Mainos:

Mikko Paatero: Maailmojen syleily pilannut turvallisuustyön – Seuraava massamurha Suomessa vain ajan kysymys

Päivitetty 10.9.2017, Julkaistu 8.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron mukaan sisäisen turvallisuuden ohjelmat ja strategiat sekä niitä seurannut resurssien kohdentaminen ovat menneet pilalle liian pehmeyden ja maailmojen syleilyn vuoksi, uutisoi Savon Sanomat.

Paateron mielestä uusin valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta oli selkeä pettymys.

- Tämä selonteko ei anna niitä avauksia, joita siltä oli lupa odottaa. Sitä on ilmeisesti viime vaiheessa pehmennetty, minkä vuoksi sanontojen muodot ovat jäänet monelta osin pyöreiksi ja jopa kantaa ottamattomiksi, Paatero arvioi selontekoa torstaina julkaistussa kirjassaan.

Paateron mukaan sisäisen turvallisuuden käsitys on levinnyt liian laajalle eikä keskity enää olennaiseen.

Mainos:

- Kun selontekoa tarkastellaan kovan sisäisen turvallisuuden näkökulmasta, niin sitä koskevia linjoituksia ei ole odotettavissa strategiavaiheessakaan. Siinä työssä ovat mukana kaikki mahdolliset kovasta ja pehmeästä turvallisuudesta vastaavat tahot sekä kaikki, joilla on pienikin yhtymäkohta tähän kokonaisuuteen. Tällainen näkökulma on ollut aikaisemminkin muun muassa sisäisen turvallisuuden ohjelmissa, minkä vuoksi ne ovat jääneet puolitiehen, Paatero kertoo.

- En väitä, että niillä ei olisi ollut merkitystä tai että työ olisi ollut turhaa, mutta niihin käytettyihin kustannuksiin nähden tulokset ovat olleet varsin vähäisiä.

Sisäisen turvallisuuden työ Suomessa on keskittynyt poliisin, pelastustoimen ja päihdetyön sijasta voimakkaasti erilaisiin hankkeisiin, jotka liittyvät hyvin laajalti sosiaalisiin ongelmiin, kiusaamiseen, syrjäytymiseen, maahanmuuttoon ja esimerkiksi harvaan asuttujen alueiden kylähenkeen.

- Kun aikaisemmin syleiltiin taivaita ja haluttiin katsoa asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta, päädyttiin tilanteeseen, jossa sisäisen turvallisuuden ydin jäi kokonaisuuden jalkoihin, Paatero luonnehtii.

- Osittain siksi olemme siinä tilanteessa kuin nyt olemme. Tarvittaisiin lisäsatsauksia, mutta rahoja siihen ei enää löydy. Meillä pitäisi saada todella kovan luokan priorisointeja poliittisella tasolla. En kuitenkaan jaksa uskoa siihen ainakaan ennen seuraavaa suomalaista massamurhaa, joka voi tapahtua minä päivänä tahansa, povaa Paatero.

Lähde: Savon Sanomat

Katso myös:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/10/nakokulma-turun-iskusta-ei-opittu-mitaan-painvastoin/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

27 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Niilo
Niilo
9 years ago

Paatero on harvoja selväjärkisiä virkamiehiä, tietenkin noin eläkeläisenä voi helpommin laukoa totuuksia.
Muuten suurin osa kuten myös poliitikoista on todellisia pellejä.
Pelolle on annettu valta.

Äly hoi
Äly hoi
9 years ago

Paateron ääni muuttui kuin taikaiskusta kun hän jäi eläkkeelle. Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Asiaa mies puhuu ja ehdottomasti olen samaa mieltä hänen kanssaan. Puhumisksi ja puuhasteluksi on mennyt Suomen touhu kaiken kaikkiaan. Tekoja, niitä kaivattaisiin, mutta kun on munattomat ministerit niin minkäs teet?

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago
Reply to  Äly hoi

Tais olla sen verran kova pressi, että ei voinut sanoa totuuksia. Hieman tietty varmaan hankalaa ja ärsyttävää toimia sellaisessa tilanteessa, mutta jos sanois asiat niin kuin ovat sais kenkää ja tilalle tulis kenties joku oikeesti monikulttuuriuskovainen.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

#Vihapuhe?

Kaija
Kaija
9 years ago

Mitä tämä Paatero oikein meinaa? Mielipide on kuin tuuliviiristä otettu? Tämä mielipide pitäisi saada ylen sivulle!

Aikku
Aikku
9 years ago
Reply to  Kaija

Eipä taida löytyä Ylen tiimoilta tuonkaltaista mielipidettä. On senverran tosiasiaa.

