Mainos:

Mauri Peltokangas Ylelle: Kuinka sairas sakki siellä oikein istuu?

Julkaistu 30.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Kaustisen kunnanvaltuutettu Mauri Peltokangas (ps) sivuaa tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan mm. Ylen päätöstä hyllyttää suosittu lastenohjelma muutaman henkilön valitettua ohjelmassa esiintyneestä harmittomasta intiaanihahmosta. Yle yhtyi valittajien käsitykseen siitä, että hahmo on loukkaava ja rasistinen.

Peltokankaan päivitys kuuluu näin:

"Intiaani ja suomalainen...

Väitän, että jos Istuva Härkä ja muut suuret heimopäälliköt olisivat saaneet päättää, olisivat he hyvin mielellään laittaneet "rajat kiinni"... eivät laittaneet ja mikä oli lopputulos? Faktahan on, että Pohjois- Amerikkaan kohdistunut holtiton maahanmuutto tuhosi lopulta useita alkuperäiskansoja kulttuureineen.

Tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa elää n. kolme miljoonaa intiaania ja koko maailmassa arviolta enemmän, kuin suomalaisia on tässä maassa. Me suomalaiset olemme siis myös todellinen vähemmistöryhmä maailmassa.

Terveiseni Ylelle:
Te hyllytätte lasten ohjelman vähemmistöryhmään vedoten ja samaan aikaan kusette mielellänne omaa maataan rakastavan suomalaisen päälle kaikin mahdollisin tavoin!

Halveksitte suomalaista, hienoa maailman vähemmistökansaa päivittäin lokaamalla isänmaallisuuden! Kansaa, joka maksaa palkkanne pakkoverolla!

Kuinka sairas sakki siellä oikein istuu?"

Lähde: Mauri Peltokankaan Facebook-sivu

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

12 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jeppes
Jeppes
8 years ago

YLE:n pitäisi lopettaa Kaarina Bastardin näyttäminen televisiossa, se on rikos koko ihmiskuntaa kohtaan.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

YLE:n tuoleilla istuu todella sairas sakki, joka on vaarallinen itselleen ja etenkin kantasuomalaisille. Ihmetyttää kuinka harva kuitenkaan älyää miten suuressa valeessa elämme. Niin perusteellista YLE:n ja muiden agendamedioiden valehtelu on.
Valistuneet kansalaiset tietävät mikä voima ja ketkä ovat YLE:n ja muiden agendamedioiden todellisia isäntiä ja kenen suulla he puhuvat. Samat voimat ohjaavat myös Eu:ta ja entisessä Suomen tasavallassa SDP:tä, vihreitä, vasemmistoa, keskustaa ja kokoomusta. Yhden asian puolue rkp laulaa kenen tahansa lauluja joka lupaa pakko ruotsin pysyvän.
Onneksi Euroopan kansat ovat alkaneet herätä todellisuuteen. Ehkä tulee päivä jolloin poliitikot ja viranomaiset tajuavat mitä ovat tekemässä ja lopettavat NWO-globalistien verikoirina olemisen ja silloin alkaa poliittiset puhdistukset myös YLE:n toimituksessa.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Näin toimii vallankahvassa olevien maanpetturien propagandakone Yle:

”YLE ON HILJAA PUOLAN HALLITUKSEN FACEBOOK-SENSUURIN VASTAISISTA TOIMISTA

Isänmaalliset ja konservatiiviset Facebookin käyttäjät ovat viime viikkoina huomanneet, että Zuckerbergin monopolimafian harjoittama sensuuri on noussut mielivallassaan täysin uudelle tasolle. Entisen bännipolitiikan tilalle on tullut tilien sulkeminen ilman spefisiä kerrottua syytä, ainoastaan ilmoitus, että tili on suljettu ”yhteisönormien rikkomisen vuoksi”. Myös yhteisösivuja on lakkautettu viime aikoina paljon, jopa pelkkää musiikkiin keskittyviä ryhmiä, koska niissä on mainostettu antikommunistisia yhtyeitä. Uuden kampanjan tarkoitus on luultavasti savustaa ulos viimeisetkin Facebookissa sinnittelevät avoimet kansallismieliset.

Epädemokraattisen EU-komission vaatima sensuuripolitiikka Facebookille on yllättäen kohdannut valtiotason vastustusta, sillä Puolan hallitus on perustamassa työryhmän, jonka tehtävänä on torjua sosiaalisen median käyttäjien eriarvoista kohtelua poliittisen suuntauksen perusteella. Puolan hallitus katsoo aivan perustellusti, että EU:n puristusruuivin alla oleva Facebook syrjii oikeistolaisia somen käyttäjiä. Suomessa tästä EU:lle kiusallisesta asiasta on kertonut vain MV-media, mutta maamme suurin valtamedia Yle on vaiennut asiasta täysin. Tämä tulee tuskin kenellekään yllätyksenä.

