Mainos:

Kansainvälistyminen näkyy uudessa nimilaissa – Mahdollisuus neljään etunimeen ja sukunimiyhdistelmiin

Julkaistu 19.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Hallitus esittää, että etu- ja sukunimeä koskeva lainsäädäntö uudistetaan kokonaisuudessaan. Tänään 19.9. eduskunnalle annetun esityksen tavoitteena on saattaa nimiä koskeva lainsäädäntö vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Valinnanvapautta lisättäisiin.

Esityksen mukaan perherakenteiden muutokset kuten, avoliittoperheiden lukumäärän kasvu, perheiden kansainvälistyminen sekä pyrkimys aiempaa yksilöllisempään nimenantoon, edellyttävät lainsäädännön uudelleen tarkastelua.

Kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvia säännöksiä väljennettäisiin. Rinnan kansainvälistymisen kanssa turvattaisiin kuitenkin myös perinteisen kotimaisen nimikulttuurin säilymistä. Käytössä olevien sukunimien suoja säilyisi nykyisenä. Lapsen edun huomioon ottamista lapsen nimiä koskevassa päätöksenteossa vahvistettaisiin.

Nimiasioihin liittyviä päällekkäisiä viranomaistoimintoja karsittaisiin ja nimihakemusten käsittelyaikoja lyhennettäisiin. Nimen ilmoittamista ja muuttamista varten luotaisiin sähköiset palvelut.

Mainos:

Tavoitteena on, että uusi etu- ja sukunimi laki voisi tulla voimaan vuoden 2019 alusta.

Etunimiä voisi ottaa nykyisen kolmen sijaan neljä

Esityksen mukaan etunimen ei enää edellytettäisi olevan kotimaisen nimikäytännön mukainen, vaan ehdotettua uutta etunimeä arvioitaisiin suhteessa kaikkiin Suomessa käytössä oleviin etunimiin riippumatta siitä, minkä maan nimikulttuurista nimi on lähtöisin.

Etunimien sukupuolisidonnaisuudesta ei luovuttaisi, mutta nimet, joiden ei voida katsoa vakiintuneen vain jommankumman sukupuolen nimiksi, olisivat edelleen molempien sukupuolten käytettävissä.

Etunimen hyväksyttävyyteen liittyviä ehdottomia esteitä tarkennettaisiin. Esimerkiksi etunimen aiheuttamaa haittaa tulisi arvioida eri tavalla, kun kyseessä on lapselle annettava nimi tai täysi-ikäisen henkilön oma nimenmuutos.

Lapsen nimenantovelvoitetta koskevaa määräaikaa nostettaisiin nykyisestä kahdesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen.

Sukunimiyhdistelmät sallittaisiin

Esityksen mukaan kahdesta eri sukunimestä voitaisiin muodostaa sukunimiyhdistelmä. Näin esimerkiksi lapsella voisi olla nimiyhteys kumpaankin vanhempaansa tilanteessa, jossa vanhemmilla on eri sukunimet.

Sukunimiyhdistelmän salliminen ottaisi esityksen mukaan huomioon entistä paremmin perheiden erilaiset tilanteet ja lisäisi tasa-arvoisuutta ja yhtenäisyyttä esimerkiksi avoliitto- ja uusperheissä. Puolisoiden yhtäläinen oikeus muodostaa sukunimiyhdistelmä toistensa sukunimistä kunnioittaisi puolisoiden tahtoa muodostaa nimiyhteys toisiinsa ilman, että kumpikaan joutuisi luopumaan omasta nimi-identiteetistään tai nimiyhteydestä mahdolliseen lapseen.

Puolisot voisivat edelleen valita myös yhden, yhteisen sukunimen, joka siirtyy sellaisenaan lapselle.

Alaikäisen lapsen sukunimi voisi tietyissä tilanteissa määräytyä suoraan vieraan valtion nimikulttuurin mukaisesti. Lapsen sukunimeksi voitaisiin valita esim. vanhemman tai isovanhemman nimestä muodostettu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jos vanhemmilla on kansalaisuutensa tai muuhun siihen rinnastettavan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon, jonka nimikäytäntöön ilmoitettu nimi kuuluu.

Mahdollisuus yhteiseen sukunimeen avoliitossa ja rekisteröidyssä parisuhteessa

Esityksen mukaan pitkäkestoisessa avoliitossa elävät voisivat saada erillisestä hakemuksesta yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Avopuolisoilla olisi oikeus yhteiseen sukunimeen myös, jos heillä on yhteinen lapsi tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.

Mahdollisuus yhteiseen sukunimeen tai sukunimiyhdistelmään koskisi myös rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä.

Nimilautakuntakäsittelyä rajattaisiin huomattavasti nykyisestä

Uudella lailla sukunimen muuttamiseen liittyviä menettelyjä yksinkertaistettaisiin ja nopeutettaisiin. Nimiasia, jonka ratkaiseminen ei edellytä nimilautakunnan asiantuntemusta, voitaisiin ratkaista itsenäisesti maistraatissa.

Nimiasioiden sähköinen käsittely

Nimiasioiden käsittelyssä siirryttäisiin sähköiseen käsittelyyn. Tavoitteena on, että yksinkertaiset ilmoitusasiat ja nimenmuutokset hoituisivat automaattisesti ja ainoastaan harkintaa vaativat tapaukset tulisivat maistraatin ratkaistaviksi. Sähköinen käsittelymahdollisuus lyhentäisi käsittelyaikoja sekä helpottaisi kansalaisten arkea erityisesti niiltä osin, kun kyseessä on niin sanottu rutiininomainen nimiasia.

Muutoksilla toteutettaisiin hallituksen tavoitteita sääntelyn sujuvoittamisesta, turhien normien purkamisesta ja hallinnollisen taakan keventämisestä. Nimi-ilmoitusten ja nimenmuutoshakemusten sähköinen käsittely on osa hallituksen tavoitteita julkisten palveluiden digitalisoimisesta ja palveluiden rakentamisesta käyttäjälähtöisiksi.

Lähde: Valtioneuvosto

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Laba
Laba
9 years ago

Mohammed Mohammed Mohammed Mohammed Abdulla!

Jeremias Shwartz
Jeremias Shwartz
9 years ago

Pitää olla aika tyhmä että luonnehtii arabi- ja neekerisiirtolaisuutta kansainvälistymiseksi.

Jännä miten yksi etninen viiteryhmå on niin erityisasemassa. Jopa netflixissä on arabiaksi kielivaihtoehto. Ryssän kielellä ei kuitenkaan ole.

Juha Jihad Pipilä
Juha Jihad Pipilä
9 years ago

Mohammed Jihadisti Aatullah Mohamed Päänkatkojah

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.