Mainos:

Kissantappajasta tehty adressi poistettiin loukkaavana

Julkaistu 2.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Kissantappajasta Nettiadressin tehnyt Elisa Kissa-Öberg on blogissaan ihmetellyt adressin poistoa. Elisa olisi lähettänyt adressin ylelle, kun kaikki päätökset olisi olleet valmiina, mutta nyt ei ole mitään lähetettävää. Adressi oli kerännyt jo reilusti yli 5000 nimeä.

Julkaisemme Elisan blogin sellaisenaan:

Ylen toimitusjohtaja Lauri Kiviselle sekä henkilöstöjohtaja Teijo Valtaselle

Arvoisat vastaanottajat,

Oletan että ette ole voineet olla kuulematta Ylen ääniteknikon ja teknisten pääluottamusmiehen Ville Halmesmäen kissantappo-harrastuksesta. Hän on omien facebook-kirjoitustensa mukaan tappanut kissoja jo vuosia (ensimmäinen näkemäni merkintä vuodelta 2010). Julkisuuteen Halmesmäki pääsi asian tiimoilta viime viikolla julkaistuaan kuvan kahdesta tapetusta kissasta ja koiristaan facebookin Saksanseisojat-ryhmässä.

Mainos:

Tämän jälkeen Iltalehti ja Nykysuomi tekivät jutut tapauksista. Iltalehden mukaan molemmat nyt ammutut kissat olivat lemmikkejä ja erityisesti perheen pienimmät kaipasivat lemmikkejään. Toiselle kissalle oli tehty myös kallis operaatio äskettäin.

Ville Halmesmäen metsästysseura OMH, jonka puheenjohtaja hän on sekä Suomen Metsästäjäliitto ovat tuominneet Halmesmäen teon. Lisäksi liitoista on illmoitettu, että siellä kokoonnutaan alkuviikosta tekemään päätöksiä Halmesmäen suhteen.

Keräsin adressin "Kissantappajalle potkut ylestä", johon tuli 2-3 päivässä 5127 allekirjoitusta. Aikomukseni oli lähettää adressi Yleen sen jälkeen kun OMH:n ja Suomen Metsästäjäliiton päätökset on julkistettu.

Aloitin adressin 29.9.2017 ja se on poistettu joko 1. tai 2.10. Adressissa oli monia hyviä kommentteja, jotka ovat sen myötä kadonneet.

Omalla sivullani adresssit.comissa on tiedote: "Ylläpito on poistanut tämän adressin. Syy: olemme vastuussa käyttäjiemme julkaisemasta sisällöstä. Olemme arvioineet tämän adressin sisältävän lainvastaista sisältöä. Lakipykälät: Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja Kunnianloukkaus."

Voitte itse arvioida kuinka "rikollista" adressin sisältö on. Rikoshan ei kuulu yksityiselämän piiriin.Tässä adressin teksti:
 

"Ville Halmesmäki julkaisi tällä viikolla facebookin saksanseisoja-ryhmässä kuvan, joka herätti someraivon. Etualalla ovat Halmesmäen omat koirat ja taka-alalla kaksi kuollutta kissaa.

Lisänä teksti "jo loppui perhesuunnittelu. Basko, Honkahovin Sturm, rupiaa olemahan koira. Ja fransmannille opetusta."

Iltalehdessä kerrottiin pari päivää myöhemmin, että kissat olivat olleet lemmikkikissoja eivätkä villikissoja, kuten Halmesmäen ystävät olivat yrittäneet väittää.

Kissojen tappamisesta on tehty rikosilmoitus.

Ylen vastaukset asiassa eivät herätä luottamusta siihen, että firmassa olisi nollatoleranssi eläinrääkkäystä kohtaan. Ensin ylen tiedotuksesta sanottiin, että Halmesmäki "ei tällä hetkellä ole ylessä töissä". Yhdellä puhelinsoitolla varmistui, että Halmesmäellä on edelleen ylessä puhelinnumero. Tiedotuksessa sitten korjattiin, että Halmesmäki on edelleen työsuhteessa yleen.

