Mainos:

Jussi Halla-aho: Keskeinen syy syntyvyyden romahtamiseen on muuttunut arvomaailma

Julkaistu 10.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ottaa Facebook-sivullaan osaa ajankohtaiseen keskusteluun syntyvyyden romahtamisesta Suomessa.

Halla-aho kirjoittaa:

"Syntyvyyden romahtamisesta on ollut paljon puhetta viime päivinä. Huoltosuhteen kannalta tilanne on oikeastaan paljon pahempi kuin numerot äkkiseltään osoittavat. Viime vuonna syntyneistä 50 000 lapsesta merkittävä osa syntyi Suomessa jo asuville maahanmuuttajille, ja kokemusperäisesti tiettyjen vilkkaasti lisääntyvien maahanmuuttajaryhmien integraatio ei sanottavasti etene edes toisessa polvessa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että vallitseva yhteiskuntaideologia edistää vähemmistöryhmien eriytymistä ja kuplautumista assimiloitumisen sijaan.

Itse syntyvyys on asia, josta on tavattoman vaikeaa puhua. Syntyvyys tietenkin nousee vain sillä, että ihmiset saavat enemmän lapsia. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa, koska lapsettomat triggeröityvät ja kokevat tulevansa syyllistetyksi. Media pahentaa tilannetta, koska se ei halua edistää keskustelua vaan synnyttää kohuja. Kaikki sympatiani Antti Rinteelle, joka taannoin havaitsi tämän.

Sallittu keino syntyvyyden edistämiseksi tuntuu olevan sosiaalipolitiikka kuten erilaiset perhe-etuudet. En kuitenkaan usko, että tällaisilla seikoilla on kovin suurta merkitystä, kun ihmiset päättävät lasten hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä. Sosiaalipolitiikalla voidaan helpottaa lapsiperheiden arkea, mutta sillä tuskin voidaan lisätä syntyvyyttä. Jos voitaisiin, syntyvyys olisi ollut 40-luvulla pientä ja 2010-luvulla suurta. Jos syntyvyys olisi etuuksista kiinni, länsimaissa lisäännyttäisiin villisti ja kehitysmaissa vähemmän.

Toinen "sallittu" ratkaisu on tietysti maahanmuutto. Koska maahanmuutto OECD-maiden ulkopuolelta kuitenkin on taakka julkiselle taloudelle, sen lisääminen tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa entistä pienempi joukko suomalaisia joutuu omien eläkeläistensä lisäksi elättämään entistä suurempaa joukkoa vapaamatkustajia. Ja samalla sietämään muita monikulttuurisen yhteiskunnan iloja. Koska tulijoiden sosiaaliturva on pyhä lehmä, yhtälö voidaan ratkaista vain kiristämällä työssäkäyvien verotusta ja tekemällä työn tekemisestä entistäkin kannattamattomampaa. Myös työssäkäyvien pienituloisten mahdollisuudet asua kaupungeissa vähenevät tuilla turvotettujen vuokrien takia.

Mainos:

Keskeinen syy syntyvyyden romahtamiseen on muuttunut arvomaailma. Nuorekasta teinielämää arvostetaan, ja se jatkuu keski-ikään asti. Sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvää virikettä ja tekemistä on niin paljon, että siinä ei lapsille ole tilaa. Tähän on tietysti vaikea vaikuttaa poliittisilla toimilla.

Yksi tunnistettu ongelma on miesten ja poikien syrjäytyminen. Koulutuspolitiikka on tässä suhteessa pahasti epäonnistunut keskittyessään lähinnä tyttöjen ja naisten ongelmiin ja tasa-arvokysymyksiin. Kouluttamattoman ja työttömän (kantaväestöön kuuluvan) miehen on vaikea löytää kumppania.

Lapsilisäjärjestelmää voisi rukata hiukan kannustavammaksi. Positiivinen, ts. rahana maksettava, lapsilisä, yhdistettynä kotihoidontukeen, ei kannusta työssäkäyviä ihmisiä hankkimaan useampia lapsia. Lisäksi se kannustaa muutenkin syrjäytymisvaarassa olevia maahanmuuttajaäitejä a) hankkimaan paljon lapsia, b) pysyttelemään työelämän ulkopuolella, c) pitämään lapset poissa päivähoidosta, jossa nämä saisivat kontaktia ympäröivään yhteiskuntaan. Lapsilisä voitaisiin ainakin osittain muuttaa negatiiviseksi, esimerkiksi pudottamalla asteittain, lapsimäärän kasvaessa, vanhempien tuloveroprosenttia kohti nollaa.

Syyllistämiskeskustelusta pitäisi päästä eteenpäin. Jos väestön vanheneminen ja syntyvyyden lasku ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma, kuten se kaikkien mielestä on, siitä on myös voitava puhua sen sijaan että kauhistellaan ja pöyristytään."

