Mainos:

Jarmo Korhonen Dosentin vieraana: ”Jos Sipilä ei älyä itse päättää poliittista uraansa, se päättyy viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa.”

Julkaistu 3.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Jarmo Korhonen, keskustan entinen puoluesihteeri ja historian tuntija oli tänään vieraana Alfa-tv:n Dosentti-ohjelmassa. Korhosen tulevien kirjojen ja väitöstutkimuksen lisäksi ohjelmassa puhuttiin mm. uudesta tiedustelulaista, vaalirahalaista, sotesta ja keskusta-puolueen tulevaisuudesta.

Korhonen näkee korruption pahentuneen uuden vaalirahalain myötä ja ihmetteleekin eduskunnan toimintaa vaalirahalain valmistelun kohdalla.

-"Heti kun vaalirahalaki meni eduskuntaan, sinne laadittiin julkisuuslain pykälä ettei vaalirahailmoitukset ole julkisia. Tänä päivänä on lailla varmistettu että (entistä) pahempi korruptio on mahdollista... Kiinnijäämisen riski on urheilussa ja dopingissa ja tässä. Jos kaikki olisi julkista eikä olisi mitään peiteltävää, miksi tällainen julkisuuspykälä on pitänyt tehdä?"

Ohjelmassa keskusteltiin lyhyesti myöskin uudistettavasta tiedustelulaista joka laajentaisi tiettyjen poliisin elinten toiminta- ja urkintamahdollisuuksia.

Mainos:

-"Jos vaaditaan länsimaalaiset tavat, pitää olla myös länsimaalainen valvonta. Parlamentaarinen valvonta, julkisesti."

Korhonen kertoi esimerkkinä Yhdysvallat, missä tiedusteluelimet ovat tilivelvollisia valtiolle ja missä valtiolla on oikeus ja velvollisuus tutkia tiedusteluelinten toimintaa.

Kotimaisesta mediasta ja sen riippumattomuudesta Korhonen ei antanut kovin mairittelevaa kuvaa.

-"Eihän YLE ole riippumaton. Suomessa ei ole riippumatonta, vapaata mediaa. Meillä on paranneltu, hienompi versio venäläisestä systeemistä. Joku omistaa median, joku päättää saako media rahat. Suomen suurin vaalirahakorruption pesä on suomalainen media... Välillä joku pannaan tikun nokkaan ja ammutaan siihen. Sitten sanotaan ettei ongelmaa ole."

Keskustan ja erityisesti pääministeri Juha Sipilän tulevaisuuden Korhonen näkee erittäin synkkänä. Hän pitää hallitusta useilla sektoreilla epäonnistuneena ja muistuttaa että Matti Vanhasen jälkeen jokaisen pääministerin epäonnistumiseksi luokiteltava SoTe-uudistus tullaan lukemaan myöskin Sipilän epäonnistumiseksi.

-"Sipilän ura tulee päättymään ensi kesänä. Juha Sipilä on keskustan puheenjohtaja Sotkamon puoluekokoukseen asti ja jos Sipilä pyrkii jatkamaan puheenjohtajana, keskusta tulee kärsimään vuoden 2019 vaaleissa rökäletappion. Uskon näin että koko hallitus kaatuu ensi kesänä -18, sitten käydään hallitusneuvottelut. Jatkaako nykyinen pohja joka on tavallaan vaikeuksissa? Sillä ei ole parlamentaarista legiteemiä sikäli että tämä "sininen unelma", sitä ei ole vaaleissa testattu... Parempi mennä 2018 uusiin eduskuntavaaleihin. Jos Sipilä ei älyä itse päättää poliittista uraansa, se päättyy viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ensi vaaleissa nähdään kymmenen prosentin keskusta."

Lähde: Dosentti

 

 

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Sipilästä on päästävä nopeammin eroon -ehtii tuhota kaiken vielä jäljellä olevan vuoteen 2019 mennessä.

huugo
huugo
9 years ago

Tämä tunnekylmä lestadiolainen liikemies on tehnyt tuhoisaa jälkeä Suomelle. Keräsi ympärilleen joukon Suomen myyjiä ja jälki on ollut karmeaa.Suomen köyhempi kansanluokka ja keskiluokka ovat saaneet tuntea mitä on olla Sipilän hallituksen ja EK:n puristuksessa. Yhdessä ajavat suomeen alle matalapalkka alaa olevaa, orjiin verratavaa työläisarmeijaa. Myös ylemmän keskiluokan kannattaisi olla erittäin huolissaan tulotasonsa puolesta.Puski läpi kiky sopimuksen ja sai tilastot näyttämään muulta kuin mitä olivat. Otti ovelalla operaatiolla siltä ns. ”pieneltä ihmiselta” ja antoi rikkaille.
https://yle.fi/aihe/mot

JKH1975
JKH1975
9 years ago

Täystuho koko jätkä,kaikki sitä johtohommiin pääseekin.

CFF
CFF
9 years ago

Pääministeri Sipilä ihailee avoimesti Richard Coudenhove-Kalergia.

EU:n takapirua ja salaliiton johtajaa!

Hän julisti vapaamuuriveljilleen, että juutalaisen aatelisrodun on tultava Euroopan valtiaaksi. Tähän pääsemiseksi eurooppalaiset tulee risteyttää aasialaisten ja mustien kanssa. Tuloksena on uusi helposti hallittava rotu vailla luonnetta.

Näin syntyneet sekarotuiset jälkeläiset ovat ”heikkoluonteisia, pidäkkeettömiä, vailla tahdonvoimaa, kestävyyttä, pieteettiä ja luotettavuutta”. Euraasialaiset ja negroidiset ominaisuudet syrjäyttävät eurooppalaiset ominaisuudet.

”Rasisminvastaisuuden” takana onkin itse asiassa meihin suomalaisiin ja muihin euroopan kansoihin kohdistuva todellinen veret seisauttava rasismi!

Ja tätä pääministeri Sipilä ihailee!

TÄTÄ PÄÄMINISTERI SIPILÄ JA MUUT MAANPETTURIT TOTEUTTAVAT SUOMEN TUHOAMISEKSI!

Asko Liukkonen
Asko Liukkonen
9 years ago
Reply to  CFF

Aamen! Ei muuta lisättävää.

Seija Rantasalo
Seija Rantasalo
9 years ago

Jos olisi vähänkään ÄLY pipilällä olisi jo lähtenyt JA Orpo hän päästi Suomen 35,000 laitom´nta tulia ja liisä tule joka hetki Mutta VAALEISSA NÄHDÄN !!!!!

Ei mennyt käteen
Ei mennyt käteen
9 years ago

Ikävä kyllä, kun katsotaan mitä Juha on saanut aikaan tähän mennessä, niin sitä tuhoa ei korjaa millään. Olispä Juhan isä vetänyt sen varvin lakanoille.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.