Yhä useampi kyläkauppa on samalla posti, pankki ja apteekki. Lähitulevaisuudessa kaupat voisivat olla laajan palveluvalikoiman pisteitä, jotka paikkaisivat muuten supistuvaa tarjontaa. Ne voisivat koota myös julkisia palveluita. Pellervon taloustutkimus selvitti, miten kyläkaupoilla menee ja mitä niiden menestymiseen tarvitaan.
Kyläkauppojen asema on muuttunut kaupungistumisen, kauppojen keskittymisen ja aukioloaikojen laajenemisen seurauksena. Kyläkauppojen määrä väheni noin 60 prosenttia vuosina 2002–2015.
Kyläkauppoja* on tällä hetkellä 222.
Pellervon taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan kauppojen menestymistä auttaisi ensinnäkin sääntelyn purkaminen.
-Apteekkien sivutoimipisteitä tai lääkekaappeja voitaisiin perustaa kyläkauppoihin.
-Kyläkauppojen lupa- ja lisenssimaksuja voitaisiin alentaa.
-Alkon toimituspisteiden määrää voitaisiin kasvattaa ja kyläkaupat asettaa etusijalle uusien sijoittamisessa.
-Asiamiespalveluita (Posti, käteisnostot ja Veikkaus) ohjattaisiin kyläkauppoihin.
Selvitys osoittaa, että kyläkaupoissa tarjottavien palveluiden valikoima on jo nyt varsin laaja. Suosituimpia täydentäviä palveluita olivat käteisnostot, Veikkaus sekä postipalvelut. Muita palveluja olivat apteekkipalvelut, kotiinkuljetus sekä kalastuslupien ja nestekaasun myynti.
Neljännes selvityksen kyselyyn vastanneista myymälöistä oli lopettamassa toimintansa viiden vuoden tähtäimellä.
– Kyläkauppojen määrä vähenee huolestuttavalla nopeudella, ja kehityksen hillitsemiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja. Kyläkaupat ovat maaseutualueilla tärkeitä palveluiden tuottajia. Pellervon tekemä selvitys tarjoaa useita erilaisia toimenpiteitä, joita nyt ryhdytään selvittämään tarkemmin, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä linjaa.
Sääntelyn vähentämisen lisäksi voitaisiin rahoittaa liiketilojen parantamista ja toiminnan laajentamista. Tukea voitaisiin antaa myös lopettavan kyläkauppiaan liiketoiminnan siirtämiseen osaksi suuremman kaupan toimintaa toiselle yrittäjälle. Jo käytössä olevien mahdollisuuksien kuten yleisen yritystuen ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman käyttöä pitäisi tehostaa.
Julkisten palveluiden tuominen kyläkauppojen tarjontaan olisi merkittävä parannus erityisesti harvaan asuttujen alueiden asukkaille. Palvelusetelin avulla kyläkaupat voisivat hoitaa esimerkiksi kunnan tarjoamia julkisia palveluita, kuten ruokapalveluita ja -kuljetuksia, lääkejakelua ja monia viranomaispalveluita.
*Päivitetty määritelmä kyläkaupasta:
• Sijainti: etäisyys lähimpään kauppaan vähintään 7,5km tai muuten vaikeasti tavoitettavissa.
• Päivittäistavaramyynti vähemmän kuin 2 miljoonaa euroa/vuosi.
• Sijaitsee kaupunki-maaseutu-luokituksen mukaan harvaan asutulla maaseudulla, ydinmaaseudulla, kaupungin läheisellä maaseudulla tai maaseudun paikalliskeskuksessa.
• Myymälässä voi tehdä kaikki päivittäiset ostokset. (Sulkee ulkopuolelle elintarvikealan erikoismyymälöitä esim. liha- tai kalamyymälät, suoramyyntihallit, elintarvikekioskit, kahvilat, halpahallit.)
• Myymälä voi olla kausimyymälä (esim. avoinna vain kesäkaudella).
• Ei sisällä huoltamoiden yhteydessä olevia myymälöitä.
• Myymäläautoja ei huomioida (pelkkä myymäläauto, mutta ei myymälää).
Lähde: Valtioneuvosto
Suurin virhe minkä kyläkaupat voivat tehdä on ajatella (ja sanoa ääneen):”Meillä hinnat ovat korkeammat kuin kaupungissa. Mutta vain niin vähän ettei sen vuoksi sinne kannata lähteä”. TÖÖÖÖT!! Väärä ajatusmalli.
Kun ihminen puntaroi meneekö hän kyläkauppaan vai lähteekö kaupunkiin niin ei hän lähde sinne yhden asian vuoksi. Usein sinne lähdetään sen vuoksi että sieltä hankitaan myös jotain sellaista mitä ei kylästä saada. Tai toisaalta, sinne lähdetään sen vuoksi että samalla reissulla ostetaa monen monta monituista hyödykettä. Ja silloi matkarahat saadaan säästöön.
Erikoistuminen on vaihtoehto pysyä hengissä. Mutta jos kilo jauhoja maksaa kaupungissa 0,8e/kg ja kyläkaupassa 2,5e/kg niin konkurssi tulee. Olkoonkin vaikka kuinka LUOMUa ja lähitilalla tuotettua. Hintaero saa olla noin 5% jolla erolla ei edes vertailla eri kauppojen tuotteita.
Toistaiseksi LUOMU on niin kallista että siihen ei ole varaa. Tiedän kolmihenkisen perheen jolla ruokaan menee 1200e/kk. Siihen saa jo yrittää normaleilla tuotteilla. Mutta koittakaapas syödä LUOMUa niin koriin ei mahdu paljoakaan.
Erikoistumisen yksi kompastuskivi on se että kaupalle tulee aina joku ”välittäjä”. Joku joka perustaa ruokapiirin ja kuvittelee saavansa siitä palkkansa. Väärin!! Ruokapiirit toimivat vain jos tuottajat muodostavat ne itse ja keräävät tuotteet tiettyyn paikkaan josta ne noudetaan. Esim. kylän keskustaan. Silloin saadaan romahdutettua ketjujen monopoliasema ja lähikaupastkin voivat hyvin. Koska niillä on mahdollisuus ostaa tuottajien tuotteita.
Saksassa on pienimmässäkin kylässä eipomo ja teurastaja jotka tekevät joka päivä uudet tuotteet. Suomessa sellainen ei toimi koska voitontavottelu on liian suurta. Jos jos herää leipomaan aamulla klo 3 niin hänen sämpylöidensä hinta ei ole sama kuin kaupungissa. Ja sen tulisi olla jotta kauppa käy.
Tässä on monen monta asiaa ajateltavana ja muutettavana. Mutta näkisin että maaseutua omistavien tahojen pitäisi myydä maataan ja järvenrantaansa lapsiperheille. Iäkkäämmille on turha myydä. Lapseiperheet on se taho joka pitää ihmiset toisessakin sukupolvessa maaseudulla. Ja lähikauppojen/tuottajien tilinpäätöksissä. Tuottajat ovat siis omalta osaltaan omana onnensa seppiä.Joiden liikan ahneus tai omistamisenhalu ajaa taloudellisiin vaikeuksiin.