Mainos:

KauppaSuomi-lehti puhdistaa Juha Kärkkäisen mainetta

Julkaistu 15.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Tänään monen suomalaisen kodin postiluukusta kolahti J. Kärkkäinen Oy:n julkaisema KauppaSuomi-lehti, joka jaettiin tällä kertaa normaalia laajemmalla jakelulla. Laajan jakelun perusteeksi voisi kuvitella joulusesongin, mutta yhtä lailla se palvelee myös lehdessä näkyvästi esillä olevaa tavoitetta puhdistaa Kärkkäisen mainetta.

Jo lehden kannessa julistetaan, että Kärkkäisen poliittinen ura on nyt ohi. Sisäsivuilla on Kärkkäisen tarjousten ja muiden juttujen lisäksi Nykysuomenkin jo aiemmin julkaisemat Kärkkäisen kirjoitukset: avoin kirje yhteistyökumppaneille sekä pitkä artikkeli otsikolla "Riitelyn sijaan isänmaan etu vaatii yhteistyötä".

Lehdessä on myös Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalossa lounasravintolaa pitävän Mehmet Yilmazin haastattelu. Yilmaz kertoo yhteistyön toimivan hyvin.

- Missään nimessä Juha Kärkkäistä ei voi sanoa rasistiksi, Yilmaz sanoo.

Mainos:

KauppaSuomessa kerrotaan, että J. Kärkkäinen Oy keskittyy asiakkaiden palvelemiseen ja henkilökunnan hyvinvointiin, ei politiikkaan. Tähän liittyen lehti julkaisee seuraavat teesit:

– J. Kärkkäinen Oy luopui joulukuussa 2013 Magneettimediasta sekä sen domainista. Magneettimedian tilalle perustettiin KauppaSuomi-lehti. Magneettimedia luovutettiin Pohjoinen Perinne ry:lle.

– Juha Kärkkäinen avusti Magneettimedian yhden printtilehden julkaisua vielä sen jälkeen, kun julkaisu luovutettiin toiselle yhdistykselle. Tämä on historiaa, sillä nykyään Kärkkäinen eikä hänen yhtiönsä tue millään tavalla poliittiseksi luokiteltavien tahojen toimintaa.

– Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske totesi 2015 muille luovutetun Magneettimedian saamasta rikosilmoituksesta: ”Huomioon ottaen, että maahanmuutto- ja pakolaiskysymys on sekä kansainvälisesti että kansallisesti merkittävä yhteiskuntapoliittinen kysymys, ei [rikosilmoituksen poikinut] kirjoitus kärkevyydestään ja provokatiivisuudestaan huolimatta täytä kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöä.”

– J. Kärkkäinen Oy ja Juha Kärkkäinen eivät tue rahallisesti Pohjoinen Perinne ry:tä eikä Pohjoismaista Vastarintaliikettä. Juha Kärkkäinen ei ole kuulunut mihinkään poliittiseen järjestöön tai rahoittanut niiden toimintaa.

– Toisin kuin muutamat mediat uutisoivat kevättalvella 2017, J. Kärkkäinen Oy ei ole toimittanut mitään tarvikkeita Pohjoinen Perinne ry:n Kadulle.com-kauppaan. Kadulle.com hankki tuolloin välikäsien kautta varastoihinsa joitain Kärkkäisen tavaroita siinä missä Finlaysoninkin tuotteita.

– J. Kärkkäinen Oy eikä Juha Kärkkäinen henkilökohtaisesti salli ihmisten etnistä sortamista tai näiden jaottelua ”parempiin” ja ”huonompiin” syntyperän perusteella. Juha Kärkkäinen tuomitsee myös suomalaisiin kohdistuvan rasismin. Hän ei salli myöskään ihmisten vainoamista mielipiteiden perusteella.

– J. Kärkkäinen Oy:llä ei ole enää mitään tekemistä politiikan kanssa, vaan se keskittyy puhtaasti kaupantekoon, kasvuun ja henkilökunnan hyvinvointiin. Tästä on tiedotettu virallisesti myös kaupan sidosryhmiä.

– KauppaSuomi-lehti lopetti syksyllä 2017 Saa sanoa -mielipidepalstan, jossa julkaistiin lukijoiden lähettämiä mielipidekirjoituksia.

– KauppaSuomi on täysin puolueeton lehti, jossa keskitytään kaupankäyntiä tukeviin artikkeleihin sekä kerrotaan lehden teemojen mukaisista asioista, esimerkiksi harrastuksista, terveydestä, kodinhoidosta, suomalaisista yrityksistä, urheilusta sekä autoilusta ja liikenteestä.

– Jatkossa J.Kärkkäinen Oy ei salli poliittista toimintaa yhtiönsä tiloissa.

