Saan seurata aitiopaikalta kahden täysin erilaisen lapsen kasvua ja kehitystä. Toinen on jo teini-ikäinen poika, joka on melkoisen härkäpäinen, mutta kuitenkin lempeä ja empaattinen. Toinen on "rasavilli" viisivuotias, joka paahtaa sata lasissa jokaiseen toimeensa, pysähtyen vain harvoin miettimään sellaisia jonninjoutavia kysymyksiä kuin: "miksi", "miten" tai vaikkapa "onko tämä turvallista?".
Molemmat elävät oman ikäisinään ajassa, jota en valitettavasti koskaan voi heidän silmiensä kautta nähdä ja kokea. Jokin lapsia selvästi ahdistaa, mutta mikä? Tutkimusten mukaan 10-15% suomalaisista lapsista ja nuorista potee jonkin asteista ahdistuneisuushäiriötä, 5-8% on masentuneita, unettomuudesta kärsii 9-13% ja puolentoista prosentin osuus saa paniikkikohtauksia johtuen paniikkihäiriöstä. Näiden lisäksi on tukku erilaisia kehityshäiriöitä, keskittymisen ja tarkkaavaisuuden häiriöitä ja vaikka mitä...
Kaikki yllä mainittu ja paljon muuta olisi liian helppoa sivuuttaa "foliohattuilemalla" lääkefirmojen keksimillä ja lääkitsemillä sairauksilla tai kemikaalivanoilla taivaalla. Jonkin lasten ja nuorten arjessa on oltava syyllinen siihen, että lapset ovat mielenterveyden osalta heikommilla jäillä, lääkitympiä ja huonokuntoisempia kuin koskaan modernilla ajalla. Kiusaaminen on varmasti yksi tekijä, mutta vielä varmemmin se ei ole ainoa syy. Joitakin ahdistaa koulu itse, ei niinkään siellä olevat ihmiset, oppilaat tai opettajat. Joillakin on kotona huonot olot, etäinen suhde vanhempiin tai yksinkertaisesti turvattomuuden tunnetta. Mutta miksi, miksi "maailman parhaassa koulujärjestelmässä" on tällaisia ongelmia?
Toistaiseksi lapset oppivat, ainakin jotenkuten säkkituoleissa tabletteja pläräillen, opetussuunnitelmaan ja opetuksen sisältöön vaikuttaen, "osallistettuina", mutta PISA-tuloksissa Suomi on ollut käytännössä jatkuvassa alamäessä vuodesta 2006 asti. Osallistetut lapsemme ja nuoremme siis menettävät yhtä-aikaa mielenterveyttään sekä mahdollisuuden parhaaseen mahdolliseen saatavilla olevaan koulutukseen. "Suomen peruskoulutus on maailman parasta"- sanoi Maailman talousfoorumi hiljattain... Voi, kun ei se selvästikään ole.
Toki vanhemmillakin on varmasti lusikkansa tässä sopassa. Yhteiskunta asettaa oletusarvot, jonka mukaan on saatava aikaiseksi ura ja rahaa. Vanhemmilla ei ole aikaa, koska hyvin usein molempien vanhempien, jos sellaisia perheitä vielä ylipäätään on missä molemmat vanhemmat ovat tallella, on tehtävä töitä vain kohtalaisen elintason ylläpitämiseksi. Harrastuksista tai lomamatkoista puhumattakaan. Suosittelen käymään kotikylienne harmaimmissa betonilähiöissä ja kysymään, kuinka moni siellä asuvista lapsiperheistä on käynyt viimeisen vuoden aikana lomamatkalla etelässä, omistaa asunnon tai kesämökin tai edes, kuinka monella on luottotiedot kunnossa. Tämä aika ja paikka on julma ja se varmasti syö nuoriamme, kuten se syö vielä masentuneempaa, ahdistuneempaa ja lääkitympää aikuisväestöämmekin.
Toki on helppo sanoa, että "tee vain niinkuin itsestäsi tuntuu hyvältä", mantra jota hoetaan nuorille alituiseen, mutta tosiasia on se, että menestyttävä on. Jos ei menesty, on luonnollisesti häviäjien puolella. Yhä useampi nuori lähtee helvetin ohuilla eväillä maailmaan... Ei koulutusta, ei työtä, ei varakkaita vanhempia "jeesaamassa loppukuuhun", ei kavereita, mielenterveysongelmia, pelkoja, ahdistusta... Suomi on maailman paras tuhoamaan nuorissa asuvan potentiaalin.
Toisaalta syyllinen voi löytyä siitäkin, ettei nuorillamme ole enää mitään mihin uskoa, luottaa ja mihin asettaa toivonsa paremmasta huomisesta. Myöskin ylpeys on tapettu katkomalla päät pidemmiltä ja köyttämällä vahvimmat. Tästä lisää ehkä toisella kerralla...