Marja-Terttu Saarialho
Marja-Terttu Saarialho
9 years ago
Reply to  Kaija

Kyllä, todellakin pitäisi saada koko kansan tietoisuuteen nämä totuudet, joita Paatero on lausunut. Ei pidä suvaitsevaisuudessaan kenenkään enää elää pimennossa. Totuus voi tuntua pahalta, mutta nyt viimeistään kaikkien pitäisi käsittää realiteetit ja lopettaa pilvilinnojen rakentaminen.

muistissa on paatero
muistissa on paatero
9 years ago

Paateron ääni muuttui kuin taikaiskusta kun hän jäi eläkkeelle. Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Mies on pelkuri ei puhuisi vieläkään jos olisi vielä virassa.Ei mitään kunnioitusta seteliselkärankaisille olkoonsa asuntolainat tai ystävä piirit tosi mies heittää kaiken laidan yli mikä ei ole tarpeellista tai seisoo edessä.

Kaapopaapo
Kaapopaapo
9 years ago

Juu valitettavasti tämä taktiikka kun monissa eu-maissa että yritetään jutella vaan mukavia niin ei vaan yksinkertaisesti toimi.Tulee hallituksemme toimesta lisää viattomia uhreja ja taas Sauli tuomitsee Jussi sokissa ja Petteri ihmettelee………

Big
Big
8 years ago
Reply to  Kaapopaapo

Jep,ja Jalle kääntyy haudassaan. Nii että Vittua kteen.

Novoijuku
Novoijuku
9 years ago

Meitä psyykataan näin jo seuraavaan Mossadin järjestämään iskuun. Peruspersut ja hommareinot vain ovat innoissaan, kun eivät näe nenäänsä pidemmälle. Aivan höynäytettyjä ja harhautettuja.

Jukka N.
Jukka N.
9 years ago
Reply to  Novoijuku

ISISkö on Mossadin järjestämä? Nyt ne punavihreät antisemitistilasit silmiltä ja äkkiä, herran tähden!

Novoijuku
Novoijuku
9 years ago
Reply to  Jukka N.

Tai Hitler-lasit

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  Novoijuku

Turku oli selkeääkin selkeämpi väärän lipun operaatio.

Lobbari
Lobbari
9 years ago

Eipä ollut tällä Paaterolla mitään asiaa virassa ollessaan,paremminkin päinvastoin

Seppo
Seppo
9 years ago

Sitä mikään maailmojen syleily pilannut ole! Poliisin osalta sen ovat pilanneet Paatero ja kaltaisensa poliisijohdon jakkaroilla istuskelleet oikeustieteen kandidaatit,jotka eivät ymmärrä poliisiasioista ja turvallisusyhteistyöstä yhtään mitään.

mauri
mauri
9 years ago

mjoooo…mulle tää on taas sellainen ”vesi on märkää” tyylinen paljastus.

Suulla suuremmalla
Suulla suuremmalla
9 years ago

Kappas, Mikkokin saa suunsa auki nyt kun ei ole enää asemassa missä voisi vaikuttaa asioihin. Samanlainen kelmi kuin Koivistokin jka alkoi huutelemaan sitten vasta kun ei enää presidenttinä.

kunnon vanhat juopot
kunnon vanhat juopot
9 years ago

Mitä helvettiä täällä paasataan? Paatero on vanhuuden höperö tai muuten vaan huutelee levottomia. Sosiaalinen ehkäisytyö on huomattavasti halvempi ja toimivampi ratkaisu huume- ja mielenterveysongelmiin kuin vanhan liiton poliisityö. Poliisien ei pitäisi missään nimessä tuhlata resurssejaan sotaan huumeita vastaan tai muuhunkaan paskanjauhantaan, kun oikea ongelma on juuri syrjäytyminen. Kouluammunnat, massamurhat jne. on radikalisoitumisen aikaansaantia. Radikalisoituminen vaan on myös suoraan liitettynä juuri tähän syrjäytymiseen ja sosiaaliseen paineeseen.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Noita luettelemiasi on viimeiset vuosikymmenet kokeiltu ja tulokset on nyt kaikkien nähtävissä.

Raippa
Raippa
8 years ago

Just näin! Paapoilua ja liikaa ymmärtämistä. Tekoset vielä huumapäissään koska ei muuten jaksais sitä aiheuttamaansa väkivallan seurausta.

Ottopoika
Ottopoika
9 years ago

ÄÄNESTÄ PS niin tulee muutosta

Novoijuku
Novoijuku
9 years ago
Reply to  Ottopoika

Hah. Taas sama virsi. Samoja huijareita pitäisi äänestää ties kuinka monennen kerran!