Lähde: KauppaSuomi

Katso myös:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/24/juha-karkkainen-vastaa-natsisyytoksiin-hsn-lokakampanja-vahingoittaa-yritystani/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

12 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jones
Jones
8 years ago

Jaa… Aika ihmeellistä ovatkin Magneettimedian jutut. Ihaillaan Hitleriä, tuota eurooppalaisten vihollista. Iraniakin tuota arjalaisten valtakuntaa Magneettimedian jutuissa ihailtiin.

Ed
Ed
8 years ago
Reply to  Jones

Mitä sitten? Eihän sun ole pakko lukea. En minäkään lue vartiotornia kun ei kiinnostele.

Jones
Jones
8 years ago
Reply to  Ed

Mutta on se aika outoa kun tuetaan valheita. Hitele oli germaanien petturi ja ihaili arjalaisia, joita ovat esimerkiksi iranilaiset.

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Kärkkäinen on suuri työllistäjä ja nyt nämä vitun suvakit ja muut urpot yrittävät tavalla tai toisella hankaloittaa yrityksen toimintaa. Mutta taitaa käydä toisin päin,Kärkkäisellä asiakas käynnit senkun kasvavat. Mahtaa vituttaa suvakkeja.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Suomi 100

Vituttaa? Kun saivat painostamalla ja uhkailemalla tahtonsa läpi ja Kärkkäisen hiljaiseksi politiikan osalta. Ne juhlivat nyt.

kihmursa
kihmursa
8 years ago

Toivottavasti tyytyvät tähän. Kärkkäinen on kai heidän mielestään syyllistynyt paljon rasismia pahempaan tekoon. Nimittäin puhumaan totta monessakin tulenarassa asiassa, kun eliitti haluaisi juuri salata totuuden.

Jippas
Jippas
8 years ago

Kannattaa ottaa huomioon KauppaSuomi=Kärkkäisen oma lehti, joten onkohan se KS ihan puolueeton kirjoittamaan Kärkkäisestä yrityksenä?

kihmursa
kihmursa
8 years ago
Reply to  Jippas

Ei ole vastapuolikaan. Se ei ole esittänyt todisteita. Kärkkäisellä joka tapauksessa on tietoa eniten itsestään

juha.
juha.
8 years ago

Kaleva jäjesti lukijoilleen äänestyksen verkkolehteensä siitä missä oululaisessa kaupassa on parhain palvelu. Kärkkäinen alkoi saamaan ylivoimaisesti enemmän ääniä kuin muut kaupparyhmittymät. Kuten aina kansan äänestäessä ”väärin”. Kaleva katkaisi äänestyksen keskenkaiken vuorokautta aikaisemmin perustellen, että ”äänestystä häirittiin”???
Niinpä! Tätä voi jo kutsua Iltapaskoista alkanutta ”wanhanaikaista” siksi ”wanhanaikaiseksi”. Kun huomataan, että homma rupeaa kusemaan. Lyödään liinat kiinni mitä surkeammalla tekosyyllä saavuttaen näin säälittävyyden huipun, jolle nauraa aidan seipäätkin. Todellista ”husaari mieltä” suvakkijulkaisuilta on ottaa kerta toisensa jälkeen sama riski ja taas astua samaan lehmän paskaan kuin tuhat kertaa aikaisemminkin.
Pohjois-Korea.

Karri Nyman
Karri Nyman
8 years ago

Kauppa suomen = Kärkkäisen kirjoitus on paikkansa pitävä, ainakin ajojahdin osalta.
Kuraa heitetään ja silti syytöksiä ei pystytä todistamaan. Tuomiot tuli toisten kirjoitusten lainaamisesta ( vaikka lähteet oli aina mainittu).
Keväinen juhla haastattelu oli myös mainiota luettavaa ja Juhalla erinomaiset mielipiteet.
KIITOS Juhalle.

Da-De
Da-De
8 years ago

On se kummaa kun yhtä kauppiasta mollataan Eikös poliisi pitäis olla tasapuolinen joka ei kai toimi vihapuheen suhteen Jos matusta joka on raiskari kirjoittaa että palautettava kotimaahansa niin poliisi puuttu tähän Eikös sellaiseen jos suomalaiseen suunnataan vihapuhe niin poliisin pitäis puuttua Vihreet saa sanoa suomalaisista mitä vaan ei ole vihapuhetta Kuinka suomi on mennyt sellaiseksi ettei mitään tasa arvoa edusteta Olen ihmeessä kun en tiedä mitä Kärkkäinen on tehnyt mutta täytyypä mennä joulu ostoksille kauppaan

Kari Terävä
Kari Terävä
6 years ago

Raamatun mukaan laittomuus pääsee valtaan vähän ennen Jeesuksen toista tulemusta. Suomessa ollaan jo pitkällä laittomuuden lakien pystyttämisessä. Laittomuudessakin on omat lakinsa, jotka ovat yhtä ja samaa laittomuutta.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.