Jokainen meistä voi myös tehdä väkivallan vastaista työtä, sanoo ministeri Annika Saarikko.
Väkivallasta ei ole helppo keskustella. Mutta jos aiheesta puhuu esimerkiksi ystävien kanssa, huomaa nopeasti, että jokainen nainen tuntee jonkun, joka on joutunut jonkinasteisen väkivallan tai kaltoinkohtelun kohteeksi. Tai on itse kohdannut väkivaltaa. Suomen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevat tilastot ovat karua luettavaa.
Suomi ei ole ongelmansa kanssa yksin. Naisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää joka puolella maailmaa. Siksi myös kansainvälinen yhteisö on aktivoitunut asiassa viimeisten vuosikymmenien aikana. Viimeisin voimannäyte oli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva ns. Istanbulin sopimus, jonka Suomi ratifioi kaksi vuotta sitten 1.8.2015. Sopimus sisältää useille eri oikeuden- ja hallinnonaloille kuuluvia velvoitteita naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.
Vaikka paljon on vielä tehtävää, on kahdessa vuodessa kuitenkin menty eteenpäin. Suomi on muun muassa perustanut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnan (tuttavallisemmin NAPE), joka vastaa Istanbulin toimeenpanon koordinoinnista. Toimikunnassa on jäseniä eri valtionhallinnon aloilta ja mm. poliisista. Kansalaisjärjestöt eivät ole jäseninä itse toimikunnassa, mutta niitä on tarkoitus kutsua mukaan toimikunnan tuleviin jaostoihin ja toki kuulla virallisesti pitkin matkaa. NAPE valmistelee parhaillaan Istanbulin sopimuksen toimeenpano-ohjelmaa vuosille 2018-2021.
Istanbulin sopimus velvoittaa sopimusvaltioita järjestämään riittävän määrän asianmukaisia ja helposti saavutettavia turvakoteja. Suomi onkin päättämässä huomattavasta lisärahoituksesta turvakodeille. Turvakotien rahoitus nousee vuosittain 2 miljoonalla eurolla vuoteen 2019 asti, lisäksi hallituksen puolivälitarkastelussa sovittiin 2 miljoonan euron tasokorotuksesta vuodesta 2018 alkaen. Tällä rahalla saadaan noin 100 vuosittaista turvakotipaikkaa lisää. Myös harvaanasuttujen alueiden turvakotipalveluja on alettu parantaa ns. etäturvakotien myötä. Näissä etäturvakodeissa asiakkaat asuvat muun ympärivuorokautisen sosiaali- tai terveydenhuollon yksikössä ja psykososiaalinen tuki tarjotaan keskusturvakodista etäyhteyksien kautta.
Tärkeä uudistus on myös viime joulukuussa avattu puhelinpalvelu Nollalinja, joka auttaa ja neuvoo naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan uhreja ja heidän omaisiaan sekä ammattilaisia ympäri vuorokauden. Tämä on myös Istanbulin sopimuksen velvoittamaa toimintaa. Nollalinjalle tuli noin 620 puhelua toukokuussa 2017, mikä on enemmän kuin etukäteen odotettiin.
Seksuaalinen väkivalta on Suomessa yleistä. Istanbulin sopimuksessa edellytetään seksuaalisen väkivallan uhreille tarkoitettuja tukikeskuksia, jotka tarjoavat lääketieteellistä ja oikeuslääketieteellistä tutkimusta, traumatukea ja neuvontaa. Suomen ensimmäinen tukikeskus aloitti toimintansa Helsingissä toukokuussa 2017 Naistenklinikan yhteydessä. Tukikeskustoimintaa on tarkoitus levittää lähivuosina Turkuun ja Tampereelle.
Suomessa on jo siis otettu isoja askeleita naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseksi. Seuraavaksi onkin tärkeää miettiä toimia väkivallan ja kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseksi ja pohtia myös lainsäädännöllisiä toimia esimerkiksi tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen osalta.
Jokainen meistä voi myös tehdä väkivallan vastaista työtä. Se tarkoittaa nollatoleranssia väkivaltaa tai häirintää vastaan kouluissa ja työpaikoilla. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei suostu olemaan sivustakatsoja vaan ilmoittaa havaitsemastaan väkivallasta, sen uhasta tai häirinnästä. Suomi tarvitsee asennemuutoksen. Siihen tarvitaan meitä kaikkia - viranomaisia, kansalaisjärjestöjä ja kansalaisia.
Mitenkäs sitten taistelet vastaan kun Suomen valtio kohdistaa väkivaltaa kansaa kohtaan?