Lähde: Facebook

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/04/10/ps-nuoret-rohkaisee-nuoria-miehia-mukaan-synnytystalkoisiin/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

21 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Nuorila aikuisilla ei ole töitä, kotem vauvoja ei ole varaa tehdä. Toisaalta kukaan ei ole niin hullu ettö tekee vauvan korkean islamilaisen terrorismi riskin maassa Suomessa. Lisäksi raiskuu ja tappo riski on sietämättömällä tasolla.

katselen
katselen
8 years ago
Reply to  Röhkäle

kyllä sinä nyt elelet ihan omissa maailmoissasi. Toki paljon miehet vaimojaan tappavat, jopa lapsiaan. Islamilainen terrorismi maassa, jossa asuu vähemmän muslimeita kuin venäläisiä? Tietysti parempi on, jos vanhemmat elävät jossain hysteerisessä maahanmuuttokriittisessä kuplassa vailla normaalia elämää ja ajattelua, ihan varmaan onkin lapsille parempi, ettei kotiin synny lapsia. Lapset tarvitsevat tasapainoiset vanhemmat mieluuumin.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Kylmä totuus!

Jos Suomalaisessa yhteiskunnassa halutaan kantasuomalaisten syntyvyys nousuun, niin se vaatii osaltaan riittäviä tulonsiirtoja Suomen kansalaisuuden omaaville lapsien huoltajille, päiväkodeille, kouluille jne ja nimenomaan niiltä yhteiskunnan jäseniltä joilla ei huoltosuhdetta ole!

Sukupuutto
Sukupuutto
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Yksi syy suomalaislasten vähäiseen syntyvyyteen ovat puumanaiset. Koko ajan tapahtuu sitä, että viisikymppinen eronnut puuma nappaa kapakasta miehekseen kaksvitosen nuorukaisen. Siinä sitten elellään parikymmentä vuotta ilman lapsia kunnes puuma kuolee. Silloin toy-boy on neljävitonen eikä enää kelpaa kellekään siittäjäksi. Ja tämä on todella yleistä.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago
Reply to  Sukupuutto

Puuma naisten kanssa on nuorukaisten hyvä harjoitella…

mutta ei puumat ole millään tavoin ”syyllisiä” väestökatoon..

…varsinkin jos ovat oman osansa synnytystalkoista aikanaan hoitaneet….

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Röhkäle on heittäytynyt taas kerran hysteeriseksi!

Suomessa on kenellä tahansa varaa tehdä vauvoja!

Suomi ei ole millään mittareilla korkean islamilaisen terrorismin riski maa, tosin sekin riski on viime vuosina kasvanut… mutta edelleen tuokin riski on minimaalinen!

viimeinen suomalainen: 2057
viimeinen suomalainen: 2057
8 years ago

Jussi on väärässä. Kyllä se on helppo huudella EU:n lihapatojen ääreltä. Onkos muuten palauttanut jokaisen palkkashekkinsä EU:lle kuten lupasi?

Kyllä syntyvyyttä säätelee talous ja turvallisuuden tunne perheissä. Jos ei tunneta oloa turvalliseksi, ei tehdä lapsia. Afrikassa niitä tehdään taas ihan huvin vuoksi. Suomessa epävarma tulevaisuus tappaa syntyvyyden pahemmin kuin HPV-rokote, joka sentään tekee osan rokotetuista steriileiksi. Mutta Suomen sossu- ja kokoomushallitukset ovat saaneet aikaan sen, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon tätä menoa.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago

Suomen kansa on demokraattisesti saanut aikaan sen, että ”kantasuomalaiset” kuolevat sukupuuttoon tätä menoa.

juuda
juuda
8 years ago

suomalaisten riisto, nöyryytys ja sukupuutto on ollut hallitustemme tavoitteena jo vuosikymmeniä. Olisiko kirveelle töitä?

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago
Reply to  juuda

suomalaisten oma itsekkyys ja välinpitämättömyys suomalaisten tulevaisuudesta on johtanut tähän orastavaan ”sukupuuttoon”…

Syrjäytetty ei-alfa-uros
Syrjäytetty ei-alfa-uros
8 years ago

Kahden lapsen jälkeen lapsilisä ei saisi nousta euroakaan. Sama suunta sitten myös sossutuille. Pirttiviljely kuului Suomeen vain 50-luvulle asti.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago

Nimenomaan ensimmäisen ”harraste” lapsen jälkeen yhteiskunnan tuki erimuodoissaan tulisi nousta jyrkästi.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago

Ei olisi yhtään haitallista suomalaisuuden säilymisen vuoksi jos 3 – 4 lapsen pienimuotoista ”pirttiviljelyä” tuettaisiin jonkin verran nykyistä paremmin… siihen pitäisi jopa kannustaa kantasuomalaisia!

