Mainos:

Ministeriö selvittää, pitäisikö aikuisia panna pakkohoitoon löyhemmillä kriteereillä

Julkaistu 12.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Sosiaali- ja terveysministeriössä selvitetään, toimisiko aikuisilla pakkohoitoon määräämisessä sama järjestelmä kuin alaikäisillä.

Alaikäisen pakkohoitoon määrääminen ei Suomessa välttämättä edellytä mielisairautta, vaan alaikäinen voidaan määrätä hoitoon myös vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi. Alaikäisillä sellaiseksi katsotaan esimerkiksi vakava itsetuhoisuus.

– Uudistuksessa mietitään, onko psykoosi aikuiselle liian korkea käsite, kertoo THL:n ylilääkäri, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen.

Suomen mielenterveyslain mukaan henkilö voidaan määrätä pakkohoitoon, jos hän täyttää kolme kriteeriä. Henkilön on oltava mielisairas ja hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan ja potilas vaarantaisi vakavasti itsensä tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta. Vaatimuksena on lisäksi se, että mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä henkilön hoidossa. Kaikkien näiden kriteerien on täytyttävä samanaikaisesti.

Mainos:

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa pakkohoitoon määräämisen kriteerien muutoksen istuvan hallituksen käsiteltäväksi.

Suomessa määrätään tuhansia ihmisiä pakkohoitoon vuosittain. Jos lähete hoitoon voitaisiin tehdä vakavan mielenterveyden häiriön perusteella, tarkoittaisi se myös lisää hoidettavia. THL:n Kärkkäinen ei osaa arvioida tarkkaa määrää, mutta sanoo sen olevan melko paljon. Hän muistuttaa, että myös hoitamatta jääneet potilaat maksavat yhteiskunnalle.

Lähde: MTV

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago

Olisikohan esim. tietynlainen mielipide jatkossa peruste pakkohoidolle.

Heikki Kunttu
Heikki Kunttu
9 years ago

Eduskunta ja hallitus muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, samoin kaikki demlan jäsenet, Suomi olisi parempi paikka elää.

suljetulle
suljetulle
9 years ago

Tämähän tuli hyvään rakoon. Sipilä ja Orpo haluavat Halla-Ahon ja tulevan Suomen pressan Lauran pois kuvioista. Näin pääsee helpolla,piikki hanuriin ja lepareihin ja Sipilä ja Orpo voivat taas myydä Suomea pala palalta ulkomaille kenenkään estämättä.

Jeremias Shwartz
Jeremias Shwartz
9 years ago

Totuuskomissio määrittämään terveen mielen mielipiteet, loput leireille uudelleenkoulutukseen ja hankalimmat monttuun?

juha.
juha.
9 years ago

Tämä merkitsee samaa kuin Neuvostoliitossa, jossa toisinajatteliijoita laitettiin mielisairaaloihin kovan lääkityksen alle kovakouraiseen ”hoitometodien” vallitessa.
Jos onnistuessaan. Ilja Janitskin olisi heti ensiheitolla Suomeen väkisin rahtaamisen jälkeen laitettu Niuvanniemen vankimielisairaalaan suoralla passituksella kovan lääkityksen alaiseksi, vaikka kyseessä on terve mies. Mitä nyt vähän slaavilaista verta virtaavana miehenä hieman toisesta puusta vestetty, mutta kuitenkin täysin terveen papereilla kulkeva mies mielenterveydellisesti. Nythän mies on 4 -tason syövän kourissa, johon väliin Suomen polpo mafioineen iski päivää paria ennen aiottua Janitskinin syöpäleikkausta. Että sellaisia ”hali nalleja” Suomen ”demokraatit” ovat. Sen siitä saa kun tallaa isoille varpaille, jotka ovat yhtä viatomat kuin vastasyntynyt lapsi.
On ilmiselvää, että ns. ”pakkohoitolaki” aikuisten kansallismielisten ja haittamaahanmuuttoa vastustavien ihmisten osalta merkitsee sitä, että lääkärin valansa seteli kourassa vannonut puoskari kirjoittaa pakkohoitoon määräyksen ja poliisi noutaa karhukoplan kanssa. Ihmettelijöille vastataan: ”Poistukaa. Täällä ei ole mitään nähtävää.”
Eipä niin.

Erkki Hänninen
Erkki Hänninen
9 years ago

THL on menettänyt uskottavuutensa. Se oli homopridessäkin muun paskaValtioVallan kanssa hyväksymässä sairasta luonnotonta elämäntapaa. Meidän veronmaksajien rahoilla. Totta kai totalitaristinen ValtioValta haluaa leimata toisinajattelijat mielisairaiksi ja panna ns. Vihapuhujat eli systeemiä kritisoivat hullujenhuoneeseen. Suomi ei ole mikään lintukoto eikä sitä koskaan ole ollutkaan…!

Antti-Pekka Känsälä
Antti-Pekka Känsälä
9 years ago

Yritän löytää sanoja… Siltä varalta että näissä uutisissa on oikeasti jotain perää: Tulen ensimmäisten joukossa kirjelmöimään Amnesty Internationalille ja YK:n ihmisoikeusneuvostolle, jos vielä kuulen jotain sen suuntaista, että tällaisia lakimuutoksia ollaan todella tekemässä…

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.