Joka viides peruskoulun opettaja Suomessa kertoo joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Opetusalan ammattijärjestö OAJ varoittaa suuntauksen pahentuneen kahden vuoden aikana ja vaatii valtakunnallisia toimenpiteitä.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ raportoi vuoden 2026 työolobarometrissaan, että 14 prosenttia vastaajista oli joutunut työpaikkaväkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana. Edellisessä, vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 10 prosenttia.
Kasvu on erityisen selvää peruskouluissa. Siellä 21 prosenttia ilmoitti joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi, kun vuonna 2024 luku oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa kolmasosa vastaajista sanoi joutuneensa lasten tekemän väkivallan kohteeksi.
Väkivalta oli lähes täysin oppilassidonnaista. 99 prosentissa tapauksista, joissa opettajat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi, tekijänä oli lapsi tai oppilas.
Erityisopettajat erityisen alttiina
Erot ovat huomattavia. OAJ nimeää erityisopettajat ja erityisluokanopettajat ryhmiksi, jotka joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi. Väkivalta on yleisintä varhaiskasvatuksessa, mutta se on lisääntynyt eniten peruskouluissa viimeisen kahden vuoden aikana.
Sitä vastoin lukioissa työskentelevillä ei barometrin mukaan ollut kokemuksia väkivallasta. Tilanne eroaa siis selvästi eri koulutusmuotojen välillä.
— Oppimis- ja työympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen suuntaus on erittäin huolestuttava, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Monet harkitsevat alanvaihtoa
Seuraukset voivat olla vakavia kohteeksi joutuneelle henkilöstölle: kuudessa prosentissa tapauksista väkivalta oli johtanut sairauslomaan.
Vastaajista 42 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa edellisen vuoden aikana. Alle 51-vuotiaiden keskuudessa luku oli noin puolet.
Väkivalta ei ole ainoa syy, miksi opettajat harkitsevat ammatin jättämistä. Samalla 75 prosenttia kertoi kokevansa vähintään toisinaan työperäistä stressiä.
OAJ vaatii valtakunnallisia toimintamalleja väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Järjestö haluaa myös opetusalalle suunnatun erillisen työsuojeluohjelman.
— Jäsenemme ovat peräänkuuluttaneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla voidaan ehkäistä väkivaltaa ja uhkatilanteita, sanoo Katarina Murto.
Youtube: The slot
Se kolikon toinen puoli, teloituskuva on hyvin kuvaava ja josta totuus on tarkoin vaiettu. Tauno Tukkinen: Teloittajien edessä. Ihmiskohtaloita Karjalohjalla, Sammatissa, Nummella, Pusulassa, Nurmijärvellä, Vihdissä ja Inkoossa 1918. Omakustanne, 1999.Tauno Tukkinen: Mäkeen mäkeen vaan. Punaisten henkilötappiot Forssassa, Jokioisissa ja Tammelassa 1918. TT Karjalohja 2001.
Suomen vuonna 1918 käyty vapaussota jakaa edelleen mielipiteitä ja historian kirjoista on kuitenkin peitetty se, mikä tämän verisen sodan sai aikaan.
Historiantutkijat eivät suostu nimittämään tätä sotaa edes vapaussodaksi, vaan sitä kutsutaan edelleen sisällissodaksi. Suomen vapaussota käytiin tammi-toukokuussa 1918, jolloin vastakkain oli valkoinen ja punainen Suomi. Sotaan osallistui myös muun muassa saksalaisia ja venäläisiä joukkoja.
Saksalaisten jääkärien osallistuminen johtui siitä, kun suomenruotsalainen eliitti oli luvannut liittää Suomen osaksi Saksan keisarikuntaa ja sai mm. lahjonnalla rapautettua silloisen eduskunnan kokonaan.
Suomen vapaussodan aikana tapahtuneet punaisten joukkoteloitukset olivat etnisiä puhdistuksia.
Vuoden 1918 vapaussodan tai sisällissodan eräät joukkosurmat ainakin Länsi-Uudellamaalla, Lahdessa ja Forssan alueella vaikuttavat etniseltä puhdistukselta, paikallista suomalaisväestöä tapettiin. Asiasta kertonutta tutkijaa Suomen tiedotusvälineet ovat sensuroineet, koska mm. Suomen museovirasto on miltei kokonaan suomenruotsalaisten tahojen käsissä.
