Kainalot, vatsa ja jalkapohjat kuuluvat kehon herkimpiin kutina-alueisiin. Uusi tutkimus osoittaa saman kaavan toistuvan kolmesta eri kulttuurista kotoisin olevilla nuorilla aikuisilla, mikä antaa uutta tukea Charles Darwinin 1800-luvulla esittämälle ajatukselle.
Useimmat ihmiset tunnistavat reaktion: sormi jalkapohjaa tai vatsan sivua vasten voi laukaista sekä naurua että välittömän tarpeen päästä pois. Mutta se, miksi jotkin kehon osat reagoivat niin voimakkaasti, on pitkään ollut jonkinasteinen mysteeri.
Päästäkseen lähemmäs vastausta tutkijat pyysivät 448:aa 18–30-vuotiasta henkilöä kuvailemaan kokemuksiaan kutittamisesta. Osallistujat olivat taustaltaan kiinalaisia, hollantilaisia ja kreikkalaisia, ja he värittivät kehokarttoja osoittaakseen, mistä he olivat herkimmillään kutinalle.
Tulos oli hätkähdyttävän johdonmukainen. Niska, kainalot, vatsa ja jalkapohjat nousivat toistuvasti esiin erityisen herkkinä alueina kaikissa kolmessa ryhmässä.
— Meitä ei yllättänyt vain se, että samat alueet olivat kutisevia, vaan se, kuinka voimakkaasti tämä kehollinen kaava yleistyi eri kulttuurien ja jopa yksilöiden välillä. Tämä viittaa siihen, että kutinalle on olemassa tunnistettava kehollinen järjestys, sanoo Konstantina Kilteni, Karoliinisen instituutin ja Radboud-yliopiston tutkija tiedotteessa.
Kutinalla on oma kehollinen kaavansa
Osallistujat merkitsevät myös kohdat, joissa he olivat herkkiä tavalliselle kosketukselle, kivulle ja nautinnolle. Kun tutkijat vertasivat karttoja, kutina voitiin erottaa näistä muista kokemuksista.
Kainalot, vartalon sivut ja jalkapohjat olivat erityisen tärkeitä tässä kaavassa. Kun osallistujat kuvailivat intiimin kumppanin kutittamista, mukaan tulivat myös nivuset ja reisien sisäpinnat.
Tutkijat käyttivät koneoppimista testatakseen, pätikö kaava myös silloin, kun mallia arvioitiin osallistujilla, jotka eivät olleet mukana opetusdatassa. Se päti. Tulos viittaa siihen, että kutina ei ole pelkästään tavallisen kosketusherkkyyden voimakkaampi muoto, vaan oma kehollinen kokemuksensa.
Darwinin vanha ajatus sai tukea
Tutkimuksessa, joka julkaistiin Nature Human Behaviour -lehdessä, tutkijat testasivat viittä eri selitystä. He tutkivat muun muassa sitä, voisiko kutina liittyä ohueseen ihoon, tiheään tuntohermostoon, kehon haavoittuvimpiin alueisiin tai nautintoon liittyviin kohtiin.
Mikään näistä selityksistä ei ollut yksinään riittävä. Vahvin tuki menikin Darwinin ajatukselle, jonka mukaan kehon osat, joihin kosketaan harvemmin, ovat yleensä herkempiä kutinalle. Yksi mahdollinen selitys on, että odottamaton kontakti tuottaa voimakkaamman reaktion.
Suhde voi myös vahvistaa itseään: aluetta saatetaan koskettaa harvemmin, koska se on herkkä kutinalle, kun taas harvoin tapahtuva kosketus tekee siitä entistä herkemmän. Tutkijat arvioivatkin, että kutina muotoutuu todennäköisesti useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta – kehon aistijärjestelmästä, aiemmasta kosketuksesta ja sosiaalisesta kontekstista.
Mysteeriä ei ole vielä ratkaistu
Tutkimus perustuu verkkokyselyyn ja itse raportoituihin kehokarttoihin. Tutkijat eivät kutittaneet osallistujia laboratoriossa. Ryhmä koostui myös pelkästään kolmesta kulttuuritaustasta tulevista nuorista aikuisista, mikä tarkoittaa, ettei löydöksiä voida automaattisesti yleistää kaikkiin ikäryhmiin ja kulttuureihin.
Myöskään aikomusta ja suostumusta ei tutkittu. Tämä on tärkeä rajoitus, sillä sama kosketus voidaan kokea leikkisänä yhdessä yhteydessä ja tunkeilevana toisessa.
Samankaltaista kutituskäyttäytymistä ja naurua muistuttavia ääntelyitä on havaittu ihmisapinoilla. Tämä on linjassa sen mahdollisuuden kanssa, että reaktiolla on hyvin vanhat evolutionaariset juuret, mutta tutkimus ei osoita, että kutina olisi synnynnäistä tai mikä sen tehtävä mahdollisesti on.
— Emme vieläkään tiedä sen tarkkaa tehtävää, mutta nämä samankaltaisuudet ovat yhdenmukaisia sen ajatuksen kanssa, että kutina on evolutionaarisesti säilynyt piirre, sanoo Konstantina Kilteni.