CFF
CFF
9 years ago

Suomen johtava maanpetturi, pääministeri Juha(Juudas) Sipilä haluaisi nostaa Suomen pakolaiskiintiön 2000 matuun!
Hän saattaa olla lestadiolainen, mutta on hän myös saatanan palvoja.

Tietysti hän halusi antaa oman kotinsa terroristeille. Se kuuluu osana saatanallista suunnitelmaa syöstä Suomi tuhon syövereihin.

Ei ihme että haastattelu on julkaistu tänään 11.9, samana päivänä kun WTC tornit räjäytettiin. Todennäköisesti Sipilällä oli tuolloin omat saatanalliset menot ja juhlisti Uutta Maailman Järjestystä tuhansilla murhatuilla ihmisillä.

Aivan sairas on Suomen pääministeri.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709112200384690_pi.shtml

Marja-Terttu Saarialho
Marja-Terttu Saarialho
9 years ago

Muistakaa, että Sipilällä on myöskin oma lentokone! Sillähän hän tukka putkella lähti kovaa vauhtia Kultarantaan keväällä PS:n tekosista kantelemaan. Oli hyvin pettynyt, kun kärysi valheistaan ja myöskin tunsi itsensä petetyksi, kun Sauli ei häntä vastaanottanut edes kahville. Kyl valtio varmaan maksoi hänen yksityiskoneensa käytön, vaikka se turhaa olikin. Mielestäni Sipilän sopisi muuttaa vaikkapa Turkkiin. Siellä hän saisi paremmin vastakaikua köyhien ja hädänalaisten polkemisen teiostaan. Turkin presidenttikin varmasti ottaisi hänet avosylin vastaan. Saisivat yhdessä tyhota Suomen ja Sipilällä perheineen olisi turvapaikka taattu. Meillä suomalaisilla ei enää sitä tunnu olevan. Vain niillä, ketkä pystyvät muuttamaan täältä pois.

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Seuraava terrorisku menee suoraan Juha Sipilän piikkiin. Sipilän syy on se miksi Suomessa on näitä lähi-idän terroristeja. Seuraavaksi hyvä kysymys: Miten on mahdollista että kaksi keuhkoveritulppaa saanut Sipilä voi vielä lentää ja kuka lääkäri antoi luvan siihen että lentolupakirjaa ei otettu pois. Tätä ihmetellään muiden lentäjien keskuudessa mutta Sipilän tuntien kukaan ei uskalla tästä ääneen puhua. Kerran oli lehdessä juttua tästä mutta se jäi siihen yhteen kertaan. Sipilän kostoa peläten tämäkin asia vaietaan täysin. Lentäjä jolla on ollut keuhkoveritulppa ei lennä sen jälkeen koska on riski lentäjänä sen jälkeen, tämä ei koske Sipilää nähtävästi. Sipilää ei nähtävästi mikään laki koske että jumalan terve sullekkin.

Markus
Markus
7 years ago

Novoijuku 8.9.2017 at 18:39
Meitä psyykataan näin jo seuraavaan Mossadin järjestämään iskuun. Peruspersut ja hommareinot vain ovat innoissaan, kun eivät näe nenäänsä pidemmälle. Aivan höynäytettyjä ja harhautettuja.

Kannattaisiko nyt ihan oikeasti ottaa ne lääkkeet? Mossadilla ei ole mitään tekoa missään Suomessa tapahtuneessa tai tulevaisuudessa tapahtuvassa iskussa, olipa tekijät ketä tahansa(poislukien se jos joskus täällä tulisi aidosti laajalla rintamalla antisemitismi pinnalle ja seuraava Hitler pienessä mittakaavassa nousisi valtaan). Israelin vastaisen disinformaation määrä joka maailmalla liikkuu netissä ja erilaisissa medioissa, on valtava. Tottakai on olemassa sikarikkaita juutalaisia joiden tekemiset eivät päivän valoa kestä, mutta sellaisia vaikutusvaltaisia ihmisiä löytyy ihan suomestakin kenen tekemiset eivät kotimaassa kestä päivänvaloa. Suosittelen myös tutustumaan siihen mitä Raamattu kertoo juutalaisiin kohdistuvasta vihasta viimeisinä päivinä. Jumala on jo hyvää kyytiä ajanut ison osan juutalaisista takaisin luvattuun maahan ja loput tullaan ajamaan ennennäkemättömällä vihalla juutalaisia kohtaan. Sille on syynsä miksi näin tapahtuu, selitys sillekin löytyy Raamatusta. Suurin syy sille että radikaalit islamistit tekevät iskujaan ympäri maailman, löytyy Koraanista joka julistaa pyhää sotaa vääräuskoisia vastaan. Oliko Mossad kirjoittamassa Koraania???

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.