Vuoden 1918 raakuuksia
Varsinaiseen taistelutoimintaan pataljoona ei näy osallistuneen. Pataljoonaa komensi Edward Ward ja komppanianpäällikköinä toimivat Ivar Hast ja Ivar Stâhle. Pataljoonasta muodostettiin retkikuntia, jotka tekivät teloituskiertueita eri puolille Uuttamaata. Tähtäimessä olivat punaiset tai punaisiksi epäillyt ja eräät valkoisetkin suomalaiset. Vihdissä pataljoona teloitti yli 60 paikallista, ja kerrotaan paikallisen suojeluskunnan päällikön joutuneen ajamaan verenhimoiset västankvarnilaiset pois pitäjästä. Pataljoona kylvi kuolemaa ainakin Inkoossa, Vihdissä ja Nurmijärvellä. Kaikkiaan Länsi-Uudenmaan pataljoona teloitti toukokuussa vähintään 200 miestä ja naista, lähes kaikki suomenkielisiä.
Västankvarnissa istui myös kenttätuomioistuin, jonka johtoon halukkaasti hakeutui lehtimies ja kirjailija Erik Grotenfelt. Aatelismies G. ei ottanut osaa sotatoimiin, mutta teloituksiin sitäkin innokkaammin. Hän osoitti oman todistuksensa mukaan poikkeuksellista armottomuutta, jopa julmuutta toimiessaan punavankien kuulustelijana ja teloitusryhmän päällikkönä.
Tukkisen kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918.
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Teloittajien joukossa on mainittu olleen myöhemmin kuuluisia henkilöitä, jopa valtiomiehiä. 1918 vapaussodassa oli mukana suomalaisten lisäksi jonkin verran venäläisiä ja ruotsalaisia ja iso saksalainen sotajoukko.
Sotarikoksiin syyllistyivät sekä punaiset että valkoiset, jälkimmäiset paljon enemmän. Valkoisten joukossa olleet ruotsalaissotilaat syyllistyivät raakoihin sotarikoksiin kostaessaan aiemman kapinallishallinnon alueella eläneille siviileille, joista valtaosa oli täysin syyttömiä ihmisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Ruotsalaissotilaat syyllistyivät Suomessa suomalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskauksiin. Lahdessa sotilaat raiskasivat metsässä 150 naista ja tyttöä, iältään 14-25-vuotiaita. Lopuksi naiset ammuttiin. Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.
Suomenruotsalainen vapaaehtoisjoukko eteni vuoden 1918 huhtikuun puolivälissä lähes taisteluitta Turkuun, josta se sai lisävahvistusta ja jatkoi Loimaan kautta Forssaan. Punaisten sotilaat eivät murhanneet tai vanginneet joukko-osaston sotilaita, mutta silti vapaaehtoisjoukko tappoi ”punaisia” (= syyttömiä siviilejä) silmittömästi. Tekojen laittomuus havaittiin myöhemmin ja Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen pöytäkirjat hävitettiin, Tukkinen kertoo. (1918 alkanut rikosten peittely jatkuu yhä median sensuurina!)
Sisällissodassa 1918 taisteli myös ruotsalainen prikaati, jonka vahvuus oli vajaan pataljoonan luokkaa, noin 300. Joukon sotatie oli lyhyt ja todella verinen, etninen puhdistus. Tampereella joukko murhasi yli 1 000 ihmistä taisteluiden jälkeen. Tampereelle on oikein pysytytetty muistomerkki näille tappajille.
Vuoden 1918 vapaussodassa tai sisällissodassa tapettiin valtavasti syyttömiä ihmisiä. Suurin osa on tarkkaan tutkittuja ja myös tiedotusvälineiden lukuisia kertoja kertomia. Pieni osa teloituksista on kuitenkin yhä vaiettuja, valtamedioista niitä ei taatusti näe. Ne liittyvät 1920-luvulla alkaneeseen ulkopoliittiseen pohjoismaiseen suuntaukseen, joka pyrkii sensuroimaan Suomen historiaa ja korvaamaan sen valheilla.