Meidän tarina alkoi siitä, kun joku teki meistä perättömän lastensuojeluilmoituksen. Yksinhuoltaja vanhempi ja kaksi erityislasta saattavat aiheuttaa mm. ihmetystä ja toki myös meteliä naapureille. Olin ollut lastensuojeluun yhteydessä kyllä, mutta muissa asioissa. Aluksi olin lastensuojelun mielestä hyvä vanhempi, koska hain apua ja olin yhteistyöhaluinen.
Vähitellen aloin huomaamaan, että mm. perhetyö tekee liikaa yhteistyötä lastensuojelun kanssa esim. polkemalla vanhemman maahan ja vähättelemällä asioita. Ei esimerkiksi kunnolla uskottu, että lapsella on mielenterveysongelmia neurologisen erityispiirteen lisäksi. Tai, että lapsella on neurologinen erityispiirre. Vanhempia vain syyllistettiin ja vanhempien diagnoosit ja vaivat tuotiin usein esille ja niiden avulla saatiin vanhempi näyttämään huonolta niin, että lapset pitää ottaa pois. Ja kun asiakkus loppui jossain paikassa kirjattiin että jäi mukamas huoli lapsista ja vanhemmuudesta. Mm eräs lastenpsykiatri kehtasi näin vihjailla. Ei se mun vika ole jos olen yksin kahden erityislapsen kanssa.
Vanhempien fyysiset ja psyykkiset diagnoosit on lastensuojelulle ”hyvä” syy ottaa lapset pois. Aluksi en uskaltanut edes vastustaa lastensuojelua. Minun lähipiirikin uskoi että se oli hyvä ratkaisu kunnes lastensuojelun kirjauksista selvisi miten he mm. olivat valehdelleet läheisteni puhumisia ja niitä oli vääristelty. Aloin uskomaan kuitenki itse papereihin, että olen todella tuollainen vanhempi niin kuin ne väittävät. Aloin uskomaan että se oli oikea ratkaisu, kun lastensuojelu mielivaltaisesti vei lapseni. Uskoin mitä lastensuojelu sanoi. Tämä ajatuskierre sitten sai mut voimaan niin pahoin että aloin suunnittelemaan miten tappaisin itseni.
Huomasin myös pian miten sijoituspaikka ja lastensuojelu tekivät yhteistyötä selvästi vieraannuttamalla lapset ja vanhemman. Mm toisen lapsen kännykän numeron antoa pitkiteltiin. Lastensuojelu myös teki omia mielivaltaisia päätöksiä miten usein sain nähdä lapsiani tai mikä on tarpeeksi pitkä loma koulun loman aikana. Luojan kiitos olen saanut nykyään tavata lapsiani enemmän ja kun on koulusta lomaa saan pidemmän pätkän. Aivopesua sijoituspaikoissa olen myös havainnut. Koulupalaverit yms käydään minua vastaan, niissä olen joutunut puolustamaan itseäni ja ”käyttäytymään” kuin oltaisiin oikeudessa ja minä olisin jonkun lakimies.
Aivan aluksi yritin vain tsempata minkä pystyin erään muutoksen kautta. Sitten kävi niin, että uuvuin. Voin vuosia pahoin ja se vaan paheni . Elämäni ekan kerran sain psykoosilääkkeet käyttöön. Toki pari muuta masennusläkettä siinä samalla. Minulle diagnosoitiin myös panikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko, sosiaalisten tilanteiden pelko, tuurijuoppous ja ahmimishäriö. Eli minun normaali masennus, mikä minulla jo oli , paheni näiden asioiden takia ja myös fyysinen kunto pikku hiljaa alkoi huonontumaan.
Välillä on mennyt paremmin. Vahvistuin taistelemaan. Ajattelin vähemmän itseni vahingoittamista. Oli sellanen n.vuoden kestävä jakso kun meni paremmin. Mutta sitten lastensuojelu taas iski kyntensä kun toinen lapsi alkoi voimaan huonommin. Yritin tsempata. Luulin erään elämäntilanteen auttavan,mutta minusta tuli liian yksinäinen. Kivut ja masennus otti koko ajan valtaa. Olen tämän prosessin aikana onneksi päässyt psykiatriselle osastolle, koska itsemurhasuunnitelmat tulivat takaisin. Lääkitys ja terapia asiat laitetiin sitten kuntoon ja niillä mennään edelleen.