Suomessakin on alettu heräämään Facebookin harjoittamaan virtuaaliseen punaterroriin. Arvostettu Kanava-lehti sisältää uusimmassa numerossaan (3/2018) emeritusprofessori Timo Vihavaisen painavan kirjoituksen Facebookin poliittisesta sensuurista. Yle Watch suosittelee jokaisen kynnelle kykenevän lukemaan sen. Lehti on saatavilla lähes jokaisesta kirjastosta.”

http://ylewatch.blogspot.fi/2018/04/yle-on-hiljaa-puolan-hallituksen.html

Yleisradiolle on pitkin matkaa ollut tyypillistä, ettei se edes tunnusta sensuurin olemassaoloa. Silloinkin kun länsimaisille arvoille vieras sensruuri mainitaan, Yle puolustaa sitä kulttuurimarxilaisella termillä vihapuhe. Se on puolestaan eräs repressiivisen toleranssin muoto, josta kerrotaan Kupuramiekka-blogissa:

Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia.
Päivänvalo sensuurikysymyksessä on pahinta mitä EU ja Yle voivat toivoa. Siksi Puolan valtiovallan suunnittelmista ei haluta kertoa suurelle yleisölle, koska asian esille ottaminen paljastaisi EU:n ja Facebookin toimien kulttuurimarxilaisen luonteen. Euroopan Unionin komissiossa ollaan luultavasti kauhuissaan siitä, että Puolan digitaalista asioista vastaava ministeri Marek Zagórski sanoo haluavansa taistella oikeistomielisten sosiaalisen median käyttäjien eriarvoista kohtelua vastaan.

Kalergi-suunnitelma.
Kalergi-suunnitelma.
8 years ago

Korjaus: linkki edellisessä kuuluu tekstin loppuun.

juha.
juha.
8 years ago

On todellakin olemassa ”suomalaisia intiaaneja” Amerikoissa eli Fintiaaneja, jotka ovat suomalaisten siirtolaisten ja sikäläisten intiaanien jälkeläisiä. Heistä on ollut joskus ohjelmakin erikoisuutena, joka on jäänyt, voisi sanoa vuosisadaksi piiloon ei rasismin vaan erityislaatuisuutensa ja marginaaliryhmänä amerikansuomalaisten suomalaisesta kulttuuriperinnöstä niin Yhdysvalloissa kuin myös Kanadassa. Näillä ”risteytyksillä” on selväpiirteisesti havaittavissa intiaanitausta ulkonäkönsä suhteen, mutta heistä myös näkee suomalaisen kansallisrodun havaittavia piirteitä. Tietääkseni he ovat osallistunee Lapissa saamelaisten isännöimään maailman alkuperäisväestöjen kokoukseen ja tapahtumaan, jonka tavoitteena on puolustaa ja suojella alkuperäiskansojen oikeutta maahan ja omaan kulttuuriinsa maailmanlaajuisesti valtaväestöjen puristuksessa. Nk. fintiaanit ovat kulttuurinsa ja tapojensa suhteen suuntautuneet enemmänkin elämäntavassaan intiaaneihin kuin elämään valkoisten keskuudessa Amerikoissa, mutta ei tietenkään täysin ”suomalaisuuttaan” unohtaen, sillä sehän kulkee erottamattomana osana heitä läpi elämäntaipaleen.

Mitä tulee YLE:n ”Omituisten otusten kerhoon” -by Rölli. se jääköön jo kaiken naurun ja suuttumuksen ulkopuolelle. Ei sanota turhaan, että joku / jotkin ovat ”Tynnyrissä kasvaneet”, silä YLE:läisistä voi käytännössä nähdä sen, mitä tuo käytännössä tarkoittaa ja etenkin näkyy.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

YLEä vastaan on hyökättävä säälittä ja armottomasti tämä perkeleen pelleily on saatava loppumaan vaikka lähettimet tuhoamalla jos muu ei auta.

VMP
VMP
8 years ago

Mistä näitä saatanan perseileviä vihervassareita riittää?

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago
Reply to  VMP

Tuoreen Voima-lehden kansikuvasta voi tarkistaa, minkä tason politrukki on ollut valituksen tekijänä. Päävastuullinen on tietysti YLE, joka käy ankaraa taistelua maalaisjärkisyyttä vastaan.

Alarik Lundin
8 years ago

Kerro vitsi!

”No YLE:llä kun puhuttiin demokratiasta niin….”

Ei helvetti, tuo on jo liian naurettavaa! Lopeta heti! En halua kuolla nauruun!

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Alarik Lundin

Melkoinen vitsi ovat myös YLE:n ”keskusteluohjelmat” joissa oikea mielipide ja lopputulema on päätetty jo etukäteen ja asetelma on yleensä kolme ”oikean mielipiteen” edustajaa huutamassa vihaisesti yhden ”väärän mielipiteen” edustajan päälle. Ihan tulee entinen itäblokki nostalgisesti mieleen…

matsui
matsui
8 years ago

Eikö tästä Ylestä pääse millään eroon? Joudunko pakkomaksamaan lopun elämääni kelvotonta, propagandistista, manipulovaa ohjelmaa ilman mahdollisuutta päästä siitä irti? Eikö voi nostaa joukkokannetta oikeudessa tai kansalaisaderessia tai muuta kansanliikettä tätä vastaan? Vastatkaa viisaat, jos jotain tiedätte! Itse katson vain avaraa luontoa, josta voin kyllä luopua.

Juha6
Juha6
8 years ago

Suomessa on edelleen yli puolet kansasta sitä mieltä, että kaikki on hyvin.. YLE on ihan ok ja riemumielin maksavat YLE veron, jotta saavat lisää oksennusta päällensä. Kummallista, mutta niin totta.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.