katselen
katselen
8 years ago

Kaikki vaan pitämään useampaa vaimoa kuten Halla-ahokin. Ja sitten olen lukenut, että lapsilla tienaa. Jos on useamman naisen kanssa lapsia, tulee tukia niin, ettei isukin tarvitse töissä käydä, rahat vaan käy lasten äideiltä hakemassa.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago
Reply to  katselen

Syntyvyys ei nouse sillä että otetaan pääasiassa miehiä pakolaisina vastaan. Eihän miehet synnytä! Pakolaisina pitäisi suosia ennemminkin nuoria naisia ja yksinhuoltaja naisia.

katselen
katselen
8 years ago
Reply to  Emppu Vuori

No eikö Halla-aho valita, että juuri maahanmuuttajat hoitavat lisääntymisen. Mikäänhän taas ei estä suomalaista miestä hakemasta sitä synnyttäjänaista ulkomailta, kuten monet tekevätkin. Naisten ulkomaisia miehiä sensijaan paheksutaan.
Kirjoitit lapsiperheiden tukemisesta. Eikö yhteiskunta tue aika hyvin lapsiperheitä, päivähoito on halpaa hyvätuloisellekin ja tulojen mukaan pienituloisille hinnoiteltu. Siihen nähden, että esim, omat lapset olivat aikoinaan yksityisen hoidossa, kun kunnallisiin päiväkoteihin jonotettiin. Eikä ollut mitään yksityisen hoidon tukia.

Pääkaupunkiseudun ongelma on mieletön asumisen hinta, olipa omistusasunnon hankinta tai vuokra-asunto.

Emppu Vuori
Emppu Vuori
8 years ago
Reply to  katselen

Maahanmuuttaja naiset ehkä huolehtivat lisääntymisen ihan kunnioittavasti, mutta suurilta osin hekin synnyttävät ei-kantasuomalaista ja vähäisessä osin semi-kantasuomalaista perimää omaavia jälkeläisiä.

Ja koska viimevuosina turvapaikkaa hakevista matuista on vain hyvin pieni osa naisia niin ei heidänkään synnytys talkoonsa maamme väkilukua kasvata!

Nainen on nyt ja tulevaisuudessa ainoa joka synnyttää joten miesten ylisuuri tulo maahamme syntyvyyden lisäämiseksi on pelkkää husua…

Kaleeriorja
Kaleeriorja
8 years ago

Nykysuomeen ei kannata lapsia tehdä, sillä niistä on tullut tanttapartioiden kohteita ja miljardibisneksen orjakauppaa. Suomalaiset on sikäli fiksusti lopettaneet lasten teon ja päättäjätkin ovat kovasti huolissaan tästä, kun kaapattavien määrä huostaan vähenee ja lakkaa. Jotta miljardibisnes syntyvillä lapsilla pyörisi, huostat alkavat kohdistua myös päättäjien ja varakkaiden perheiden penskoihin kuten mm. Vaasassa tapahtuu .Nimetön soitto ja tanttapartio kiittää ja kiitää myös päättäjien sekä rikkaiden kakaroita huostaan, kunhan lapsikauppa pyörii ja nämä huostatut taasen oppii näissä ”ganstakouluissa” mierontielle. Viimeinen kantasuomalainen syntyy vuonna 2067 ja siihen sammuu myös kaapparibisnes…. Ähäkutti!

katselen
katselen
8 years ago
Reply to  Kaleeriorja

Eiköhän suurin osa perheistä huolehdi lapsensa ilman lastensuojelun asiaan puuttumista. Kyllä perhe saa peiliin katsoa, jos muka ”lasu kaappaa lapsia.”

huugo
huugo
8 years ago

Kokoomus,kepu ja valehallituksen uuvatit perustavat synnytysleirejä Suomeen 40-luvun saksan tapaan. Kantaväestön naiset pakotetaan näihin perustettuihin laitoksiin synnytykoneiksi. Täytyyhän orjia syntyä kun kunniakansalaisia ei työt kiinnosta. Heistä on mukavampaa olla kaiken sorttisia asiantuntijoita ja mm.YLE:n lemmikkejä fyysisen työn sijaan.

Antti
Antti
8 years ago

90- luvun lamassa pahinta oli se kun lapsivähennykset poistettiin verotuksesta, siitä kärsii kymmenettuhannet lapsiperheet edelleen, kummallista olinkun silloin oli varaa kuitenkin laskea pääoma verotusta. Seurauksna tuhannet lapset syrjäytyneet ja useasti juuri siksi kun ei ole ollut varaa harrastaa liikuntaa, urheilevat nuoret ovat hyvässä kunnossa myös henkisesti ja tulevaisuudessa vähemmän kuormittavat terveydenhuoltoa mutta, tämähän ei varakkaita hetkauta yhtään.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu 6.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.