivat juttua "natsit riehuu", olivat heidän toverinsa varastamassa Suomen lippuja ja lopulta toverit myös polttivat nämä rasistiset liput, jostain syystä tämä jäi aika pienelle huomiolle mediassa.

Mielipidemedia on hyökännyt ennen näkemättömällä tavalla Laura Huhtasaaren vaalikampanjan kimppuun. Samankaltaista vainoa emme ole nähneet Suomessa koskaan. Jopa Paavo Väyrynen kehoitti erästä eturivin mielipidetoimittajaa pyytämään Huhtasaarelta anteeksi. "Toimittelija" ohitti tämän asiallisen kehoituksen täysin. Jussi Halla-aho oli Ylen Ykkösaamussa vieraana ja "toimittaja" alkoi nauramaan kun puolueen puheenjohtaja kertoi uskovansa Huhtasaaren olevan toisella kierroksella presidentin vaaleissa. Eli verovaroin toimiva Yleisradio nauraa suorassa lähetyksessä puolueen puheenjohtajalle joka uskoo oman puolueensa ehdokkaaseen? Eikö näillä "toimittajilla" ole edes alkeellisia käytöstapoja!?

Olen 100% varma että vaalien jälkeen taas selitellään: "Emme ymmärrä miten gallupit heitteli näin paljon". Näin kävi Trumpin kohdalla ja tulee käymään Huhtasaaren kohdalla myös. Ei nämä mielipidemediat täällä Suomessa itse niitä gallupeja tehneet Trumpista. Mutta todettakoon näin, että oikeaakin tietoa olisi ollut asiaan liittyen saatavilla, mutta ei. Piti itsepintaisesti uutisoida se, mitä itse haluttiin nähdä tai toivottiin. Ja kuinkas kävikään, Trump on presidentti.

Eli yhteenvetona voidaankin todeta: Rasisteista tuli natseja ja mediat ylittävät huonoudessaan itsensä kerta toisensa jälkeen. Vuoden kopiomedian titteli menee kirkkaasti Iltalehdelle joka härskisti kopioi uutisensa näistä paremmista puolueettomista medioista, kuten esimerkiksi Nykysuomesta

Hyvin menee ja toivotaan että vuodesta 2018 tulee edes hieman parempi.

Nykysuomen vastaava
Juha Korhonen

https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/

Näkökulma

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/

Näkökulma

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/

Näkökulma

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/