Olisimme voineet välttyä kaikelta tältä, jos olisimme saaneet oikeanlaista apua koko perheelle. Oikeat diagnoosit lapsille, mutta lastensuojelu niitäkin esteli. Pyysin mm. ennen huostaanottoa, että pääsisimme perhekuntoutukseen, joka evättiin,koska lastensuojelu vetosi minun fyysisiin kipuihin. Heidän mielestään en olisi jaksanut sitä.
Muutama oma työntekijäni tiesi asioistani ja ihmettelivät, että miksi lastensuojelu ei suostunut kokeilemaan kestääkö kivut perhekuntoutusta. Ja sitten yritin myös saada diagnoosin toiselle lapselleni. Kävimme neuvolalääkärillä ennen huostanottoa, joka oli sitä mieltä, että eräs diagnoosi on selvä. Pari muuta asiantuntijaa näki lapseni sillä kertaa ja sanoi samaa, että tulee isomman sisaruksen ”perässä” heille asiakaaksi.
Kun lastensuojelu sai minulta lapset pois, niin kävivät tämän toisen kanssa ilman minua lastenpsykiatrilla ja kaikki diagnoosi jutut lakaistiin maton alle ja väitettiin että minä keksin ne. Vuosia myöhemmin piirteet onneksi huomattiin. Ja nyt on tulossa helpotusta hänen elämään ja arkeen.
Eli, jos oltaisiin saatu molemmille lapsille oikeat tuet ja olisin vanhempana saanut tukea, olisimme välttyneet lastensuojelun mielivallalta. Tästä alkaakin nyt minun oma parantuminen ja uusi taistelu lasteni takia! Laittomat huostaanotot sairastuttavat koko perheen, vaikka joku tai jotkut perheestä olisivat täysin terveitä, tämä on huostaperheille henkinen helvetti!
Jos haluatte lisää tietoa,voin kirjoittaa lisää. Mutta joka tapauksessa päivitän aina välillä tilanteeni tänne. On tärkeää,että näitä asioita tuodaan julkisuuteen. Olen tässä tarkoituksella jättänyt kertomatta sukupuoleni ja lasteni sukupuolen ja tarkat diagnoosit että lastensuojelu ei tunnista minua. Nimimerkki voi olla ihan mikä vaan. Se ei liity minuun mitenkään. Voin olla vaikka parrakas yh-isä tai pullantuoksuinen yh-äiti. Pääasia että vääryydet tuodaan esiin.
Kaikessa kurjuudessa sinulla on yksi valonpilkahdus,nimittäin Jeesus Kristus.Kun otat Hänet sydämeesi ja tunnustat Herraksi,voit rukoilla Häneltä apua itsellesi ja lapsillesi.Pahoja voimia on vastassa kaikkialla,myös lastensuojelussa,joten ainoa ja paras toivosi on Jeesus.Hän auttaa sinua ja perhettäsi,kun sitä pyydät.Hän antaa sinulle voimia ja kun kevät koittaa,tilanteenne paranee varmasti!Esirukoilen puolestanne!
Jotkut lapsiin kajoajat jopa levittävät neuvoja ”antautua Jeesukselle”. Toiveena on että uhri lopettaa taistelun näitä pervoja vastaan reaalimaailmassa. En väitä että tässä Pamelan viesissä on juuri näin, mutta …
Lastensuojelu viranomaista suurin osa, järjestää tutuille tai sukulaisilleen, hyvät rahalliset tulot,näillä huostaan otoilla,, mutta ne, jotka todella tarvitsisi apua ,niin sitä ei tule, he vain kalistelevat päätään ,puuttumattaa asiaan.
Olen tavannut monia perheitä, joilta on viety lapset mielivaltaisesti,erääsäkin perheessä 7 lasta, ja yksi viisvuotias oli niin suuressa ”vaarassa” että hänet täytyi ottaa huostaan,Isä kysyi että entäs nämä 6 lasta,tämä yksikö,on vain vaarassa? kaksi sossu tätiä ja kaksi poliisia veivät lapsen ,vaikka asianajaja sanoi puhelimessa ,että ette voi viedä,ilma oikeudenpäätöstä,vastasivat että ,,,no se tulee sitten myöhemmin.
Tälläisessä tilanteessa ihminen tuntee voimattomuutta ja epätoivoa,turvattomuutta,mikään ,tai kukaan ei tunnu auttavan,mutta ei kannata antaa periksi,oikeuden puolesta kannattaa taistella.
Voimia sinulle joka olet joutunut tämän ”oikeudenmukaisen”(aivottoman) yhteiskunnan uhrisi! Sinä itse tiedät, miten hyvä vanhin sinä olet lapsillesi, ja sitä ei voi tunteetomat sossutädit muuttaa ,muista se!