Koska Yle toimii verorahoilla, me veronmaksajat vaadimme, että ääniteknikko Ville Halmesmäki erotetaan heti ylen palveluksesta."
 
Yle on julkaissut asiasta ympäripyöreän tiedotteen, jossa lähinnä harmitellaan Halmesmäen some-käyttäytymistä vapaa-ajallaan. Halmesmäki on huvikseen tappanut lemmikkieläimiä! Asiasta on tehty rikosilmoitus. - Tämäkö katsotaan Ylessä vähäisemmäksi rikokseksi kuin se että hän jäi kiinni itse teosta?

Ville Halmesmäen metsästysseura OMH:n tiedotetta pidän jossain määrin tekopyhänä,  koska metsästyskaverien on täytynyt tietää puheenjohtajansa taipumuksista. Jotkut heistä ovat jopa lähettäneet huvittuneita kommentteja Halmesmäen kertomuksiin kissojen tappamisista. Kari Saari ei kuitenkaan ole Halmesmäen facebook-kaveri, mutta on erittäin vaikea uskoa ettei hän olisi kuullut jo aikaisemmin näistä.

5127 allekirjoittajan (mukaan lukien itseni) puolesta.

Blogin lukijoille: tämän adressin voi edelleen allekirjoittaa:

https://www.thepetitionsite.com/takeaction/631/858/774/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

6 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Halmesmäki sopii yleisradioon sillä onhan kyseisessä pakkoveroilla ylläpidetyssä laitoksessa mm. spirinistejä, alkoholisteja, äärivassareita, loppuun luukutettuja pornonäyttelijöitä ym. saastaa. Eläinrääkkääjä mielipuoli sopii siis ylen agendaan varsin mainiosti.

huugo
huugo
9 years ago

Vaikuttaa olevan hieman kierotunut yksilö joita metsästäjissä ikävä kyllä on. Pilaavat kaikkien metsästäjien maineen koska suurin osa on tavallisia heppuja ja naisia.Tunnen erään asehullun metsästäjän, saman ikäisen kuin itse olen. Muistan kun kävin armeijaa ja tuli samalle junalle kerran kun lähdin lomilta kasarmille päin. Kyselin kuulumisia ja kertoi olevansa ”armeijassa” jossain toisella suunnalla (en muista paikkakuntaa) ja ihmettelin että onkos sielläkin varuskunta. No oli siviilipalveluksessa kun oli helluntalainen ja asekieltätyjä. Pojalla oli jo siihen aikaan monia metsästysaseita. Että se siitä asekieltäytyjästä.

Mikko Hellström
9 years ago

Maalla eläimillä ei paljon tunnearvoa ole…

Kabom
Kabom
9 years ago

Kuka tahansa muu, kuin ääri suvakki kiihkoilija Elisa Kissa-Öberg puhemiehenä harkitsisin. Kun Elisa mukana julkaistaan valheita, väärennöksiä ja törkyä TAHALLAAN sensaation hakuisesti.

Mikäköhän tässäkin on totuus loppujenlopuksi. Kuitenkin Suomen tunnetuin nettihäirikkö, Tukiaisten usein verrattu Elisa Kissa-Öberg

Robba
Robba
7 years ago
Reply to  Kabom

Tuo itse on laittanut facebookiinsa kymmeniä kissantappotarinoita ja ne löytyvät sieltä edelleen, ainakin suurin osa, eli totta se on, jos mies ei itse valehtele.

Beatriz von Falk
Beatriz von Falk
6 years ago
Reply to  Robba

Mies on kyllä kova valehtelemaan. Keksi viikon päästä tapahtumasta, ettei hänellä ollut edes asetta mukana. Kilometrin etäisyys kissojen kodeista muuttui kahdeksi saman viikon aikana. Tonnin leikkaus jalkaan lienee sen verran iso, ettei kissa oikeasti voinut olla kaukana pihastaan, ellei jopa portailla, mistä mies lupaa facessaan noutaa viidelläsataa naapurin norjalaisen metsäkissan sinun portaillesi. Jutut siis mitä sattuu.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.