Jari Vuorinen: Huoletonta huoltovarmuutta

Päivitetty 5.5.2020, Julkaistu 23.4.2020 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia
Jos kellä on huoli, hän tahtonee päästä huolesta? Huolesta päästäkseen täytyy käyttää aikaa omiin päämääriin ja jättää ulkoiset päämäärät vähemmälle. Itsestään selvyydet pitää heittää yli laidan ja asennoitua pahimpaan, aina.  Kuten  maailman globalismin usko jossa Suomi hilluu maailmalla kokoaan suurempana.

Kun laulaa globaaleja lauluja, alkaa kotona vastaavasti helposti itkettämään. "Sing global, cry local"! Pieni virus nimeltä covid-19 otti sen irti mikä irti oli ja se oli myös vastuu, jota ei ollut ja se olikin kuin kasakka, jonka kasakan olisi voinut tyrmätä presidentin nyrkillä tai heristää tiehensä. Koska kaikki vastuulliset tahot niin hallituksessakin kuin HVK:ssakin ovat puhuneet järjestäin pehmeitä tietäen tai tietämättään, sillä ei ole väliä. Se mitä on tapahtunut, se merkitsee.

Mikä on totuus tässä koko korona touhussa? Mistä etsiä totuutta kun se ei tv-mediasta aukea? Sieltä aukeaa hämmennys, toivottomuus, virheet, harha, turhautuneisuus, epävarmuus, Suomi ja maailma samassa vellissä, toinen toistaan mukavammat selittelijät ja pelko.Totuus on jossain tässä ajassa ja ihmisessä, päättäjäin korvien välissä. Siellä on jotain mitä siellä ei pitäisi olla. Totuus ei syytä ketään, se on vain totuus. Jos päättäjät ovat huolettoman naiveja, ei kannata syyttää, ne pitää vaihtaa sellaisiin, jotka varmistaa, ettei huolet lyö yli laidan ja upota koko laivaa. Mistä on tullut illuusio, että kaikki on hallussa ja varmuutta, sillä eihän näin suuren luokan mokia tapahdu ilman illuusioita ja harhaluuloa.Tai jos se on vain niin, että kun huutaa tarpeeksi Afrikkaa, ei suomi enää kuulu edes omiin korviin. Afrikan ja hottentotit voisi jättää Totolle ja huutaa omaan metsään ja rukoilla, että se vastaa.

Yksi syy on euromylly, joka on kuin kaleidoskooppi, joka antaa aina eri kuvan vaikka tavara ja peilit vehkeen sisällä ei vaihdu. Kaleidoskoopi antaa aina symmetrisen ja lumoavan kuvan, ja skoopin vääntely on huoletonta ja kivaa. Se antaa myös itseään suuremman kuvan. Onko hallituksella siis skooppi, jonka sisällä on avustajat, jotka änkee skooppiin liikaa globalismin EU-tavaraa, joten kuva ei enää ole kaunis, symmetria katoaa skoopistakin? Tästä viruksesta -pirulaisesta- kannattaa ottaa opiksi, silloin se on siunaus myös vaikka yksikin menetetty henki on liikaa. Kun tahdonvoima katoaa joukkoon kuin näkymätön pieni virus, ei nähdä enää, että huoltovarmuus on kuitenkin laivan sisällä, jäävuoren odottaessa ulkona aavalla merellä horisontin takana. Eräs tahdonvoimainen kuitenkin näkee ja saanen lainata lopuksi tätä europarlamentaarikkoa:

”EU on poliittinen projekti-ja väitetään-että se on uppoamaton kuin Titanic.”

Jari Vuorinen Lohja, Ojamo.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Vieraskirjoitus: Lastensuojelun huolet ja sijaishuoltopäätökset ovat valheita

Julkaistu 23.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Lastensuojelun huolet ja sijaishuoltopäätökset ovat valheita, joiden tavoite on rangaista myöntyvyyden puutteesta virkamiehen holhoukseen. Ne ovat sääntöjen toimeenpanoa, jolla sosiaalityöntekijä pyrkii tekemään itsestään tilanteen hallinnoijan. Sosiaalityöntekijät tekevät turhia huostia ja keksivät sairauksia, kun vastustaa. He jättävät yksin sairaat, kun he myöntyvät holhoukseen. He eivät pysty havaitsemaan kriisejä. Tästä johtuu se, ettei tukea saa, kun sitä pyytää ja kun tukea annetaan, niin se on väärään asiaan (lapsen hoito) eikä omat ongelmat.

Perhekeskus on oikeusuojakeino perheille, joka varmistaa viranomaisen valvonnan. Lasten ja vanhempien erottamisen kategorinen kielto varmistaa, ettei valvontaa voida lopettaa vetoamalla lapsen kokemaan vaaraan. Perheet voivat väittää vastaan virkamiehen valheille ja saada palautetta, joka auttaa heitä kehittymään. Nykyiset perhekeskukset päättyvät, kun sosiaalityöntekijä käyttää vikoja tuen sijaan eristämiseen. Kaikki tämä voidaan todistaa esimerkeillä sosiaalityöntekijöiden päätöksistä ja väitteistä, mutta esittäjät leimataan mielisairaiksi ja oikeudet ottavat virkamiehen kirjaukset tosiasioina ilman todisteita.

Kyse ei ole lapsikaupasta, sosiaalityöntekijöiden puutteesta, rahanpuutteesta palveluiden järjestämiseen, äitien tekemästä isien vieraannuttamisesta tai sijaishuollon palvelutuottajien vetämisestä oman ketjun paikkaan.

Keskiössä on valtion virkamies, joka perustelee palvelun ja tilaa sen sekä vanhemman vuorovaikutussuhde sosiaalityöntekijän kanssa. Lapsi on sosiaalityöntekijän tekosyy vanhemman kurittamiseen. Sijaishuolto on keino valtion holhousvirkamiehelle varmistaa lapsen kurittaminen tai siis sopeutus valtion varhaiskasvatukseen, kouluun ja työmarkkinoille, kun vanhempi vastustaa tai on liian sairas hoitamaan lapsen kasvatusta valtion haluamalla tavalla.

Teemu Ruskeepää, yhteiskuntatieteiden ylioppilas, Loppu sijaishuollolle Ry

Lukijan kynästä: PERUSSUOMALAISTEN RIEMUMARSSI

Julkaistu 15.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Nämä meidän ministerimme ovat puhuvia päitä.
On aivan sama kummasta päästä kuuluu törinöitä.
Rajafarssista jaksamme innolla aina vaan öyhöttää.
Vaikka oman maamme talous kanveesiin jo tärähtää.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Meidän Jussufin haukkuminen fasistiksi kismittää.
Mestari vaikka itsekin muita halventavasti nimittää.
Pakotteille ja militarisoinnille tapaamme peukuttaa.
Maahanmuutosta yritämme vielä uljaasti vouhottaa.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Töitä ei ole mutta sinne käskemme jokaista iikkaa.
Liehuvat punaliput inhoittavat meidän saksi-Riikkaa.
Historian Temua nauravat sketsisarjaksi ja keskikaljaksi.
Esiintymistään kutsuvat liikaa humaltuneen ulosanniksi.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.